helmikuu 22, 2010
Leffavaliot 2002-2009
Ja kun nyt aiheessa ollaan, niin tässä vielä lista vuosikatsauksissani tekemistäni valinnoista parhaaksi kulloisenakin vuonna ensimmäistä kertaa näkemistäni leffoista:
2009: The Wrestler (2008)
2008: Lars and the Real Girl (2007)
2007: El Método (2005)
2006: Der Untergang (2004)
2005: Kiss Kiss, Bang Bang (2005)
2004: Eternal SUnshine of the Spotless Mind (2004)
2003: Sunset Blvd. (1950)
2002: Y tu mamá también (2001)
Välillä ollaan ajan hermolla, välillä parikin vuotta jäljessä, ja sitten on niitä vuosia, jolloin paikataan massiivisia aukkoja elokuvasivistyksessä.
helmikuu 21, 2010
Leffakatsaus 2009
On melkein maaliskuu, ja vaikka olen näköjään melkein lopettanut julkisen blogaamisen (Facebook on hallittavampi ja tuottaa enemmän palautetta), niin joistain perineteistä haluan pitää kiinni. Siispä: parhaat vuonna 2009 näkemäni minulle uudet elokuvat, olkaa niin hyvät.
Toisin kuin vuosi 2010, joka ei määrällisesti ole vielä vakuuttanut, viime vuosi kului tiiviisti leffojen parissa. Yhteensä 215 leffaa, joista 166 minulle uusia, mikä on prosentuaalisesti (77%) enemmän kuin kertaakaan sitten vuoden 1996, jolloin aloin pitämään kirjaa näkemistäni elokuvista. Toisaalta myös tähtien keskiasrvo, 3.39 jäi saman aikavälin surkeimmaksi.
Mutta se tilastorunkkauksesta toistaiseksi, katsotaan leffat kuukausi kukaudelta ja sen jälkeen arvotaan tai valitaan vuoden parhaat.
Tammikuu: Rendition, Letters from Iwo Jima, The Wrestler
Helmikuu: Crash (Haggis, 2004), Mr. Brooks, Das Leben der Anderen
Maaliskuu: El Orfanato
Huhtikuu: Black Narcissus, Futurama: Bender's Game, Forgetting Sarah Marshall
Toukokuu: Star Trek, Taken
Kesäkuu: Ei mitään mainitsemisen arvoista.
Heinäkuu: Control, Persepolis, Zack and Miri Make a Porno
Elokuu: Vicky Christina Barcelona, Burn After Reading
Syyskuu: Thirst, Red Cliff (5 tunnin versio), Synechdoche, New York, Mary and Max
Lokakuu: Milk, Gran Torino, Slumdog Millionaire, Der Baader-Meinhoff Komplex
Marraskuu: Kaukosaaren kirous (lyhyt), Valkyrie, Moon, Tummien perhosten koti
Joulukuu: WALL-E, Inglourious Basterds
Vuoden heikosta laadusta kertoo jotain sekin, että tuolle listalle oli pakko ottaa mukaan hirveä määrä "vain" neljän tähden elokuva, ettei useampi kuin yksi kuukausi jäisi täysin tyhjäksi. Yleensä joka kuukaudelle on riittänyt vähintään niitä neljän ja puolen tähden erinomaisuuksia.
Tähän väliin voisinkin sujuvasti artikuloida käyttämäni viiden tähden skaalan:
*****: Elämää suurempi
****½: Erinomainen
****: Erittäin hyvä
***½: Selvästi keskivertoa parempi
***: Kaikin puolin keskiverto, katsoo ihan mielikseen
**½: Jää keskivertoa heikommaksi, mutta ei täyttä roskaa
**: Huono.
*½: Leffassa on vähintään yhdet hyvät tissit tai jotain muuta huomionarvoista
*: Silkkaa silsaa, ei ensimmäistäkään armahtavaa aspektia
Vaan mahtuihan tuonne niitä elämää suurempiakin muutama: Das Leben der Anderen jatkaa ällistyttävän hyviä Saksan lähihistoriaa ruotivia leffoja; Red Cliff ei ehkä kanna täysin jokaista hetkeä viidestä tunnistaan, mutta kokonaisuutena se on fantastinen epookki; Synecdoche, New York kolahti minuun puhtaasti henkilökohtaisista syistä kovempaa ja raskaamin kuin mikään elokuva vuosiin.
Nostan muiden ylitse kuitenkin kaksi viime vuoden parhaiden roolisuoristuksien tuleviksi klassikoiksi nostamaa elokuvaa: Mickey Rourke The Wrestlerissä ja Sean Penn Milkissä tekevät henkeäsalpaavaa taidetta. Ja koska olen moneen otteeseen sanonut, että niin erinomainen kuin Penn olikin, Rourkelta ryöstettiin Oscar. Niinpä nostan vuoden parhaaksi leffaksi The Wrestlerin.
