Elokuvia ja Valokuvia
... ja joskus jotain muutakin

 
Lauantai 01.02.2003
Päivän elokuvat: Inugami (2001, Masato Harada) ja Totsunyuseyo! Asama sanso jiken (The Choice of Hercules, 2002, Masato Harada)

Tänään metsästimme paistinpannua. Melko lyhyen harkinnan jälkeen päädyimme hävyttömän hintaiseen, mutta toivottavasti pitkäikäiseen ranskalaiseen Le Creuset -valurautapannuun. Pannun pääfunktio on pihvinpaistossa, joten valurauta oli ainoa oikea vaihtoehto. Muihin tarkoituksiin löytyy pinnoitetut matala ja wokkipannu. Pannu oli joululahja Jaana-Marin vanhemmilta. Suuret kiitokset siihen suuntaan.

Ja pitihän sitä pannua kokeilla. 800 grammaa pihvisonnin ulkofilettä ja kutsu Mikille atrioimaan ja elokuvoimaan kanssamme. Mikki sentään ymmärtää hyvän päälle. Ja hyvää todella olivat niin pihvit kuin illan elokuvatkin. En sano, että ensimmäiset omalla valurautapannulla paistetut pihvit olisivat olleet parhaat koskaan tekemäni, mutta lähelle päästiin. Lihan jaloa makua täydensi maukas, joskin esteettisesti vajavainen, vihannesmuju, joka piti sisällään punasipulia, paprikaa, kesäkurpitsaa, parsakaalin kukintoja ja porkkanaa runsassa kermassa. Pihvit pikamarinoitiin HP Fruity kastikkeella, mustalla pippurilla ja paprikalla.

Tänään oli sitten Masato Harada -päivä. Katsastimme herran kaksi uusinta elokuvaa, jotka molemmat ovat jo ehtineet dvd:lle Hong kongissa tai Japanissa. Inugami on thrilleri pienestä syrjäytyneestä kyläyhteisöstä, jonka arkea uuden opettajan paikalle saapuminen järkyttää. Perinteitä, uskomuksia, yliluonnollisuutta, perhesuhteita ja ahdistusta. Erinomaisesti kuvattu ja kaunis elokuva tarvitsee toisen katsomiskerran upotakseen paremmin, mutta sen se myös ansaitsee.

Totsunyuseyo! Asama sanso jiken (The Choice of Hercules) puolestaan on jo tutumpaa Haradaa. Elokuva kuvaa vuonna 1972 tapahtunutta panttivankidraamaa Naganon poliisipiirissä, kun viisi Punaisen Armeijakunnan terroristia piti yhtä pantiivankia luksusvuoristomökissä ja ulkopuolella 1500 (!) poliisia yritti ratkaista tilannetta. Elokuva kuvataan lähes kokonaan poliisitoimia johtaneen, niin sanotusti paskaan poliittiseen välikäteen joutuneen, poliisikomentajan näkövinkkelistä ja Haradan luottomies Koji Yakusho tekee loistavaa työtä pääosassa. Uuteen tilanteeseen joutuneet paikalliset poliisivoimat kämmeltävät joka käänteessä ja Tokiosta saapuneet erikoisjoukot ovat median ja ylempiensä ristipaineessa ratkaista tilanne nopeasti ja väkivallattomasti. Tapansa mukaan Harada kuvaa Japanilaista yhteiskuntaa, luonnetta ja politiikkaa tarkkanäköisesti ja mielenkintoisesti. Elokuva ei ole aivan Jubakun ja Kamikaze Taxin veroinen, mutta toisaalta, harva elokuva on. Molemmista illan elokuvista jäi kuitenkin erittäin hyvät jälkitunnelmat ja Masato Harada pitää paikkansa aasian kovimpana ohjaajana tällä hetkellä minun silmissäni.

Tabloidihelmikuu 2002
Viime vuoden helmikuussa kuvasin valokuvaprojektin, joka minun piti julkaista kuvagalleriassani jo melko pian toteuttamisensa jälkeen. Jotenkin projekti jäi kuitenkin hakemaan muotoaan ja unohtui pitkäksi aikaa. Nyt kun helmikuu 2003 koittaa, niin päätin tarttua aiheeseen uudella tarmolla. Niinpä tämän kuukauden ajan saamme nauttia (?) päivittäin viime helmikuun iltapäivälehtien lööpeistä. Valokuvasin jokaisen lööppiparin eri paikassa, enkä rajoittanut kuvia pelkkään lööppien dokumentointiin. Joka päivä räiskin useampia kuvia, ja yritin samalla kehittyä kuvaajana. Vuodessa kehitykseni on ollut omasta mielestäni melkoista ja tänä päivänä tekisin monet asiat eri tavoin. Olen silti hyvin tyytyväinen projektiin kokonaisuutena ja moneen kuvaan yksittäisenä otoksena. Tulokset puhukoot puolestaan.

Sunnuntai 02.02.2003
Tonari no Totoro (1988, Hayao Miyazaki)

Toinen yritys hyödyntää uutta valurautapannua ei onistunut aivan yhtä täydellisesti. Jauhelihapihveistä tuli hieman palaneita, mutta erittäin maukkaita. Sen sijaan kävi kivuliaan selväksi, että tarvitsemme paremman liesituulettimen. Joskus tusinan jättipihvin paistamisurakan puolivälissä olohuoneen puolelta oli hankala erottaa liettä keittössä, sen verran sakea paistinrasvasta ja lihasta erittyvä käry oli.

Lock, Stock and 200 Smoking Kalashnikovs ei paljoa poikennut juonellisesti pilottijaksosta. Yhtäläisyyttä oli jopa häiritsevissä määrissä. Annamme sarjalle vielä yhden mahdollisuuden, mutta jos kolmaskin jakso toistaa täsmälleen samaa juonta, niin viimeiset neljä saattavat jäädä katsomatta.

Tänään on ollut muutoin täysin löysä päivä. Salikeikka jäi väliin ja siitä on hieman huono omatunto. No, huomanna paremmalla innolla.



Hyvä on. Tähän asti olen onnistunut olemaan kommentoimatta asiaa, mutta viime tiistaina vaimoni osti seitsemän iltapukua. Jep. Antakaa ajatuksen upota aivokalvoihinne. Seitsemän. Seitsemän iltapukua. Laskekaa mielessänne seitsemään ja kuvitelkaa jokaisen numeron kohdalle iltapuku tai cocktail-mekko. Niin. Olen toisaalta hivenen ylpeä siitä, että Jaana-Mari onnistuu löytämään 1400 markan alkuperäisellä hintalapulla varustetun käyttämättömän yönmustan pitkän juhla-asun 6 eurolla. Mutta silti: seitsemän iltapukua.

Olen minä toisaalta paraskin puhuja. Vietin juuri kymmenen minuuttia netissä sen kunniaksi,että kuukausi ja samalla Visan laskutuskausi on vaihtunut, ja tuloksena oli 4 elokuvaa ja Red Dwarfin kakkoskausi. Ne maksoivat melkoisesti enemmän kuin vaimoni mekot, ja Jaana-Mari saa sentään liikuntaa rimpsujensa perässä kaupungilla juostessaan.



Lock, Stock... jäi alkusekunneilleen, kun Jaakko ajoitti puhelinsoittonsa osuvasti ja ilmaantui elokuvantarpeineen sohvaamme kuluttamaan. Valitsimme hyllystä Jaakkoa sivistääksemme Tonari no Tototon, sillä johan meidän edellisestä katsomiskerrastamme oli kulunut reilu vuosi (ja kymmenisen päivää päälle). Vaikka elokuva myönnettävästi alkaakin melko hitaasti, niin kyseessä on kuitenkin yksi kaikkien aikojen parhaista animaatioelokuvista ja sen verran täytyy sanojaan vetää takaisin tuolta aikaisemmasta merkinnästä, etten sittenkään osaa sanoa onko Harada Miyazakiakin kovempitasoinen. Tiukille menee. Jaakko esitti listalle Kim Ki-Dukin nimeä, mutta tässä välissä täytyy myöntää, että korean uuden mestarin tuotannosta olen nähnyt vain elokuvat The Isle ja Address Unknown, jotka toki ovat molemmat erinomaisia. Lisääkin katson, jos vain käsiini saan.

Maanantai 03.02.2003
Free Enterprise (1998, Robert Meyer Burnett)

Kun hankin Free Enterprisen Play.comin alennusmyynnistä, ajattelin, että kyseessä olisi pikkuhauska Star Trek-komedia, mutta se osoittautuikin paljon enemmäksi. Elokuva on Scifi Universen entisen päätoimittajan, übertrekkie Mark A. Altmanin ja ohjaaja Robert Meyer Burnettin suurella rakkaudella kirjoittama lämmin ihmissuhde- ja tavallaan myös kasvutarina Star Trekin parissa kasvaneista kolmenkympin kynnyksellä olevista miehistä. Elokuva on täynnä scifiviittauksia, osa niistä jopa niin obskuureja, että menevät minultakin ohi. Nuoret päänäyttelijät, joiden roolinimet Mark ja Robert, antavat ymmärtää elokuvassa olevan enemmänkin omaelämäkerrallisia elementtejä, tekevät hienoa työtä, mutta koko elokuvan varastaa William Shatner, esittämällä täydellisellä itseironialla itseään, keski-iän ohittanutta tv-tähteä, jota miljoonat idolisoivat, mutta harvat ymmärtävät. Shatner on loistava Kirk, mutta itsenään hän on vielä parempi. Neljäs tähti elokuvalle tipahtaa lähes pelkästään lopun musiikkinumerosta. Tämä elokuva oli niin selkeästi tehty täsmätyönä minulle (hei, minäkin kokkasin Jaana-Marille nakuna seurustelumme alkuaikoina, hemmetti: kokkaan vieläkin), että se pakosti vaikuttaa mielipiteeseeni. Ei tällaisen edessä voi olla puolueeton.

Tiistai 04.02.2003

Tämän paikan kokki todella osaa valmistaa kanaruokia. Tänään suussasulavan mehukasta Marengolaista Kanaa. Jotain riemua sentään.



Puhutaanpas sitten hinttipussukoista, eli miesten käsilaukuista. Tuo poliittisesti epäkorrekti kutsumanimi on sinänsä korrekti, että kolmesta tuntemastani sellaisen käyttäjästä kaksi on homoja ja kolmaskin seksuaalisesti vähintäänkin ambivalentti. Miksi sitten otan esille tämän päivänpolttavan ja kansaa jakavan aiheen? Koska olen tullut siihen tulokseen, että tarvitsen sellaisen. Luovuttuani työläppäristäni, havaitsin, että ainoat syyt kantaa julmettua reppua selässäni ovat: a) Palm ja sateenvarjo eivät mahdu taskuihin ja b) reppuun on erittäin kätevä pistää ostokset kotimatkalla. Ei riitä. Tarvitaan siis pienempi laukku. Parametrit olkoot: 1) juuri ja juuri tilaa Palmille, kännykälle, parille kynälle ja muutamalle tyhjälle muovikassille, 2) olkahihna, sillä harva asia on niin typerä kuin toisen käden koko ajan itseensä sitova keilalaukku (tätä juuri en ymmärrä naisten suurissa käsilaukuissa), 3) hyvä ja kestävä materiaali, kuten nahka tai vedenpitävä keinokuitu, 4) värin pitää olla kokomusta. Haussa on siis miehekäs hinttipussukka. Hyviä vinkkejä saa esittää sähköpostitse.

