Elokuvia ja Valokuvia
...marjapuuroa villasukassa

Wroom!

Hymyä!

Juoru!

Tanssi vedessä.

Auringonvarjo.

Katsekontakti

Peput!

Potretti

Maanantai 01.09.2003

Tulileikkiä - Jaana-Marin kuvat Taiteiden yöstä

Jaana-Mari kävi taiteiden yönä ampumassa sarjatulta tulisirkuksen esityksestä. Kuvat on nyt käsitelty ja löytyvät vaimoni valokuvasivuilta. Kuvia on useammassa galleriassa, mutta nimenomaan tuo Fire Walk with Me - nimen saanut galleria kannattaa katsastaa, sen verran loistavia osa kuvista on.


Väistelypäivä

Maanantaiaamun työmatkaa elävöittivät väistelyt, joku voisi melkein sanoa, että ne tekivät siitä seikkailuelämyksen vailla vertaa. Minä en menisi noin pitkälle. Suhteellisen tavallista aamuaktiviteetteja olivat vielä jalkakäytävällä takaapäin kaahanneen auton lähes kaatamaksi joutuminen ja varpusparven läpi käveleminen parhaansa mukaan välttäen astumista pöllämystyneitten piipertäjien päälle. Kuitenkin siinä vaiheessa kun jostain kuudennen kerroksen paikkeilta kadulle läiskähti, ei pelkästään paljullinen, vaan pikemminkin saavillinen vettä, aloin jo pohtia, josko maailma yrittää viestittää minulle jotain. Itse en ollut loiskauksesta kuin viiden metrin päässä, mutta edessäni käveleviltä työmiehiltä kastuivat kengät. Mikä olisikaan ollut mukavampi tapa aloittaa aamu, kuin saada niskaansa sadvesitynnyrillinen jääkylmää vettä, ja kävellä sen jälkeen vielä kilometri raikkaan vilpoisessa, ellei suorastaan talvisen kirpeässä merituulessa.

Tiistai 02.09.2003

"Seppo, sinä olet häirikkö"

Aina silloin tällöin tämänkin metropolin melskeessä törmää ihmiskohtaloihin, jotka saavat miettimään, kuinka hyvin omat asiat, ja erityisesti parisuhde, loppujen lopuksi ovat. Kotimatkaani väritti tänään metrossa käyty "keskustelu", jonka tukeva alkoholisoitunut verkkarimies aloitti koko metrovaunun kanssa öristen "Ei saatana tuodan näitä polkupyöriä metroon." Mies oli juuri joutunut väistämään muuten lähes tyhjässä vaunussa nojaavaa fillaria. "Jos lähdetään kuntoilemaan, niin sitten ajetaan sillä polkupyörällä, eikä tuoda sitä metroon". Tähän miehen seurassa ollut hissukan oloinen nainen totesi kovalla äänellä: "Ole hiljaa! Seppo, sinä olet häirikkö! Mitä sinä tuolla lailla?" "Vituttaa. Ei noita pyöriä pitäisi rahdata metroon, jos lähdetään pyöräilemään, niin sitten pyöräillään." Sssssh! Sinä olet sellainen häirikkö. Häirikkö." Hetken hiljaisuus ja nainen aloittaa uudelleen: "Olet häirikkö. Ole hiljaa. Olet häirikkö..." "Turpa kiinni!" Pysäkin vaihduttua, keskustelu jatkui taas toistaen samaa kaavaa. Minä poistuin metrosta pari stopin jälkeen, mutta kanssamatkustajat saivat varmasti nauttia "Häirikkö ja polkupyörä" -showsta vielä pitkän tovin.