Vuoden yllättäjäksi nimeän Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla päätösleffanani näkemäni Mary and Maxin ja vuoden varmimmaksi hitiksi Pixarin uusimman mestariteoksen WALL-E. Molemmat, täysin erilaiset, animaatiot onnistuivat sekä koskettamaan että hersyttämään hysteerisen naurun hetkiä. Näitä kahta tulee listan leffoista varmasti tulevina vuosina useimmin uudelleenkatsottua.
Tänä vuonna emme edes yritä 200 elokuvaan, sen verran aikaa ovat tv-sarjat alkaneet viemään. Olkoon tavoite kuitenkin nostaa 1996 tokokuun jälkeen katsomieni elokuvien määrä yli kolmen tuhannen. Siihen tarvitaan vielä 133 leffaa tämän päivän jälkeen. Toivottavasti niihin mahtuu myös noita elämää suurempia kokemuksia.
Aiemmat leffakatsaukset: 2008, 2007, 2006, 2005, 2004, 2003, 2002.
marraskuu 10, 2009
Gelateria Block
Siinä missä tämä blogi on jäänyt viime aikoina hieman pienemmälle huomiolle, perustelen uusia kuin sieniä sateella. Eilen syntyi kotitekoiselle jäätelölle omistettu Gelateria Block, johon keräämme Jaana-Marin kanssa reseptejä ja kuvia tekemistämme ja tekolistalle päätyneistä jäätelöistä.
Sunnuntaina syntyi muuten mahdollisesti paras kotijäätelö sinä neljän vuoden aikana, kun olemme niitä itse tehneet:
Miami
- Raastetaan 3 limetin kuori silpuksi
- Puristetaan limeteistä mehut ja hedelmälihat
- Sekoitetaan puolet kuoriraasteesta ja nesteet perus-kermajäätelömassaan
- Annetaan kylmetä ja imeytyä jääkaapissa pari tuntia
- Sotketaan jäätelömassaan puoli pakettia mascarpone-juustoa
- Tyrkätään jäätelökoneeseen
- Muutama minuutti ennen valmistumista kaadetaan sekaan rouhittuja/murskattuja grahamkeksejä (Digestive)
- Kuppiin, ja koristeeksi loput limettikuoriraasteesta ja pieneksi silputtua tummaa suklaata
Kuva: Miami Ice Cream
marraskuu 02, 2009
Terryworld
Surfailin kirjoja Amazon.co.uk:ssa, ja huomasin, että suosikkivalokuvaajani Terry Richardsonin järkäle Terryworld irtoaa nyt todella halvalla. Ei lapsille tai muille heikkohermoisille. Kirjauduin saman tien kokeeksi myös Amazon Affiliate Programiiin, jos ostatte kirjan, käyttäkää alla olevaa linkkiä, niin minä saan hiluja provikkana.
Terryworld: 25 Jahre TASCHEN (Taschen 25th Anniversary)
Jos saan hiluja, saatan vaikka motivoitua kirjoittamaan lisää suosituksia ja arvosteluja eroottisista valokuvateoksista, mielenkiintoisista leffoista, varsinkin silloin kun niitä mielestäni edukkaasti Amazonista irtoaa. Lähinnä halusin nyt kokeilla, miten tämä toimii. (Ainakin minulla oli ongelmia sijoittaa tähän preview-kuvalla varustettua iframea.)
EDIT: Oi tätä ironian määrää. Selaimeen asentamani Adblock Plus -lisäke torppasi myös oman iframe mainokseni. Pistän sen nyt takaisin tuohon tekstilinkin yläpuolelle.
heinäkuu 01, 2009
Kallvikin kahluukuvaajat
Tänään oli hyvä päivä.
TV-poliisien kärkikasti
Katsoimme mökkireissun junamatkoilla juuri äskettäin päättyneen Ashes to Ashes -sarjan toisen tuotantokauden. Menin sen jälkeen kehaisemaan, että A2A:n ja Life on Marsin Detective Chief Inspector Gene Hunt (Wikipedia) nousee kevyesti kaikkien aikojen tv-kyttien top-viiteen.
Philip Glenister on rakentanut 32 jaksossa Gene Geniestä rakastettavan karismaattisen macho-öykkärin, jonka nykypäivään verrattuna vähintäänkin kyseenalaiset metodit saavat aikaan halutun tuloksen, alaisten kunniotuksen ja terveen virkavallan pelon niin katurikollisissa kuin rötösherroissakin. Tällä viimeisellä tuotantokaudella hahmoon tuotiin onnistuneesti lisää pehmentäviä piirteitä, ettei hän jäisi silkaksi karikatyyriksi.
Tämän havainnon jälkeen jäinkin sitten miettimään, että ketkä muut tv-pollarit sinne kirkkaimpaan kärkeen oikein kuuluisivat? Yritän helpottaa valintaani pudottamalla harkinnasta yksityisetsivät, vakoojat, avaruusasemien turvallisuuspäälliköt ja muut rikoksentorjujat. Puhutaan siis vain poliiseista; tässä lista ehdokkaita ei varsinaisesti missään järjestyksessä:
- Etsivä Jimmy McNulty (Dominic West, The Wire). Kunniamaininta tämän - ehkäpä kaikkien aikojen parhaan - poliisisarjan Lester Freamonille (Clarke Peters)
- Liittovaltion Erikoisagentti Dale Cooper (Kyle McLahlan, (Twin Peaks. Ei tarvinne perusteluja.