Keskiviikko 05.02.2003
Päivän elokuvat: The 39 Steps (1935, Alfred Hitchcock) ja The Lady Vanishes (1938, Alfred Hitchcock)

Nostalgia- ja hämmennysblogista, hyvää huomenta. Eilen etsiskellessäni jotain aivan muuta Googlella törmäsin ensimmäisiin edes puoliammattilaisessa mielessä tekemiini web-sivuihin, jotka Helsingin yliopisto on ystävällisesti tallettanut jälkipolvien kauhisteltavaksi. Ja kauhisteltavaa todella riittää, mutta on sivuilla edelleen paljon hyvääkin, kuten osoiden värikoodaus ja sivun identifioiminen navigaatiossa. Elementit, jotka tänä päivänä ovat oletusarvoisia, eivät välttämättä olleet niin yleisiä vuonna 1997. Siitä on siis jo kuusi vuotta. Herranpieksut. Ensimmäiset web-sivuni taisin tehdä jo pari vuotta aiemmin (ainakin vuoden 1995 loppupuolella olen ollut järjestämässä kotisivutalkoita kaveripiirille) ja muilla hakumenetelmillä pystyn paikallistamaan ensimmäisen internetiin rekistöröidyn jälkeni Nethack-uutisryhmästä heinäkuulle 1992. Sen enemmittä puheitta ja pidemmittä aasinsilloitta (kuten vanha kansa sattuvasti sutkaisee, sille päälle sattuessaan), Henri Block esittää (förevisar): Tieteellisen Kirjoittamisen kurssin tiedonhakusivut.

Tämän päivän kuva Tabloidihelmikuu 2002 -projektissani lienee sarjan parhaita yksittäisiä valokuvia, joskin se olisi näköjään pitänyt sittenkin skannata negasta, mutta olkoon.



Kieliikö unissa XSL-koodaaminen stressaantumisesta? En tiedä, mutta nyt tiedän, että kiireessä syntyy vähemmän eleganttia koodiakuin unissa, ja toivon, ettei kukaan koskaan lue näitä sorsia.



Illan Classic veti hieman normaalia vähemmän, mutta tahtoisin sanoa, että sitäkin laadukkaampaa, yleisöä. Elokuvat olivat mainioita, joskin henkilökohtainen mielipiteeni on, että Hitchcockin jenkkityöt ovat kypsempiä teoksia, alkaen heti ensimmäisestä, mestarillisesta Rebecca-tulkinnasta, joka toki on sekin Classicissa esitetty, aivan ensimmäisten elokuvien joukossa. Tänään sen sijaan uppouduimme elokuviin The 39 Steps ja The Lady Vanishes, joista jälkimmäistä olen aina pitänyt selkeästi heikompana, mutta tällä katsomiskerralla elokuva alkoi avautua minulle huomattavasti aiempia paremmin. Siinä on edelleen muutamia kömpelyyksiä ja juonta turhaan hidastavia yksityiskohtia, mutta kokonaisuutena elokuva on mielenkiintoinen, jännittävä ja kuuluu ehdottomasti 30-luvun lopun parhaimmistoon (joka on aika paljon sanottu, ottaen huomioon, että vuosi 1939 oli luultavasti elokuvahistorian tähän mennessä paras). The 39 Steps on puolestaan aina (aivan loppua lukuunottamatta) kuulunut suosikkeihini. Robert Donatin persoonassa on jotain hyvin ilkikurisen vetoavaa, vähän niinkuin Clark Gablessa parhaimmillaan (It Happened One Night)

Havaitsin myös, että taas on ykis aukko sivistyksessä paikattava. Sivistykseni suorastaan vuotaa kuin rikkinäinen siivilä. Warren Ellisin Authorityä ja Planetaryä on luettava, sillä Warren Ellis seisoo Neil Gaimanin, Alan Mooren, Frak Millerin ja Grant Morrisonin rinnalla sarjakuvajumalien pantheonissa. Onneksi minulla on ystäviä. Tällä kertaa soitin Mikille ja Mikki toimittikin minulle taustamateriaaliksi kolme albumia Stormwatchia. Samalla sovimme molempia hyödyttävästä vaihtokaupasta, jossa minä pääsin eroon siitä ylimääräisesä Thin Red Linestani.

Torstai 06.02.2003

Viime yön unessa oli salaisia agentteja ja css-tyylitiedostoja. Samaisessa unessa jouluin myös vuokraamaan jatkojuhlapaikkoja tämän vuoden abiturienteille ja koska kaikki muut paikat olivat jo menneet, niin jouduin neuvottelemaan limaisen parittajan kanssa Helsinginkadulla sijaitsevan Punaisten lyhtyjen alueen näyteikkunakoppien vuokrista. Neliöhinnat eivät olleet kummoisia, mutta jostain syystä näyteikkunan takana olevat esittelyhuoneet olivatkin keskikokoisen kaksion kokoisia, vaikka niissä oli vain pari sohvaa ja sänky.



Päivän google: naisten haku top 100. Voi kuulkaa, en minä tunne tanssipaikkoja tai niiden tapoja näin hyvin. Etsitäänkö tässä nyt populaareja tanssilavoja, kapppaleita, joiden aikana naiset useammin hakevat, vai kenties ihan nimilistaa suomen ylväimmistä tanssiuroksista, joilla käy aina flaksi, kun naiset hakevat.



Päivän havainto: tänään näin ensimmäistä kertaa Stemnitsaa nimitettävän "kohutankkeriksi". Tuollaiset kohu-sitä ja kohu-tätä nimityksethän ovat yleensä olleet iltapäivä- ja muun keltaisen lehdistön erikoistermistöä. Kysynkin nyt koska näemme ensimmäiset lööpit tyyliin: "KOHUTANKKERIN LAIHDUTUSVINKIT"?

Päivän dysleksiamuistelo: eilen tuli juttua väärin luetuista kylteistä, lehtiotsikoista ynnä muista. Minun elävin muistoni on jotakuinkin viiden vuoden takaa, kun astuin Malmin apteekkiin, jossa on useampia palvelutiskejä. Erään tällaisen tiskin takana seisoi hyvin viehättävä vaalea nuori nainen, ja paitsi tuota ihastuttavaa neitoa, minun piti myös katsoa kahteen kertaan hänen takanaan ollutta kylttiä, jossa ensimmäisellä kerralla luki selvästi suihinotto ja vasta toisella tavauskerralla huomattavasti arkisemmin suunhoito.

Päivän laki- ja oikeusmietiskely: emmekös ole kaikki sitä mieltä, että seksuaalirikos avioliiton sisällä on seksuaalirikos siinä missä muutkin? Eli jos seksin ostaminen kriminalisoidaan, niin naapurin kateellinen ämmä voi ilmiantaa poliisille miehen, joka ostaa vaimoltaan seksiä minkkiturkilla. Eikö toisaalta myös ole niin, että vaikkei seksin myyminen olisikaan rikos, niin seksin ostamiseen yllyttäminen on? Eli mitenpäin tahansa asiaa katsoo, niin laki tekee molemmista osapuolista rikollisen.



Salilla käyminen ottaa kunnon päälle, mutta on se sen arvoistakin. Minulla on hauis! Olkoonkin, että se on tuskin suurempi, ja vain hieman kiinteämpi, kuin puoli litraa haaleaa kaurapuuroa villasukassa, niin silti: minulla on hauis! Ja sitäpaitsi ylävartalossani on havaittavissa selkeää kärkikolmoitumista. Kiitos Tuomakselle.

Tabloidihelmikuun päivitys jäi aika myöhäiseksi, joten rykäisin samalla myös perjantain päivityksen linjoille.

Perjantai 07.02.2003
Päivän elokuva: Hedwig and the Angry Inch (2001, John Cameron Mitchell)

Jo kolmatta yötä peräkkäin näen unta ohjelmoinnista. Alan huolestua.



Ehdin jo eilen riemastua kun Anttilassa poiketessani huomasin mukavasssa alenuksessa kaksi kiinnostavaa leffaa: Robin and Marian ja The Guns of Navarone. Jätin kuitenkin ostamatta, koska ajattelin kurkata mitä mokomat maksavat Play.comissa. Yllätykseni ei sitten loppujen lopuksi ollut järin suuri, kun huomasin, että molemmat elokuvat saa kotiin kannettuna, postikuluineen, myös suomenkielisillä teksteillä, anamorfisella laajakangaskuvalla ja jotakuinkin 3 euroa halvemmalla per levy kuin kotoisesta Anttilasta.



Olen niin innoissani, että lasken pian alleni. No, ehkä en aivan niin innoissani, se vaatisi tuottaja-kirjoittaja-säveltäjäksi sen ainoan oikean, Jim Steinmanin. Kuitenkin, sillä aikaa kun Steinman sankaroi musikaaliprojektiensa parissa, Meat Loaf on viimein saamassa ulos uuden studioalbumin, ensimmäisen sitten vuoden 1995 Welcome to the Neighbourhoodin. Ensimmäinen sinkku Did I say that? on jo kuulemma julkaistu ja uuden levyn biisinkirjoittajiin kuuluu (ja tässä yksi tärkeimmistä syistä innostumiseeni) Hedwig and the Angry Inch-musikaalin lauluntekijä Steve Trask. Hedwig-kappaleista esimerkiksi The Origin of Love sopisi erinomaisesti Meat Loafin äänelle. Odottavan aika on pitkä.



Ja kuinka ollakaan, tänään oli myös se ilta kun katselimme Hedwig and the Angry Inchin uudestaan, tällä kertaa Suvin kanssa. Toisella katselukerralla elokuva avautui paljon paremmin ja osasin arvostaa sen kerronnallista rakennetta ja pieniä hienouksia vielä aikaisempaa enemmän. Erinomainen elokuva - kaikkien pitäisi nähdä se.



Päällisin puolin näyttää siltä, että kuluttajat ovat voittaneet ja YTV hävinnyt, sillä YTV luopuu matkustustietojen keräämisestä rekisteriinsä, mutta kun järjestelmä on kerran tehty ja kortilla on henkilötunnus, niin tarvittaessa on aika helppo seurata ketä tahansa yksittäistä kortin omistajaa, jos tarve syntyy. Mutta eihän sellaista tapahdu? Eihän Sonerakaan salakuuntele ketään, eihän? Jotta YTV oikeasti tajuaisi mokanneensa pahemman kerran ja ottaisi vastuun teoistaan, heidän pitäisi toimittaa kaikille matkakorttiasiakkailleen veloituksetta uudet kortit, joille ei ole tallennettu henkilötunnusta tai muuta tiettyä ihmistä yksilöivää tietoa.