Päivän elokuvat: The Gunfighter (1950, Henry King), The Searchers (1956, John Ford)
Keskiviikko 03.09.2003

Länkkäreitä

Tänään oli vuorossa 48. Classic, eli olen sivistänyt ystäviäni klassikkoelokuvilla säännöllisesti kerran kuukaudessa nyt jo 4 vuotta. Ensi kerralla otetaan sivistyneesti skumppaa viidennen vuoden aluksi ja marraskuussa täytynee jotenkin juhlistaa 50. klassikkoiltaa. Tänään kuitenkin vuorossa olivat jo kolmannen kerran länkkärit. Aiemmin on näytetty sellaisia merkkiteoksia kuin Rio Bravo, The Stagecoach ja The Man Who Shot Liberty Valance. Tämän illan jälkeen esityslistalta puuttuvat vielä ainakin Red River, Shane, High Noon My Darling Clementine ja Johnny Guitar, joista kahta jälkimmäistä en ole itsekään koskaan nähnyt, mutta aina niitä muistetaan lajityyppilistauksissa ylistää. Ja jos nuo eivät riitä, niin ainahan minulta löytyy videolla myös John Fordin Ratsuväkitrilogia.

Itse asiassa harkitsin Red Riverin näyttämistä jo tänään, mutta kaksi John Waynen tähdittämää "maaseutu-westerniä" olisi ehkä ollut liikaa. Ja kun hyllystä löytyi videolla Gregory Peckin karismaattisesti tähdittämä The Gunfighter, niin vaihtoehtoja ei pitkään tarvinnut miettiä. Peck on mies paikallaan, joskin hänen maaimantuskansa kaikenkokeneena pyssysankarina saa uuden merkityksen, kun hän paljastaa puskevansa jo 35. vuottaan. No, ennen elettiin lyhyemmin. Ja rajummin.

Illan toinen elokuva, kaikkien aikojen suurimmaksi länkkäriksi usein kehuttu John Fordin The Searchers, on aikuiseksi kasvaessani muodostunut varsin kaksijakoiseksi elokuvaksi. Pikkupoikana oli hirvittävän jännää katsoa, kun John Wayne jahtasi intiaaneja, mutta näin paremmin maailmaa ymmärtävänä varhaiskeski-ikäisenä elokuvan läpitunkeva rasismi ja muutoinkin vahvoina esitetyt 50-luvun arvot alkavat rasittaa elokuvaa suuresti. Toisaalta elokuva on edelleen jumalaisen kaunis, ja Waynen esittämän Ethanin pakkomielteenomainen ajojahti ajaa hänet vieläkin syviin syövereihin, joita osaa toki oman varttumisen myötä arvostaa enemmän.

Torstai 04.09.2003

... and many happy returns

Tänään vietettiin hieman etuajassa El Jefe Miqueliton syntymän vuosijuhlaa. Ruoka ja seura olivat molemmat erinomaisia. Päivänsankarin ilme oli näkemisen arvoinen Carloksen selventäessä kuinka hän erehtyi ostamaan videopelin elokuvan sijasta, kun ne olivat molemmat vihreissä ja samanmuotoisissa koteloissa.

Perjantai 05.09.2003

Rakkautta ja Anarkiaa

Vaikka R&A:n saitti aukesi jo alkuviikosta ja sarjalippujenkin myynti alkaa tänään, niin suhtautunut koko asiaan oudonkin mielenkiinnottomasti. Ennakkotietojen mukaan festareilla on useita mielenkiintoisia elokuvia, joten kyllä siellä varmaan parin sarjakortin edestä tulee taas istuttua, mutta yllättäen en tunne minkäänlaista hoppua rynnätä hankkimaan sarjalippuja ja katalkookeja jo tänään. Kaipa sitä viikonlopun aikana ehtii. Melkein hävettää tällainen flegmaattisuus.

Lauantai 06.09.2003
Päivän elokuva: The Cell (2000, Tarsem Singh)

Koppi

Vaikka jäimmekin vaille seuraa, niin päätimme silti katsella tänään Jennifer Lopezin takapuolen tähdittämän scifistisen sarjamurhaajathrillerin. Tarsem Singhin ohjauksesta näkee, että hänen estetiikan tajunsa kumpuaa musiikkivideoista, ja täytyy sanoa, että hetkittäin elokuva on julmetun kaunis. Singh pumppaa tavanomaisiinkin kohtauksiin potkua, jota monelta tusinaohjaajalta saa hakea. Ja murhamiehen mielen sisäiset näköalat ovatkin sitten omaa luokkaansa. Ikävä kyllä juoni ja sen kuljetus ovat edelleen melkoisen onttoja. Kyllä tuon varmaan silti ihan mielikseen katsoo uudestaan taas joskus kolmen-neljän vuoden päästä.

Maanantai 08.09.2003

Laulava Lihamureke

Minä en yleensä näistä nettitesteistä ja blogimeemeistä perusta, mutta tähän Mertenin alulle panemaan täytynee minunkin sanani sanoa. (Myöhässä, kuten tavallista.)

1. Are you male or female?
"Masculine"

2. Describe yourself:
"Wolf at Your Door"

3. How do some people feel about you?
"Bat out of Hell"

4. How do you feel about yourself?
"All Revved Up, with No Place to Go"

5. Describe your boy/girlfriend.
"Hot Patootie"
"Good Girls Go to Heaven (Bad Girls Go Everywhere)"
"More than You Deserve"

6. Where would you rather be?
"Rock & Roll Dreams Come Through"
"Nocturnal Pleasure"

7. Describe what you want to be.
"Rock & Roll Hero"

8. Describe how you live.
"Two out of Three Ain't Bad"

9. Describe how you love.
"Everything is Permitted"
"Everything Louder than Everything Else"

10. Share a few words of wisdom.
"Objects in the Rear View Mirror May Appear Closer than They Are"

Tiistai 09.09.2003

Tyhmät Valkoiset Miehet

Kuten sanottua, aloitin Illuminatus!-trilogian jälkeen (lukaisin toki välissä uusimman One Hundred Bullets-kokoelman ja sehän oli hyvä) lukemaan Michael Mooren Stupid White Men-teosta, ja nyt tuntuu vähän siltä, kuin lukisin edelleen samaa kirjaa. Meno on luvalla sanoen absurdin totalitääristä.

Tietenkin Michael Moore, joka Bowling for Columbinessa onnistuu vaikuttamaan sympaattisen nallekarhumaiselta, esittäytyy kirjallisessa muodossa julman hyökkäävänä, kärkevänä ja paikoitellen tarpeettoman ilkeänä mennen jopa asiattomalle henkilötasolle. Kirja ei tietenkään ole tarpeeton; on tärkeää, että joku tuo nämä asiat esille kansantajuisessa muodossa. Ikävä tosiasia kuitenkin lienee, että se kansanosa, joka Amerikassa nosti kirjan NY Timesin bestseller-listan kärkeen, tunsi suurimman osan tosiasioista etukäteen. Heidän oli sitten helppo päitään nyökytellen todeta, että "just noin mäkin ajattelen". Ne, ketkä Moore oikeasti yrittää kirjallaan vakuuttaa, eivät valitettavasti kirjaa lue, he kun eivät lue kirjoja. Eivät halua, tai eivät osaa.

No, vaikka olen vasta tämän kirjan alussa, niin odotan jo suurella mielenkiinnolla kuinka kärkevä Moore uskaltaa olla suoraan Yhdysvaltain hallitusta vastaan hyökkäävällä seuraavalla elokuvallaan Fahrenheit 9/11.

Lisäys: kuten monet ovat minulle huomauttaneet, Moore on populisti, mutta tarpeellinen sellainen

Keskiviikko 10.09.2003
Päivän elokuva: Olympia (1938, Leni Riefenstahl)

Maailman hienoin urheiludokumentti

Oli Riefenstahlista mieltä mitä tahansa, niin elokuvia se nainen osasi tehdä. Jos urheilua kuvattaisiin tänä päivänä nain kauniisti, niin minustakin voisi tulla penkkiurheilija. Hakkiksen elokuvalliset syntymäpäiväjuhlat sujuivat leppoisammisssa merkeissä, kuin ennakko-odotukseni elokuvasta antoivat olettaa. Kolme ja puoli tuntia vuoden 1936 olympiadeista sujahti ohi kuin hetkessä. Merkillepantavinta oli kaikenlaisen mainonnan puuttuminen itse tapahtumassa. Joku havainnoi Hitlerin taputtavan kuin opetetun hylkeen. Juoksuradan starttimestari oli sankarimme. Ja - yllättävää kyllä - niinä kertoina kun kuvattiin urheilijan ylväitä kasvoja ja seppelöityä päätä taustalla hidastetusti hulmuavan lipun kehystämänä, lipussa oli tähtiä ja raitoja hakaristin sijasta.

Kotiin päästyä oli pakko katsoa Rammsteinin Stripped-coverin video, joka oli suoraan Riefenstahlin materiaalia. Oli eloon heräävät patsaat, oli miekkailevat varjot, oli maailman hienoimmat uimahypyt, ja mikä tärkeintä, oli starttimestari.

Torstai 11.09.2003

Nukkuneen rukous

Pitkäksi venähtäneen eilisen jälkeen aikainen aamuherätys teki tepposet, ja reilun viiden tunnin yöunien jälkeen lähdin liikkeelle valmiiksi puolikuolleena. Kaksi tuntia myöhemmin töihin saapuessani olen jo valmiiksi rättiväsynyt. Pahoittelen, jos en ole unisena viihdyttävä. Kyllä se tästä. Viisi kuppia vahvaa teetä ja saatan vaikuttaa ihmiseltä.

Aina jaksaa valittaa, mutta harvoin jakaa kehuja. Tänään minua tutkineet Meilahden sairaalan sairaanhoitajat ansaitsevat kuitenkin kiitoksen nopeasta, asiantuntevasta ja joustavasta tehtäviensä hoidosta. Sain tietoa, jonka lääkärit olivat unohtaneet mainita. Kokeet, joiden piti kestää puoli päivää, olivat ohi tunnissa.

Merkkipäiviä riittää

Useamman syyskuun alkupuolella syntyneen ystäväni lisäksi isäni täyttää tänään vuosia, ja vieläpä tällä kertaa pyöreitä vuosikymmeniä. Onnea. Taidan soittaa ja vaatia viikonlopuksi kakkukahveja.

Perjantai 12.09.2003
Päivän elokuva: The Advetures of Ford Fairlane (1990, Renny Harlin)

Maukasta ruokaa ja mauton elokuva

Jaana-Mari sai kirjallisen todistuksen atk-taidoistaan (osasi ainakin netistä luultavasti enemmän kuin opettajansa), joten juhlistimme sitä illastamalla Lissun kanssa Limónissa. Ruoka oli erinomaisen maukasta, joskin annokset olivat hieman pieniä ("Tarjoilija, saanko suurennuslasin!"). Itse valitsin varman päälle pääruoaksi pihvin, joka ikävä kyllä taisi olla atriamme ruokalajeista epäonnistunein: sisältä erinomaisen mediumin lihan pinta oli hieman sitkeää. Pystyn itse parempaan yhdeksän kertaa kymmenestä. Lisukkeet sen sijaan olivat herkullisia ja viini jumalaista. Lissun ja Jaana-Marin kaikki kolme ruokalajia olivat kuulemma erittäin onnistuneita ja maistettuani Jaana-Marin bataattikeittoa mascarpone-tuorejuustolla, uskon toteamuksen täysin. Palvelu oli ystävällistä, mutta liian hidasta.

Hyvin kylläisinä vetäydyimme meille katsomaan elokuvaa. Aiemmin illalla oli tullut puhetta Harlinin Rennyn elokuvasta Ford Fairlane, ja kun se hyllystä dvdeellä löytyi, niin valinta yön (kuten sanottua, palvelu ravintolassa oli hidasta) elokuvaksi osui väistämättä siihen. Mautonta, mutta hetkittäin riemastuttavaa, huumoria ("With friends like you, who needs enemas?") viljelevä elokuva piti meidät otteessaan loppuun asti. Palan painikkeeksi nauttimallamme vuosikertarommilla saattoi myös olla vaikutusta elokuvanautintoomme.

Tiistai 16.09.2003
Päivän elokuvat: Star Trek III: The Search for Spock (1984, Leonard Nimoy) ja Star Trek IV: The Voyage Home (1986, Leonard Nimoy)

Sorruin syntiin

Minua ei kerta kaikkiaan pitäisi päästää tunnelin Anttilaan kuin vähintään kahden järkälemäisen turvamiehen kanssa, joista toinen pitelisi minua ja toinen lompakkoani. Haettuani edes sen pakollisen yhden R&A-sarjakortin (yhteiseksi itselleni ja Jaana-Marille) totesin, että ehkäpä budjetti kestäisi yhden viiden euron alennusleffan Anttilasta, mutta kuinkas kävikään...

Jo sisään astuessani silmäni rekiströivät hyllyllisen täynnä Star Trek -dvdeitä (15 vuoden fanaattisella faniudella on tapana aiheuttaa tällaista aistien herkistymistä), ja kuinka ollakaan, hinnat olivat vähintään vertailukelpoisia tähän mennessä halvimpien löytämieni nettihintojen kanssa. Normaalipainoksista viis, mutta alkuperäisen elokuvasarjan kahden levyn erikoispainokset ovat kaltaiselleni trekkielle pakko-ostos. Tällä kertaa minua kiinnosti nimenomaan Star Trek IV: The Voyage Homen kahden levyn versio, jossa luvataan olevan mukana kuusi ja puoli tuntia uusia dokumentteja. Kaksi ensimmäistä erikoispainosta hyllystä jo löytyykin, mutta koska vaimoni kuuluu pahimman trek-nörttiyteni jälkeiseen aikaan, häneltä oli vielä Star Trek III: The Search for Spock:kin näkemättä, joten "olin pakotettu" ylittämään alkuperäisen viihdebudjettini kuusinkertaisesti ja ostamaan molemmat tuplapainokset.

Vaikka budejtti ei pitänyt, niin nykyinen linjani siitä, että elokuvia ostetaan enemmän katsottavaksi kuin hyllyyn makaamaan sen sijaan teki sen. Kotiin pästyäni kello oli vielä sen verran vähän, että ehdime katsoa molemmat elokuvat. Minulla oli kuvauksista monta hyvää anekdoottia vielä mielessä, olinhan vasta lukenut Nimoyn muitelmat, joten nautin elokuvista jälleen kerran taas hieman uudella tavalla. Trek-nelonen on mielestäni koko elokuvasarjan paras osa, ja varmaankin yksi useimmin koskaan näkemistäni elokuvista. En kyllästy koskaan sen huumoriin ja optimistiseen maailmankuvaan. Tämä elokuva korostaa vielä muita enemmän miehistön välille nivoutunutta läheisyyttä, ja on hienmo päätös kakkoselokuvan aloittamalle trilogialle, jonka keskeinen teema on ystävyyden nimissä tehtävät uhraukset.

R&A:sta puheenollen, minusta on hieman noloa, että festareitten odotetuin elokuva löytyy Anttilan dvd-hyllystä ennen leffakarkeloitten alkua. Onhan suuri osa elokuvista jo saatavilla ulkomaisista nettikaupoista, mutta harvemmin kotoisista tavarataloista. Nyt kuitenkin selkeästi odotetuin Cowboy Bepop-leffa pomppasi silmille Anttilan hyllystä. (Dvdeen takakansitekstiä ja katalookin kuvausta vertailemalla oletan, että kyse on samasta elokuvasta.)

Keskiviikko 17.09.2003

Hyviä ja huonoja lääkäreitä

Minä olen nyt juossut eri lääkäreitten pakeilla suhteelisen säännöllisesti viimeiset viitisentoista vuotta, joten minulla on perspektiiviä aiheeseen. Matkan varrelle on sattunut jos jonkinmoista tapausta. Parhaat lääkärit ovat olleet aidosti kiinnostuneita hyvinvoinnistani ja siitä, että minulle tulee pelkästä heidän kanssaan keskustelusta parempi olo. Monet heistä ovat menneet vaadittavaa pidemmälle kaivaessaan minulle lisätietoa ja vaihtoehtoja siinä missä heikompi lääkäri olisi kymästi heittänyt kumihanskat naulaan ja lähettänyt minut kirurgin veitse alle. Kiitos siitä heille.

Ja sitten sattuu vastaan näitä elämäänsä kyllästyneitä, jotka eivät katso silmiin puhuessaan, lukevat monotonisella äänellä testitulokset, eivät tarjoa mitään tietoa, ellei sitä heiltä tivaa ja eivät pysähdy kuuntelemaan potilasta, jos tämä aloittaa kysymyksen, vaan jyräävät omalla jargonillaan potilaan hiljaiseksi. Arvatkaa millainen lääkäri minulla oli tänään?

Vielä yhdet sauhut ja sitten viikatemiehen kelkkaan

Minä en ymmärrä tupakoitsijoita. Ehkä se johtuu siitä, etten ole itse koskaan polttanut. Silti keuhkosairaalan ulkopuolella röyhyttelevät potilaat saavat minut pudistamaan päätäni säälistä. Tänään bussia odotellessani kuulin kahden potilaan keskustelun, jossa toinen, vanhempi mies, totesi, että keuhkokapasiteetti on pienentynyt 35% normaalin samanikäisen arvoista - ja pummi samaan (pardon the pun) hengenvetoon toiselta tupakkaa, kun vielä viikon saa lääkärin mukaan polttaa.

Mäyrät ja sienet

Onhan tämä jo vanha flash-animaatio, mutta jaksaa vaan naurattaa ja saada hyvälle tuulelle: Mäyrä-mäyrä-mäyrä-mäyrä-mäyrä-mäyrä-mäyrä-sieni-sieni.


Naisia

Kello on kaksi. On väsy. Naisia ikkunalla. Naisia parvekkeella. Naisia rannalla. Naisia bikineissä. Kuumia katseita. Päivitys valokuvasivuille. Kello on kaksi. Nyt nukkumaan. Huomenna lisää.

Perjantai 19.09.2003
The Mother (Roger Mitchell, 2003)

Festarit alkavat

Sen siitä saa, kun ei hanki lippuja ajoissa. No, itseäni saan vain syyttää. Tunti ennen ensimmäistä festarielokuvaa, juoksimme Jaana-Marin kanssa kaikki festariteatterit läpi ja hankimme ne muutamat liput leffoihin, joita tänä vuonna aioimme katsoa. Loppujen lopuksi lasken vain kaksi pahaa missiä ja niistäkin toinen tulee varmasti teattereihin festarin jälkeen. Festariyleisö on kuitenkin aina festariyleisö.

Aloitimme rainariemun Hanif Kureishin kynästä lähteneellä elokuvalla The Mother, joka kertoi meille tarinan päälle kuusikymppisen naisen ja nelikymppisen remonttireiskan intohimoisesta suhteesta. Elokuva oli kauniisti toteutettu ja juuri sopivan provosoiva. Jossain välissä loppupuolella eksyttiin pahasti, mutta aivan lopussa palaset taas loksahtivat kohdalleen. Mainiot näyttelijäsuoritukset, varsinkin pääosaa esittävältä Anne Reidiltä tekivät kuitenkin elokuvasta varsin nautittavan kokemuksen.

Lauantai 20.09.2003
Päivän elokuva: Sungnyangpali sonyeoui jaerim (The Resurrection of the Little Match Girl) (2002, Sun-Woo Jang)

R&A - päivä kaksi

Tuntuu hassulta. Yleensä ensimmäisen viikolopun aikana minulla olisi melkein kymmenen elokuvaa. Nyt niitä on vain kaksi. Koskapa päivällä oli tyhjää aikaa, niin poikkesin Mikin luona hakemassa sivistävää luettavaa. Seuraavaksi lukulistalle ovat Neal Stephensonin Snow Crash ja Iain M. Banksin kulttuurisarja. ().

Kun kirjat oli kaivettu esiin, vilkaisiin potkivia pikselitissejä ja sitten oltiin kyborgeja ja ammuttiin apinoita.

Illan elokuvaksi oli valikoitunut korealainen The Resurection of the LIttle Match Girl, joka taitaa kyllä olla pakollista katsottavaa kaikille tietokonepelejä harrastaville. Virtuaalitodellisuuspelin ideana on estää H.C. Andersenin Pientä Tulitikkutyttöä myymästä tupakansytyttimiä, jotta tämä kuolisi onnellisena nälkään ja kylmään sytyttimien butaanihöyryjä haistellen. Ja sitten versioidaan Matrixiä, parodioidaan Leonia, Lara Croftia ja vaikka mitä. Taatulla korealaisella "mit-vit"-asenteella. Loppua kohden elokuvaa venytetään liikaa, ja paremmankin elokuvan kuin Matrix Reloaded olisi voinut löytää versioitavaksi, mutta kaiken kaikkiaan elokuva on ihastuttava kokoelma "Ja tapahtui mitä?"-hetkiä.

Ja kun tuolla aiemmin tuli mainittua The Internet Book List, niin kai samaan hengenvetoon on mainostettava muitakin käyttämiäni lähdelistoja: All Music Guide ja Internet Adult Film Database ovat musiikin ja pornon IMDb:t.

Sunnuntai 21.09.2003
Päivän elokuvat: K-PAX (2001, Iain Softley) ja Pon un hombre en tu vida (1996)

Kotioloa elokuvien parissa

Tänään oli välipäivä R&A:sta, mutta ei elokuvista. Ensin katselimme Mikiltä lainatun K-PAXin, joka ihastutti meidät kertakaikkisesti. Kevin Spacey tekee loistavan roolisuorituksen, elokuva on lämminhenkinen ja juoni jättää aidosti miettimään joitain asioita, niin elokuvassa kuin sen ulkopuolellakin. Elokuvan sisäinen maailma imee katsojan sisälleen täysin.

Illan toinen elokuva oli perjantaina telkusta nauhoitettu espanjalainen komedia, jossa miesjalkapallovalmentajan ja häitään odottavan laulajattaren sielut vaihtavat ruumista. Pahimmat klisheet onnistutaan välttämään raikkaasti, ja molemmat pääosan esittäjät tekevät maniota työtä, varsinkin machomiehestä herkkistelemään ryhtyvä Toni Cantó, joka on vilahtanut myös Almodóvarin Todo sobre mi madressa. Ja herkullisen sivuroolin selvänäkijänä tekevä Anabel Alonso on erinomainen syy metsästää jostain minulla vielä näkemättä oleva Almodóvarin Kika.

Maanantai 22.09.2003
Päivän elokuvat: Dolls (2002, Takeshi Kitano) ja Drive (2002, Sabu)

Vaihteeksi elokuvia

Viikko alkoi erinomaisesti, kun työkaveri pudotti pöydälleni lipun illan loppuunmyytyyn näytökseen Takeshi Kitanon uusimmasta elokuvasta. Jaana-Mari oli ehtinyt saada oman lippunsa jo toista reittiä, mutta nytpä pääsimme taas vaihteeksi yhdessä elokuvaan. Oikeastaan kahteen.

