toukokuu 11, 2005

TUB31: Curling

Jaana-Mari:

Melkein kaksi vuotta ehti projektimme uinua, mutta unholaan se ei missään vaiheessa jäänyt. Vieläkin ilolla Legolandian trampoliinia muistellen suuntasimme Oulunkylän jäisille radoille kokeilemaan kaikille osallistujille uutta lajia. Paikan löytäminen toi illan ensimmäisen haasteen, mutta perillä odottivat jäinen halli ja natiiviopas yksityiskäytössämme.

Nyt seuraavana päivänä takareiteni ovat jumissa, polvissani on purppuraiset läikät ja vatsalihakseni ovat naurusta kipeät. Curling oli mahtava TUB-seikkailu! Olen erittäin tyytyväinen huimaan kehitykseeni pelaajana, alun tyylipuhtaista pyllähdyksistä pääsin illan mittaan kivieni kanssa erittäin tarkkaan keskiviivaa nuoleviin kauniisiin liukuihin. Mutta kuinka saada kivi pysähtymään pesään, siinäpä se suurempi ongelma, yleensä kauniit liukuni jatkuivat, jatkuivat ja jatkuivat ohi pistealueen. TUB-ensikertalaisia oli mukana puolet poppoosta (Heikki, Jori, Hanna, Kalle), me muut (Jaana-Mari, Henri, Lissu, Kimmo) olimme jo rutinoit…karaistuneita seikkailijoita.

Alun harjoittelun jälkeen jakaannuimme kahdeksi joukkueeksi ja pelasimme aivan oikeaoppista curlingia. Pelissä jokainen työnsi kaksi kiveä peräkkäin, joten yhden pelin osan, pään, maksimipistemäärä olisi voinut olla kahdeksan pistettä (kahdeksan oman joukkueen kiveä pesässä). Ei pelkoa että olisimme moiseen yltäneet, pää meni joka kerta yhdellä pisteellä. Ensimmäisen pisteen ja pään vei Vihreä joukkue, jatkossa Punaiset nappasivat yhden tasapelipään jälkeen kolme päätä peräkkäin. Ai-jai, tilanne näytti uhkaavalta, mutta onneksi Vihreiden kapteeni Henri onnistui taktikoimaan illan loppusaldoksi tasapelin. Hyvä niin, kilpailuhengen mukaisesti työnsimme hiki otsalla, harjasimme vimmatusti ja solvasimme vastustajaa minkä naurultamme ehdimme.

Kimmo: Jääpelin lumoissa

Kuinka vaikeaa voikaan olla omien voimien arviointi kun siitä on kiinni joukkueen menestys. Kahdenkymmenen kilon painoinen sileäpintainen kivenjärkäle kiitää pitkin jäätä kohti kaukana siintävää maalialuetta, joka muistuttaa Britannian kuninkaallisten ilmavoimien tunnusta. Vaikka maali on kaukana, on jää liukas ja kivi syöksyy mistään piittaamatta lähemmäs ja lähemmäs. Harrastelijakurlaajan käsivarren ja vartalon kiveen välittämä liike-energia puskee sitä eteenpäin eikä mitään merkkejä hidastumisesta ole. Harjaajat, joiden tehtävänä olisi auttaa liian hitaasti etenevää kiveä eteenpäin seisovat toimettomina, kivi ei menoonsa apua kaipaa. Kivi saapuu maalialueelle ja jatkaa päättäväisesti sen yli. Vastustavan joukkueen kapteeni harjaa lähinnä muodollisesti lisää vauhtia ja kivi liukuu eteenpäin, kunnes se murskaa muovisen roskalaatikon kentän takalaidalla.

Tällaiset tunnelmat hallitsivat TUB31:Curling -tapahtumaa. Vaikka peli oli vaikea, se oli hauskaa ja ajoittaiset pyllähdykset jäälle kevensivät muuten niin kilpailuhenkistä tunnelmaa. Kahdeksan henkilöä, kaksi joukkuetta ja yksi tasapeli, oli päivän tulos. Vaikeuksista huolimatta todistimme joitakin erittäin onnistuneita suorituksia ja pisteitäkin molemmat joukkueet saivat kolme. Jos peliaikaa olisi ollut vielä tunti, olisi taktinen ajattelu joukkueissa varmasti päässyt valloilleen ja erilaiset kilkkaukset ja esteiden muodostamiset nousseet perus "yritän osua keskelle maalia" pelityylin edelle. Kokonaisvaikutelmaltaan curling on hyvin pirteä peli eikä pelkästään hyisen kenttänsä ansiosta.

Henri: Curlauksen kuninkaalliset!

Kun suurin osa Suomesta sohvaperunoi jäänyrkkeilyn mömmöm-kisoja katsellen, suuntasi kahdeksanhenkinen joukkomme tänään urhean antropologi-vaimoni johdolla tuntemattomaan ja uuteen kokemukseen, todellisen jääurheilun pariin. Televisiosta katsottuna Curling on varsin hypnoottista, mutta itse koettuna saimme irti sekä onnistumisen riemua että melkoisia pyllähdyksiä. Isommilta mustelmilta toivottavasti vältyttiin, mutta huomenna on varmasti itse kullakin reidet, polvet ja kankku kipeinä.

Harjoitusvaiheessa niitä pyllähdyksiä vältellessä itse kukin joutui turvautumaan jos jonkinlaiseen tasapainoiluun. Itse kävin ainakin neljä kertaa takapuolellani, mutta onneksi en kertaakaan pystyasennosta. Ennen tätä iltaa, luultavasti vain pääorganisaattorillamme Jaana-Marilla oli kunnon käsitys pelin säännöistä. Minulla oli jonkinlainen haju taktiikasta, mutta pistelaskun hienoudet olivat jääneet hämärään (en minä nyt niin kauan Eurosportilla roiku). Kun pääsimme varsinaiseen peliin kiinni, niin muutaman kierroksen jälkeen meillä alkoi olla jo kokolailla pro meininki.

Kahden tunnin Curlaus opastuksineen maksoi 150 euroa, maksimiosallistujamäärän ollessa kahdeksan henkeä, joista sai kasaan kaksi oikeaoppisen kokoista joukkuetta. Ja kuten kaikissa lajeissa, tärkeintä ei ole voitto, vaan vastustajan täydellinen nöyryyttäminen. Tällä kertaa kumpikaan joukkueistamme ei päässyt elvistelemään liikoja - pisteet tasattiin 3-3. Riemun ja yksilöllisen elvistelyn aiheekseni onnistuin henkilökohtaisella panoksellani pelastamaan joukkueeni murskatappiolta El Capitanina ja viimeisenä heittäjänä. Molemmissa viimeisissä vuoroissa Punainen joukkue oli saamassa yhtä tai kahta pistettä, mutta minun iltani kaksi onnistunutta heittoa ajoittuvat täydellisesti kilkaten vastustajan kivet syrjemmäksi ja omamme kehän keskelle. Niinpä 6-1 rökityksen sijasta saavutimme kunniakkaan tasapelin. ”And then... then I threw a five and a two.” - Rimmer, Red Dwarf

Kuvia klikkaamalla suurempi versio
TUB31 TUB31 TUB31 TUB31 TUB31 TUB31 TUB31 TUB31 TUB31
Posted by jm at 07:11 PM