Elokuvia ja Valokuvia
... ja joskus jotain muutakin

 
Keskiviikko 01.01.2003
Päivän elokuva: Superman (1978, Richard Donner)

Uusi vuosi alkoi kerrassaan mainiosti. Heräiltyämme yhden jälkeen katsoimme loput Spacedista, josta edellisen yön bileissä hämmennyksekseni kuulin, että se on näytetty Suomen telsussa kokonaisuudessaan ja loppunut jo pari kuukautta sitten. Pitäisi varmaan joskus seurata televisiotakin. Ties mitä muuta olen menettänyt. Leppoisan tv-tuokion jälkeen uutiset iskivät: huomasin saaneeni tekstiviestin, joka ilmoitti hyvän ystäväni kihlautuneen uuden vuoden yönä. Onnea ja rakkautta vaan, molemmille.

Illalla tuli katsottua vielä Richard Donnerin Superman, ja voi hyvä tavaton kuinka olinkin unohtanut elokuvan heikkoudet. Niin aika kultaa muistot. Juonessa on monta ohjuksenmentävää reikää, puhumattakaan fyysiikan lakien äkillisestä unohtamisesta. Enkä nyt puhu siitä, että se yksi omenapiiraan puolustaja lentää, vaan aika monesta pikkudetaljista ja ennen kaikkea siitä hemmetin loppukohtauksesta, jossa aivan kaikki heittää häränpyllyä. Supersankarielokuvan tärkeimiä pointteja useimmiten on kuitenkin esittää sankari fantasiana toimivassa normaalimaailmassa. Jos kuitenkin normaalimaailmakin toimii miten sattuu, niin sankarikaan ei enää ole hirvittävän erikoinen, kykyjen hohto himmenee, niin sanoakseni. Ja kun juonessa oli näiden käsittämättömyyksien lisäksi vielä kehnoa näyttelyä ja kamottavia porsaanreikiä. ("Hei, meillä on ohjuskuljetus, jota vahtii 50 sotilasta. Tiellä on onnettomuus, kaikki sotilaat varmaan rynnivät katsomaan mitä on tapahtunut. Kukaan ei varmastikaan jää vahtaamaan sitä ohjusta." "Hei, meillä on maailman fiksuin rikollinen, jolla on maailman tyhmin apulainen, joka källii kaiken. Itseasiassa superkonna tekee kaikki rikoksensa kahden vähäalyisen apulaisen avittamana vaikka rahaa näyttäisi olevan pienen armeijan palkkaamiseen." "Hei, Superfiksumies paljastaa lehtihaastattelussa heti kättelyssä yhden pahimmista heikkouksistaan.") Eli kaiken kaikkiaan kokemus jäi keskinkertaista kivuliaammaksi. Jotain maagista siinä elokuvassa silti on, eli ei se aivan toivoton ole. Käännös sen sijaan oli taattua Futurfilm-laatua: missile=robotti, oikoluku oli jätetty selvästi väliin, jne. jne.

Torstai 02.01.2003

Aamupäivä ja parempi puoli iltapäivää meni sairaalassa. Ei siellä mitään tosin tehty. Juttelin lääkärin kanssa. Minulta mitattiin kuume ja verenpaine. Sain uusia lääkkeitä. Saatuani sapuskan huiviin oli kuitenkin jo liian myöhäistä lähteä töihin joten lukaisin sitten loppuun sairaalassa aloittamani Tarmo Koiviston www.mammila.fi-albumin. Jälki oli taattua Koivistoa ja hahmot eläviä, juoni vauhdikas ja mutkikas sekä huumori hersyvää. Albumista kuitenkin näki, että se oli tehty albumiksi, eikä yksittäisiksi sivuiksi vuosien varrella, niin kuin alkuperäinen Mämmilä, ja tämä mielestäni hieman häiritsi tarinankuljetusta. Erinomaisen ihanaa sarjakuvaa kumminkin. Nyt on sitten luettu kaikki julkaistut Mämmilät melkolailla putkeen, ja täytyy sanoa, että sarja hakee vertaistaan koko maailman sarjakuvatuotannossa. Koiviston hahmot todella elävät, vanhenevat ja joissain tapauksissa myös kuolevat. Haikeaa, mutta sellaista se elämä on.



A vot. Joko taidot kehittyvät tai sitten kävi taas tuuri. Viimeisestä valmistuneesta 36 rullasta n. 30 kuvaa oli minun ottamiani ja niistä puolet on laskettava kategoriaan hyvä ja niistä hyvistäkin yli puolet eli 8 saa arvosanan erinomainen. Tähän kun ynnää ne ylistävät sanat, joita sain aiemmista kuvistani uuden vuoden yönä (kiitos), niin olo on taas vaihteeksi oikein taiteellinen. Missäköhän välissä niitä ehtisi skannata, jotta muutkin näkisivät?



Illalla vielä uusien saliohjelmien pikaläpikäynti.

Perjantai 03.01.2003
Päivän elokuva: Superman II (1980, Richard Lester)

Olin aivan varma, että tänään olisin jäykkä kuin pakastettu kalapuikko, mutta olo on ollut varsin hyvä ja vetreys enemmänkin sellaisen paistetun turskapuikon tasoa. Vasta illalla havaitsin hauiksissa jonkinlaista jymähtäneisyyttä. Ehkäpä tein jotain oikein. Joka tapauksessa Tuomaksen tekemät ohjelmat tuntuvat toimivilta ja motivoivilta. Jospa tästä vielä terveys kääntyisi hieman nousuun, niin voisi paneutua niihin ohjelmiin täydellä teholla.

Kai se on sitten uskottava, ettei tästä kaupungista löydy halpaa ja hyvää kelsiturkkia minun kokoiselleni miehelle. Niinpä päädyin sittenkin kunnolliseen villakangastakkiin. Sen alla on pidettävä hieman enemmän, mutta kyllä se varmasti nahkatakin lämmöneristyksessä voittaa.

Muistilappu itselleni: Jos lämpöpatteri on kylmä, se kannattaa kääntää päälle.

Ihmismieli on hassu vekotin. Tänään vaatekaupassa kuulin takaani äänen tiedustelevan tummaa neuletta, jota voisi käyttää papillisen asun kanssa. Käännyin ympäri ollen varma kohtaavani jonkun puolitutun larppaajan, mutta ei siinähän seisoikin nuorehko mies papin virkapuvussa ja jokin miehen olemuksessa viestitti, että tässä oli kyse enemmästä kuin eläytymisestä. Silti jäin miettimään reaktiotani. Näin sitä ihminen ehdollistuu sille, mille altistuu.

Päivällä tuli viimein varattua liput Two Towersiin sunnuntaille. Pakko sanoa, että sen jälkeen kun Finnkinon Kinolippu oli lyönyt tunnin aikana minulle luurin kuudesti korvaan ja olin kääntynyt Kinopalatsin verkkovaraussyteemin puoleen, olin myyty järjestelmän helppoudesta. Elokuva, lippujen määrä, näytösaika ja sali, sen jälkeen sain eteeni sovelluksen, josta pääsin valitsemaan haluamani paikat. Pirullisen kätevää. Tätä verkkopalvelua tulen varmasi käyttämään uudelleenkin.

Illan elokuvana toimi se toinen Superman, Superman II. Tämä pysyi edeltäjäänsä paremmin kasassa ja ainakaan Teris ei kääntänyt maapallon pyörimissuuntaa aiheuttaen järkyttävää luonnonkatastrofia ja tappaen kaikkea elollista maan... eikun eihän siinä niin käynnytkään. Mitä minä höpisen? Lex Luthor oli taas täysin pilattu. Genen Hackman on loistava näyttelijä, mutta ei hänkään saa noin raiskatusta hahmosta mitään irti. Muutkin näyttelijät työskentelivät selkeästi alta kykyjensä. Terence Stamp tyytyi laukomaan latteuksia ja pylvästelemään mahtipontisesti. Sanoisin kuitenkin, että lopputuloksena samaa luokkaa edeltäjänsä kanssa. Jaana-Mari ilmoitti haluavansa kalkkunoida loputkin Supermiehet, joten niille jotka tulevat ihmettelemään hyllyssämme elokuvia Superman III ja Supergirl, tahdon tässä ja nyt julistaa niiden olevan vaimoni hankintoja, ja minulla ei ole niihin osaa eikä arpaa.



Ja kun vuosi on nyt vaihtunut, niin kaipa minun pitää tehdä jonkinlainen yhteenveto blogin nimen mukaisesti, tai ainakin osittain, sillä ottamiani valokuvia en ryhdy luettelemaan. Arvioinpa vain, että rullia on tullut otettua reilusti päälle 50, mutta luultavasti alle 100 eli valokuva jotakuinkin 2000-4000 tänä vuonna. Elokuvista sen sijaan voisin kirjoittaa vähän tarkemmin, niistä kun olen jo kahdeksatta vuotta jonkilaista kirjaa pitänyt.

Vuonna 2002 näin 210 elokuvaa, joista 131 oli minulle täysin uusia tuttavuuksia. Katselutottumukseni ovat parin viimevuoden aikana muuttuneet lähes täydellisesti. Käyn harvemmin elokuvissa ja televisiolähetyksinä katson elokuvia suoraan tuskin koskaan. DVD:ltä tuli katsottua vuoden rainoista 158 eli hieman päälle kolme neljännestä. R&A-festarin osuus oli tänä vuonna suorastaan surkea, 16 elokuvaa eli vajaat 8%, kun "parhaana" vuotenani 1999 festariohjelmisto vastasi viidenneksestä näkemistäni elokuvista.

Mutta se tilastoista. Mitä sitten jäi käteen yksittäisten elokuvien osalta. Paljon hyvää jo aiemminkin nähtyä kamaa, jonkin verran pettymyuksiä, mutta myös iloisia yllätyksiä. Jos listaan vain aiemmin näkemättömistäni elokuvista minuun suurimman vaikutuksen tehneet, niin lista näyttää tältä:

Tammikuu: Almost Famous, Shaolin Soccer, Jakarta
Helmikuu: Jalla! Jalla!
Maaliskuu: To Kill a Mockingbird, My Sassy Girl, The Royal Tenenbaums, Gosford Park
Huhtikuu: Todo sobre mi madre, La ardilla roja, Amores perros, Dangerous Liaisons
Toukokuu: Delicatessen,
Kesäkuu: Wonder Boys, Kandahar
Heinäkuu: Spider-Man, Night on Earth, Hedwig and the Angry Inch, Ghostworld, Withnail & I
Elokuu: Sonatine, The Others, Mullholland Drive
Syyskuu: Following, Irréversible, Y tu mama tambien, Address Unknown, Kabhi Khushi Kabhie Gham...
Lokakuu: , Blinkende Lygter, Human Nature, Last Orders, Ghost Dog - The Way of the Samurai
Marraskuu: Salvador, Das Boot, Dancer in the Dark
Joulukuu: Mississippi Burning

Ja parhaan tänä vuonna näkemäni minulle uuden elokuvan palkinnon pokkaa hulvaton meksikolainen road movie Y tu mama tambien ja kakkospaikasta tappelevat saksalainen sotaelokuvan mestarinäyte Das Boot sekä espanjalainen ihmiskohtalotragikomedia Todo sobre mi madre. Kun kunniamaininnan häkellyttävimmästä elokuvakokemuksesta vie intialainen melodraama K3G, niin pitää ihmetellä, että pitääkö amerikkalaiselle elokuvalle jakaa jokin lohdutuspalkinto. Ainoa näkemäni täyden viiden tähden arvoinen uusi amerikkalaiselokuva oli Almost Famous ja sekin on vuodelta 2000. Mullholland Drive toki saattaa hyvinkin toisella katsomiskerralla kolahtaa vielä kovemmin.

Siinäpä sitä vuotta 2002. Tavoite vuodelle 2003 olkoon taas se 200 elokuvaa ja mielummin suurin osa niistä nautittavia, tavalla tai toisella.

Lauantai 04.01.2003
Päivän elokuva: Boca a Boca (1995, Manuel Gómez Pereira)

Tuohon eiliseen elokuvavuodatukseen pitänee vielä lisätä ne elokuvat, jotka jäivät näkemättä ja näin ollen kaivelevat vasta myöhemmin tietään tietoisuuteeni. Suurin missi lienee edelleen teatterissa pyörivä Spirited Away. Lähes kaikki sen nähneet ystäväni ovat kehuneet sen maasta taivaisiin. Näkemättömyyteen tulee tehdä korjaus pikimmiten. Näkemättä jäi myös suosikkieni Coen-veljesten uusin, The Man, Who Wasn't There, mutta eiköhän sekin pian löydä tiensä hyllyyni.

Tulevalle vuodelle suurimmat ennako-odotukset herättävät Michael Mooren Bowling for Columbine, Spike Jonzen ohjaama ja Charlie Kaufmanin kirjoittama Adaption, Martin Scorsesen Gangs of New York, P.T. Andersonin Punch Drunk Love, Croenenbergin Spider, Rodriquezin Once upon a Time in Mexico, X-Men-jatko-osa X2, Ang Leen ohjaama ja Eric Banan tähdittämä The Hulk, Matrixin molemmat jatko-osat ja ehdottomimpana ykköskiihokkina mielelle Quentin Tarantinon paluu ohjaajanpallille elokuvassa Kill Bill, jonka tänään ensimmäistä kertaa näkemäni ensimmäinen traileri sai kädet tärisemään ja kielen putoamaan polviin. Tahtooo.

LotReja ei erikseen tarvitse manita, mutta mainitsenpa silti.

Farscape on palannut ruutuihin englannissa. Viimeiset 11 jaksoa tulevat nyt peräjälkeen ja tänään viimein katsottu neljännen kauden 12 jakso vakuutti ainakin minut siitä, että viime aikojen parhaan televisioscifin oletettava joutsenlaulu tulee olemaan triumfanttinen. Toivoa toki sopii,että jokin kanava olisi tarpeeksi fiksu napatakseen 'scapen ohjelmistoonsa.

Ostin tänään 70 eurolla mielenrauhaa eli uuden, nopeamman ja ennen kaikkea luotettavamman cd-polttimen.

Milla laukoi tänään totuuden sanoja, joita minun on mietittävä vielä pitkään.



Iltayöstä päädyimme vielä katsomaan pari päivää sitten nauhoittamamme espanjalaiskomedian Boca a Boca, jonka pääosassa Javier Bardem suorastaan loisti, kuten hänellä tapana on. Ja jos Bardem oli kuuma, niin hänen vastanäyttelijäänsä Aitana Sánchez-Gijónia on pakko nähdä lisää. Pakko. Itse elokuva ei juonellisesti ollut mikään mestariteos, mutta erittäin, erittäin viihdyttävä kuitenkin.

Sunnuntai 05.01.2003
Päivän elokuva: Lord of the Rings: The Two Towers (2002, Peter Jackson)

Tänään harrastettiin paljon lepoa ja vietettiin kolme tuntia Suvin kanssa elokuvateatterissa. Peter Jacksonin Lord of the Rings: The Two Towers ei ole kirjalleen aivan yhtä uskollinen kuin edeltäjänsä. Muut pienet ja suuremmatkin muutokset ja lisäykset vielä sulatan helposti, mutta Faramirin luonteenmuutos pisti minuakin silmään, vaikka olen kirjat lukenut edellisen kerran lukioikäisenä, enkä niiden ykstyiskohtia niin tarkasti muistakaan. Samoin Theodenin Puhdistustuksessa oli hieman liikaa "The power of Christ compells you!" -meininkiä. Muut minua häiritsevät seikat liittyivät enemmän tarinan kuljetukseen. Tapahtumia oli niin paljon, että hahmonkehitykseen ei jäänyt samalla tavoi aikaa kuin ensimmäisessä leffasssa samoin hyppiminen paikasta toiseen sormuksen saattueen hajottua oli juonen kulkua haittaavia. Kaikista pienistä puutteista huolimatta The Two Towers oli silti erinomainen Lord of the Rings -elokuva ja vieläpä oikein hyvä elokuvakin. Odotan kuumeisesti tästäkin toivottavasti tulevaa pidennettyä versiota ja tietenkin Return of the Kingiä.

Ja ajatelkaapa kuinka paljon parempi ja elävämpi cgi-hahmo Gollum oli kuin esimerkiksi se toinen, jonka nimeä ei mainita. Onneksi LotRit eivät ole Lucasin käsialaa. "Meesa thinksa meesa wansta meesa preeeeeeecious! Uh! Meesa steppa inna poo-poo!"

Maanantai 06.01.2003

Tänään vierähtikin sitten koko päivä virtuaalisessa pyssynpaukuttelussa ja poliisiseikkailussa. Koko rahalla glorifioitua väkivaltaa ja hävyttömän huonoa huumoria pelaajilta. Kaikilla oli kuitenkin kivaa ja jatkoa on toivottavasti luvassa. Eihän tämä tähän voinut loppua, eihän?

Tiistai 07.01.2003

Onni on toimiva cd-poltin. Aamulla pöräytin cd-rw:llisen musiikkia työkoneelle siirrettäväksi. Vanhan romun aikana tällaistä ex tempore polttoa ei olisi edes uskaltanut harkita. Ei, silloin koneen piti antaa meditoida ainakin kolme tuntia ja valmistautua huolelisesti suitsukkein ja uhrilahjoin, jotta laite suostui tunnistamaan sisäänsä asetetun hopeakiekon. Ei enäää. Ei koskaan.

Olen tässä puolen viikkoa lueskellut Leonard Nimoyn toista muistelmateosta I Am Spock, ja Nimoyn huomoristinen tyyli vetoaa minuun suuresti. Vaikka tapahtumat ovatkin lukuisista dokumenteista ja Shatnerin muistelmista tuttuja, niin Nimoyn perspektiivi antaa Star Trekin alkuajoille lisää syvyyttä. Nimoy kirjoittaa lämmöllä fandomin synnystä ja ongelmista, joihin tähän varautumattomat näyttelijät ja studio sen johdosta joutuivat.



Googlettajat eivät jaksa enää viihdyttää minua. Ainoa hieman hämmentänyt haku oli vanhojen naisten rinnat, mutta löytyipä siihenkin syynsä. Keskiverto-googelisti ei osaa näköjään käyttää lainausmerkkejä. Esimerkkinä se, joka oli päätynyt sivuilleni hakusanoilla Varrella virran laulun sanat. Kaikki sanat toki löytyvät sivuiltani: ...tuovat edelleen ehtymättömän virran kävijöitä sivuilleni..., ...kustantamolta on vuosien varrella ilmestynyt... ja ...Jari Sillanpään laulun sanat.... Jos kerran haetaan sanoja lauluun "Varrella virran", niin eikö kannattaisi laittaa se laulun nimi niihin lainausmerkkeihin? <rautalanka> Silloin näes saadaan esille vain ne sivut, joilla nuo sanat esiintyvät peräkkäin ja tuossa nimenomaisessa järjestyksessä </rautalanka>.



Tänään soi töissä koko päivän Joachim Wittin tuotanto. Wittiä voisi kuvailla sanoin "Depeche Mode kohtaa Rammsteinin".

Tuomas kirjoitti Jaana-Marin kuntosaliohjelmaan lainauksen Pain is weakness leaving the body. Minä tein tänään ensimmäistä kertaa Tuomaksen minulle laatiman ohjelman täydellä teholla ja jo nyt tuntuu siltä, että huomenna heikkous pakenee juoksujalkaa. Lainatakseni erästä lempielokuvaani: ... se suorastaan laukkaa.

Keskiviikko 08.01.2003
Päivän elokuvat: Frankenstein (1931, James Whale), Bride of Frankenstein (1935, James Whale) ja The Mummy (1934, Karl Freund)


Ainakaan vielä ei mikään laukkaa.

Taisin joskus alkusyksystä kirjoittaa, että tuskin mikään on säälittävämmän näköistä kuin syöpäpotilas, joka vetää röllöä posket lommolla sairaalan ulko-ovella. Väärässäpä olin. Onhan toki säälittävämpää, jos se nälkiintynyt, selvästi pahoin sairas potilas seisoo siinä sairaalan ulko-ovella, ei-aivan-niin-miehekkäästi, sairaalan liian suurissa kalsareissa ja liian pienessä frotee-aamutakisssa, 15 asteen pakkasessa imien viimeisilllä voimillaan harmaansinertäviä sauhuja sisäänsä.

Harvoin muuten -15 astetta tuntuu näin mukavan lämpöiseltä.



Näyttää siltä, että Canon vetää EOS D60 -digijärkkärin markkinoilta. Kamera on ollut myynnissä vasta reilun vuoden, joten hyvä syyhän niillä pitää olla. Ainoa hyvä syy on uuden, entistä ehomman, pro-am-digijärkkärin pikainen julkistaminen. Kunhan nyt eivät pelleilisi niiden megapikseleiden kanssa. Lisää nopeutta, vähemmän virrankulutusta, Foveonin sensori, ja ennenkaikkea vähemmän pro, enemmän am hintaluokka. Tuossa toivomukseni. Julkistusta tai selitystä odotellaan viimeistään PMA 2003:ssa maaliskuun alussa. Koko juttu on tietenkin niin huhun asteella, että kyse voi olla jostain aivan muustakin.



Illalla vuorossa oli Kansallisen Elokuvataiteen Sivistysprojektin 40. episodi ja yleisemenestys oli valtaisa. Koska pieneen olohuoneeseemme oli pakkautunut 13 ihmistä, oli ehkä sittenkin hyvä, että ne kaksi, jotka ilmoittivat saapumisestaan välikäden kautta, jättivät tällä kertaa saapumatta. Tämän verran ihmisiä tiloihimme vielä "mukavasti" (lainausmerkeissä siksi, että minä en istunut lattialla) mahtuu, mutta muutama lisää ja tunnelma tiivistyy melkoisesti.

Itse elokuvat edustivat 30-luvun kauhun parhaimmistoa. James Whalen ohjaamat Frankenstein ja Bride of Frankenstein olivat kuvauksen ja kuvasuunnittelun mestarinäytteitä. Tiedemiehent olivat hulluja, laboratoriot monimutkaisten ja näyttävien aparaattien täyttämiä, väkijoukot vihaisia ja naiset hysteerisiä. Karloff oli erinomainen hirviö. The Mummy oli silti elokuvista paras. Ei halpaa peloittelua, ei käärinliinoissa löntysteleviä huonosti meikattuja eläviä kuolleita. Sen tilalla tiukkaa juonen kuljetusta ja varsin hyvää näyttelijätyötä. Kyllä kelpasi katsella. Joskus 70 minuutin pituus voi olla elokuvalle siunaus.

Torstai 09.01.2003

Havaitsinpa, että nämä sivut eivät näytä Mozillalla aivan siltä, miltä niiden pitäisi näyttää. Asialle pitäisi varmaan tehdä jotain.



Luulenpa, että eilisen yleisöennätyksen aiheuttama perunalasturynnäkkö oli liikaa. Juuri äskettäin housunnappia avatessani nimittäin kyseinen kiinnike otti ja pääätti irrota. Nappi suorastaan ampaisi raketin lailla outokumpuni alapuolelta vastakkaiseen seinään pomppien sieltä ties minne. Hetken etsittyäni onnistuin kuitenkin paikantamaan napin toisen lahkeeni upslaakista. Melkoista tarkkuusammuntaa. Pitäisiköhän ruveta ampumaan jossain jengissä? Ensin syödään niin, että paino nousee pari kiloa. Jalkaan laitetaan jo muutenkin hieman kireät bögät ja sitten vaan tähtäilemään. Kahden seinän kautta pomppaavasta napista saa lisäpisteitä.



Sanotaan, että Siperia opettaa. Minä taidan sanoa, että Anttila opettaa, kärsivällisyyttä nimittäin. Jos minulla ei ole mitään kiirettä saada jotain tiettyä elokuvaa, niin osaan tätä nykyä aika tarkkaan ennustaa kuinka alas sen hinta tulee Anttilan hyllyssä putoamaan. Sitten kun hinta tippuu, niin lisään elokuvan kokoelmaani. Tänään tuohon 370 levyn paremmalle puolelle kasvaneeseen röykkiöön päätyi The Freshman, ja Matthew Broderick -päivä täydentyi Play.comsta pudonneella Ferris Bueller's Day Offilla. Kent Townin kuriirini, puolestaan toimitti Jaana-Marille Flashdancen erikoispainoksen.

Pitelin tänään töissä käsissäni semmoista lelua, että oksat pois. Näistä tulee vielä iso hitti.



Taisi olla aika hilkulla, etteivät naapurit soittaneet poliisille.

Perjantai 10.01.2003
Päivän elokuva: The Adventures of Priscilla, Queen of the Desert (1994, Stephan Elliot)

Kylmä ja kiire kuumentavat tunteita. Aamulla eräskin rouvashenkilö ryntäsi bussiin juostessaan minua päin ja juuri ja juuri ohi päästyään kompastui omiin jalkoihinsa liukkaalla jalkakäytävällä. Oma bussini saapui juuri pysäkille, joten havaittuani, että nainen pääsi omin voimin takaisin jaloilleen, jätin hänet huutelemaan törkeyksiä perääni. On se ihme kun kukaan ei häntä väistä, vaikka kaikkien pitäisi nähdä, että hänellä on kiire.



Kas kas, Jannekin on saanut pystyyn oman Pyllyruman Webloginsa. Olen monesti huomannut olevani aika lailla samaa mieltä asioista Jannen kanssa. En toki aina, mutta melko usein.



Kotimatkalla liitin dvd-kokoelmaani Stockan alesta Osmosis Jones-komedian, joka on suurelta osin piirretty. Mukana on joukko varsin hyviksi tiedettyjä näyttelijöitä, joten tuskinpa se aivan toivottoman huono on. Epämääräisesti muistan aikanaan odotelleeni tätä teattereihinkin, mutta täytyy nyt tyytyä tähän dvd-julkaisuun. Akateemisen puolelta matkaan tarttui Return to Castle Wolfenstein -peli, sekin mukavan huokeana erikoispainoksena.

Kotiin palatessa metro pysähtyi Kaisaniemeen, koskapa joku ihminen oli lähtenyt seikkailemaan raiteille, ja näin ollen koko Helsingin metroliikenne pysäytettiin. Väistämättä ajattelin erästäkin kirjoittamaani tarinaa, ja myös sitä, että pian saattaa olla aika julkaista se verkossa.

Illalla istuimme iltaa Jaana-Marin työtovereiden kanssa ja ihastelimme jälleen kerran The Adventures of Priscilla, Queen of the Desert -elokuvan. Rainahan on yksi lämpimimpiä ja hauskimpia drag- ja homo-alakulttuurikuvauksia, joita on tehty. Teemat ovat universaaleja, mutta samalla elokuvassa on jotain omaleimaisen australialaista, joka viehättää suuresti. Se mikä minua elokuvassa aina jaksaa hämmentää on kolmen päätähden taito ja versatiliteetti (sic) tulevissa rooleissa: Hugo Weaving on tullut tunnetummaksi Elrondina ja agentti Smithinä; Terence Stamp, pitkän linjan luonnenäyttelijä, on sittemmin loistanut The Limeyssä ja piipahtanut Kansleri Valorumin pöksyissä; ja tietenkin Guy Pearce, jonka ilmiömäisiä kykyjä on saatu ihastella Mementossa, Ravenousissa ja L.A. Confidentalissa.

Vieraiden poistuttua katselimme vielä Buffyn uusimman jakson ja se ei ollut aivan yhtä huono kuin edellinen, mutta silti toivoisin jonkinlaista älyllistä kehitystä sarjaan. Tämä nykyinen "Buffy onkin George W. Bush" -juonijatkumo ei oikein vakuuta.

Lauantai 11.01.2003

Tänään on ollut ikävien päänsärkyjen sävyttämä päivä. Panadolit eivät tunnu särkyyn tehoavan, alkoholi ja hyvä seura hieman paremmin. Siltikin toivoisin olevani vaihteeksi terveempi.

Alkuiltapäivästä syötiin pihviä ja katseltiin Farscapea. Ja voi pojat, siinä missä Buffy on degeneroitunut typeräksi väkivaltasarjaksi viimeisissä jaksoissaan, niin Farscape senkuin parantaa loppua kohden tahtiaan. Toivottavasti joku kanavapomo näkee näiden viimeisten jaksojen hienouden ja pelastaa sarjanomalle kanavalleen. Samasta elättelemme toiveita myös Fireflyn kohdalla. UPN:n piti ilmoitella kiinnostuksestaan tai sen puutteesta aivan alkuvuodesta. Pihaustakaan eivät ole päästäneet, joten toivoa vielä on.

Jostain syystä Mikin ja Annen tuparit loppuivat minulle sangen lyhyeen. En oikein tuntenut oloani hyväksi, mutta tämä johtui enemmän sisäelimistäni kuin mistään ulkoisesta tekijästä. Tuparilahjaksi torstai-iltana Hannan ja Kallen kanssa nauhoittamamme The Sounds of Despair - volume 4 osoittautui instahitiksi. Useampi henkilö tuli kyselemään omaa kappaletta. Kyseessä on siis reilut 40 minuuttia epätoivon ääniä, surkeaa valitusta, epämääräistä mutinaa, hermostunutta naurua, suoraa huutoa ja lohduttomia huokauksia. Inspiraationa toimi tietenkin Spaced, jota kuulemma on tulossa vielä joskus kolmaskin kausi, mutta tekijät pitävät juuri nyt breikkiä sarjasta.

Sunnuntai 12.01.2003
Päivän elokuva: Osmosis Jones (2001, Bobby Farrelly, Peter Farrelly)

Enterprise alkaa vähitellen rasittamaan minua. Voyagerin laatutasolle ei olla vielä vaivuttu, mutta sarja heittää kehiin yhdentekiviä jaksoja, jotka ottavat pääasiallisen antinsa jonkin edellisen sarjan paremmin toteutetuista jaksoista. Alan vähitellen menettää toivoni. Kyllähän tuota mielikseen katselee, mutta riemun kiljahduksiin se ei kuitenkaan innosta.

Huomenna särkee jäseniä. Enimmäkseen alaraajoja.

Palattuamme rääkistä, Janne piipahti lainaamaan meille Eddie Izzardin aiempia stand-up-taltiointeja vhs-formaatissa. Rieumua ja liehuvia lippuja!

Illan elokuva oli sitten tuo aiemmin mainitsemani Osmosis Jones, ja sehän oli oikein mainio. Ei millään muotoa esimerkiksi Shrekin ja Chicken Runin tasoa, mutta kelpo viihdettä kumminkin. Vitsejä ja viitteitä oli tarpeeksi. Chris Rock, David Hyde Pierce ja William Shatner olivat kaikki mainioita äänirooleissaan, mutta Bill Murray oli mielestäni taitojensa alapuolella Frankinä, jonka sisällä kaikki tämä tapahtuu, varsinkin jos suoritusta vertaa Martin Shortin vastaavaan Inner Spacessa.



Loppuillan viihteestä vastasi sitten (ylläri, ylläri!) Eddie "my middle name could be Danger... but it's John" Izzard. Hänestä lisää myöhemmin.

Maanantai 13.01.2003

Yli 900 kävijää viime viikolla. Kaipa minä sitten jotain teen oikein. Ainakin kirjoitan aiheista, jotka ovat yleismaailmallisesti kiinnostavia, ajan hermoilla ja suomalaisen (tohdinko sanoa myös kansainvälisen) elokuva- ja valokuvakulttuurin kannalta merkittäviä. Näin varmasti ajattelee se googlettaja, joka on tullut sivuille hakusanoilla pumpattavan barbaran kuvia.

Muita hakuja näyttävät edelleen dominoivan alastonkuvat ja erotiikka sekä satunnaisesti Jari Sillanpää. Yhdessä näitä ei taida vielä olla hakenut kukaan.



MusikNews.info on Saksan Roklintu. Ensimmäistä kertaa noin puoleen vuoteen saitilla käydessäni törmään heti uutiseen, jonka mukaan Megaherz on hajonut, tai pikemminkin bändin keulahahmo Alexx Wesselsky on eronnut aloittaakseen uuden projektin nimellä Eisbrecher. Bändin muut jäsenet eivät jää soittelemaan lehdellä, vaan hakevat uutta laulajaa internetissä.

Megaherzin uutissivulla Alexx muistelee kymmentä vuottaan bändissä ja kertoo mm. kuinka he saivat lukemattomia uusia faneja, kun Gott sein levisi ympäri maailman, koska kaikki Napster-käyttäjät luulivat sen olevan Rammsteinia. Itseasiassa tämä on täsmälleen se tapa, jolla minäkin bändiin tutustuin.

Rammstein, Megaherz ja Joachim Witt ovat vastuussa ainakin puolesta siitä saksankielestä, jota ymmärrän (ja se ei ole hirveän paljon sekään vielä). Toivotaan, että Eisbrecher liittyy tähän joukkoon, kunhan saavat jotain aikaiseksi.

Eddie Izzard - Glorious oli lisää hupia stand-upin mestarilta. Izzardilla on ilmiömäinen kyky luoda pienillä eleillä täysin uskottavia hahmoja, joista monet parhaat ovat olleet eläimiä, kuten tämän shown Paha Kirahvi, Circlen Aseistettu Apina tai Definite Articlen Hannibalin Norsu Ylittämässä Alppeja Slalomsuksilla. Eilisen illan parhaat naurut kuitnekin kirvoitti tarina Troijan sodasta ja Akilleen kantapäästä. Izzardin Akilleus nimittäin valoi kantapäänsä sementtiin, mistä seurasi täydellinen vahingoittumattomuus, mutta suuria logistisia ongelmia.

Tiistai 14.01.2003

Aamuliikenteessä liikkuu monenmoisia idiootteja. Tahtoisin kiinnittää huomionne kahteen nimenomaiseen tapaukseen. Mikä on autoilijalle oikea ratkaisu, kun hän on pysähtynyt suojatien eteen ja edessäolevan, pysäköintipaikkaa etsivän, auton ja hänen autonsa väliin - suojatielle - astuu jalankulkija? Onko se painaa kaasu pohjaan ja koukata vasemmalle edessä olevan auton ohi? Onko?

Entäpä jos aamukiireisen kuljettajan jalkoja kolottaa, eikä millään jaksaisi kävellä, mutta ja silti pitäisi saada käteistä rahaa nopeasti? Onko ratkaisu koukata se sporttimersu tien toisella puolella olevan pankkiautomaatin eteen, keskelle vastakkaisen liikenteen bussipysäkkiä, niin, että paikalle sopivasti saapuva linjuri tukkii koko kadun kun ei pääse pysäkilleen? Onko?



Salikeikan jälkeen Jaakon tarjoama iltatee voitti viihdykkeenä Eddie Izzardin ja uuden Farscapen.

Keskiviikko 15.01.2003

Finnkino on näköjään ottanut uusilla sivuillaan käyttöön saman lipunvarausjärjestelmän, jota Kinopalatsi on käyttänyt jo jonkin aikaa. Tämä siis rekisteröityneille käyttäjille. Vaan nyt siis nettikäyttäjä voi varata liput juuri niille paikoille, joille haluaakin. En sitten tiedä miten tuo toimii huippusuositun elokuvan lippujen tullessa myyntiin. Käyttäjä tuskin pystyy lukitsemaan näytöstä paikkojen valinnan ajaksi, joten jonkinlainen tarkistus valinnan jälkeen on tarpeellinen. Saapi nähdä.

Tuomaksen tekemä ohjelma selvästikin toimii. Minua särkee paikkoihin, joita en tienyt minulla olevankaan.

Kuukausi on vasta puolessa välissä ja totesin, että olen ehtínyt hankkimaan jo kymnmenen elokuvaa tässä kuussa ja että seitsemän lisää on postissa matkalla eri puolilta maailmaa (Kanada, Hong Kong, Australia, Brittein saaret) kohti Suomea. Kaiken tämän päälle Play.com aloittaa tammikuun alennusmyyntinsä ja siellä on muutamia todella mielenkiintoisia levyjä, todella edulliseen hintaan. Mutta koska ne eivät maksa paljon, niin eikös minulla ole varaa ostaa niitä sitäkin enemmän?



Uusi tietokone työpaikalla. Itkua ja hammasten kiristystä. Hupia koko rahalla siis.



Iltaviihdykkeestä vastasivat ne, kutka eilen väistyivät Jaakon tieltä. Hauskaa oli tänäkin iltana.

Torstai 16.01.2003

Näyttää vahvasti siltä, että helmikuusta tulee uusi marraskuu. Nykyisessä terveydentilassani olen vähemmän kuin innostunut.

Illalla olisi DocPoint-festareilla valkokankaalla Bowling fo Columbine ja The Russian Ark, jotka oikeastaan haluaisin molemmat nähdä, mutta luulenpa, että menen silti salille purkamaan paineita. En varmastikaan ole tänään hauskaa ja hilpeää seuraa kenellekään. Vaan, toisaalta, kenellekäs siellä pimeässä teatterissa pitäiis puhua? Noh, jääköön nähtäväksi.



Kotiin päästyäni kellähdin sängylle ajatellen, että viisi minuuttia lepoa, ja sitten salille. Kolme varttia myöhemmin pakottauduin ylös ja lähdin kuin lähdinkin tekemään jalkasarjan. Puntit ja tulokset nousivat kohisemalla; nyt jalkoja särkee. Kaipa se on sen arvoista.

Perjantai 17.01.2003
Päivän elokuva: Resident Evil (2002, Paul W.S. Anderson)

Mikki piipahti illalla elokuvan kanssa. Katsoimme koko rahalla aivontyhjennystä, eli Resident Evilin. Milla Jovovich on varsin kuuma kissa ja elokuvan alkupuoli on kelpo pelottelu- ja toimintaviihdettä, mutta jossain välissä juoni vain kökköytyy sellaiseksi puuroksi, että ei huonommasta väliä. Elokuvan loppuun asti katsominen ei tuottanut kivuliaita kouristuksia, mutta en minä tuosta rahaakaan maksaisi.

Omaan hyllyyn on sen sijaan pitänyt taas aloittaa uusi pino, kun parin päivän sisällä Anttilasta tai postiluukusta ovat pöydälle ja sieltä hyllyyn päätyneet Top Secret!, Thin Red Line, Riding in Cars with Boys ja Bridget Jones's Diary. Ja kuten sanottua, Playstä on lähtenyt ainakin 4 leffaa, HiViZonelta 4 ja BoxOfficesta 1. Tämän lisäksi Play.comlla on näköjään myös 3 MGM-leffaa 20 punnalla (eli noin 10 eukkua zipale) -tarjous, josta saisi mm. varhaista Kubrickia, Woody Allenia ja taisi siellä olla Almodovariakin. Ja vaikka mitä.

Ja myöhemmin illalla hieman Eddie Izzardia - Follow him! He speaks in complete sentences!.

Lauantai 18.01.2003

Joss Whedon ja kumppanit ovat muuten myös katsoneet aivan äskettäin Resident Evilin. Pitkän odotuksen jälkeen Angelin uusi jakso Habeas Corpses palautti kovasti uskoa Buffyverseen. Emosarjan kaksi viimeisintä jaksoahan ovat olleet melkoista sontaa.

Nyt on kaikki Eddie Izzardit katseltu. Mitähän seuraavaksi? Varmaankin Dress to Kill uudestaan, kunhan sen DVD-versio putkahtaa postiluukusta. En ole muuten varmaan maininnut, mutta Brittikoomikko nimeltä Eddie Izzard on ollut aikalailla tapetilla taloudessamme viimeaikoina. Niin paljon, että hänen omintakeinen komiikkansa on alkanut vaikuttaa ilmaisuumme. Well, it's no my best laid plan. Luoja (James Masonin äänellä) paratkoon, jos koskaan pääsen Vespan ohjaimiin. Ciao!

Sunnuntai 19.01.2003
Päivän elokuvat: Ferris Bueller's Day Off (1986, John Hughes) ja Riding in Cars with Boys (2001, Penny Marshal)

Elokuva- ja grillikanapäivä.

Alkuiltapäivästä katselimme 80-luvun teinihömppäklassikon Ferris Bueller's Day Off. Onhan se paikoin aivan järjettömän lapsellinen ja monessa hirvittävän 80-lukulaisen asenteellinen, mutta silti niin viihdyttävä. Ei siis missään määrin hukkaan heitettyä aikaa. Jeffrey Jones rehtori Rooneynä ja Edie McClurg tämän sihteerinä varastavat elokuvan.

Illan pimetessä vuorossa oli vakavampaa viihdettä. Beverly D'Onofrion omaelämäkertaan perustuva Riding in Cars with Boys oli erittäin viihdyttävä ja paikoin hyvinkin koskettava kertomus nuoresta naisesta, jonka vahingossa raskaaksi saattuminen muuttaa tämän elämän ja suuret suunnitelmat sen varalle. Drew Barrymore on pääosassa vakuuttava ja Steve Zahn aivan käsittämättömän hyvä renttuinen aviosiippa. James Woods ja Lorraine Bracco tekevät takuutyötä Beverlyn vanhempina.

Maanantai 20.01.2003
Päivän elokuva: Sexy Beast (2000, Jonathan Glazer)

Ensin kymmenen tuntia töitä ja sitten kotiin elokuvien pariin. Jaana-Mari informoi minua puhelimitse, että posteljooni oli ystävällisesti toimittanut meille audiovisuaalista viihdettä, joten otin luurin karvaiseen kouraani ja ilmoitin Rautalahden nuorelle herrasmiehelle, että hänen olisi parempi raahata takapuolensa meille pikapuolin. Kunhan Apostoli R. oli saapunut ja pakolliset Ciao!:t vaihdettu, niin elokuvavalintamme osui toissavuoden R&A:n ehdottomaan parhaimmistoon kuuluneeseen Sexy Beastiin. Elokuva piti edelleenkin otteessaan, Ray Winstone, Ian McShane ja eritoten Ben Kingsley ovat loistavia rooleissaan. Tuskin koskaan on elokuvassa nähty samanlaista hiljaista ahdistusta pelkästään yhden ainoan nimen mainitsemisen johdosta.

Toinen postiluukusta kolahtanut oli uusi erikoispainos Mel Brooksin klassikosta The Producers. "It's springtime for Hitler and Germany, winter for Poland and France" ja tietenkin "Don't be stupid, be a smarty, come and join the Nazi party". Virkistävää poliittista epäkorrektiutta koko rahalla. Tietenkään elokuvan valmistumisvuonna 1968 koko poliittinen korrektius ilmiönä ei vielä ilkeää päätänsä kohottanut.

Tiistai 21.01.2003
Päivän elokuva: Turks Fruit (1973, Paul Verhoeven)

Jälleen pitkä työpäivä ja elokuva. Tänään vuorossa oli Paul Verhoevenin Hollanninkauden teos Turks Fruit, joka myös nimellä Turkish Delight tunnetaan. Elokuva alkupuoli hämmentää, mutta vähitellen siitä kasvaa rlänmänmakuinen ja raastava rakkaustarina - ja vielä enemmän. Rutger Hauer ja Monique van de Ven ovat erinomaisia nuorina rakastavaisina. Muutama pikkuseikka häiritsee liikaa, jotta elokuvaa voisi mielestäni nimittää siksi mestariteokseksi, jonka kulttimaineen se on Hollannissa saanut. Mainio elokuva silti. Verhoevenin Hollanti-elokuvista Soldaat van Oranje pitää ykköspaikkansa minun kirjoissani.

Elokuvan jälkeen tehtiin hieman taidetta, eli otettiin minua jo muutaman päivän kaivelleeseen valokuvateokseen raakakuvat. Kunhan ne on kehitetty, nähdään onko ajatukseni toteuttamiskelpoinen.

Ja taas posteljooni muisti meitä kahdella elokuvalla.

Keskiviikko 22.01.2003

Päivän hupaisa, mutta kovin morbidi, tuoteidea: uurnadildo, eräänlainen tuhkamuna, siis.



Tällä kertaa posteljooni muisti kuudella levyllä, mutta kaiken rehellisyyden nimissä niistä yksi oli Jaakolle ja eilisistä levyistä kumpikaan ei päädy meidän hyllyymme. Kuntosalirääkin jälkeen pitikin sitten valita japanilaisen kauhun ja uuden Farscapen välillä. Farscape voitti. Jakso oli hieman sellainen välijakso, mutta oikein toimiva sellainen. Eräs sarjan alkupuolelta asti käynnissä ollut juoni siinä saatiin kuitenkin nivottua umpeen. Sarjan ennenaikainen loppu alkaa kuitenkin jo häämöttämään edessä, sillä enää 7 jaksoa on näkemättä. Virallinen saitti tosin heittää ilmaan toiveita elokuvasta tai animaatiosarjasta, mutta kovan tv-maailman kyynistämänä täytyy vain todeta, että uskoo, kun näkee.

Lopetettuani brittiläisen Practical Photographyn ostamisen ja kotoisen Kamera-lehden tilauksen, on kuukausittaisessa valokuva-annoksessa suuri aukko (f/1.4, olipa huono kameravitsi). Hankin tätä monttua täyttämään ranskalaisen Photon tammi-helmikuun numeron ja olen erittäin tyytyväinen. Vaikka kirjoituksista en ymmärrä juuri muuta kuin geneerisen aiheen, jota ne käsitttelevät, niin kuvapuolella tämä lehti edustaa enemmän mielenkiintoni kohteita ja antaa paljon enemmän inspiraatiota kuin edeltäjänsä hyllyssämme. Joku vääräleuka toteaa tähän nyt, että "siinä on siis enemmän tisseja ja perseitä". On niitäkin, mutta oikeammin muotoilisin asian niin, että lehdessä on paljon ihmiskuvia, eikä niinkään aarnimetsien kirkkaina välkkyviä karhuja ja takajaloilleen nousevia vuoristopuroja tai "brittiläisen maaseutuelämän hienoudet, osa 26"-tyylisiä kuva-artikkeleita. Samoin lehden pääpaino on visiolla, ei niinkään tekniikalla, teknologialla tai kuvaajilla henkilöinä.

Uudessa numerossa esiteltiin vuoden 2002 amatöörikuvaaja-kilpailun parhaimmistoa 600 kuvan voimin. Suuri osa kuvista oli halvatun hienoja, ja joukkoon mahtui muutamia todellisia mestarilaukauksiakin, jotka saivat jossain takaraivon tienoilla nakshtamaan, että "tuostapa sainkin ajatuksen, entä jos sen miettimäni kuvan ottasikin noin...". Suoraan niitä kuvia toisintamaan en varmaankaan lähde vaikka silläkin tavalla oppisi varmasti paljon tekniikasta. Inspiraatiota ja elementtejä tulen kyllä tämän lehden kuvista imemään ja kunhan maalis-huhtikuun numero ilmestyy, niin olen lehtikioskilla jonottamassa.

Torstai 23.01.2003
Päivän elokuva: Dark Water (2002, Hideo Nakata)

Tänään voisikin sitten olla rauhallisempi päivä huomenna alkavan kuukauden asiakaskomennuksen edellä.



Ja olihan se. Työpäivän päätteeksi sain vielä viimeinkin käsiini uuden Nokiaisen. Nyt lienee sitten aika testata käytännössä sitä kaikkea, mitä olen teoriassa oppinut. Joskin täytyy myöntää, että 15 minuuttia siitä, kun sain puhelimen käsiini, olin jo ehtinyt asentamaan siihen videokamerasoftan. Jonkinlaiset prioriteetit pitää elämässä olla.

Jossain välissä päivää nousi puheenaiheeksi työkoneeni taustakuvan virkaa toimittava silmä pyramidissa ja totesin, etten ole edes lukenut Illuminatus Trilogiaa. Asiaan löytyy korjaus Akateemisesta kirjakaupasta.

Eteisen lattialla odotteli taas yksi levy, tällä kertaa lisää Eddie Izzardia, joskin tämän olimme jo videonauhalta nähneet.

Jaakko ei innostunut elokuvasta vaan houkutteli meidät sen sijaan salille. Hikoilun jälkeen uppouduimme Jaana-Marin kanssa japanilaiseen kauhuun. Moni ystävä, jonka mielipidettä arvostan, on kehunut Dark Wateria yhdeksi pelottavimmista elokuvista koskaan, ja kyllähän se kuvasto oli harvinaisen karmivaa sillä seesteisen japanilaisella ja hiljaisen arkisella tavalla. Monessa kohdassa käsi hamusi sylissä ollutta tyynyä lähemmäksi rintakehää - ikään kuin se olisi jotain suojaa voinut valuvalta vedeltä tarjota. Elokuva kuitenkin unohti yhden hyvän kauhuelokuvan peruselementeistä: jotta kauheudet tuntuisivat todella pahalta, täytyy katsojan samaistua, tai edes välittää päähenkilöistä. Ja minä en välittänyt. Päähenkilö oli henkisesti epätasapainoinen, idiootti ja, mikä söi elokuvan pointtia pahiten, huono äiti. Ja sitten elokuvan lopetusta viivytetään myös täysin turhaan parikymmentä minuuttia. Kaiken kaikkiaan siis kuvastoltaan vakuuttavaa kauhua, mutta melkoinen pettymys kuulemieni ylisanojen jälkeen.

Buffyssä oli vähemmän saarnaamista ja enemmän hyviä hetkiä, kuin kahdessa edellisessä. Muutama erinomainen hahmohetki (character moment) pelasti paljon.

Perjantai 24.01.2003
Päivän elokuva: Bridget Jones's Diary (2001, Sharon Maguire)

Voi perjantai.

Päivän tuleva olympialaji: yhden käden dementiahiihto.

Kotiin päästyäni sammuin täysin ja Jaana-Mari herätteli minut joskus puoli kymmenen tienoilla. Oli elokuvan aika. Hyllyyn kertyneitä kiekkoja alettiin harventamaan Bridget Jones's Diary-rainalla. Ensin Riding in Cars with Boys ja nyt tämä. Minulla taitaa olla chick-flick-viikko. Tunnen oikein kuinka feminiininen puoleni pursuaa esiin ja minulla on yllättävä hinku ajella säärikarvani. Pitää varmaa ensi viikolla tehdä paljon oikein miehisiä juttuja. Perinteiset miesten hommat vaan ovat kaupungissa kovin vähissä. Halkoja ei voi hakata (ja vaimoa ei viitsi, kun se on niin ihana). Autoakaan minulla ei enää ole, joten sitä ei voi rassata - tuskin osaisinkaan. Pitäisiköhän kutsua jätkäporukka sohvalle juomaan kaljaa ja katsomaan urheilua? Ottaen huomioon, että ööliä en nauti ja urheilulajeistakin jaksan viihtyä lähinnä naisten pituus- ja korkeushypyn parissa ilman ääntä, niin tämäkään ei oikein houkuta. Toisaalta tällaiset tyhmänrohkeat extreme-kokeilut ovat aika miehekkäitä, eikö? Jospa katsoisi lätkää? Tai nyrkkeilyä? Huh.

Vaan itse elokuvaan: sehän oli oikein viihdyttävä ja nautin suuresti, vaikka minulla aikanaan olikin sitä kohtaan omat epäilyni ja jätin sen teatterissa väliin, vaikka Jaana-Mari ja Suvi minua mukaan houkuttelivatkin. Jälkeenpäin he sitä kuitenkin sen verran kehuivat, että päätin katsastaa leffan hetimiten, kunhan joku sen alentaa kukkarolle sopivaksi. Colin Firth on toki jo pitemmän aikaa ollut minun mieleeni näyttelijänä,eikä hän petä nytkään. Hugh Grant onnistuu olemaan pilaamatta elokuvanautintoa, ja hänelle onkin annettu kaavasta poikkeava rooli, mikä on suhteellisen virkistävää. Renée Zellweger puolestaan rokkaa täysillä. Tuskin maltan odottaa Chigagoa. Elokuvassa oli lämmintä romantiikkaa ja hyvin ajoitettua komediaa juuri oikeassa suhteessa, eli painottuen jälkimmäiseen. Hyvin usein kun käy niin, että romanttisen komedian genressä liukastutaan banaaninkuoren sijasta omaan siirappisuuteen. Joo, minä pidin.

Orava (joka on rassaillut autoaan, siitä miehisyyspisteitä) on löytänyt kerrassaan mainion artikkelin Fireflyn peruuttamiseen johtaneista syistä. Vaikken aivan kaiken kanssa samaa mieltä olekaan, niin artikkeli tarjoaa erinomaista näkemystä sarjan maailmaan. (Artikkeli sisältää jonkinverran spoilereita esitettyihin 12 jaksoon.)

Oli selvästi virhe käydä salilla kahtena peräkkäisenä päivänä. Hartiani ovat tulessa. Ja mitäkö suosittelen hoidoksi? Tässä tietokoneen ääressä kyyristellessäni pohdin, että taidan olla aika tyhmä. Menisin nukkumaan. Kellokin on jo melkein 2 yöllä. Taidan mennä.

Lauantai 25.01.2003
Päivän elokuva: Laputa: Castle in the Sky (1986, Hayao Miyazaki)

Pitkään nukkuminen lauantaiaamuna on autuutta.

Tänään otin projektikseni skannata Juhanan Komsomoltytön kyynel -elokuvaa varten ottamani kuvat, jotta voimme viimein rakentaa promotiowebbisaitin. Toinen motivaatio oli tietenkin se, että joukossa on muutamia aivan älyttömän hyviä kuvia ja haluan saada ne pian myös omille sivuilleni. Kovan, mutta kiireettömän skannailun jälkeen minulla on vajaat 50 kuvaa kasassa ja noin 30 vielä jäljellä. Huomenna päivä on uus. Joskin minulla on toinenkin projekti skannattavana, ja se on aikakriittinen. Näette sitten helmikuun 1. päivä.

Tukevan aterian jälkeen istuimme katsomaan Hayao Miyazakin kolmannen pitkän elokuvan Laputa: Castle in the Sky. Elokuvassa oli kaikki Miyazakin tutut elementit: oli ilmarosvoja, oli lentämisestä kiinnostunut nuori poika, joka auttaa nuorta sankaritarta, oli luonnonvoimaa ja vaikka mitä. Ja kaikki tämä nivottuna eriomaisen taidokkaasti mielenkiintoiseksi ja viihdyttäväksi paketiksi. Ehkä elokuva oli hieman pitkä, eikä pitänyt otteessaan samoin kuin mestarilliset Totoro ja Porco Rosso, mutta erittäin nautittava elokuva se oli.

Sunnuntai 26.01.2003
Päivän elokuva: Minority Report (2002, Steven Spielberg)

Myös sunnuntaiaamuna pitkään nukkuminen voidaan lukea autuudeksi.

Vietimme muutaman tunnin Karin luona täytekakkua nauttien toista viikkoa sitten tapahtuneen vuosia täyttämisen kunniaksi. Karia lahjottiin erinomaisella musikaalilla ja nyt kun lahja on luovutettu, voin kehottaa kaikkia lukijoitani suuntaamaan Play.comiin ja hankkimaan itselleen elokuvan, joka viimeistään kymmenen vuoden päästä on kerännyt ympärilleen samanlaisen kultin kuin The Rocky Horror Picture Show. Puhun tietenkin John Cameron Mitchellin nerokkaasta luomuksesta Hedwig and the Angry Inch. Älkää aikailko, ostakaa!

Edellä mainitulla herra Mitchellillä on seuraavaksi edessään kunnianhimoinen hanke: The Sex Film Project. Jostain syystä luotan suuresti Mitchellin kykyyn saattaa projektinsa todeksi, ja toivotan onnea. Eksplisiittistä seksiä fiksusti kirjoitetussa elokuvassa: tätä elokuvamaailma tarvitsee. Tietenkin on eri asia, että elokuvaa tuskin tullaan koskaan näkemään missään pienten festivaalien ulkopuolella. Onneksi on dvd. Michael Martin kirjoittaa Nervessä aiheesta varsin onnistuneesti, joskin olen eri mieltä hänen kanssaan Intimacyn dramaturgiasta.

Karin dvd-hylly koki käyntimme jäljiltä pienehkön luonnollisen poistuman, joka kyllä ajan kanssa paikalleen palautetaan. Mukaamme eksyi mm. ne kaksi Masato Haradan elokuvaa, joista kirjoitin tämän verkkopäiväkirjan aivan ensimmäisessä merkinnässä. Olen onnesta ymmyrkäisenä.

Tänään päädyimme kuitenkin amerikalaiseen scifiin ja tarkemmin Steven Spielbergin yritykseen saattaa Philip K. Dickin Minority Report valkokankaalle. Siitä kuinka hyvin hän onnistui annan lopullisen tuomioni vasta, kun olen lukenut alkuperäisen novellin. Elokuvan parissa sen sijaan viihdyin oikein hyvin. Leffa on jakanut ystäväni melko lailla kahteen leiriin: toiset rakastavat ja toiset vihaavat. Minä putoan suunnilleen siihen puoleen väliin, kallistuen enemmän (kuten niin usein) rakkauden puolelle. Elokuvalla on toki puutteensa: vaikka Spielberg kuinka ekstroissa kehuskelee tehneensä synkimmän elokuvansa koskaan, niin hän on edelleen liian pullamössöä todelliseen synkkyyteen. Ja vaikka juoni, josta onneksi onnistuin pysymään harviaisen spoilaantumattomana, onkin näppärä, sanoisinpa jopa ilahduttavan juonikas, niin on siinä muutama niin paha reikä, että jos niitä jää miettimään liian pitkäksi aikaa, niin elokuvan juonenkuljetukselta putoaa pohja. Ei siis ajatella. Suljetaan silmämme niiksi lyhyiksi sekunneiksi, kun... no jätänpä sanomatta. Kokonaisuutena elokuva on kuitenkin mainio.

Maanantai 27.01.2003
Päivän elokuva: The Bourne Identity (2002, Doug Liman)

Lääkäröintiä. Lääkityksiä. Tutkimuksia. Hutkimuksia. Passituksia. Ehkä jotain alkaa pian selvitä.

Töihin päästyäni havaitsin, että ruokala täällä menee kiinni 13:30. Tänään ravitseva aamiaslounaani koostui siis yhdestä reissumiessämpylästä, pullosta limonadia ja suklaapatukasta. jepjep. Näin se terveys paranee kohisemalla. Ehkä syön illalla herkullisen hampurilaisen.



Päivän opetus: ällös käytä Googlea oikeinkirjoitusoppaana, älä ainakaan luota ensimmäiseen tulokseen. Maailma on nimittäin täynnä muitakin pösilöitä, jotka eivät hallitse kielen kiemuroita. Minulle iski tänään aivopieru päätöstä tarkoittavan englanninkielen sanan kanssa ja hetken olin tyytyväinen, kun Google ilmoittaa, että sana decicion löytyy aikasen monelta sivulta (n. 2300). SItten heräsi epäilys ja kirjoitin hakukoneeseen vaihtoehtoiset kirjoitusasut. Tulokseksi sain: desicion: n. 20000 sivua, desision: n. 4300 sivua ja decision: n. 2300000 sivua. Tarkistin asian vielä sanakirjasta ja tällä kertaa enemmistö voitti. Mielenkiintoista sen sijaan oli, että noita kirjoitusvirheitä löytyi aika paljon IT-alan firmojen nimistä, konferenssiartikkeleista ja sen sellaisista.

Nyt kyllä heräsi ajatus, että ehkäpä jokin noista kirjoitusasuista on oikea espanjanksi, italiaksi tai ranskaksi. Ilman oleellisia aksentteja tietenkin.



Tiedättekö mikä ketuttaa? Elokuvayhtiöt ovat alkaneet keksiä uusia tapoja mainostaa tuotteitaan dvd-levyillä, rikkoen levyn totutun käyttöliittymän. Resident Evil-levyllä oli elokuvatraileri ennen copyright-inforuutua ja päävalikkoa. En kokeillut ohittaa sitä, mutta en laisinkaan hämmentyisi, jos pirulaiset olisivat estäneet sen ohi kelaamisen. Minä pidän instamenuista: painan nappia ja haluamani asia tapahtuu heti. Ilman viivettä. Ei mitään typeriä 10 sekunnin animaatioita. Haluan valita tekstityksen, en halua hienoa tietokonegeneroitua kamera-ajoa, joka jättää minut haukkomaan henkeäni (raivosta), joka kerran levyn valikossa pomppiessani.

Ja mikä oleellista, haluan, että nappia painaessani tapahtuu se, mitä haluan, se mitä oletan tapahtuvan. Ei niin, kuin tänään katsomamme The Bourne Identityn valikossa, jossa painaessani "Play Movie"-valintaa, ei käynnistykään elokuva, vaan ensin jokin tyhjänpäiväinen traileri (elokuva, jota en nyt boikottina mene katsomaan, vaikka muuten siitä olisi saattanut maksaakin) ja sitten vielä jokin vielä tyhjänpäiväisempi elokuvayhtiön tulevan tuotannon geneerinen esittelyvideo. Sitä varten sillä dvd-levyllä on aiemmin ollut "More attractions" tai "Recommendations" tai "Trailers" tai jokin vastaava valikko. Ennustettavuus on käytettävyyttä. Rikkokaa sääntöjä, saatanat, ja minä potkin teitä palleille niin, että alahampaanne kalahtavat kitalakeen.

Ennustan, että näistä kokeiluista tulee vielä käytäntö, ja vieläpä niin, että trailereita ja tuotemainoksia (kyllä nekin vielä levyillemme tulevat) ei voi ohittaa. Ei, joudut istumaan telsun ääressä sen saman 20 minuuttia, jonka teatterissa odottelet elokuvan alkamista. Elokuvayhtiö on mainoksensa myynyt, ja himputti soikoon, mehän katsomme.

Mutta, koskapa minut on kasvatettu Robert Ludlumin kirjoilla, ja koskapa tv-sarja, jossa Jason Bournena seikkaili itse Chamberlainin Riku, oli mainio, ja koska Doug "Go" Liman on hyvä ohjaaja, niin uskalsin odottaa elokuvalta paljon. Ja sehän toimi. Parempaa ja vauhdikkaampaa agenttijännäriä saa viime vuosilta hakea. Spy Game oli toinen hyvä, mutta siihen ne sitten taitavat jäädäkin. Matt Damon on erinomainen älykkään ja herkän agenttidiggarin sankari, jonka angsti ja refleksinomaiset toiminnot muistinsa menettäneenä tappokoneena ovat käsinkosketeltavia. Franka "Lola Rennt" Potente on mainio hänkin, ja muutkin tekevät sivurooleissaan takutyötä. Juoni rullaa pysähtymättä ja sortumatta typeryyksiin. Fiksua viihdettä koko mammonan edestä.

Tiistai 28.01.2003
Päivän elokuva: Minä ja Morrison (2001, Lenka Hellstedt)

Juna Helsingistä Leppävaaraan tyhjenee varsin autioksi Valimon asemalla. Me pienet IT-työläismuurahaiset suuntaamme kirpeään pakkasaamuun ja kukin kohti toimistojamme ja työpisteitämme. Jono on pitkä: viimeisestä vaunusta portaille kävellessään näkee jo tunnelin toiselta puolelta ulos matelevan jonon. Pää painuksissa me suuntaamme kohti tarmokasta työpäivää. Tällaisia aamuja varten sitä ihminen elää.

Juki on saanut 15000 kävijänsä. Elokuvia ja valokuvia -toimitus (se olen minä) onnittelee. Minulla menee tänään iltapäivällä tai alkuillasta 10000 kävijän raja rikki. Katsotaan josko onnistuisin yksilöimään tuon rajapyykin rikkojan hieman tarkemmin. Todennäköisesti unohdan koko asian, se on kuitenkin joku, joka hakee naisten perseitä (kuvia). Viimeisen 28 päivän aikana on käynyt melkein 3500 kävijää, ja tahti on vain kiihtymässä, joten maaliskuun alkupuolella lienen minäkin tuon 15000 kävijän tietämillä.

Pakko kai sen oli minullekin käydä. Olen ilmeisesti mennyt tilaamaan dvd-elokuvan kahteen kertaan. Ja vieläpä alle kuukauden välein. Ensin kyllä epäilin, että kyseessä olisi postimyyntifirman virhe, mutta kun en aivan varma voi olla ja moista on aika hankala todistaa, niin taidan päästä helpommalla kun myyn tuplakappaleen jollekulle kaverille. Olisivathan nuo Ezyssä sen takaisin ottaneet, mutta postikulut pitäisi maksaa itse. Otan mielummin sen verran takkiin tietäen, että joku ystäväni saa hyvän elokuvan.



Täytyy myöntää, etten tiedä toista laitosruokalaa, jossa olisi näin korkeatasoinen ruoka. Tänään: kanan rintapalaa punaviinikastikkeessa, ja varsin onnistunutta sellaista. Toisaalta olen taas astunut pahan teen painajaismaailmaan. Millainen pösilö hankkii taukotila-teeksi Liptonin Yellow Labelia _ja_ vaniljateetä? Eikä sitten mitään muuta (pari pussia vihreää minttuteetä silloin tällöin, mutta ei nyt lasketa niitä).

Luulin, että Suomessa olisi jo päästy niistä neuvostoajoista, kun Liptonin Yellow Label (joka on muuten aivan helvetin pahaa) oli kansakunnan virallinen teelaatu, eikä mitään muuta sitten juotukaan. Joskus kymmenisen vuotta sitten tilanne alkoi muuttua, ja kahvila-baareihin alkoi ilmestyä myös toinen (gasp!) teelaatu: Twiningsin Earl Grey, tai "earli grei", niin kuin sitä kutsuttiin. Mutta nyt on toisin, heikomminkin varustetun (ainakin helsinkiläisen) ruokakaupan hyllyltä löytyy helposti toistakymmentä teelaatua, joista monet ovat erinomaisen maukkaita jopa pussiteenä.

Mutta otapa joku yleisötilaisuus tai sukujuhla, johon tarjoilun järjestää pienempi pitopalvelu, niin eikö vain se ainoa valittavissa oleva teelaatu ole tuota Liptonin lattialle pudonneista jämäpaloista (näin legenda kertoo) koottua teen sekasotkua, Yellow Labelia. Miltähän kahvinjuojista tuntuisi, jos vastaavissa paikoissa tarjottaisiin vain sitä halvinta ja kitkerintä kahvilaatua (mikä lie se sitten onkaan). Aina. Ilman vaihtoehtoja. Alkaisi varmaan kyrsiä, kun tietäisi, että olemassa on latteja, espressoja ja vaikka mitä mokkaherkkuja, mutta aina vaan olisi pakko ryystää sitä mustaa ja pahanmakuista lietettä.



Ja niinhän siinä sitten kävi, että missasin tuon maagisen hetken, jona 10000 kävijä penetroi päiväkirjani. Kahta erillistä kävijämittaria tulkiten paras arvaukseni on, että kunnia kuuluu henkilölle, joka saapui ip-avaruudesta 80.246.104.# Piserin bloglistan (sen personoimattoman version) kautta, kello 15:41 ja vietti sivuilla n. 16 minuuttia.

Onnea voittajalle.



Jaa, se oli sitten yhdeksäs perättäinen elokuvapäivä ja tammikuun kahdeskymmenes elokuva. Kotimaista tällä kertaa. Minä ja Morrison oli asettanut tietyt ennakko-odotukset Anssi Kelan tarttuvan, mutta ah niin ärsyttävän, rallatuksen myötä. Elokuva poikkesi näistä odotuksista melkoisesti. Se oli aivan kelpo tarina kahdesta ihmisestä, joilla ei mene koko ajan niin hyvin kuin pitäisi. Edelman ja Björklund olivat pääosissa hyviä, muista ei niin väliksi ollutkaan. Lapsinäyttelijä Roope Karisto onnistui olemaan käymättä hermoilleni, mikä on saavutus sinänsä suomalaisessa elokuvassa. Tarina hieman tempoili liikaa eri suuntiin, mutta kyllä tämän paljon mielummin katseli kuin hakkasi päätään huoltoaseman vessan seinään. Ja kyllähän Irina Björklund on ilmestys, jossa silmä viipyy mielellään pois kiirehtimättä.

Keskiviikko 29.01.2003

Eriteblogista, päivää. Jos kertoisin teille kuinka montaa erilaista vähintään puoliksi nestemäistä ruumiinnestettä ihminen voi valua ja kuinka monesta kehon aukosta, niin ette uskoisi. Toisaalta, työpisteellä olin jo yhdentoista jälkeen. Niin absurdilta kuin se kuulostaakin, niin toivoisin, että voisin olla kerralla oikein kunnolla sairas. 39 astetta kuumetta, aistiharhoja, nautitun ravinnon poistumista kovalla paineella ylä- ja alapäästä, ilmavaivoja, ja syyhyäviä paiseita (okei, ehkä ei tuota viimeistä, niistä kun tuppaa jäämään arpia), jos se vain tarkoittaisi sitä, että se olisi hoidettavissa ja kerralla ohi. Tällainen pitkitetty kituminen alkaa käydä vähitellen hermoille. Ei mulla muuta.



Ilta sujui leppoisasti mummin kanssa jäätelöä nautiskellen ja valokuvia katsellen. Ja tulihan siinä turistua aiheesta jos toisestakin. Loppuillasta sitten päädyimme katkaisemaan elokuvaputken ja valitsemaan uuden Farscapen. On täysin käsittämätöntä, että näin hyvä sarja lopetetaan kesken. Osaan jo pelätä viimeisiä jaksoja (vielä 6 jäljellä), sillä tässä viimeisimmässä aloitettuja juonenkäänteitä ei niin vain loppuun saateta, kun aikaa piti olla vielä kokonmainen kausi. Toivottavasti tarina jatkuu jossain muodossa.

Torstai 30.01.2003
Päivän elokuva: 15 Minutes (2001, John Herzfeld)

Aamulla istuin yli puoli tuntia paikallaan seisovassa junassa. Ei siis aamua ilman seikkailua. Kylläpä elämä onkin jännittävää.



Ja illalla oli taas elokuvan aika. Tällä kertaa vuoron sai parin vuoden takainen rikoselokuva 15 Minutes. Elokuvassa oli täydelliset ainekset vahvaan kannanottoon median vallasta ja merkityksestä (vrt. Wag the Dog) tai edes kunnon psykopaattijännäriin, mutta metsään mentiin. DeNiro oli ihan sympaattinen ja Avery Brooksia on aina ilo seurata, vaikka hänen sivuosansa kovin pieneksi jäikin. Myös Oleg Taktarov osoitti hetkittäin tajuavansa mihin tällä elokuvalla oli potentiaalia, mutta vähän puolitiehen jäi hänkin. Sinänsä todenmukaista ja pelottavaa oli, että elokuvassa tv-lähetyksessä voitiin näyttää brutaali murha, mutta kirosanat oli piipattu kuulumattomiin. Käsikirjoitus oli täynnä hölmöykisä ja ohjaajakäsikirjoittajan mielikuvituksesta (tai huumorintajusta) kertoo varmasti kaiken se, että puolalaisshukujuurisen poliisin sukunimi oli Warsaw ja tsekkiläisen konnan Slovak. Tuomio: ei millään muotoa kivuliaan huono elokuva, mutta sen katsomiseen käytetyn ajan olisi voinut paremminkin hyödyntää.

Elokuvan jälkeen virittäydyimme Neloselle seuraamaan tulevassa Daredevil-elokuvassa Elektrana piukistelevan Jennifer Garnerin tähdittämää uuden agenttisarjan Alias pilottijaksoa. Aineksia oli taas vaikka mihin, mutta melko laimeaksi ja sekavaksi homma jäi. Antanemme sarjalle silti toisen mahdollisuuden, vaikka vain sen vuoksi, että toisella kaudella sarjaan saadaan jumalainen Lena Olin.

Perjantai 31.01.2003

On päiviä, jollooin toivoisin, että minullakin olisi semmoinen hieman ykstiyisempi päiväkirja, johon voisi kirjoittaa asioista, jotka aivan oikeasti ottavat aivoon ja niiden oikeilla nimillä.



Kurkistivat pääkoppaani magneettikameralla. Ilmeisesti aivot olivat tallella.

Illan viihteestä vastasi Lock, Stock and Four Stolen Hooves, Guy Ritchien elokuvan innoittaman tv-sarjan pilotti. Lock, Stock ...ia on seitsemän jakson verran ja ainakin pilotin perusteella se on oikein viihteellistä kamaa. Selkeätä sukua elokuvalliselle esi-isälleen ja Ritchien Snatchille. Sivurooleissa nähdään joukko tv- ja elokuvaveteraaneja, huumori on herkässä ja juonessa käänteitä vaikka muille jakaa. Ei tämä elokuvalle pärjää, mutta kelpaa minulle.


Päiväkirjan merkinnät
- Etusivu

- Tammikuu 2003:
01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31

- Elokuu 2002
- Syyskuu 2002
- Lokakuu 2002
- Marraskuu 2002
- Joulukuu 2002

Linkkejä
- Kotisivu
- Valokuvia
- Jaana-Marin valokuvia

- Anna palautetta