- Kersantti Mick Belker (Bruce Weitz, Hill Street Blues). Sarjan näkemisestä on AIVAN liian kauan, että pystyisin sanomaan oliko Belker paras hahmo, mutta sellainen mielikuva minulla on.
- Etsiväkersanttiluutnantti Frank Drebin (Leslie Nielsen, Police Squad). Komedian ystävänä on pakko nostaa esiin nimenomaan tv-sarjaversio Drebinistä.
- Komisario Eero Jansson (Oiva Lohtander, Raid). Lakoninen komisario on paras suomalainen tv-poliisi ikinä.
En tiedä olenko edes kyllin pätevä arvioimaan tv-poliiseja, kun en ole nähnyt oiekastaan laisinkaan yhtäkään CSI- tai Law&Order -sarjaa.
Kuka muu mahtuisi listalle? Andy Sipowicz (Dennis Franz, NYPD Blue, tekivätkö ne sitäkin 12 kautta? Olen nähnyt kaksi.), Matt Parkman (Greg Grunberg, Heroes, lempihahmoni sarjassa, mutta onko sittenkään tarpeeksi hyvä?), Clarence Wiggum (Hank Azaria, The Simpsons, tyhmistä tyhmin), Fox Mulder (David Duchovny, The X-Files), joku saksalaisispoliisi?
Kommentit, ehdotukset ja vastaväitteet ovat tervetulleita.
kesäkuu 23, 2009
Legoja, mansikoita ja kirskikkatomaatteja
Muiden uusien kuvien editointi-inspiraatiota odotellessa kuvasin tänään Lego-ukkoja punaisten marjojen ja hedelmien kanssa. Pari päivää sitten lisäsin muutaman muunkin kuvan Lego-settiin
kesäkuu 16, 2009
Valokuvaviikonloppu
Viikonloppuna tuli kuvattua enemmän kuin kuukausiin. Lauantaina ensin samba-karnevaalit keskustassa mainiossa säässä ja sitten illalla KMFDM:n erinomainen keikka Nosturissa. Matka keikalle sujui hieman heikommassa säässä, taksikuski pyyhki koko matkan huuruja ikkunasta, ja rannan puoleinen reitti nosturiin oli suljettu tulvivan veden vuoksi.
Sunnuntaina vuorossa oli Helsinki Burlesquen järjestämä From Helsinki to Honolulu via Hysteria - joka väsyneestä mielentilasta huolimatta oli mitä mahtavinta viihdettä kansainvälisine ja kotimaisine tähtineen. Burleski-nunnia... mmmm...
Kuvien editoimiseen menee vielä toinenkin hetki, mutta yritän linkata niitä tähän merkintään kunhan pääsen parin päivän sisään lomalle. Luvassa on tosin vielä yksi keskiaikahenkinen fotosessio ennen sitä. Myös Jaana-Marin Flickr-virtaa kannattaa kurkistella.
Aloitetaan Industrial-musiikilla:

KMFDM at Nosturi, Helsinki - 13.6.2009
kesäkuu 05, 2009
Kiik Rouzberg

KiikRouzberg.com
Kiik Rouzberg on Twitter
toukokuu 24, 2009
Lisää katsojia, osa 2
Koska ensimmäinen settini "huomiota vaille jääneistä kuvista" tuotti Flickr-kuvilleni yhteensä tuhatkunta uutta katsomiskertaa, poimin samalla metodilla toisenkin setin. Tällä kertaa vuorossa kuvia, joiden alkuperäiset katsojamäärät pyörivät noin 30 ja 50 välissä - edelleen ollaan alle "top-600 kuvissa" omassa Flickr-virrassani.
Yleensä ne huomiotta jääneet ovat arkisia räpsyjä, matkakuvia ja yksityiskohtia, vaan mahtuupa sinne muutamia ihmiskuviakin. Käydessäni läpi Flickrin tarjoamaa katsojatilastoa löysin itsellenikin unohtuneita kuvia ja toivottavasti samalla opin jotain omasta tyylistäni.
Mitä pidemälle tätä harjoitusta mennään, sen kriittisemmäksi minun on vähitellen muututtava, kun väitän että jokin kuva "ansaitsee" enemmän katsojia. Parin kymmenen katsojan kohdalla sellaista on helpoa sanoa, mutta entä jos kuvalla on vaikka 150 katsojaa? Flickr on täynnä upeita kuvia, joita ei koskaan näe useampi kuin muutama kymmenen niitä - toivottavasti - arvostavaa katsojaa.
Siispä: HenriBlock: Deserves more views 2
Ja setin kuvat suorina linkkeinä:

























Ja jottei menisi aivan vanhan uudelleenlämmittelyksi, laitan tähän loppuun vielä yhden uuden kuvan viime viikonlopulta, jolloin Helsingin taivas täsmäsi onnistuneesti Aseman kellotornin suojahuppuun:





