Elokuvia ja Valokuvia
...marjapuuroa villasukassa

Potretti

Ultimo Dragon

Kurt Angle rocks!

Brock Lesnar saa Isoa Saapasta

Brockin epäusko

Mattitude!

Tajiri - Japanin Moottorisaha

Keskiviikko 01.10.2003
Päivän elokuvat: À bout de souffle (1960, Jean-Luc Godard) ja Jules et Jim (1962, Francois Truffaut)

Ranskan uusi aalto

49. klassikkoelokuvailta aloitti sarjan viidennen vuoden vaihteeksi ei-anglisella elokuvalla. Alunperin harkitun Eisensteinin (kyllä häneenkin vielä perehdytään) sijasta otimme ohjelmaan Godardia ja Truffat'ta. Ensimmäiseltä À bout de souffle oli hienosti kuvattu ja leikattu, joskin hieman nykivä tarina melkolailla vastenmielisistä, mutta silti kiehtovista ihmisistä. Kuuluuhan tämä yleissivistykseen, mutta ei se oikein sytyttänyt. Kyllähän Belmondo siveli huuliaan aistillisesti ja Seberg oli kaunis kuin mikä, mutta elokuvan ote ei vain pitänyt.

Truffaut'n Jules et Jim puolestaan oli erinomainen. Henkilöhahmoista rakennettiin ensin selkeästi pidettäviä, ennen kuin ... no enpä spoilaa tätäkään, jos joltakulta on vielä näkemättä. Upeat kuvasommitelmat, kaikkien päänäyttelijöiden erinomainen työskentely ja loppua lukuunottamatta ennalta-arvaamaton juoni tekevät tästä elokuvasta maineensa arvoisen klassikon.

Torstai 02.10.2003

Seikkailu- ja elämysmatkalla Espoossa

Junaannukahtamisblogista, päivää. Eilinen elokuvailta taisi väsähdyttää sen verran, että aamulla nukuin koko matkan Helsingistä Leppävaaraan. Puolikoomassa ja unissakävelijän varmuudella kävelinkin sitten suoraan junasta ensimmäiseen asemalla odottavaan bussiin ja yritin jatkaa uniani. Valitettavasti huomasin erheeni vasta siinä vaiheessa kun linjuri oli jo tovin kierrellyt pieniä hiekkateitä - ja kun sanon pieniä, niin tarkoitan, että bussin kyljet riipivät tien molemmilla puolilla penkasta versoavaa kasvillisuutta.

Tässä vaiheessa en enää uskaltautunut turvautumaan reippaaseen kävelyyn kirpeässä aamuilmassa vaan annoin espoolaisen lähiömaiseman avautua silmieni eteen kaikessa kauneudessaan ja karussa julmuudessaan. Päätepysäkillä jutustelin kuljettajan kanssa ja sain selvitettyä, että paluumatkalla bussi kulkisi oikean pysäkin kautta. Unenpöpperöni oli jo tässä vaiheessa kadonnut ja haukankatseeni poimi kuin poimikin matkakohteeni tienposkesta.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Olin kiertänyt Espoon metsälähiöitä ylimääräiset puoli tuntia, mutta sydämeni täytti lämmin tunne siitä, että olin saanut elää kokemuksen, jonka kaltaisia osuu vain harvojen ja valittujen kohdalle. Elämä on sittenkin ihanaa.


Sting

Stingiltä ilmestyi kuin varkain uusi albumi. En tiennyt kok asiasta kuin vajaan viikon ennen julkaisua, mutta sehän riitti. Uuden albumin sai verkkokaupasta postikuluineen 12,56 eurolla (ihan sopiva hinta uudesta cd:stä, vaikka ei tämäkään levy taida aivan cd-standardin mukainen olla) ja muutamassa päivässä se Hong Kongilaisen liikkeen etälä-ruotsalaisesta varastosta lähetettiinkin.

Sting on niitä ensimmäisiä muusikkoja, joiden uraa ryhdyin myöhäissyntyisellä musiikinharrastusurallani seuraamaan. Joskus viisitoista vuotiaana hankin Nothing Like the Sun -albumin ja sittemmin kaiken soolotuotannon ja ja The Policen levyt samaan syssyyn. Poliisien viimeinen, Synchronicity, on minun kirjoissani edelleen yksi kaikkien aikojen hienoimmista levyistä. Varsin hyvän Ten Summoner's Tales -levyn jälkeen petyin aika rajusti Mercury Falling-kiekkoon, jonka myötä Sting tuntui siirtyneen "easy listening" -musiikkiin. Sen jälkeen ilestyneet kaksi albumia ovat olleet parempia, mutta eivät The Police -aikojen ja soolouran alkuvaiheen kaltaisia mestariteoksia.

Olen nyt kuunnellut uuden Sacred Love-levyn useamman kerran läpi ja kuuntelen sitä varmasti jatkossakin varsin mielelläni, mutta yhtä kappaletta lukuunottamatta mikään ei ole herättänyt sen suurempia intohimoja. Levyllä on Send Your Love-kappaleesta kaksi versiota, joista Dave Audé Remix on hämmentävän rullaava ja hieno versio. En yleensä ole uudelleenmiksaamisen ystävä, mutta tämä on hieno. Ja se alkuperäisversiokin espanjalaisine kitaroineen erottuu edukseen. Vastapainoksi otin kuitenkin töihin Stingin ensimmäisen soolo-levyn The Dream of the Blue Turtlesin mukaani töihin ja herranjessus, että se osaakin olla vielä hienoa ja harkittua kamaa.


Alastonkuvat

Vilkaisin vaihteeksi kävijäanalyssaattoriani. Ei olisi pitänyt. Masentaa. Analyysi on, että merkintöjäni lukevat enimmäkseen surkeat pellet ja pornolinkinvonkaajat - ja sitten ne muutamat ystävät, sukulaiset ja Pinserin kautta tulevat, joita en tahdo suuri surminkaan (tai ainakaan todisteiden puutteessa) kategorisoida kumpaankaan edelliseen ryhmään.

No, alastonkuva-hakusanan ja sen johdannaisten yhteydessä esiintyvät useimmin sanat: vaimoni, tyttöjen, Irina Björklund, Outi Alanen, Matti Nykänen, Milla ja Mari. Korkealle ovat nousseet myös kolmivarvaslaiskiainen ja villihevoset, mutta miksei niistä kysytä alastonkuvia, vaikka netti on niitä pullollaan?

Minne Rammstein on kadonnut, kysyy nimimerkki epätietoinen. Minä ohjaan nimimerkin, kuten kaikki muutkin asiaa kyselevät (se on yhtä helvettiä kun koko ajan kadulla pysäytetään tämän vuoksi) epäviralliselle fanisaitille Herzeleid.com, joka osaa kertoa, että miekkoset valmimstelevat neljättä levyään. (Katsokaa nyt, kyllä minultakin saa fiksun vastauksen, kun kysyy kohteliaan asiallisesti, kahtena kopiona.)

Kalapuikko ohjeet: uunissa rapeiksi, hieman sitruunaa päälle.

Lord of the Rings: Special Fellowship [muotoilu on minun] sen sijaan sopisi aika hyvin slash-fictionin nimeksi.


Ja pienenä lisäyksenä, kun asiasta on ainakin Mertenin ja Perse-Jannen (joka on nimenä aika mukavasti tarttunut, varro vaan "Silakka") blogeissa ja vieraskirjoissa keskusteltu: Niin ne ovat nuo alastonkuvat ja muut tuoneet tähänkin virtuaalijulkaisuun jo reippaasti päälle 50000 kävijää.

Syyskuu oli ensimmäinen kuukausi, jolloin meni 10000 kävijän raja rikki, joten samalla kasvuvauhdilla vuodenvaihteessa kolistellaan jo sadantuhannen kävijän portteja. Valokuvasivuillani on samassa ajassa (14 kuukautta) käynyt hieman päälle 10000 kävijää. Pitäisi varmaankin päivittää useammin.


Tarkoituksena ei ole suinkaan varmistella kaikkien aikojen suurinta yksittäisen päivän kävijälukua useilla perättäisillä päivityksillä, mutta haluan kirjata ylös huvittuneen huomioni siitä, että ei ole tuntiakaan edellisestä merkinnästä ja sekä Merten, Perse-Janne että Silakka ehtivät kaikki lukea mitä heistä täällä kirjoitetaan.

Samassa ajassa hakukoneet ovat syöttäneet sivustolle 5 tyttöjen, 10 Outi Alasen ja 2 vaimoni alastonkuvien etsijää.


Vet ni, hur säger dem konkurs på finska?

Se tavataan jotakuinkin Ant-ti-lan dee-vee-dee-a-len-nus-myyn-ti.

Lauantai 03.10.2003

Party all night long!

Lauantai-illan huuma onnistui yläätämään minut positiivisesti. Kovin harvoin tulee tätä nykyä biletettyä, kun normaalikapakeissa en ole koskaan viihtynyt. En odottanut suuria illan juhlilta, mutta loppujen lopuksi niistä jäi varsin hyvä fiilis. Nukkumaan pääsimme joskus aamuneljän tienoilla.

Sunnuntai 05.10.2003

Belive the hype!

GOLDBERG! GOLDBERG! Tämä on ollut painiviikonloppu. Perjantaihin ja sunnuntaihin mahtui melkein 9 tuntia vapaapainia ja mikä hienointa, pääsimme viimein näkemään Unforgivenin. Goldberg on vaikuttava ilmestys millä mittapuulla tahansa.

Sinänsä harmi, että Pasport to Painissä WWE tulee Suomeen selvästi mielenkiinnottomammalla Smackdown-brändillään, mutta pääseepä näkemään livenä Undertakerin, Rey Mysterion, Kurt Anglen ja Eddie Guerreron kaltaisia supertähtiä Viva la raza!

Maanantai 06.10.2003

Kierrättämisen sietämätön hankaluus

Minusta on aika paradoksaalista, että Helsingissä ei voi oikein kierrättää ilman, että omistaa auton. Minä en luopunut yksityisautosta ympäröstillisistä vaan taloudellisista syistä, mutta silti, lähin ongelmajätteen vastaanottopaikka on jossain Kehä I:n takana.

Uskollisimmat lukijani varmaan muistavat kuinka kesällä monitorimme laski sisältään niinsanotut toimintasavut, joita ilman mitään nykyaikaista laitetta on turha yrittääkään käyttää. Uuden monitorin raahasimme kotiin taksilla, mutta johan on kumma, että pitäisi vielä maksaa useita kymppejä siitä, että pääsisi miehitetylle jääteenvastaanottopaikalle ja takaisin. Niinpä vanha monitori sai maata useamman kuukauden lattialla, odottamassa loppusijoituspaikkaansa.

Ajattelin jo hetken kantaa monitorin vintille lukottomaan tyhjään komeroon toivoen, että joku onneton sen sieltä varastaisi. YTV:n jätteenkeräyskuljetukset kuitenkin pelastivat minut tältäkin vaivalta. Vaivaa siinä silti oli, että sateisena iltana oli kannettava parikymmenkiloista rauta-muovi-lasi-mötikkää sylissään useita satoja metrejä - ja vielä maksettava siitä ilosta.

Minulle pitäisi maksaa siitä hyvästä, että toimin luontoystävällisesti. Tai pikemminkin kodin ongelmajätteeseen pitäisi saada samanlaiset panttimaksut virvoitus- ja alkoholijuomapulloissakin on käytössä. 30 ylimääräistä euroa, jotka saisi takaisin kärähtäneen laitteen ongelmajätelaitokselle kärrätessään, monitorin tai television hinnassa lisäisivät kummasti ihmisten kierrätysintoa. Mitä ympäristöhaitallisempi tuote, sitä suurempi haittapantti.

Vai luuleeko joku oikeasti, että kukaan kantaisi käytettyjä pulloja muualle kuin sekaroskikseen ellei niistä saisi rahaa? Yht'äkkiä myös ongelmajäteen keräämisestä voisi tehdä kannatavaa pienimuotoista bisnestä, ja samalla lisätä ympäristötietouttaan.

Jotain hyvää sentään. Kantoapupyynnön varjolla (kuinka meidän kaltaisemme lihaskimput sellaista muka oikeasti kaipaisivat) saimme houkuteltua Jaakon iltateelle ja rupattelemaan pitkälle iltaan.

Minä jo pelkään mitä vanhalle televisiollemme tapahtuu, kun se viimein irtisanoo itsensä pitkällisten, mutta väistämättä epäonnistumaan tuomittujen sopimusneuvotteluiden jälkeen. Sen kanssa kun puhutaan jo oikeasti kahden tai kolmen ihmisen kantourakasta. Pitää varmaan kutsua Jaakko iltateelle.

Keskiviikko 08.10.2003

Ooh flobbalobbalob flobbalob

Kun projektipäällikkösi sanoo sinulle "flobbalobbalob" tiedät joko hänen tehneen liian pitkiä päiviä, jatkaneen edellisillan pitkäksi venyneitä juhlia vielä aamun puolella tai olevan niin sanottu "hyvä tyyppi" (tunnetaan konservatiivisemmissa piireissä nimellä "mental case").

Tänä aamuna projektipäällikkö kuitenkin kertoi minulle Brittiläisestä lastenohjelmasta nimeltä The Flowerpot Men. So, let me get this straight. They were the flowerPOT men, their best friend was WEED and they said "OOH FLOBBALOBBALOB FLOBBALOB"? And this was a popular children's show for almost than 20 years. You Britons are more progressive than I gave you credit for.

You've been kicked in the nutzzzzz!

Sarjassamme mielenkintoisia tv-sarjoja: Kicked in the Nuts. Tämä voisi olla totta. Ehkä se onkin.

I've seen things, I've seen them with my eyes

Mäyrien ja sienien tekijöiltä tulee nyt naamioituja porkkanoita, käsilaukkuja ja juustoja. Unohtamatta Kuala Lumpuria.


Ne alastonkuvat

Palataan nyt vielä kerran tähän aiheeseen, ja annetaan sitten taas olla. Tajusin nimittäin tässä äskettäin, että melkoinen osa (ainakin 5%) sivuillani käyvistä tulee tänne kirjoitusvirheen vuoksi. Outi Alasen alastonkuvia hakeville tiedoksi: Minä kämmelsin. Alanen ja Alanne ovat aivan eri nimiä ja henkilöitä. Pahoitteluni. Hakekaa kuvanne muualta. Hupaisa yhteensattuma sinänsä, ainakin asiasta paremmin perillä oleville.

Torstai 09.10.2003

Passport to Pain!

Illan viihde löysi meidät Turusta. Turkuhalli ei ollut aivan loppuunmyyty, mutta sitäkin innokkamaa yleisöä saapunut paikalle seuraamaan viihdevapaapainin maailmantähtiä, ja he antoivat elämystä koko rahan edestä. Rey Mysterio, Ultimo Dragon, Tajiri, Kurt Angle, The Undertaker, Eddie Guerrero, John Cena, Brock Lesnar, Big Show ja kumppanit mäiskivät toisiaan antaumuksellisella akrobatialla. Eikä pidä unohtaa Diivojen bikinikilpailua. Tämä on viihdettä, jonka arvostus kumpuaa jostain ihmiskunnan geneettisestä perimästä. Vahvoja miehiä ja kauniita naisia.

Rey Mysterion ja Kurt Anglen karismaattiselle yleisönviihdytykselle veti vertoja vain sympaattinen Eddie Guerrero, joka vietti syntämäpäiväänsä tänään, ja jolle monituhatpäinen Turkuhallin yleisö yltyi esityksen lopuksi laulamaan onnittelulaulua Hulk Hogania imitoivan Big Shown johdolla. Viva la Raza!

Itse keskityin suuren viihteen lisäksi kuvaamaan tapahtumaa. Koskapa istuimme melkoisen korkealla piippuhyllyllä olin käynyt lainaamassa Karilta kunnon telezoomin ja hämmästyin itsekin kuinka lähelle kehää ja painijoita sillä pääsi. 6 megapikselin ansiosta voin halutessani leikata kymppikuviksi kelpaavia ilmeikkäitä puolivartalokuvia vaikka matkaa kehään oli kolmisenkymmentä metriä.

Vaikka WWE:n säännöt sallivat kuvauksen ja Lippupalvelusta oli etukäteen varmistettu, että valokuvaus on sallittu, niin ovella kameraani katsottiin pitkään, sillä se näytti aivan liian "ammattimaiselta". Selitykseni piippuhyllyllä istumisesta ja innokkaasta harrastajuudesta menivät kuitenkin läpi ja iltani pelastui. Hieman kävi sääliksi niitä raukkoja, jotka vieressämme yrittivät ikuistaa tapahtumia zoomittomalla digipokkarilla - ne kun vielä tuppaavat reagoimaan niin hitaasti, että jos heiton alkaessa painaa laukaisijaa, niin kuvaa ottaessa äijä on jo käynyt kanveesissa ja ehtinyt ylöskin.

Havaitsin hyvin pian, että tehokkaastakaan salamasta ei ollut paikan päällä kuin haittaa ja ruuvasin sen pian kamerasta irti, sillä (myös Karilta lainaamani) akkuperän ja pitkän linssin rinnalla se lisäsi laitteen painoa, niin että käteni kipeytyivät nopeasti. Akkuperä sinällään oli toisen laukaisimensa ansiosta kuin pelastava enkeli. Jos minun olisi pitänyt taivutella käsiäni lähes koko ajan kättäni pystyorientaation kuvausasentoon, niin huomenna istuisin töissä ranteet paketissa.

Kolmas lainatarvike, eli ylimääräinen 512 megan muistikortti tuli myös tarpeeseen, sillä tietoisena riittävästä tallennustilasta annoin kameran laulaa surutta ja otin kahden ja puolen tunnin shown aikana 450 kuvaa. Räpsimisen sijasta harkitsin kuitenkin jokaisen kuvan ja niinpä onnistumisprosentti nousi korkeaksi. Nyt nouseeksin hankaluudeksi valita yli 300 onnistuneesta kuvasta ne parikymmentä webbigalleriaani.

Vaikka olenkin kehittynyt kuvaajana suurin harppauksin, niin huomaan, että koko ajan oppii uutta. Muutamassa muutoin täydellisen tarkassa ja ilmeikkäässä kuvassa olen innoissani ja kasvoihin keskittyessäni onnistunut katkaisemaan painijan nilkoista. Nämä kuvat täytyy ehkä rajata jotenkin uudelleen.

Kehään suunnatut valot olivat tosiaan aivan tarpeeksi voimakkaat, jotta salamaa ei tarvinnut, niinpä säädin kameran valotuksen tarpeeksi nopeaksi, jotta tärinävaimennettu linssi piti kuvan tarkkana, ja liikkeet eivät sumentaneet esiintyjiä. Kuvien reunat kehän ulkopuolelta alivalottuivat, mutta pääkohde erottui kristallinkirkkaana muutoin mustasta taustasta. Joissain kuvissa tämä efekti on suorastaan taiteellinen. Ikävä kyllä keksin tämän opetuksen vasta esityksen puolessa välissä, joten alkupuolen kuvissa on useita epätarkkoja. Ne jäävät minulle muistutukseksi tekniikasta ja muistoksi itse tapahtumasta.

Nukkumaan mennessä kello on kolme aamulla, mutta kyllä kannatti.

Perjantai 10.10.2003
Päivän elokuva: Lara Croft: Tomb Raider (2001, Simon West)

Onnellinen väsymys

Viiden tunnin yöunien jälkeen en toivo, että kukaan sanoo minulle tänään mitään monimutkaisempaa kuin Ooh flobbalobbalob flobbalob.

Merten on puolestaan viettänyt viimeyön rinnastaen Suomen blogosfääriä suomalaisiin yhtyeisiin. Minä olen Aavikko, koska olen enemmän Boogie Nights kuin kukaan muu. Kaipa minä sitten olen. Olen minä. Kiitos. Bändi on tuntematon, mutta kaipa tällaisen rinnastuksen jälkeen siihen on pakko tutustua. Yhtyeen sivuilla olleet esikuuntelupalat kuulostivat varsin hyvältä.


Aivot narikkaan, kiitos

Illan päätteksi ryöväsimme ystävän dvd-hyllystä parikymmentä elokuvaa lähiviikkojen viihdykkeeksi. Ikäänkuin niitä omiakin katsomattomia ei olisi ollut tarpeeksi. Tällä kertaa mukaan tarttui niin laadukasta draamaa, kuin kelvotonta, mutta viihteellistä ryönääkin.

Jälkimmäistä edustaa ehdottomasti Lara Croft: Tomb Raider joka ei ollut millään muotoa kivuliasta katsottavaa, mutta kyllä niin tyhjänpäiväistä huttua ja Illuminati-myyttien trivialisoimista, että aivoja ei tarvittu katsojalta, kun elokuvan tekijätkään eivät niitä olleet vaivautuneet käyttämään. Onpahan nähty tämäkin, ja mainion hovimestariroolin tekevää Chris Barrieta on aina hauska nähdä.

Lauantai 11.10.2003
Päivän elokuva: The Sweetest Thing (2002, Roger Kumble)

Painitunnelmissa vieläkin

Lauantai oli sitten painintäyteisen viikon lämmittelyä kun yritimme päästä Lissun kanssa ajan tasalle, ja melkein onnistuimmekin. Sain myös tekstiviestin, jonka ansiosta intouduin kurkistamaan blogosfääriin (yleensä jätän blogit suosiolla arkipäiville) ja omaan kävijälaskuriini. Yksi maininta Digicamera.netin uutisissa (10.10.) ja samantien kaikki kävijäennätykset pamahtavat, niin blogissa kuin valokuvasivujenkin puolella. Perjantaina blogissa kävi 770 ihmistä. Sinänsä on mairittelevaa, että Suomen suurin digikamera-uutissaitti mainostaa kuviani ennen kuin niitä on edes saatu verkkoon. Ensimmäisen karsintakierroksen jälkeen julkaisukelpoisten kuvien määrä putosi 80:een. Jaana-Marin kriittinen silmä pudotti joukosta vielä 10 lisää. "Todella erinomaisia" joukossa on kymmenkunta. Aivan raakana kuvat eivät verkkoon kelpaa, vaan pientä tasokorjausta ja rajaamista niille on vielä tehtävä.

Ronskien naisten rakkaukoukerot

Lainapinosta seuraavan oli vuorossa kepeä komedia The Sweetest Thing, jossa tytöt puhuivat seksistä ja juuttuvat lemmen kiekuroihin, joskin hieman ronskimmammalla otteella kuin perinteisessä romanttisessa komediassa. Keskinkertaisen hauskan komedian pelastavat ne muutamat täysin absurdit kohtaukset, kuten musikaalina toteutettu peniksen kehumisen teeskentelyharjoitus. Ne jaksavat naurattaa.

Varsinaisen potin kerää kuitenkin levyllä oleva parikymmenminuuttinen dokkari A Day in the LIfe of Nancy M. Pimental, joka alkaa tavallisena elokuvadokumenttina, mutta vähitellen paljastaa kummallisempia ja kummallisempia yksityiskohtia ja karikaryyri-ihmisiä South Parkiakin käsikirjoittaneen Nancy M. Pimentalin elämästä.

Sunnuntai 12.10.2003
Päivän elokuvat: Dirty Dancing (1987, Emile Ardolino), Flashdance (1983, Adrian Lyne) ja Breakin' [a.k.a. Breakdance] (1984, Joel Silberg)

Tanssin taikaa

Tänään vaimoni päätti altistaa minuta ja joukon ystäviämme muinaiselle kidutusmetodille, jonka nimeä "80-luvun tanssielokuvat" vain kuiskaillaan väliamerikkalaisten diktatuurien vankityrmien käytävillä, jotta vankiparat tietäisivät, ettei toivoa ole eikä tule.

Meidän kiusaksemme La Dictatora oli valinnut elokuvat Dirty Dancing, Flashdance ja Breakin', joista ensimmäisessä oli ihan rakenne ja hahmonkehitystäkin ja toisessa se hieno ja usein varioitu tanssikohtaus arvosteluraadin edessä ja muutama legendaarinen musiikkikappale. Viimeisessä ei sitten ollutkaan muuta kuin kornia näyttelyä ja vielä kornimpaa vaatetusta. (Okei, Chaka Khanin Ain't Nobody panee vieläkin punttiin vibaa.)

Onneksi seura oli hyvää ja kammotuksia arvostavaa. Niinpä kaikilla oli loppujen lopuksi oikein hauskaa, ja se kai tässä pääasia olikin. Hanna teki hienon havainnon porno- ja tanssielokuvien rakenteellisista yhtäläisyyksistä: paperinohuet hahmot käyvät keskenään läpi paperinohutta dialogia paperinohuen juonen ympärillä, kunnes on aika siirtyä uuteen toimintakohtaukseen. Näissä elokuvissa nähtiin niin pari-, soolo- kuin ryhmätanssitkin. Ja aina välillä naiset tanssivat keskenään. (Viimeisessä elokuvassa oli kontroversiaalista kikkelimiekkailua, kun pojat tanssivat toisaan vastaan.)

Illan kehnoimmalle leffalle on näköjään tehty jatko-osakin. Kuinka kehno voi olla Breakin' 2: Electric Boogaloo?

Maanantai 13.10.2003
Päivän elokuva: The Man Who Wasn't There (2001, Joel Coen)

Painikuvatiiseri

Minulla on hieman ongelmia levytilan ja keskeneräisen editoinnin kanssa, joten reippaampaa painikuvapläjäystä täytyy odottaa vielä hetkinen, mutta tämän sivun vasempaan ylänurkkaan on ilmestynyt kolme kuvaa paremmasta päästä. Tiukempia lähikuviakin on, mutta nämä kolme kuvaa vetoavat minuun tällä hetkellä eniten, joskin tuosta The Undertakerin ja Brock Lesnarin ottelusta on niin paljon hyviä kuvia, että niistä on itse hankala valita.


Film Noirin jäljillä

Illan elokuvaksi löytyi jo pitkään näkemistään odottanut Coen-veljesten toiseksi uusin elokuva The Man Who Wasn't There, mustavalkoinen rikostarina, jonka jumalaisen kaunis kuvaus vei aivan omaan maailmaansa. Coeniläisiltä pieniltä kipeän absurdeilta hetkiltä ei myöskään vältytty ja hyvä niin. Ei tämä aivan Fargon tasoa ollut, mutta eriomaisen nautittavaa katseltavaa silti. Veljesten elokuvista on enää näkemättä Blood Simple eikä omasta hyllystäkään puutu sen lisäksi kuin mainiot Miller's Crossing ja Barton Fink. Miller's Crossingista on ilmestynyt vastikään kivalta vaikuttava tuplalevy.

Tiistai 14.10.2003
Päivän elokuva: Wu jian dao (Infernal Affairs) (2002, Wai Keung Lau, Siu Fai Mak)

Ja pahin helveteistä on Jatkuva Helvetti

Tuli sitten viimein katsottua Suomen teattereissakin jo pyörivä, joskin dvdeellä jo vajaan vuoden verran saatavissa ollut, Infernal Affairs. Erinomainen elokuva, sanoisin. Tiukka tunnelma triadeihin ja poliisiin soluttautuneiden myyrien kissa-ja-hiiri -leikin ympärillä pitää otteessaan loppuun asti, ja matkan varrella onnistutaan ainakin minut yllättämään minut ainakin kerran aivan täysin. Toinen tarinan naishahmoista on ikävä kyllä täysin turha, ja siitä hieman miinuksia, mutta muuten en kyllä muista, koska viimeksi olisin ollut näin jouluissani uudesta Hong Kong -leffasta.

Sopivan mittainen elokuva?

Anttilan keskusvaraston poistomyynnistä tarttui mukaan kympillä Gandhi ja Mulholland Dr., ja hyllyyn jäivät ainakin (jo aiemmin ostetut) erinomaiset Y tu mama tambien ja Lagaan. Huvittavana yksityiskohtana pisti silmään Gandin ilmoitettu pituus 2 tuntia ja 63 minuuttia, joka ei kuulosta laisinkaan niin pitkältä kuin olin muistanut elokuvan olevan. Toisaalta eihan se luvattu Lord of the Rings: The Two Towersin pidennetty versiokaan ole kuin osapuilleen tunnin ja 150 minuuttia, jos näin lasketaan.

Keskiviikko 15.10.2003

Alaston Blogaaja -meemi

Takapuoli-Janne peräänkuuluttaa alastonkuvia suomalaisista blogaajista. Onhan noita, mutta Janne saa itse aloittaa. You show me (and the rest of the world) yours, I'll show you (and the rest of the world) mine.

Linkkien suhteellisen vanhuus

Olen jonkin aikaa pohtinut, milloin linkki on liian vanha blogattavaksi. Se taitaa olla melkoisen suhteellista, jos hassuja linkkejä tulee luettua muutamasta blogista, niin viikonkin vanha aihe saattaa olla tuore. Toisaalta, jos seuraa säännöllisesti puolta tusinaa linkkiblogia ja neljä sähköpostilistaa suoltaa vitsintynkää päivittäin, niin kyse ei olekaan enää siitä, että linkki olisi viikon vanha, vaan siitä, että se on 150 linkkiä vanha.

Vaikka aihe olisi kirjoittajalle kuinka vanha, niin silloin tällöin on syytä muistuttaa itseään siitä, että kaikki lukijat eivät kuitenkaan kaikkia lähteitä lue. Itse olen havainnut, etten lähde kovin herkästi seuraamaan kotomaisia meemejä, vaan yritän etsiä aiheita, joihin lukemissani blogeissa ei ole vielä linkitetty. Ja sitten päädyn ihmettelemään, kun ystäväni ei ole aiheesta koskaan kuullutkaan, koska hetkellisesti unohdan, että blogosfääri ei ole linkkilista, jossa kaikki lukevat kaikkea.

Riittäköön tämä Matti Metablogaajalta tällä kertaa. Elokuvia ja Valokuvia säilyy yhä enemmän päiväkirjamaisena, mutta ehkäpä niitä linkkejä pitäisi viljellä hieman suurempireikäisen seulan läpi.


Painii, painii

Hommasimme itsemme ajantasalle jenkkipainin suhteen katsomalla kaksi uusinta Raw:ta, ja siitä inspiroituneena heitin kolme uutta tiiseriä tulevasta suuresta Passport to Pain -galleriasta tuonne vasemman yläkulman kuvagalleriaan. Vaikka Lentävä Ahma ei digille tarttunutkaan, niin Matt Hardyn hyppykuvaan olen varsin tyytyväinen. Kuvassa näkyvä salamavalo itse asiassa lisää toiminnallista tunnelmaa ja antaa kohteille kivan taustavalon.

Torstai 16.10.2003
Päivän elokuva: Bad Boys (1995, Michael Bay)

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus

This just in (11:45): kuulin juuri luotettavalta taholta tiedon, että oikeuden päätöksellä Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus (Linkki vie omaksi kehyksekseen irroitetulle sivulle. Tietoalan Toimihenkilöt ry.) tulisi yleissitovasti voimaan kaikille alan työntekijöille. Aiheesta on varmaan piakkoin lisätietoa tiedotusvälineissä. Pakkohan tämä oli uutisoida, kun kerrankin saa kuranttia tietoa. Sitä oikein tuntee surfaavansa informaatiovaltameren aallonharjalla. Olevansa reunalla.

Tarkemmin (14:45) Toimihenkilöliitto ERTOn ja Palvelutyönantajiin kuuluvan Tietoalojen Liiton välinen tietotekniikan palvelualan työehtosopimus on työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunnan jo aiemmin viime vuoden lokakuussa antaman päätöksen mukaan yleissitova. Työtuomioistuin on eilen 15.10.2003 antamassaan päätöksessä hylännyt QPR Software Oyj:n em. työehtosopimuksen yleissitovuutta koskevan valituksen. Saapa nähdä miten tämä vaikuttaa, ja mihin.


Viinipäiväkirja?

Töiden jälkeen kävimme tiimin kanssa illallisella ravintola Viassa (maukasta ja kohtuuhintaista, mutta ei millään lailla ikimuistoista), ja ruoan kanssa tuli nautittua toinenkin lasillinen erittäin hyvää italialaista viiniä, joka oli kai nimeltään Barbarossa, Barbarella, Barbapapa, Barbituraatti tai jotain sinne päin.

Jäin miettimään vakavissani, että täytyy varmaankin ryhtyä kirjaamaan kokemuksiaan viineistä johonkin, eivät ne nimet muuten tartu päähän. Sinänäsä hassua, sillä minulla on monen muun asian suhteen ilmiömäinen muisti. Muistini on kuitenkin kovin visuaalinen: minun on helpompi muistaa näkemiäni asioita kuin esimerkiksi makuja. Hahmotan puhelinnumeroita ja pin-tunnuksia niiden näpääimistölle muodostaman liikeradan mukaan. Viinipulloista muistan hämärästi etiketit.

Tämä johtaa taas siihen, että silloin harvoin kun olen Alkossa tai ravintolassa viiniä valitsemassa, joudun valitsemaan jonkin parista-kolmesta lempiviinistäni, tai sokkona jonkin Riojan alueen punaviinin; pahanmakuiseen - tai edes heikkoon - Riojaan kun en ole vielä törmännyt.

Pahat Pojat

Puoli pulloa punaviiniä nauttineena kömmin kotiin sen verran aikaisin, että meillä oli vielä aikaa - aivan oikein - elokuvalle. Valitsimme lainalevyhyllystä meiltä molemmilta näkemättä jääneen Bad Boys -leffan, jossa Will Smith ja Martin Lawrence heittävät herjaa, ammuskelevat ja kaahailevat Beverly Hills Cop-henkeen.

Valitettavasti tekijät eivät ole osanneet tasapainottaa hupailun ja toiminnan suhdetta oikein. Elokuva ei oikein tiedä mitä se yrittää olla. Pääpukarit ovat kyllä ihan karismaattisia, ja usealle vitsille hörähtelee ihan mielikseen, mutta vastapainoksi elokuvassa on myös aivan liikaa "Miksi näin?"-hetkiä, jotka loppujen lopuksi painavat elokuvan kokemuksena miinuksen puolelle. Kertaakaan en ajatellut: Onpas hyvä elokuva, useamman kerran helvetin idiootit. Vaan eipä tuo nyt niin pahasti sattunutkaan.

Perjantai 17.10.2003
Päivän elokuva: Windtalkers (2002, John Woo)

Tuuleenpuhujat

Kukaan ei tee niin hyviä "male bonding" -elokuvia kuin John Woo. Sen sanottuani voin todeta, että Windtalkersissa, olisi ollut paljon parantamisen varaakin. Elokuva juuttui liiaksi toiminnallisiin kohtauksiinsa ja liian vähän henkilöhahmojensa kasvattamiseen. Woon elokuvallinen silmä on toki jotain aivan muuta kuin Hollywoodin tusinaohjaajien ja se myös näkyi toiminnan dynamiikassa, mutta muutamat mielenkiintoisimmat aihepiirit elokuvassa kuitattiin olankohautuksella. Mielelläni olisin syventynyt enemmän esimerkiksi sotaan lähteneiden navajojen motiiveihin ja sielunelämään. Näyttelijät olivat hyviä kautta linjan ja ohjaus oli tasiasen vahvaa, mutta kaikessa viihdyttävyydessään elokuva jäi pieneksi pettymykseksi.

Woon Hollywood-kauden elokuvista vain Face/Off on päässyt oikeasti lähelle hänen Hong Kong -aikansa mestariteoksia. Seuraavaksi putkessa on Philip K. Dick -novellifilmatisointi Paycheck, jonka pääosaan valittu Ben Affleck on viime aikoina ollut vähemmän vakuuttava, ellei lasketa hulppeaa itsensä halveeraamista Kevin Smithin Jay and Silent Bob Strike Backissä. Onneksi siinä on sentään Uma Thurman, ja häntä sentään on aina ilo seurata.

Lauantai 18.10.2003
Päivän elokuvat: Harry Potter and The Philosopher's Stone (2001, Chris Columbus) ja Harry Potter and the Chamber of Secrets (2002, Chris Columbus)

Harry Potter -päivä

Pitkästä aikaa ehdittyni hikoilemaan salille istuimme loppulauantain Jaana-Marin ja Lissun kanssa tiiviisti television ääressä nauttien kahdesta ensimmäisestä Harry Potter-elokuvasta. Ensimmäisen olimme vaimoni kanssa nähneet teatterissa, toista emme laisinkaan. Lissu oli nähnyt molemmat. Eiväthän ne nyt mitään mestariteoksia ole, mutta erinomaisen viihdyttäviä elokuvia molemmat. Lapsinäyttelijät eivät ole rasittavia, efektit ovat paikallaan, juonikuviot hallussa (toisessa elokuvassa jopa mainioita, ja kirjoja lukemattomalle yllättäviäkin) ja aikuiset sivurooleissa aivan mahtavia.

Richard Harris, Alan Rickman, Maggie Smith ja Robbie Coltrane hallitsevat jokaista hetkeään valkokankaalla, ja toisessa elokuvassa Kenneth Branagh tekee sietämättömän herkullisen parodian omasta egomaniastaan. Elokuvien jälkeen tarkistimme mikä on tilanne tulevien Potter-elokuvien suhteen. Kolmanteen, Alfonso "Y tu mamá también" Cuarónin ohjastamaan Potter-filmatisointiin on edesmenneen Richard Harrisin tilalle palkattu Michael Gambon. Olemme tyytyväisiä. Elokuvassa tullaan näkemään myös Gary Oldman, Emma Thompson ja Timothy Spall. Neljännessä osassa puikkoihin astuu Mike Newell.

Sunnuntai 19.10.2003

Lepo- ja tv-päivä

Sunnuntai-iltaan mahtui paitsi kaksi viimeisintä jaksoa sietätöntä, mutta laadukasta, kotimaista draamasarjaa Irtiottoja. Ihmiset ovat aivan kamalia, mutta sarjan toteutus on niin mainio, että sen pariin tulee uudelleen ja uudelleen vaikka sitten tuskaisessa hiessä sohvalla kiemurrellen.

Jeremiahin kakkoskauden kaksiosainen avaus ei tuottanut tuskaa, ei sitten millään tasolla. Parhaimmillaan JMS osaa kirjoittaa todella komeaa juonenkaarta. Tuplajakson jälkimmäisessä puoliskossa oli hetki, joka sai vilunväristykset harppomaan selkärankaa, kun muisteli B5:n ensimmäisiä katselukertoja, sen verran samaan tyyliin tuo ratkaiseva hetki oli visualisoitu. Jaksopari lupaa hyvää tulevalle 15 jakson mittaiselle tynkäkaudelle.

Maanantai 20.10.2003

Ilta Kevin Smithin seurassa

Tänään istuimme vuorostamme Mikin kanssa telsun ääreen ja annoimme Kevin Smithin viihdyttää itseämme. Hyllystä löytyvät kaikki Kevin Smithin viisi elokuvaa ja Clerksstä tehty lyhyt animaatiosarja, joten Smith-tietous oli vaadittavaa korkeammallakin tasolla, kun perehdyimme Mikin syntymäpäivälahjaksi saamaan An Evening with Kevin Smith -tupladvd-pakettiin.

Lavakomiikan ja kyselytunnin sekoitus oli koostettu viidestä eri iltamasta, joita Smith on pitänyt Yhdysvaltain yliopistokampuksilla. Opiskelijat pääsevät esittämään kysymyksiä idolilleen, joka sitten hyväntahtoisesti ivaa heitä ja vastailee kysymyksiin pitkillä tarinoilla. Saattaisi olla kovin tylsää ja vakavaakin, ellei kyseessä olisi juuri Kevin Smith, joka ei malta pysyä pokerina hetkeäkään, vaan suoltaa jokaisen tarinansa kymmenillä vitseillä ja sivuraiteilla, kuitenkin pitäen kokonaisuuden hyvin kasassa. Parhaimmillaan nauroimme niin, että kylkilihakset saivat kunnon salipäivää vastaavan harjoituksen.

Smith puhuu kokemuksistaan omien elokuviensa suhteen ja toteutumattomista projekteistaan, joista hauskimmat tarinat revitään tuhoon tuomitun Superman Reborn -elokuvan tuottajan Jon "Jättiläishämäkki olis makee" Petersin kustannuksella. Smithin kertoman ja aiemmin kuulemani Sandman-tarinoiden perusteella Peters toki ansaitsee kaiken saamansa huomion. Peters on juuri se kaveri, joka olisi halunnut pukea Gaimanin Nukkumatin spandeksiin ja ottamaan mittaa Corinthianista nyrkkitappelussa. Miehen pitkältä uralta löytyy useita hienoja elokuvia, mutta kaiken lukemani perusteella täytyy pohtia, ovatko ne sittenkin hienoja Petersin osuudesta huolimatta.

Tarinat Jason Mewesin ja Smithin ystävyyden syntymisestä ja Smithin ja tämän vaimon ensimmäisestä seksiaktista ovat viihdyttäviä, jälkimmäinen suorastaan kivuliaan hauska - monellakin tapaa. Anekdootit Ben Affleckista ("I told him to write his own movies, if he didn't like my writing. He did, and won an Oscar for it." "Affleck should play the giant shark in Jaws 5") ja Smithin osallistumisesta omaa Dogma-elokuvaansa vastustavaan protestiin ovat hillittömiä, puhumattakaan siitä varttitunnista, jonka Smith käyttää kertoakseen kokemuksestaan holveihin haudatun Prince-dokumentin tekijänä.

Tämä neljän tunnin mittainen riemupaketti tulee varmasti koristamaan minunkin dvd-hyllyäni jossain vaiheessa. Suosittelen lämpimästi.

Tiistai 21.10.2003

Siivous

Havaitsin, viimein, että olen kerännyt Päivän Pamaukseeni muutaman blogin liikaa, ja tein tällä kertaa karsinnan kovalla kädellä. Joukosta putosi kymmenkunta blogia, joista joitain olen seurannut jo melkein vuoden päivät ellen pidempäänkin. Pistää miettimään, että pitäisiköhän itsekin tehdä taas jotain, jotta pysyisi edes jollain lailla tuoreena.


Päivän flashit

Päivän flash-linkit tarjoaa What The Fuck!?: virtuaalipaperitolloroskakoripallo ja F-sana.

Keskiviikko 22.10.2003
Päivän elokuva: Versus (2000, Ryuhei Kitamura)

Versus

Muiden lainalevyjen joukossa saimme käsiimme myös japanilaisen kulttimainetta nauttivan väkivaltaelokuvan Versus. Oli vaikea vastustaa kansikuvaa, jossa pitkään mustaan designertakkiin verhoutunut mies kannattaa olallaan samuraimiekkaa ja pitää kädessään iso pyssyä. Muuta emme sitten elokuvasta tienneetkään. Odotimme saavamme eteemme urbaania Matrix-estetiikan kyllästämää veribalettia, mutta heti ensimmäisistä kohtauksista oli selvää, että nyt liikutaan aivan eri sfääreissä. Versus on erinomaisen tyylikäs, genretietoinen ja hetkittäin hulvattoman itseironinen samurai-yakuza-zombie-elokuva.

Hykertelimme elokuvalle innoissamme, mutta välillä jouduimme myös haukottelemaan. Kokonaisjuonen köyhyyteen nähden elokuva oli aivan liian pitkä ja muutamaan otteeseen siihen tuodaan aivan turhia sivuhahmoja ja aiemmin esitellyt hahmot unohdetaan liian helposti. Silmäkarkkina elokuva toimii pituudestaan huolimatta ja minulle jäi melko positiivinen jälkimaku siitä.

Elokuvan hahmoja ei missään vaiheessa nimetty, joten saimme oman hupimme nimetessämme heitä kontekstiin sopivasti. Suosikiksemme kohosi heti alkumetreiltä Jaakoksi nimeämme vihreään paitaan sonnustautunut yakuza-sankari, jolla ei selvästikään ollut aivan kaikki kotona, mutta jonka tyyli-ennen-tarkoitusta -asenne herätti sekä huvittuneita hyrähdykisiä että aitoja wow- (tai ainakin mitvit-)huudahduksia.

Torstai 23.10.2003
Päivän elokuva: Monster's Ball (2001, Marc Forster)

Elokuvamaku

Jos kertoisin teille tänään hankkimastani elokuvasta pelkän nimen, saattaisitte syyllistyä ennakkoasenteelliseen elokuvamakuni tuomitsemiseen. Se, että elokuva on saanut IMDb:ssä arvosanakeskiarvokseen 2.9, luultavasti vahvistaisi epäilyksiänne.

En tiedä miten odotuksiinne vaikuttaisi se, että Tähtivaeltajan Toni Jerrman on kehunut elokuvaa, mutta viimeistään sen, että ohjaajana on draamallisen teinieksploitaation mestari Larry Clark ja sen, että kannessa komeilee taas yksi Mike Pohjola-kopio pitäisi vakuuttaa teidät. "Hei kamoon, kuinka elokuva voisi olla huono, jos siinä on Miken näköinen mies?" Teenage Caveman tulee olemaan taattua tavaraa.

Pirun peijaiset

Jo jonkin aikaa hyllyssä maannut Monster's Ball poimittiin katsottavaksi ei niinkään Halle Berryn tiss.. siis Oscarin vuoksi, vaan enemmänkin Billy Bob Thorntonin ansiosta. Mies kun on vakuttanut meitä molempia jo pidemmän aikaa ja viime viikkoinen The Man Who Wasn't There vain lisäsi odotuksia elokuvaa kohtaan. Ja hienon tuotoksen olivatkin kokoon kyhänneet. Thornton, Berry ja Peter Boyle tekevät kaikki upeat suoritukset. Joissain kohdissa elokuva oikaisee mielestäni hieman liikaa, mutta tunnelataus on kova ja juoni pysyy kauniisti kasassa ja kehittyy luonnollisesti.

Perjantai 25.10.2003
Päivän elokuva: Vidocq (2001, Pitof)

Hakusana viikonlopuksi

Hakusanamonitorin viilaaminen on selvittänyt, että viimeisestä 3400:stä hakutermistä 900 on liittynyt jotenkin siihen yhteen näyttelijään, hänen alastomaan vartaloonsa ja siitä otettuihin kuviin.

Myös Lissu kiinnostaa googlettajia yhä enevissä määrin. Hilpeimmät perjantaipyrskähdykset aiheuttavat kuitenkin ne epätietoiset, joiden hakukohteena ovat olleet:

Ja palanen nostalgiaa

Tekniikka on ihmeellistä. Sain vaihdettua puhelimeni soittoääneksi muunnoksen samasta wav-tiedostosta, joka joskus 10 vuotta sitten soi Windowsini käynnistysäänenä. Kyseessä on Pat Boonen joskus 50-60-luvulla levyttämän Speedy Gonzales-kappaleen alkuloilotus. Kappaleen tuntevat voivat loilottaa mukana: "Lalla-laa, lallala-lalla-la-laa, lallala-lalla-la-laa, lal-lal-lal-lal-lal-lal-lal-laaaaaaaaa." Lullen, että tuohon tuli oikea määrä lallloja ja lallalaita.


Etsivä Vidocq

Täksi illaksi meille kelpasi Delicatessenin ja La Cité des enfants perrdus visuaalisten efektien luojan Pitofin esikoiselokuva Vidocq. Elokuvan visuaalisella puolella (character design) oli mukana myös edellämainittujen elokuvien toinen ohjaaja Marc Caro, joten odotettavissa oli ainakin herkkua silmille.

Etsivä Vidocq on hahmo, josta on näemmä kuvattu elokuvia ja televisiosarjakin alkaen vuoden 1922 elokuvasta. Itse hahmo seikkailee 1800-luvun alun Pariisissa, tässä elokuvassa vuonna 1830. Vallankumousten, vastavallankumousten ja sotien runtelema kaupunki ja kaaos sen väestössä on kuvattu tunnelmallisesti ja muutenkin elokuvan hienoin anti on sen kuvastossa. Myrskyisän taivaan alla ravaavat hevosvaljakot, retrohenkiset kemianlaboratoriot, oopiumluolat ja eritoten hahmojen asusteet ovat upean tyyliteltyjä.

Juoni on enemmänkin tyhjänpäiväistä paikasta toiseen juoksemista, mutta muutama oiken ovela jippo siihen on onnistuttu ujuttamaan. Elokuvan kuitenkin tappavat paperinohuet henkilöhahmot. Heistä ja heidän kohtaloistaan ei vain välitä. Elokuvan loppuessa jää vain tunne, että tässäkö se kaikki sitten olikin. Odotan hieman enemmän Pitofin seuraavalta, mutta vain hieman, sillä Halle Berry on lausunnoillaan osoittanut, ettei ymmärrä Catwomanista tuon taivaallista.

Lauantai 25.10.2003
Päivän elokuva: 9½ Weeks (1986, Adrian Lyne)

Painipäivän päätteeksi raastavaa erotiikkaa

Istuttuamme Lissun kanssa vajaat 10 tuntia tv:n ääressä päätimme vielä katsastaa hyllystä löytyneen Adrian Lynen 9½ Weeks-röpellyksen. Lissu ja Jaana-Mari tuntuivat elokuvasta pitävän, mutta minuun se ei uponnut laisinkaan. Sanoisinpa sitä jopa huonoksi kasaksi irrallisia kohtauksia, joiden seuraamuksia ei kehitelty edes neljännekseen potentiaalistaan. Mitä vähemmän aiheesta kirjoitan, sen vähemmän minun tarvitsee tuota elokuvaa ajatella, sillä nyt juuri ei tee edes mieli haukkua sitä.

Sunnuntai 26.10.2003
Päivän elokuva: Spider-Man (2001, Sam Raimi)

Valokuvausta pyörtymisen partaalle

Iltapäivällä otimme Jaana-Marin kanssa reilun kolmen tunnin aikana kaksi ja puolisataa kuvaa Kallesta, tämän uutta lehteä varten. Jaana-Mari huolehti puvustuksesta, propeista, kuvakulmista, minä puolestani ajoituksesta, valotuksesta ja rajaamisesta ja Carlos ilmeikkäästä itsestään. Kuvia ideoimme kaikki yhdessä.

Tällaisen yhteisprojektin jälkeen jäimme Jaana-Marin kanssa miettimään miten valokuvien tekijänoikeus oikeastaan pitäisi määritellä. Ei ole lainkaan yksiselitteistä, että laukaisimen nappia painava henkilö on kuvan "luoja". Kaipa se, kenen nimiin kuva laitetaan pitää vain määritellä tapauskohtaisesti. Suurimman osan tämän päivän kuvista alle laittaisin meidän molempien nimet, mutta mahtui joukkoon myös muutama sellainenkin, joista otan kaiken kunnian itselleni.

Katselimme kuvat saman tien videotykillä ja olimme tyytyväisiä. Seuraavaksi on edessä valintaprosessi ja hiostava jälkikäsittely. Kuvista parhaat ilmestynevät verkkoon vasta kun niitä on joskus tulevaisuudessa käytetty painetussa muodossa.

En tiedä johtuiko olotilani intensiivisestä kuvaussessiosta, dehydraatiosta vai oliko muuten vaan niin nälkä, että näköä haittasi. Joka tapauksessa saadessani pihvin eteeni näkökenttäni oli kaventunut niin ohueksi, että jos halusin leikata lautasen reunalla olevia porkkanoita, niin minun piti kääntää päätäni nähdäkseni, mihin veitseni osoittaa. Elimistöni havaittua, että välitöntä nälkäkuoleman vaaraa ei enää ole, alkoi näkökykyni myös palata vähitellen, ja silmissäni vilkkuvat pallot väistyivät takaisin pääkoppani sisäpuolelle, minne ne kuuluvatkin.

Sinänsä villi kokemus, joka myös muistutti siitä, että hankin nykyiset silmälasini samoihin aikoihin, kun aloitin seurustelemaan vaimoni kanssa. Olisi varmaan aika poiketa taas silmälääkärillä tarkastuttamassa näköaistimensa.

Takuuviihdettä

Edellisten pettymysten korvaamiseksi sunnuntai-elokuvaksi valitsin jotain, jonka tiesin varmasti hyväksi. Spider-Man on edelleen toiseksi paras näkemäni supersankarielokuva ja M.J. Watsonin ja Gwen Stacyn sotkemista lukuunottamatta siinä on saatu kohdalleen kaikki Hämyrin oleelliset piirteet. Vapaapainikohtaustakin katsoin aivan eri silmin kuin elokuvan ensikertaa nähdessäni.

Ai se paras supersankarielokuva? Sillä väistölauseella, että olen leffan vain kerran nähnyt, niin uskaltaisin edelleen liputtaa X-Men 2:n puolesta, siinä kun oli kohdallaan aivan kaikki. Leffan lopussa en voinut kuin haukkoa henkeäni kun tiesin mihin kaiki tämä tulisi johtamaan. Hyvä on, olkoon toinen väistölause, se että X-Men on aina ollut minulle SE supersankarisarjakuva. Siihen nähden, etten ole koskaan Hämyheikistä suuremmin sarjismuodossa innostunut, tämänpaiväinen elokuvamme on suorastaan superlatiivinen.

Maanantai 27.10.2003
Päivän elokuva: Kill Bill (2003, Quentin Tarantino)

Don Miquelin Triumfanttinen Paluu

Taas on ollut muutaman päivän tarjolla Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille. Ystäväpiirini armottomin ja vibrantein (paremman, tai edes suomenkielisen, adjektiivin puutteessa) sanan säilän sensei on palannut taistelutantereelle. Luvassa on viihteellistä raivoamista.

Tähän väliin Mr.MR (lausutaan: murmur) varmasti tahtoisi ilmaista nöyrän ja ylitsevuotavan kiitollisuutensa näistä kauniista uudelleenesittelysanoista, sekä mahdollisesti lukea aivan itse kirjoittamansa runon, kuten se eräskin pastori eräänkin tuttavapariskunnan häissä, mutta sitä vartenhan hänellä se päiväkirjansa on. Lukekaan sieltä. (Tai mitäs minä teitä opastamaan, Mikillä on varmasti enemmän säännöllisiä lukijoita kuin minulla.)

Tarantinon Triumfanttinen Paluu

Illalla Jaakko houkutteli meidät pitkästä aikaa elokuviin oikein teatteriin (suuren maailman tyyliin). Mutta pakkohan se Kill Bill oli nähdä nopeasti, jotta siitä (tai yleensä mistään) pystyy kavereiden kanssa puhumaan.

Istuin elokuvan alusta loppuun monttu auki ihastellen jumalaisen kaunista visuaalista ilmettä ja korvat höröllään upean soundtrackin edessä. Toista osaa vielä näkemättä uskallan arvata, että Tarantino on taas tehnyt mestariteoksen hieman löysemmän, mutta silti hienon, Jackie Brownin jälkeen.

Tarkemmin elokuvaa analysoidessamme tulimme kyllä siihen tulokseen, että eihän tämä yksittäisenä elokuvana ollut mitenkään täydellinen. Odotamme siis suurella mielenkiinnolla toista osaa, ja josko niistä vielä joskus kasattaisiin ohjaajan alkuperäisen vision mukainen lähemmäs 200-minuuttinen väkivaltaeepos dvdeelle. Eiköhän.

Upeinta Tarantinon elokuvassa lienee se, kuinka ylittää genretietoisuudellaan kaikki odotukset ja sen jälkeen leikittelee lajityypin rajoilla. Ja Tarantinon leikkikenttänä on nimenomaan soundtrack: kohtauksiin alkukuulemalta sopimattomat, joskus suorastaan ristiriitaiset musiikkivalinnat tasapainottavat kokonaisuuden.

Tiistai 28.10.2003

Lisää valokuvausta, tästähän alkaa tulla tapa

Tänää kuvasimme Jaakolla asetelmia. Jaana-Mari oli vuorostaan enemmän kameran takana ja minä hoitelin valoja. Valintatilanteen tullessa on taas kerran runsaudenpula, sillä kuvia tuli taas pari sataa.

Teiniluolamies

Okei, vedän kaikki sanani pois. Kyllä, elokuva, jossa on Miken näköinen mies, voi olla huono. Että se voikin olla huono. En ole varmasti vuosiin nähnyt huonompaa elokuvaa kuin Teenage Caveman. Postapokalyptisen seksikielteisen luolamiesyhteiskunnan teini-ikäiset kokeilevat rajojaan viinan, huumeiden ja seksin ihmemaassa. Tuloksena halpaa nakuilua, jossa ei vältytä geenimanipulaation tai spontaanin itseräjähtelyn vaaroilta. Kyllä minä oikeasti osasin olettaa elokuvasta huonoa, mutta että tällaisen kökkötraktorin oli Larry C. meille tehnyt. Omalla tavallani nautin kuitenkin joka hetkestä.

Keskiviikko 30.10.2003

Tervemenoa työteholle

Pitkällä tauolla olevan Käytöskukan Hinku lähestyi sähköpostilla, koska tietää minut elokuvahulluksi: Cinema Sequence. Oma ennätykseni on vielä vaatimattomat 7025, mutta kyllä se siitä. Klik. Klik. Vielä kerran, jos vaikka saisi hyvät pohjat ennen salamakierrosta.

Edelliseen vain nimellisesti liittyen:
Mikä sanoo klik? Viimeinen paikalleen loksahtava pala.
Mikä sanoo läts? Kämmen osuessaan otsaan.
Mikä sanoo D'oh? Minä.

Torstai 30.10.2003

Ahdistusta ja rentoutusta

Torstai-iltaan kuului työpaikan rappukäytävään lukittautumista, erinäisistä busseista myöhästelyä, julmetusti kiroilua, jopa Enterpriselle korni "Kaikki rättipäät eivät ole pahoja" -episodi ja vajaat neljä tuntia kuvankäsittelyä. Lopettaessa kello oli lähemmäs kaksi aamuyöllä, mutta lopputulos on niin hyvä, että hämmästelen itsekin. Kuvia tuijottaessani tuli mieleen, että nämä kelpaisivat varmasti jollekin kuvatoimistollekin. Meistä on Jaana-Marin kanssa tullut oikeasti lahjakkaita.

I'm too Sexy (and so is Alan Rickman)

Blogilistan uutuuksia selatessani törmäsin rehellisen fanityttömäiseen drool!blogiin ja poimin sieltä hupaisan Too Sexy Snape -videolinkin. "And I do my little turn, on the catwalk. Yeah, on the catwalk. On the catwalk."

Näpit irti

Joku on räpelöinnyt minunkin Päivän Pamaustani ja poistanut sieltä Fabulan, ja vain Fabulan. Tekisi mieleni kirjoittaa kirosanoja, mutta tyydyn lainaukseen:

toivottavasti sinua varten
on olemassa oikeus
tuomioistuin, joka lopettaa
maallisen vaelluksesi
sillä sinua odottaa
palkkio työstäsi
pätsi tulikuuma
ikuinen kärsimys

sinä elät kuolemanpelossa
se on varmaa
että palat helvetin tulessa


Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus: "Kuusikymmentäkaksi"

Perjantai 31.10.2003
Päivän elokuva: One Night at McCool's (2001, Harald Zwart)

Media pakkomielteenä?

Piti kirjoittamani jotain Nokian uudesta mobiilista medialaitteesta joa iemmin, mutta nyt on pakko mainita, että tämän uutisen mukaan Nokian MatkaPuhelinyksikön johtajan mukaan laite on suunnattu (vapaasti suomentaen) mediaa pakkomielteenomaisesti seuraaville, kuten boggaajille. Minä tunnustan. Tunnustan myös himoitsevani suuresti tuota laitetta.

Yksi yö Liv Tylerin kanssa

Poimin kotimatkalla muutaman elokuvan Anttilan alehyllystä (käsi ylös kaikki yllättyneet), ja kun molemmat olivat ennen näkemättömiä (ne jo näkemäni The Gamen ja What's Eating Gilbert Grapen jätin suosiolla hyllyyn), niin pitihän meidän jostain aloittaa.

One Night at McCool's oli oikein viehättävä ja kepeä komedia vailla sen kummallisempia ihmeellisyyksiä. Kerronnan perusrakenne oli virkistävän oivaltava ja näyttelijät tekivät kelpo suoritukset. Liv Tyler on tuskin koskaan ollut näin kuuma (ainakaan minun silmissäni) ja Andrew Dice Claytä en ollut nähnyt missään The Adventures of Ford Fairlanen jälkeen. Hän tekikin elokuvassa lyhyen, mutta viihdyttävän tuplaroolin.