Lauantai 08.02.2003
Päivän elokuva: Straight Story (1999, David Lynch)

Leppoisa lauantai. Soitin Mikille ja ilmaisin tarpeeni saada lisää Stormwatchia ja sovimme, että tänään kokataan taas. Tapasimme Hakaniemen Maxissa ja pienen neuvottelun jälkeen päädyimme uuniperunoihin katkarapukermaviilitäytteellä ja kanasalaattiin. Ja herkkua oli koko rahan edestä. Sorruimme myös suklaaseen ja lakritsiin, joten ruokailtuamme minun oli hyvin hankala liikkua sohvalta. Onneksi ei tarvinnutkaan.

Päivän elokuvaksi valitsimme David Lynchin Straight Storyn, joka sekä Mikiltä että Jaana-Marilta oli aiemmin näkemättä. Minulle leffa oli osunut ja uponnut jo vuoden 1999 R&A:ssa (heti The Sweet Hereafterin jälkeen kaiken lisäksi, siitä paremmaksi ei elokuvailtapäivä juuri pääse ja samalle päivälle osuivat vielä Summer of Kikujiro ja Go!). Straight Story on varsin epä-Lynchiläinen elokuva, mutta erinomainen se on. Alvin Straight röpöttää ruohonleikkurilla osavaltiosta toiseen ja kansa ihmettelee. Matkan varrelle osuu jos jonkinmoista kulkijaa - ja yksi täydellinen David Lynch -hetki. Elokuva on lämpimällä huumorilla täytetty, mutta ei siitä puutu dramatiikkaakaan.

Sunnuntai 09.02.2003

Jaana-Mari on töissä ja minä olen nukkunut pitkään. Iltapäivä on sujunut sarjakuvien ja tabloidikuvien parissa. Seuraavaksi painun salille ja sitten teen ruokaa eilisen tähteistä.

Minut on taas vallannut obsessiivinen lukuhimo. Olen torstain jälkeen lukenut viisi albumia Warren Ellisin Stormwatchia, yhden Authorityn ja aivan varmasti se hyllyssä odottava samaisen herran Planetarykin tulee tänään luettua. Sitten pitääkin päättää hankitaanko seuraavat osat Mikin vai Fantsun tai Fennican hyllystä. Houkutus omistaa on suuri.

Jos minun pitäisi keksiä maailman epätodennäköisin duetto, niin tuskin kykenisin hämmästyttävämpään. Eminem ja Elton John yhdessä eivät ole mitään tämän rinnalla: Rob Zombie ja Lionel Ritchie ovat tehneet uuden version The Commodoresin hitistä Brickhouse.



Viimein löytyivät rajat valtaville teräksisille reisilleni ja valtaisille jalkavoimilleni. Uskoisin, että huomenna jalat ovat kiisseliä. Pyttipannuntapainen eilisistä perunoista sen sijaan oli erinomaisen hyvää.

Olin väärässä sen Planetaryn suhteen. Illan ohjelmassa oli kolme jaksoa Angelia, ja jeskamandeer, että oli hyvää kamaa. Juoni senkuin tiivistyy ja varsinkin neljännen kauden kymmenes jakso Awakening oli erinomaisesti kirjoitettu ja heti seuraavassa, jonka nimi olisi liian suuri spoileri sarjaa seuraaville, nähtiin vallan maniota näyttelyä koko miehitykseltä.

Päässäni jo pitemmän aikaa pyörinyt novelli-idea alkaa myös saamaan muotonsa ja olen vähitellen ratkaisemassa minua vielä vaivaavat juonikiemurat. Sitten onkin enää edessä ajatusten siirtäminen tekstiksi, joka minun prosessissani on yleensä helpoin, mutta silti jostain syystä aikaavievin osa.

Huomenna on aikainen herätys, joten nyt lienee hyvä hetki mennä moikkaamaan masaa, nukku-masaa. Tai jos kuitenkin sitä ennen lukisi hieman Planetarya. Ihan muutaman sivun vain.

Maanantai 10.02.2003

Tuli sitten viikonloppuna seurattua toisella silmällä missikisoja. Varsinaisen mielipiteeni noista lihamarkkinoista jätän sanomatta, mutta jään silti ihmettelemään mitä noiden hampaat irvessä keikistelevien nuorten naisten päässä oikein liikkuu. Esimerkki: Makusen missimanifestissa lukee jotakuinkin, että Miss Suomen pitää olla hyvä esikuva Suomen nuorisolle. Missikandidaatti ilmoittaa suorassa lähetyksessä ja tuomarien haastattelussa, että hän ei aio äänestää, sillä äänestämällä ei voi vaikutttaa. Arvon missifinalisti voi toki olla tuota mieltä, mutta osoittaahan se melkoista idiotiaa mennä tuollaisia laukomaan. Yhtä hyvin neito olisi voinut sanoa, että "Minä en miksikään missiksi rupea, ja E. Makunen voi istua peukaloonsa." Jaana-Mari totesi osuvasti, etteivät tuon tason kömmähdyksestä pelastaisi edes d-kupin rinnat.

Päivän googlettajaa kiinnostavat lammasvitsit. Kaikki varmasti tietävät miksi Uusi-Seelantilaiset eivät saa viedä tyttöystäviänsä rugby-otteluihin. Ja mikä tämä Pahuus-monologi oikein on? Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta. Asterix ja asut sen sijaan herättää jo pirullisia ideoita. Ja otetaan vielä yksi: kannabis ja ahdistus. Joitakin ahdistaa se, ettei sitä Suomesta laillisesti saa, ja toisia taas ahdistaa se, että joillain toisilla voi olla ihan kivaa kannabiksen kanssa, ja sitten on niitä, joiden ahdistukseen ei edes kannabis auta. Ja kaiken totuuden nimissä, varmasti on myös niitä, joita ahdistaa niin maan perusteellisesti ihan minkä tahansa päihdyttävän aineen käyttö pienissäkin määrissä.



Sanovat, että lämpipmän maidon juominen nukuttaa, ja että suklaa saa ajatukset harhailemaan. Nykyisen toimipisteeni järkyttävän tee-tilanteen johdosta olen päivät pitkät litkinyt kuumaa maitokaakaota. Jepjep. Juuri nyt ajatukseni harhailevat kirja-aleen. Ei siellä varmaan mitään ole, mutta töiden jälkeen voisi silti piipahtaa.



Kirja-alessa ei ollut juurikaan mitään minua kiinnostavaa. Glenn Fabryn kaikki Preacher-kansikuvat alle 7 eurolla kovakantisena painoksena ja jälleen uusi kovakantinen painos Star Trek Encyclopediasta, johon on lisätty toista sataa sivua. Saattaa olla, että jälkimmäisen käyn vielä heikkona hetkenä poimimassa, ei se niin kallis ollut, ja minulla on kuitenkin vain pehmeäkantinen versio ensimmäisestä, mustavalkoisesta painoksesta, joka kattaa juuri ja juuri DS9:n ensimmäisen kauden. Niin, ja se cd-rom-versio enismmäisine päivityksineen.

Tuohon Star Trek Omnipedia -nimellä kulkevaan cd-rom versioon liittyy eräs hupaisa tarina, jonka taidan kirjata tähän, jottei pääse unohtumaan. Tietokannan ensimmäinen päivitys oli tosiaan ilmainen, kun lähetti kirjeitse rekisteröimislapun. Ja minähän lähetin. Kuukauteen-pariin ei kuulunut mitään. Lähetin sähköpostia, siihen ei vastattu. Lähetin toisen sähköpostin, jossa ilmoitin olevani pohjoismaiden suurimman Star Trek -faniorganisaation lehden päätoimittaja (mikä silloin ainakin omien uskomustemme mukaan olin) ja että "minulla ei koskaan ole ollut kuin positiivista sanottavaa kyseisen firman tuotteista, ja että toivottavasti näin on vastaisuudessakin". Kului noin 5 minuuttia, ja sain vastauksen, jossa ilmoitettiin, että päivitykseni on postissa. Sellainen on lehdistön voima. Ja kyllä minun täytyy myöntää, että senkään jälkeen minulla ei ole ollut lafkan tuotteista juuurikaan valittamista. Parin cd-rom-tuotteen käyttöliittymä vaati vielä hiomista, mutta ei puututa siihen. Joo, ehkä minun pitää poimia se kirja. Ihan vaan vanhojen aikojen muistoksi. Tässä tuli nimittäin juuri 10 vuotta tuon fan-clubin perustamisesta ja vaikka meistä alkuaikojen aktiiveista ei taida enää monikaan olla mukana, niin ilmeisesti yhdistys senkuin potkii vieläkin.

Vaikka postiluukusta kolahtikin Sex, Lies and Videotape, niin tänään oli edelleen tv-sarjojen vuoro. Buffy jatkaa tasonsa nostamista, ja tämän kertainen jakso oli jo paljon enemmän kuin siedettävä, ja se jätti ilmaan roikkumaan muutaman sellaisen kysymyksen, että seuraavaa jaksoa odotetaankin sitten vesi kielellä. Enterprise puolestaan onnistui latteilla metaforillaan olemaan vain keskitasoa, mutta ainakaan jaksossa ei ollut tällä kertaa turhia tappeluita. Tohtori Phloxin vaimo sentään oli virkistävä ilmestys. Toisen kauden erinomaiset jaksot antavat odottaa itseään. Carbon Creek oli hyvä ja Singularity hauska. Siinäpä se. Ensi jaksossa sentään nähdään taas Andoriaaneja.

Tiistai 11.02.2003
Päivän elokuva: Far form Heaven (2002, Todd Haynes)
Tuntuu siltä, että viikonlopun aikana suuri osa kavereista on käynyt katsomassa Bowling for Columbinen ja ovat siitä myös paljon pitäneet. Mekin yritimme siihen tänään, mutta näytösajat eivät aikatauluumme sopineet, joten valitsimme sen sijaan Jaakon ylistämän Far form Heavenin ja suuntasimme Kimmon ja Irman kanssa teatteriin. Elokuva on osuva ajankuva 50-luvun Amerikasta Douglas Sirkin henkeen ja tyyliin. Velvet Goldminella vakuuttanut Todd Haynes ohjaa ja kirjoittaa loisteliaasti ja kaikki pääosanäyttelijät, Julianne Moore, Dennis Quaid ja eritoten Dennis Haysbert tekevät erinomaiset roolisuoritukset. Kaikki on hyvin hienovaraista ja mitään ei alleviivata liiaksi. Ulkokultaisuus loistaa ja ihmisten elämät murentuvat. Kertakaikkisen ihana elokuva.

Star Trek Encyclopedian kolmas painos sai halvasta hinnastaan huolimatta vielä jäädä hyllyyn, sillä painos on kuitenkin vuodelta 1999 eikä näin ollen käsittele edes Deep Space Nine-sarjaa loppuun asti. Samoin viimeiset lisäykset kirjaan on tehty erillisenä 128 sivun lisäosiona, mikä johtaisi siihen, että hakusanoja pitäisi usein katsella kahdesta eri kohdasta. Ja koska ilmestymisestä on jo kolme vuotta, saattaa hyvinkin käydä niin, että pian markkinoille putkahtaa uusi painos, jossa nämä puutteet on korjattu. Kelpaisi minulle. Tietenkin uusi versio Omnipedia-cd-romista olisi se paras vaihtoehto.

Elokuvan ja kirja-alen jälkeen siirryimme vielä meille teehetkelle ja demonstroidessani dvd-tilaaamisen helppoutta havaitsin taas tilanneeni kolme elokuvaa. Nyt niitä lienee matkalla kymmenisen kappaletta. Ja koskapa Playstä on tulossa levyjä, jotka on lähetetty ennen eilen tullutta levyä, niin postilaatikosta varmasti lähipäivinä ropisee. Tämän päivän tilaus BoxOfficesta hoiti pois ensi kuun Classicin. Huhtikuuksi pitäisi vielä löytää pari sille jo matkalla olevalle Sunset Boulvardille.

Keskiviikko 12.02.2003

Suhteellinen vaalitapa synnyttää outoja liittoja, joten oman ehdokkaan lisäksi kannattaa katsoa kenen kanssa hän on liitossa. Esimerkiksi Helsingissä ääni liberaalien J. Valpiolle on samalla ääni perussuomalaisten T. Halmeelle. Ja toisinpäin. Itse en aio äänestää kumpaakaan, mutta olen ymmärtänyt, ettei herrojen maailmankuva ole aivan samanlainen. Toisaalta eikös julkkiksia äänestävät ajattele, että sama se kuka sinne valitaan, kunhan niistä saa lukea iltapäivälehdistä jatkossakin. Näin ihan pikkuriikkisen kärjistäen.

Tietenkin linjauseroja on myös puolueiden sisällä. Oman ehdokkaan valitseminen on siis taas kinkkisempi juttu kuin se, kuka on paras. Pitää valita ehdokas, jolla on edes jonkinlaiset realistiset mahdollisuudet tulla valituksi. Minulla esimerkiksi on eräs puolituttu ehdokas, jonka mielelläni näkisin eduskunnassa siksi, että eduskunta tarvitsee hänenkaltaistaan tuulettajaa, mutta hän ei varsinaisesti edusta minun arvojani, joten pitänee löytää joku toinen ehdokas. Toisaalta herra on ollut esillä mediassa sen verran ahkerasti, että hänen läpipääsymahdollisuutensa ovat olemassaolevat ja marginaalista paremmat, ja näin ollen jos parempaa ei löydy, saatan hyvinkin antaa ääneni fiksulle kaverille.

Tulikohan tästä nyt mitään tolkkua? Tahdoin vain sanoa, että minä en suhtaudu intohimoisesti politiikkaan, eikä minulla ole ehdokasta, jota olisin äänestänyt vuodesta toiseen. Olen yleensä äänestänyt mielestäni fiksunoloisia tyyppejä, mutta pikeminkin ääneni on ollut niitä muita idiootteja vastaan. Olisi toki kiva, jos eduskunnassa olisi joku joka ajaisi juuri minun agendaani, mutta sellaisen henkilön löytäminen taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty. Ja koska minä olen laiska paska, niin teen kansalaisvelvollisuuteni juuri sillä innolla, jonka olen yllä kuvannut. Eräänäkin vuotena etsin ehdokkaani Ylen vaalikoneella puolta tuntia ennen äänestysajan umpeutumista. Tänä vuonna voisin aktivoitua hieman aiemmin.



Eilisillan elokuvasta on vielä todettava sellainen sivuseikka, että enpä ole mennyt pitkiin aikoihin elokuvateatteriin tietämättä yhtä vähän elokuvasta, jonka aion katsoa. Tiesin ohjaajan tehneen aiemmin Velvet Goldminen, Julianne Mooren olevan pääosassa ja elokuvan sijoittuvan 50-luvulle. Siinä se. Tämä tietämättömyys luultavasti lisäsi elokuvanautintoani suuresti, kun sain kerrankin antaa elokuvan hyökyä silmilleni ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Mietin, josko tällaista tietotyhjiötä elokuvan suhteen tulisi harrastaa useamminkin, mutta tulin siihen tulokseen, että elokuva-alan harrastaminen ja seuraaminen antaa minulle niin paljon, etten millään ilveellä suostu siitä luopumaan. Minusta on hauskaa olla kävelevä elokuvien triviapankki. Ketä suunniteltiin minkäkin elokuvan mihinkin osaan? Kuka oli ensimmäinen valinta ohjaajaksi ja millaisia juonimuutoksia hän olisi halunnut? Koskas se elokuva nyt sitten ilmestyikään valkokankaille tai dvd:lle?

Ajanpuutteen vuoksi olen joutunut luopumaan usean juorusaitin seuraamisesta ja keskittämään lähes kaiken tiedonhakuni Dark Horizons-saitille, jota sitäkin luen harvakseltaan. Joitakin vuosia sitten tuli päivittäin luettua myös Aint It Cool News, Coming Attractions by Corona ja Mr. Showbiz, joka näköjään on tätä nykyä ABC Newsin viihdeuutiset. Jos ei ehtinyt, tuli vierotusoireita.



Kotimatkalla poikkesin Anttilassa ja Kirjatorilla. Ensimmäisestä piti ostaa Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä, kun se on nyt tapetilla ja valitettavasti jäi näkemättä aikanaan. Jaana-Marin ilmoitettua puhelimitse, että postiluukusta oli kolissut neljä paksua kirjekuorta, päätin kuitenkin jättää Kaurismäen hengentuotoksen odottamaan parempia aikoja. Playn ystävälliset dvd-kauppiaat olivat muistaneet minua elokuvilla Strictly Ballroom, The Wicker Man, Mujeres al borde de un ataque de nervios ja Paths of Glory, joista kahdesta ensimmäisestä hulppeat erikoispainokset. Keskimmäiset kaksi ovat minulta itseltänikin vielä näkemättä, joten itsesivistäminen lienee taas paikallaan.

Kirjatorilta matkaan tarttui Kivi Larmolan ja Harto Hännisen Parkkipaikka Auringossa. Saatavilla oli myös kahdella eurolla suomennos yhdestä 90-luvun parhaista sarjakuvista, Bryan Talbotin The Tale of One Bad Ratista. Kahdella eurolla. Mars ostamaan, jos ette jo omista alkukielistä painosta.

Salireissun jälkeen olisi ollut tarjolla Buffyä ja Farscapea, mutta vastoin kaikkia ennakko-odotuksia valitsimme uuden Enterprisen. Ja kuinka ollakaan, heti kun saatiin mukaan Vulcan-Andorian-politiikkaa sekä Trek-veteraanit Jeffrey Combs ja Suzie Plakson, niin sarjan taso nousi kummasti. Vaikka juoni olikin täysin ennalta-arvattava, niin dialogi ja näyttelijäsuoritukset olivat niin mainioita, ettei tästä jaksosta voinut kuin nauttia.

Torstai 13.02.2003

Juki ei ole ainoa, joka seuraa pakkomielteenomaisesti Pinserin Blogien Top-listaa. Minun kaltaiselleni tilastonarkkarille lista on täynnä ihastuttavia numeroita ja faktoja. Kuka on noussut, kuka on laskenut? Kenellä on enemmän lukijoita (Päivän Pamauksen kautta) kuin minulla, kenellä vämehemmän? Kuinka pärjäävät Mikki, Anne, Hakkis, Juki, Orava, Janne, Dare ja Mike? (Huomaan muuten, että olen lähes lakannut lukemasta niitä kavereita, joita Päivän Pamaus ei listaa). Entäpä ne tuttavuudet, joita tunnen vain heidän kirjattujen ajatustensa perusteella? Onko vertailuluku noussut kymmenyksellä?

Syy, jonka vuoksi otan asian esille on tietenkin se, että olen reilun kuuden kuukauden blogittamisen ja neljän kuukauden Pinserin listalla roikkumisen jälkeen kohonnut top-20:een. Huipulla kuitenkin on tuulista, sillä pelkästään eilen eroa korkeimmalla ja alimmalla sijoituksellani oli kahdeksan pykälää. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin 50 lukijaa Päivän pamauksen kautta, joista 29 on piipahtanut Pamauksen sivuilla viimeisen viikon aikana. Muitakin reittejä pitkin lukijoita eksyy sivuille melkoisen hanakasti, sillä päivittäinen kävijämäärä on arkisin keskimäärin suunnilleen 130 ja viikonloppuisin noin puolet siitä.

Ja Juki, kyllä jos et tiedä, niin spekuloi [toisten ihmisten seksielämää]. Sillä spekulointi on elämän suola.

... ja aviovaimo sen sokeri. Kerroin aiemmin, että Jaana-Mari oli hankkinut 7 iltapukua yhden päivän aikana. No, eilisen vapaapäivänsä aikana tuo mestarishoppaaja oli hankkinut kymmenen samankaltaista vaatekappaletta. Suureksi ilokseni nuo vaatekappaleet olivat tällä kertaa myös ja nimenomaisesti minun riemukseni tarkoitettua sorttia.



Koko päivän on särkenyt päätä ja hartioita. Edessä on siis parempaa elämää kemikaalien avulla. Pariin otteeseen on näkökentässä heittänyt siihen malliin, että olen jo pelännyt migreenikohtausta. En ole migreeniin taipuvainen, mutta muutaman kerran elämässäni minulla on ollut kohtauksia, joissa kirjoitettu teksti lähtee hyppimään näkökentässä mihin sattuu. Siinä vaiheessa on yleensä viisainta mennä makaamaan pimeään huoneeseen ja koettaa nukkua kunnes episodi on ohitse.

Huomenna olisi vastaanotto missien ja muiden julkkisten hammaslääkärillä. Tuleekohan minustakin kaunis ja kuuluisa?

Ja kun kerran remontoidaan, niin tehdään sitten kunnolla. Ensi viikolla minua tutkii korva- ja nenälääkäri, sen jälkeen pitäisi varmaan varata aika silmälääkäriltä, kun nämä okulaarit ovat jo yli kolme vuotta vanhat.



Kotimatkalla soitin Jaana-Marille ja hän käski tuomaan partavaahtoa ja pesuainetta, joten luonnollisesti poikkesin Fantasiapeleihin. Etsiessäni hyllystä Ellisin Planetaryä, huomasin uuden The Metabarons-albumin Immaculate Conception. Juhlaa! Siinä vaiheessa kun huomasin edellisen vieressä Jodorowskyn ja Moebiuksen ensimmäisen The Incal-kokooma-albumin, aloin jo huolestua: jäisikö tilistäni mitään jäljelle? Onnistuin kuitenkin luikahtamaan kaupasta ostamatta mitään muuta, ja maksettuani ostokset havaitsin päänsäryn hellittävän ensimmäistä kertaa koko päivänä. Fantasiapelit siis toimii paremmin kuin Panadol. Fantasiapeleistä saat hyvän olon!

Fantsun pojat ihmettelivät, että mihin vaimo tarvitsee partavaahtoa. Pojat ihmettelevät - miehet tietävät.



Illan päätti amerikkalainen tv-viihde. Buffyn uusi jakso oli ihan kiva, Farscape oli oivaa ja fiksusti kirjoitettua viihdettä, mutta Angelin uusin jakso (jonka nimi Calvary ei siis ole väärin kirjoitettu ratsuväki, vaan toinen nimi Golgatalle. Ja kuka väittikään, ettei televisio opeta mitään?) oli kertakaikkisen upea. Pitkään jatkunut juoni otti yhtäkkiä rankan 90 asteen käännöksen, koko helevetti pääsi irralleen ja aivan lopussa kaiken nähnyt leukani putosi lattialle. Että mitä?

On ihastuttavaa, että nykyiset science fiction -tv-sarjat ovat viimein ottaneet kunnolla käyttöönsä muissa genreissä jo pitkään hyväksi käytetyn draaman peruselementin: muutoksen. Viikosta toiseen staattisena pysyvä henkilögalleria, joka kohtaa uusia seikkailuja ja ratkoo aina kaiken viimeisellä minuutilla, jotta seuraavalla viikolla voitaisiin taas aloittaa alusta, ei vain pure enää samalla tavalla. Kyllä, ymmärrän, että muuttumattomat lähtöasetelmat tukevat paremmin mahdollisuutta houkutella uusia katsojia, ja siitähän mainostajat pitävät. Tiedostan myös, että vakiintuneet alkuasetelmat antavat joskus paremmat mahdollisuudet käyttää koko vajaat 45 minuuttia juonen kehittämiseen, niin kuin parhaissa Star Trek -sarjojen jaksoissa on tehty. Mutta silti: jos sarjasta näinä päivinä puuttuu jatkuva juoni, niin jään usein sitä kaipaamaan.

Perjantai 14.02.2003

Minulla on yksi Suomen parhaista hammaslääkäreistä. Ja sen huomaa. Tarkoitan, että minä huomaan, en siis sitä, että hampaani hehkuisivat valkoista valoa, niin että samassa huoneessa norkoilevien pitäisi käyttää aurinkolaseja ja että niin, että suuhun ei uskaltaisi kurkistaa ilman hitsaajan maskia. (Joskin ainakin aamuisin jonkinlainen nenän peittävä suojus saattaa olla tarpeen.) Ei, aivan niin hyvää huolta en pidä hampaistani. Minulla on luonnostaan suhteelisen vahvat hampaat ja aamuin-illoin niitä harjaamalla ne pysyvät sellaisessa kunnossa, että parin vuoden välein ilmestyy ehkä yksi reikä - jos käy huono tuuri.

Tarkoitin tuossa yllä puhdasta ammattitaitoa, joka tohtoristani huokuu. Vuosikymmenten kokemus on tehnyt hänestä niin sanotusti mestarin. Pari vuotta sitten minulta lohkesi poskihampaasta puolet pois ja painuin suoraan yksityislääkärille. Lääkäri yritti paikata hammasta, konsultoi kirurgia, pohti päänsä puhki ja totesi, että viereisetkin, terveet, hampaat on revittävä irti ja leukaluuhun istutettava silta. Laskua tulisi noin kymppitonni vanhassa rahassa ja hoito kestäisi kuukausia. Isäni ohjasi minut toista mielipidettä varten nykyiselle lääkärilleni, joka totesi ykskantaan, että "kyllähän me tämä hoidetaan". Pari-kolme puolentunnin sessiota myöhemmin minulla oli puolen hampaan kokoinen täytepaikka, joka on kestänyt hyvin tähän päivään asti ja hinnaksi jäi reilu kymmenesosa edellisen lääkäri arviosta. Ja mikä parasta viereisiin hampaisiin ei tarvinnut koskea. Tämä lääkäri omaa myös kiireisiltä terveyskeskuslääkäreiltä usein puuttuvan asenteen, jonka mukaan potilas on ihminen. Ihminen, jonka seurassa voi olla rento ja ystävällinen, ja jonka huolia ja asioita kannattaa kuunnella ja ymmärtää.

Summa summarum: todellisen ammatti-ihmisen työtä on aina ilo seurata, vaikka sitten olisi itse sen työn kohteena ja pora suussa.



Valentinen päivän kunniaksi sain aamulla vaimoltani liuskan automaatissa otettuja mustavalkoisia passikuvia.



Illan tullen hellin rakastani ruusuilla ja omalla valokuvataiteellani. For her eyes only.



Useampikin blogi on tässä viime päivinä pohtinut Pinserin top-listan syvempää merkitystä. Minusta oleellisinta on, että niin kauan kuin tätä touhua tekee omaksi ilokseen ja harrasteekseen, pysyttelee myös itselleen uskollisena, eikä ala kirjoittaa siitä, minkä kuvittelee yleisöään kiinostavan. Sille tielle kun lähtee, ehtii kuluttaa puhki useammat hyvät kengät ennen kuin polun pää löytyy. Eri asia on tietenkin jos kirjoittaa siinä toivossa, että kirjoittaminen joskus poikisi töitä, mainetta, mammonaa ja seksuaalisia palveluksia nuorilta hyvin öljytyiltä naisilta (tai mikä sukupuoli tai sukupuolet itseä sitten sattuukin kiiinnostamaan). Silloin toki kannattaa vähän miettiä mitä kirjoittaa ja miksi.

Minä kirjoitan, koska se viihdyttää minua. Minusta on mukava ajatella, että joku muukin saa tästä jotain, oli se sitten toisella puolella eurooppaa asuva ystävä, jonka kanssa ei muuten tule kommunikoitua tarpeeksi usein tai joku satunnainen kävijä, joka etsii tietoa jostain mielenkiintoisesta elokuvasta. Kirjoitan myös siksi, että kirjoittaminen pitää mielen virkeänä ja sormet notkeina. Tai siis ainakin sanan hallussa. Pinserin top-listaa ja kävijämääriäni seuraan siksi, että tilastot kiinnostavat minua. No hyvä on, minä suorastaan päihdyn tilastoista. Minun tilastoista nauttimiseni on ylittänyt kaikki kuviteltavissa olevat kohtuukäytön rajat. Jos jostain aiheesta voi tehdä tilaston, niin minulla on sellainen. Jos tilastoja voisi käyttää suonensisäisesti, olisin jo hakemassa vaihtoneulaa. Mutta eivät tilastot minulle mikään ongelma ole.

Transmetropolitan by Ellis/Robertson Blog-top-lista-keskustelun seuraajille tahtoisin tarjota Warren Ellisin ja Darick Robertsonin näkemyksen aiheeseen. Kuva on seisemännestä Transmetropolitan-albumista Spider's Trash. Menkää ja ostakaa, sillä Transmetropolitan on suunnilleeen parasta tällä hetkellä julkaistavaa amerikkalaista sarjakuvaa. Kuvaa klikkaamalla suurempi versio, tietenkin.


Tämän illan elokuvien ja tv-sarjojen paikan vei ykkösen esittämä Michael Jackson dokumentti. En sano, että Jackolla on niin sanotusti kaikki 10000 paljettia tiukasti ja tukevasti pikkutakissaan, mutta en myöskään hämmästele sitä, että hän loukkaantui dokumentista. Sen verran johdattelevia olivat kysymykset, jälkeenpäin nauhoitetut voice-overit ja leikkaukset.

Matti Nykänen by Raittiuskasvatusliitto Ja kun nyt kuvia jaellaan, niin laitetaan tähän vielä ystävämme Kimmon antropologisista arkistoistaan löytämä Raittiuskasvatusliiton tarra 80-luvun alkuvuosilta. Sinänsä hauskaa, että herra N. on jatkanut työtä hyvän asian eteen. Ja sanovat vielä, ettei pelote ole hyvää valistusta. Tätäkin kuvaa saa klikata.


Ja koska seuraan tilastoja niin ahkerasti, niin minulta ei jäänyt huomaamatta järkyttävä romahdukseni sillä listalla. Aamun sijalta 17 putosin pahimmillani 12 pykälää. Nyt menee vähän paremmin, kiitos kysymästä. Lukekaa, penteleet. Lukekaa.

Lauantai 15.02.2003
Päivän elokuva: Sex, Lies, and Videotape (1988, Steven Soderbergh)

Ja koskas nämä saadaan Suomeen? The First Annual Nude Blog Awards.



Kunhan olin kuivannut myöhäisen unen rähmät silmistäni, päädyimme salille ja hikisen harjoituksen jälkeen kutsuimme Minnan istumaan iltaa kanssamme. Alun perin ajatus oli katsoa joku elokuva, mutta ilta sujui harvinaisen nopeasti ja leppoisasti ilmankin. Minnan poistuttua huolehtimaan koiristaan, päätimme kuitenkin vielä poimia hyllystä jonkun elokuvan, ja valinta osui Soderberghin Sex, Lies, and Videotapeen, joka oli minulle uusi tuttavuus, vaikka vankasta modernin klassikon statuksesta nauttiikin. Täytyy sanoa, että ehkä juuri tästä statuksesta johtuen kokemus oli minulle pienoinen pettymys. Onhan se hyvä elokuva, hyvin kirjoitettu, ohjattu ja näytelty, mutta jotenkin sen elämää suurempi arvo jäi minulta kokematta. Ehkä joskus toiste.

Jos teidän pitäisi lanseerata markkinoille uusi elintarviketuote, niin miten te tekisitte sen? Uskallan arvata, että ette kuitenkaan heittäisi kehiin muutamaa mainosta, ja sitten pitäisi huolta, ettei tuotettanne löydy mistään kaupoista, ette vahingossakaan puhuisi siitä webbisivuillanne, saati sitten, että markkinoisitte tuotettanne kadunvarsimainoksin ja ennen kaikkea pitäen sitä esillä ainakin Helsingin suurimmissa kaupoissa.

Reilu kuukausi takaperin Jaana-Mari näki jossain lehdessä koko sivun mainoksen Estrellan uudesta tuotteesta, Mediterranean Chipseistä (mausteina valkosipuli, aurinkokuivattu tomaatti ja basilika), ja lähdimme heti etsimään. Helsingin keskustasta ei löytynyt pussin pussia, liekö sitten viety automarketeihin tai periferian pikkukauppoihin, mutta viikkokausia niitä etsittiin ystävienkin avustuksella ja tuloksena oli pyöreä nolla. Aloin jo huolestua, että vaimoni oli usuttanut meidät tähän etsimisvimmaan jonkin hyvin eloisan unensa perusteella (ei olisi ensimmäinen kerta, kun unen ja toden raja olisi ainakin hetken häilynyt), ja ehdin jo häntä moisesta syyttääkin, kunnes hän viimein onnistui todistamaan, ettei kyseessä ollut aistiharha. Varsin maukkaita chipsejä, ei siinä mitään.

Sunnuntai 16.02.2003

Laiskottelua ja syöpöttelyä
Sunnuntai-iltapäivä kului sängyssä, kunnes nälkä voitti ja oli pakko seurata esi-isiltä perittyjä viettejä ja lähteä metsästämään ruokaa, tai oikeammin ravintolaa. Niin monta ravitsemusliikettä kuin Helsingin keskustasta löytyykin, niin kovin harva niistä pitää ovensa auki sunnuntaisin, silloin kun ihmisillä varmimmin olisi aikaa niissä viettää. Kierrettyämme neljän tai viiden ravintolan ovella ja vatsamme jo kurniessa niin, että vieressä kulkijat kuvittelvat Kampin työmaan laajentuneen Mannerheimintien toisellekin puolelle, päädyimme Papa Giovanniin, ja lyhyen odotuksen jälkeen pääsimme pöytään. Kana pinaatin ja pinjasiementen kera oli sangen maukasta ja jälkiruokasitruunaleivoskin tiesi paikkansa (osoitin sen sille haarukalla), vaikkei se listalta poistuneen sitruunavaahtokakun vertaista ollutkaan, kuten ei mikään jälkiruoka missään.

Friends, Romans, Countrymen...
Palattuamme teimme vakavan päätöksen. Totesimme, ettemme aivan lähiaikoina onnistuisi kuitenkaan keräämään ystäviämme television ääreen kymmeneksi tunniksi, joten aloitimme tänään urakan katsoa I, Claudius pala palalta, ilta illalta. Kokemus kyllä osoittaa, että tuollaisen kolmentoista jakson mittainen maratoni vie aikaa vähintään sen 13-14 tuntia taukoineen ja onhan se toki mukavampaa kun katselu ei ole työtä vaan välillä voi vaikka vääntää kasaan sapuskat koko porukalle. Pisimmät tällaiset istunnot, joihin olen osallistunut lienevät Jaakon ja Mikin kanssa vietettyjä ja ovat venyneet reilun kuudentoista tunnin mittaisiksi. Televisiosarjoja pitääkin katsoa pitkinä putkina, ei kerran viikossa jonkun toisen ennaltamääräämään aikaan.

No, joka tapauksessa I, Claudius on erinomaista kamaa. 70-luvun puolenvälin parhaat brittinäyttelijät tekevät upeaa työtä. Juoni on eeppinen ja sisältää yhden jos toisenkin opetuksen jokaiselle liveroolipelaajalle. Ehdimme katsoa vain ensimmäisen, puolentoista tunnin mittaisen jakson, mutta siitä ei puuttunut juonitteluja, ei salamurhia, ei järjestettyjä naimakauppoja, eikä vahvatahtoisia ja päämäärähakuisia ihmisiä, joiden sätkynukeiksi heikommat oli tuomittu jäämään. Ei, kaikkia riitti, kuin leipää ja sirkushuveja rahvaalle ikään. Ensi viikon iltoina olisi tarkoitus katsoa sarja loppuun, ja nautin jo etukäteen.

Sarjakuvia
Muuten viikoloppu kuluikin sarjakuvien parissa, torstaina hankkimani kolme albumia tuli luettua, ja Planetaryn sekä The Metabaronsin jatkaessa edellisten albumien vankkaa laatuviihdettä, minusta tuntuu, että The Incalin suhteen minua on hieman huijattu. Jos kannessa lukee isolla kolme nimeä, joista yksi on Moebius, niin olettaisin, että herra Giraudilla olisi jotain muutakin tekemista sarjan kanssa, kuin alkuperäisenä hahmojen luojana. Tämä hankkimani Humanoids Publishingin julkaisema kokooma ei siis ole John Difoolin tarun alku. Erinomaista viihdettä se kyllä on; Jodorowsky on loistava tarinankertoja. Lisää on saatava.

Maanantai 17.02.2003

Leppoisa maanantai-ilta
Työpäivän jälkeen Tanskasta palannut Jaakko saapui kertomaan kuulumisia ja nauttimaan kanssamme irkkuviskin makuista teetä. Jaakon poistuttua katsoimme jakson I, Claudiusta ja nautimme taas suuresti. Eritoten Siân Phillips Claudiuksen pirullisena isoäitinä on käsittämättömän hyvä. Kaikkea ei selitetä yleisölle vaan tapahtumia asetetaan käyntiin joskus enemmän ja joskus vähemmän hienovaraisesti ja myöhemin niiden tulokset paljastuvat hiljolleen.

Tiistai 18.02.2003

Käytettävyyspäivitys
Hetken katseltuani noita pidempiä merkintöjä, totesin, että luettavuudelle pitää tehdä jotain. Kokeilemme siis väliotsikkoja asiakokonaisuuksien väliin. Testejä suoritetaan, ja otsikko saatetaan lisätä jopa takautuvasti, kunnes sopiva ratkaisu löydetään. On mahdollista, että herra S palkataan väliaikaisesti kirjoittamaan väliotsikoita, koska hänellä on tuo vaativa taito käsissään paremmin kuin kenelläkään elävällä ihmisellä. Tämä on ollut Elokuvia ja Valokuvia -verkkopäiväkirjan yleinen tiedonanto. Kiitos huomiostanne.

Palaamme blog-listaan
Pinseri on näköjään päivittänyt taas blogien top-listaa, ja nollannut yön aikana kaikki vanhat lukijat. Sitä mukaa kun Päivän Pamausta aktivoidaan (personoidut listat eivät ole kadonneet mihinkään), lista kokoaa itsensä uudelleen. Ihan fiksua, ottaen huomioon, että listaan ovat pitkään vaikuttaneet sellaiset lukijat, jotka joskus puoli vuotta sitten ovat kerran käyneet kääntymässä, ja unohtaneet sittemmin koko Pamauksen. Samalla muutoksesta oli sekin riemu, että Jukilla oli kuin olikin hetken ajan Suomen Suosituin Blogi™ (7 lukijaa 11 rekisteröityneestä).

Tietokoneet vihaavat minua
Ensin aamulla Mozilla hukkaa minun ja Jaana-Marin sähköpostilaatikot, vaikka ne löytyvät aivan oikeista hakemistoista ja nyt jostain syystä työpaikan kone ei suostu siirtämään kuvaruutukaappausta leikepöydältä mihinkään ohjelmaan. Maailma on paha ja kylmä paikka.



Kaaos Blogosfäärissä
Useampi blogittaja on valittanut, että Päivän Pamaus on nollannut heidän personoidut listansa. Minulla lista oli kiltisti odottamassa aamulla. Top-listan seuraaminen ennen kuin se vakiintuu parin päivän päästä, on yllättävän hupaisaa puuhaa. Juki on taas kirinyt ykköseksi (16/24 lukijaa), Jannella on päivityksen johdosta nousua huimat 68 sijaa, Oravalla 42, Annella 31, Mikellä 29, Darella, Hakkiksella, Mikillä ja minullakin reilut kymmenen pykälää. Olisiko tästä pääteltävissä, että kaveripiirimme on ollut tänä aamuna ahkerasti koneillaan? Olemmepas me aamuvirkkuja ja omistautuneita (en sitten tiedä mille).



Tuhoaako Markus Drake vihreiden vaalit?
En ajatellut puhua omista potentiaalisista ehdokkaistani oikeilla nimillä, mutta nyt kun tämän päivän verkko-Ilta-Sanomat etusivullaan kysyy väliotsikkoni mukaisesti karkoittaako Drake vihreiden äänestäjät, niin pakkohan tähän on puuttua. En usko, että Markuksen räväkät kannanotot haittaavat Vihreiden suosiota, ne pikemminkin saattavat tuoda puolueelle uusia, nuoria äänestäjiä. Kuten Jaakon kanssa eilen totesimme, Vihreiden on erottauduttava suurpuolueiden kasvottomuudesta, jos aikovat pitää uskottavuutensa vihreinä. Kuten aiemmin olen monesti sanonut, Markus ei ehkä ole minun ensimmäinen valintani, mutta Suomen kansanedustuslaitos tarvitsee Markus Draken.



Enää puuttuvat vain rääkyvät fogelit
Kevät on todellakin tulossa. Parina viime aamuna töihin mennessä on jostain mielen pohjamudista noussut ajatus: mikä kumma on tuo keltainen mollukka taivaalla? Lämpimämpääkin on. Mutta tämä lisääntynyt valon määrä saa elämän aivan sekaisin. Huomenaamulla on varmaan pakko sujauttaa aurinkolasit mukaan. Tänään olen taistellut melkein koko päivän konfiguraatio-ongelmien parissa, enkä ole saanut varsinaista työtä eteenpäin kuin parin pykälän verran. Pihalla on vielä sen verran valoista, että kuvittelin kellon olevan lähempänä kolmea, mutta sehän käy jo melkein viittä. Saas nähdä mitä tänään vielä ehtii.

Pinseri ja tyhjiö siinä, missä elämän pitäisi olla
Aamupäivän taukoviihteenä oli tänään Jukin kanssa Pinserin top-listan hiljalleen tapahtuvan uudelleentäyttymisen seuraaminen kuin suuren urheilujuhlan ikään. Vain alkoholi ja perunalastut puuttuvat. Ja sohva. Ja elämä. Mutta eikös se ole näin kaikissa suurissa urheilujuhlissa?



TV-viihdettä
Kotiin päästyäni oli hvin aikaa yhdelle jaksolle I, Claudiusta ennen kuntosalia (joka meni tällä kertaa täysin harakoille) ja yhdelle jaksolle Buffyä sen jälkeen. Claudius sen kuin petraa tasoaan, mutta uusin Buffy oli melkoista sillisalaattia. Bonuksena postilaatikosta oli pudonnut taas viihdettä. 400 levyn raja taitaa kolista jo tällä viikolla. Kunhan I, Claudius ja hyllyssä odottava Lexxin neloskausi saadaan alta, niin sitten pitää taas paneutua kunnolla scifi-komedioista hauskimpaan, eli Red Dwarfiin, jonka kakkoskausi dvd:llä saapui eilen. Toisaalta täytyy varman poimia Anttilan hyllystä se Raid-sarjakin ja pian ilmestyy myös ensimmäinen kausi Deep Space Ninea. Katsottava ei maailmasta lopu kesken.

Keskiviikko 19.02.2003

Sähköpostiongelmat
Useiden kokeilujen jälkeen onnistuin, kuin onnistuinkin muistamnaan HTV:n tunnussanani, jota en ollut käyttänyt ainakaan puoleentoista vuoteen, enkä sitä tietenkään mihinkään ollut kirjoittanut. Minun sähköpostini normalisoituivat uuden sähköpostikäyttäjän luomisen ja luovan kansioiden kopioimisen jälkeen. Jaana-Mari ei sen sijaan saanut tunnussanaansa päähänsä, joten asiakaspalvelupuhelun jälkeen jouduimme turvautumaan raakaan voimaan ja tuhoamaan hänen tunnuksensa ja luomaan sen uudelleen. Liian myöhään totesin, että siinä samalla tietenkin tuhoutuivat kaikki maanantaiyön ja keskiviikkoaamun välillä hänelle lähetetyt, vielä palvelimella sijainneet, sähköpostit. Suosittlemme uudelleenlähetystä, jos olette tuohon aikaan vaimoani lähestyneet. Mitä asiaa teillä yleensä on vaimolleni yöaikaan? Häh?



Sähköpostipalaute
Huomaan, että sivupalkissa olevaa yahoo-tunnusta ei tule luettua kovin usein. Ei sillä, että sinne palautetta tiuhaan tahtiin putoilisikaan. Olenkohan saanut kokonaista kolme yhteydenottoa sinä aikana kun linkki on siinä seissyt. Niinpä otan sen pois. Mahdolliset tilinumerotiedustelut rahallista sponssia varten voi tästä lähin osoittaa tilalta löytyvään iki-osoitteeseeni.

Toisia potkii, onni nimittäin
Edustajaehdokas J. Valpio on varmaankin onnekkain pirulainen Suomessa. Parempaa vaalijulistetta kuin tuoreen Image-lehden koko aukeaman kuva Espan puistossa seisovista noin tuhannesta alastomasta miehestä, joiden keskellä, aivan kuvan etualalla, sukuelimet aamutuulessa heiluen, edustajaehdokas J. Valpio seisoo miehekkäästi kädet selkänsä takana, aina tunnistettava Äiti-tatuointi rinnassaan, ei nuori liberaalimies Helsingistä tuskin voi toivoa. Se että kuvan on ottanut maailmankuulu taidekuvaaja, ja että se ei ole maksettu mainos pelkästään nostaa kuvan arvoa. Toisilla sitä vain käy armottoman kova tuuri. Vai olenkohan sittenkin kovin naiivi kuvitellessani, että tuurilla oli mitään tekemistä asian kanssa.

Cladde
I, Claudius paranee jakso jaksolta. Ymmärrän hyvin miksi tätä sanotaan lähteessä jos toisessakin hienoimmaksi britti-television koskaan tuottamaksi draamasarjaksi. Itse tahtoisin nähdä Dennis Potterin tuotannon kokonaan uudelleen, ennen kuin menisin noin aivan pitkällle lausunnoissani. Hyvin lähellä kuitenkin liikutaan.

Ja jottei totuus unohtuisi
Välillä on hyvä nähdä muidenkin ihmisten valokuvia.

Torstai 20.02.2003
Päivän elokuva: Bowling for Columbine (2002, Michael Moore)

Keilaamista ja roomalaisia
Tänään ryntäsin töistä suoraa päätä elokuvateatterille ja ehdimme juuri mainiosti alkavaan Bowling for Columbinen näytökseen. Elokuva oli juuri niin hyvä ja ajatuksia herättävä, kuin kaikki ystäväni ovat antaneet ymmärtää. Charlton Hestonista näytettiin erinomaisesti kaksi eri puolta. Paitsi hauska, dokumentti oli myös sivistävä. Minä en ainakaan tiennyt, että NRA perustettiin samana vuonna kuin KKK kiellettiin. Kotiin päästyämme katsoimme jakson I, Claudiusta, kuinkas muuten.

DVD-elokuvan päivitys parempaan
Kotona lattialla odotti uusi kahden levyn lisäominaisuuksilla ladattu painos Monty Python and the Holy Grailistä. Vanhalle sinänsä kelvolle jenkkilevylle, jonka hankin pari vuotta sitten (enkä ole vieläkään ehtinyt katsoa) löysin jo ostajan, joten tätä hankintaa voidaan pitää ikään kuin päivityksenä seuraavaan versioon.

Tabloideja
Tabloidihelmikuun päivitykset ovat olleet jumissa minusta riippumattomista seikoista, kuten ylenpalttisesta laiskuudesta johtuen. Nyt kuitenkin sain linjoille neljän päivän kuvat, ja olemme taas aikataulussa. Viime vuonnakin missikisat jaksoivat herättää keskustelua useamman päivän ajan, kun ennakkosuosikki ei voittanutkaan.

Perjantai 21.02.2003
Päivän elokuvat: No Man's Land (2001, Danis Tanovic) ja Top Secret! (1984, David Zucker, Jim Abrahams, Jerry Zucker)

Huomioita elokuvista
Tutkiessani eilisillan dokumentin ohjanneen Michael Mooren filmografiaa havaitsin hänen ohjanneen aikanaan (vuonna 1995) kovin hupaisan Canadian Bacon -elokuvan, joka omalla tavallaan käsittelee juuri samoja aiheita kuin tämä uudempi dokumentti. Dokumentin voima vain on niin paljon suurempi.

Visa on käynyt Kaupunginteatterissa katsomassa Michael Fraynin kirjoittaman Saranat ja sardiinit -näytelmän ja sai minutkin kiinnostumaan. Peter Bogdanovich on ohjannut samaisesta näytelmästä vuonna 1992 aivan käsittämättömän vauhdikkaan ja hulvattoman elokuvan Noises Off..., jota ei vieläkään taida saada mistään dvd:llä. Jos saisi, ostaisin heti.



Eddie Izzard
Ja ostamisesta puheenollen, löysin Play.comista revyyn nimeltä We Know Where You Live - Live!. Kolmen tunnin show tuo lavalle brittikoomikkoja ja -muusikoita, juontamisesta vastaa suosikkimme Eddie Izzard. Izzardin omilla kotisivuilla Eddien osuudesta todetaan näin: Izzard frequently had the audience in hysterics with a stand-up routine that tackled Buddhism, taxidermy, beekeeping and boxing. Löysinpä samaisesta verkkokaupasta myös kohtuuhintaisen painoksen Todd Haynesin Velvet Goldminesta, jota Izzard myös sivuosatähdittää.

Jonkin aikaa on mieltä askarruttanut myös lähes nelituntinen (!) An Evening With Kevin Smith, jossa Kevin Smith juttelee mukavia kameran kanssa. Koskapa omistan koko Smithin ohjaustuotannon dvd:llä, niin lienee sanomattakin selvää, että olen kiinnostunut.



Imelda-geeni
Päivän tirskahduksen tarjosi Mindy. Jollen paremmin tietäisi, niin luulisin vaimoni kirjoittavan salanimellä, mutta alan vähitellen uskoa siihen, että tämä on kuin onkin universaali ominaisuus naisissa. Italiaan matkustava Mindy aikoo lyhyessä ajassa opetella oleellisen italian kauniista kielestä: "olivathan nämä kengät 50%:n alessa?" "saanhan paljousalen kun ostan näin monet parit?".



Pakkomielteistä...
Jokin geeni minullakin täytyy olla, sillä matkalla kotiin piipahdin Anttilan kautta ja poimin mukaani Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -rainan ja parin vuoden takaisen parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin pokanneen No Man's Landin. Kotona postiluukun edessä odotti vielä erään minun (kenpä ei) lempiohjaajistani, Billy Wilderin Sunset Boulevard, jota usein haukutaan miehen parhaaksi elokuvaksi. Se on minulta vielä näkemättä, joten tämä vasta rapakon toisella puolen ilmestynyt erikoispainos paikannee tuon aukon hyvin. Joopa joo, syytän geenejä kaikesta.

Nyt joka tapauksessa, kunnes Jaakko hakee ostamansa levyn tai postiluukusta kolahtaa lisää, hyllystä löytyy tasan 400 elokuvaa (tai tv-sarjaa) dvd:llä. Videoita lakkasin lakemasta aikoja sitten, mutta lienee niitäkin lähemmäksi 400, joskin osa on hankittu uudessa formaatissa uudelleen. (Luovun vanhoista nauhoista, joissa on enimmäkseen tv:stä nauhoitettuja elokuvia, nimelliseen parin eukun hintaan, jos jotakuta kiinnostaa. Listaa nauhoista ei siis valitettavasti ole.)



Elokuvailta
Mikki soitti ja kaipasi viihdykettä, ja johan me sitä hänelle lupasimme. Päädyimme lopulta tsekkaamaan vastahankkimani No Man's Landin, joka osoittautuikin erinomaiseksi, yhtäaikaa lämminhenkiseksi, mutta hyvin lohduttomaksi elokuvaksi. Ihminen on ihmiselle sika. Elokuvan jälkeen ryhdyimme viihdyttämään itseämme Monty Python and the Holy Grailin kakkoslevyn lisämateriaaleilla. Se, joka sai päähänsä kuvata Camelot-laulun uudelleen Lego-äijillä, on yksinkertaisesti laitettuna (ah anglismien riemua) nero. Myös vuonna 1974 tehty "Näin tehtiin..." -dokumentti oli kelpo katseltavaa.

Noin joskus reilusti ennen puoltayötä Jaana-Mari simahti ja vtäytyi yöpuulle ja meille Mikin kanssa jäi vain yksi vaihtoehto. Mitä tekevät nuoret miehet keskellä yötä, kun vaimoväki nukkuu? He katsovat ZAZ-tiimin Top Secret!-elokuvan. Onhan tuo elokuva tullut nähtyä puolen kymmentä kertaa aiemminkin, mutta koskaan eivät kumisaapaslehmät ja saksalaisvitsit lakkaa naurattamasta. Hauskaa kuin mikä.

Lauantai 22.02.2003

300 päivää
Tänään tulee täyteen 300 päivää laihdutuskuuria. Tai oikeammin jotain, mikä alkoi laihdutuskuurina ja on nyttemmin vain painon tarkkailua.
Viimeiset 300 päivää Viime vappuna painoin lähemmäs 103 kiloa ja olin aivan rapakunnossa. Ruokavaliota keventämällä, urheilemalla ja sairastamalla minusta on tullut se adonis, josta vaimoni saa nauttia näinä päivinä. Viimemainittua laihdutuskeinoa en suosittele kenellekään. Saliurheilu ja painon pakkomielteenomainen seuraaminen ja varsinkin se tilastointi ovat sen sijaan motivoineet minua suuresti. Viereisessä kuvassa esitetään painoni viiden päivän keskiarvot viimeiseltä 300 päivältä. Kuten huomaatte, otan asian hyvin vakavasti. Tämänkin kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi, jos se ketään kiinnostaa.
Herkkä duetto
Törmäsinpä eilen illalla pieteetillä ja ponnistuksia kaihtamatta tehtyyn musiikkivideoon, jolla Bush ja Blair tunnustuvat salaisimmatkin tunteensa.

Valokuvataidetta
Etsiessämme tupaantulijaislahjaa Tubelle ja Ebulle törmäsin kahteen upein valokuvin aihettaan esittlevään dokumentaariseen teokseen. Säärikirjan nimeltä Leg ostin Jaana-Marille, vaikka inspiraatiota tulen siitä varmasti itsekin hakemaan. Kameran kohteiksi ovat päätyneet mm. Sophia Loren, Cyd Charisse, Josephine Baker, RuPaul, Divine ja Miss Piggy, Toinen kirja, Piercing, a Modern Anthology, pitää sisällään upeita ja persoonallisia muotokuvia lävistetyistä ihmisistä, ja heidän omia kertomuksiaan kokemuksistaan. Joukossa on paljon alakulttuuri-ihmisiä, mutta myös opettajia, kirjanpitäjiä, tutkijoita, insinöörejä ja muiden ammattien harjoittajia, joista ei päältä päin arvaisi, mitä housuista löytyy. Mutta ei kai meistä kenestäkään.



Sunnuntai 23.02.2003

Akkujen laataamista
Sunnuntaipäivä meni suurimmaksi osaksi laiskotellessa. Poikkesin ulos ainostaan selvittämään päätäni ja kirkastamaan silmäni liiallisesta television ja sarjakuvien vaikutuksesta. Eilisen kahden jakson jälkeen katselimme tänään loputkin I, Claudius-sarjasta, ja jos en olisi jo käyttänyt ylenpalttisesti ylisanoja ylistämään sarjan mahtavuutta, niin minun pitäisi varmaankin kehua sitä vielä lisää. Tämä oli totisesti suurta draamaa. Pakko lienee kuitenkin nostaa jo aieemin kehuttujen näyttelijäsuoritusten joukkoon John Hurtin Caligula. Niin pelottavan hyvää mielipuolta näkee harvoin. Sarjan myötä selvisi myös mihin se kaikki karva on hävinnyt Patrick Stewartin päästä: se on vuosien mittaan siirtynyt vähitellen John Rhys-Daviesin leukaperiin.

Jossain tämän kaiken keskellä onnistuin myös lukemaan kaksi ja puoli albumillista Authorityä ja täytyy sanoa, että olin hämmästynyt havaitessani, että pidin Mark Millarin ensimmäisistä numeroista enemmän kuin Warren Ellisin viimeisistä. Millarin taso ei toki pysy yhtä korkeana pidemmän päälle, mutta ensimmäiset numerot olivat erinomaisia.

Maanantai 24.02.2003

Canon EOS 10D
Viikonlopun aikana Digicamera.netin uutissivulle on valunut lisätietoja ja linkkejä Canonin uudesta digijärkkäristä. EOS D60:n seuraaja lienee nimeltään EOS 10D ja julkitulleista spekseistä oleellisismmat lienevät 6,5 megapikseliä, ISO 3200 ja eritoten hinta-arvio: n. 1900 euroa (Espanjassa ja Hollannissa, mitä sitten lienee Suomessa tai Saksassa). Tuo hinta alkaa olla juuri ja juuri kipukynnyksen alla. Ei se missään tapauksessa niin halpa ole, että samantien ryntäisin kauppaan, mutta sellainen toki, että hiljaisen säästämisen voisi aloittaa. Virallinen julkistus tapahtunee Las Vegasin PMA 2003 -messuilla maaliskuun alussa. Seuraan suurella mielenkiinnolla.



Tänä iltana Buffyssä: Andrew tekee kotivideon...
Iltaviihteeksi kelpasi uusin Buffy, ja sehän oli taas vaihteeksi mainio. Tapa, jolla Buffyssä käytetään kerrontatapoja juonielementteinä ja -katalyytteinä hakee vertaistaan draaman puolella. Farscape on parhaimmillaan päässyt vastaavaan. Komediat ovat sitten erikseen, sillä niissä on helpompi heittää koko jakso parodiaksi, mieleen tulee väistämättä parhaat Red Dwarf-jaksot.

Tiistai 25.02.2003
Päivän elokuva: Mies vailla menneisyyttä (2002, Aki Kaurismäki)

Positiivinen hammaslääkärikokemus
Jos on hammaslääkärini hyvä, on hän myös hintava. Lasku on ainakin kaksinkertainen julkiseen puoleen verrattuna, mutta joistain asioiosta kannattaa maksaa. Tänään oli nimittäin vuorossa hammashoidoista kauhein: hammaskiven poisto. Menisin jopa niin pitkälle, että edes viisaudenhampaiden repiminen ei tunnu niin pahalta kuin se terävä koukku ikenien välissä. Jos hammaskiven poistattaa terveyskeskuksessa, niin loppupäivän voi varautua sylkemään verta, kun lääkäri käsittelee instrumenttiaan kuin Norman Bates leipäveistä. Mesttarismies sen sijaan käyttää aikaa ja vaivaa ja raaputtelee kivettymät pois tavalla, jota voisi melkein kuvailla "helläksi". No, vain melkein. Verellä ei kuitenkaan ole operaatiossa edes sivuroolia. Olen tyytyväinen.



Kaurismäen Aki
Jostain syystä Kaurismäen elokuvat työntävät minua luotaan - siihen asti kunnes katson ne. Jokaisesta näkemästäni olen kuitenkin pitänyt. Niin myös tästä uusimmasta, joka on aivan ameriikan-palkinnoillekin ehdolla. Calamari Unionia ehkä lukuunottamatta, Mies vailla menneisyyttä on Kaurismäen paras elokuva tähnä mennessä, ainakin niistä harvoista minun näkemistäni. En lainkaan ihmettele, että jokaisessa arvostelussa on käytetty sanaa "lämminhenkinen". Sitähän tämä on. Kati Outinen on loistava. Markku Peltola on erinomainen. Ja kaiken kruununa shown varastaa aivan käsittämättömän hyviä Kaurismäkeläisyyksiä vakavalla naamalla laukova Sakari Kuosmanen. Lämpöä, hellyyttä ja ihmisten hyvyyttä radan väärällä puolen, kuten sanotaan.

Joo, ja se oli se Rautalahden veijari, joka meidät tänään ajoi elokuvaan uuden Enterprisen ja Farscapen sijaan.

Keskiviikko 26.02.2003

Ei niin mitään uutta, ei länsi- eikä itärintamalla
Kovin hiljainen päivä ja ilta. Piipahdimme mummilassa turisemassa jonninjoutavia ja katsoimme illalla jakson Farscapea. Olisimme katsoneet enemmänkin, mutta levyllä odottavan tuplajakson ensimmäinen puolisko aiheutti odottamattomia ongelmia videoajureiden kanssa. Niinpä loppuilta kului sitten rattoisasti konetta päivittäessä. Parempi onni huomenna. Odottamassa olisi myös kaksi uutta Enterprisea. Seuraamieni sarjojen kaudet alkavat lähestyä vääjäämättä loppuaan. Farscapen kohdalla hyvästit jätetään koko sarjalle, koska enää neljä jaksoa on näkemättä. Sarjan jättämää aukkoa on kovin vaikea täyttää.

Torstai 27.02.2003

Julkisen sairaanhoidon nykytila
En laisinkaan ihmettele niitä, jotka valittavat resurssien puutetta julkisen sairaanhoidon puolella. Vuosihuoltoni jatkui tänään nenä- ja korvaklinikalla. Klinikalla tuntui olevan vallitsevana järjestelmänä, että amanuenssit keskustelivat potilaiden kanssa ja kävivät sitten konsultoimassa sitä yhtä erikoislääkäriä, joka klinikalla päivysti. Tämä tietenkin johti siihen, että potilaat odottelivat huoneissa kymmeniä minuutteja amanuenssien jonottaessa spesialistin puheille. Kaikki sujui sentään varsin miellyttävässä hengessä ja minua kuunneltiin. Taaskaan ei tosin mitään uutta löytynyt ja jatkotutkimuksia ja väliaikaisia lääkkeitä määrättiin. Tutkimuksissa ikävä kyllä on sellaiset jonot, että seuraavan kerran pääsen nauttimaan terveydenhuollosta vasta huhtikuun loppupuolella.

Huomiota
Kun nainen, oli hänen seksuaalisen suuntaumuksensa mikä tahansa, huokailee suuntaani, niin se lämmittää aina. Provokaation Miiran huokaukset tosin kohdistuivat elokuvaharrastukseni suuntaan. Miiralle sellaisia terveisiä, että tämän asteen omistautuminen onnistuu helposti, kunhan vain ymmärtää luopua kaikesta muusta (no, paitsi vaimosta, valokuvauksesta ja vaimon valokuvauksesta). Itse olen seuraillut Miiran ja Minnan arkea jo jonkin aikaa, ja hämmästyksekseni havaitsen, että meillä on yhteisiä tuttuja. Suomesta ei varmaankaan löydy kahta Stubaa ja Piskiä. Maailma on pieni ja Suomi vielä pienempi.



Tunnelma tiivistyy
Farscapen loppu alkaa häämöttää entistä selvemmin. Tänään näkemämme tuplajakso ei ollutkaan kokonaisuus vaan ratkaisu jäi roikkumaan ilmaan. Ei isoa yllätystä siellä, kuten angliset ystävämme asian ilmaisevat. Farscapen kaudenlopettajaiset ovat aina olleet isoja tapauksia ja nytkin näyttää siltä, että olemme ryntäämässä eteenpäin viiden episodin mittaista juoksurataa, jonka viimeisiä metrejä ei nähdä koskaan. Ensi viikolla katsottavaksi ilmestyvät kaksi viimeistä osaa ja sitten kuuluu Helsingin Hakaniemestä iso AAAARGH!

Karstaa kurkussa
Salilla käymisestä ei tullut mitään, sillä minulla on jo toista päivää melkoinen kurkkukipu, ja lienee parempi, etten pahenna tautia miksikään hengenvaaralliseksi riehumalla yhtään enempää kuin on tarve. Uusi yritys viikonloppuna.

Perjantai 28.02.2003
Päivän elokuva: Zoolander (2001, Ben Stiller)

Kröh
Kurkkukipu jatkuu ja aamulla saattoi olla hieman kuumettakin, joten leffatreffit Suvin kanssa jäivät väliin, vaimoni tutustuessa kollegoidensa kanssa Tuppervaaran ihmeelliseen maailmaan. Tällaisia ovat 2000-luvun sankariantropologit. Minä puolestani nukahdin heti kotiin päästyäni.

Pure laseria, metallinen muukalainen
Heräiltyäni kävin hakemassa koneelle Laser Squad: Nemesis-demon, ja kuulkaa, tässä saattaa olla se peli, joka nalkittaa minutkin online-pelaamiseen. Pelihän on versio vanhasta 8-bittisten koneiden klassikosta Laser Squadista, jota minäkin 80-luvun lopussa tahkosin enemmän kuin laki sallii, ja saman tekijäporukan X-Com-peleistä. Peli on tässä vaiheessa vielä hyvin yksinkertaista taktista taistelua ilman sotureiden yksilöllistä kehittymistä, taistelumoraaleja panikoimisineen tai aseenkäyttökykyineen. Se toisaalta tuntuu tähän suhteellisen nopeatempoiseen vuoropohjaiseen taktiikkaan sopivankin. 25 taalaa puolen vuoden rekisteröitymisestä ei edes ole järjetön hinta, joten hupia olisi luvassa enemmänkin kuin maksetun rahan edestä. Ainoaksi esteeksi saattaa nousta ajan puute.

Pelissä on myös hotseat-optio, joten saattaa olla, että sen addiktiivisuutta täytyy kokeilla Carloksen ja Miqueliton kanssa ennen varsinaiseen palveluun liittymistä. Ennustan pitkää lauatai-päivää pelin parissa lähitulevaisuudessa.

"Have you ever wondered if there was more to life, other than being really, really, ridiculously good looking?"
Zoolander iskee minussa siihen komediahermoon, johon parin viime vuoden aikana ei ole napsahtanut kuin Deuce Bigalow: Male Gigolo. Se on se sama hermo, joka vihloo nautinnosta sellaisten 80-luvun klassikoiden kuten Airplane! ja Top Secret! äärellä. Parempia komedioita on toki tehty, mutta ei juuri tätä tyylilajia. Suomalaisten kääpiöiden, David Bowien ja mallimaailman salattujen taustavaikuttajien kiemuroihin sotkeutuvat tämän hetken kuumimpiin komedianimiin (eivät aivan turhaan) kuuluvat Ben Stiller, Owen Wilson ja Will Ferrell.

Päiväkirjan merkinnät
- Etusivu

- Helmikuu 2003:
01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28

- Elokuu 2002
- Syyskuu 2002
- Lokakuu 2002
- Marraskuu 2002
- Joulukuu 2002
- Tammikuu 2003

Linkkejä
- Kotisivu
- Valokuvia
- Jaana-Marin valokuvia

- Palaute:
   block-at-iki-dot-fi

Tabloidihelmikuu 2002
01 02-03 04 05 06 07 08 09-10 11 12 13 14 15 16-17 18 19 20 21 22 23-24 25 26 27 28