Kitanon Dolls on seesteisyydessään lähimpänä miehen aiemmistä töistä Hana-Bi:tä, mutta hiljainen kohtaloon alistuminen on viety vielä pidemmälle äärimmäisyyksiin. Surkeat ihmiskohtalot soljuvat toistensa ohi kiinnekohtanaan järkensä valon menettäneinä maisemaa päämäärättömästi vaeltava pariskunta. Yleensä en ole tällaisen elokuvan suurimpia ystäviä, mutta tänään katsoin elokuvaa hypnotisoituna sen kauneudesta.

Sabun Drive oli sitten taattua tavaraa - ei läheskään yhtä hyvä elokuva kuin Dolls, mutta paljon viihdyttävämpi. Elokuvan kohtaukset olivat hieman irrallisia, mutta yksinään ne kertoivat upeita pieniä tarinoita. Ja tämähän on toki tuttua aiemmin näkemistäni Sabun D.A.N.G.A.N. Runnerista, Postman Bluesista ja Mondaystä. Tämä taisi olla minulle festareitten odotetuin elokuva, enkä voi sanoa suuresti pettyneeni. Tiettyjä yliluonnollisiksi luettavia elementtejä oli painotettu liikaa, kun elokuvan vahvimmat osat kuitenkin kumpusivat arkipäivän absurdismista.

Tiistai 23.09.2003

Valokuvia elokuvien vastapainoksi

Tiistai-ilta kului valokuvallisia kokeiluja tehdessä. Niistä onnistuneimman lisäsin tuonne vasemman laidan valokuvalistaan.

Keskiviikko 24.09.2003

Malkovich, Malkovich, Bardem...

Tämän päivän elokuvaohjelmaani kuului John Malkovichin The Dancer Upstairs, pääosassaan charmantisti keski-ikäistynyt georgeclooneymäinen Javier Bardem. Poliittinen dekkarithrilleri, joka junnasi omalla painollaan alusta loppuun ilman sen suurempia yllätyksiä. Hyvin näytelty ja ihan mielenkiintoinen tarina, mutta juonenkuljetus oli ongelmallista.

Enimmäkseen espanjalaiset näyttelijät puhuivat koko leffan englantia, ja kaikkien englanti ei ollut aivan täydellistä. Andorran äänentoisto ja tekstityksen puute pakottivat keskittymään enemmän ymmärtämiseen kuin nauttimiseen.

Hintavertailua

Ostaistko odottamasi uutuslevyn kaupasta 20 eurolla vai webbikaupasta kotiin kannettuna 12,50 eurolla? Niin minäkin.

Torstai 25.09.2003
Päivän elokuva: L'Imbalsamatore (2002, Matteo Garrone)

Italialainen biseksuaalikääpiötaksidermistidraama

Italialainen biseksuaalikääpiötaksidermistidraama, tuo elokuvan lajityypeistä aliarvostetuin, sai tänään huomioni illan elokuvanäytöksessä kello 21, johon kiirehdin suoraan työpaikaltani koettuani revelaation parhaillaan kesken olevan projektin mittakaavasta. Elokuva oli kyllä varmasti paras koskaan näkemäni italialainen biseksuaalikääpiötaksidermistidraama, joskin juonen hienoinen yllätyksettömyys vaivasi sen kuljetusta. Ernesto Mathieuxin roolityö pääosassa on erinomaista ja hän hoitaa traagisen hahmonsa uskottavasti ja sellaisella karismalla, jonka vuoksi kannattaa viritellä koukkujaan merta edemmäksikin. Valerio Foglia Manzillo on veistosmaisen komea ja hänen hahmonsa ajelehtii ihastuttavan selkärangattomasti läpi elokuvan tapahtumasta toiseen Mathieuxin Peppinon ja kolmannen päätähden, ihastuttavan Elisabetta Rocchettin esittämän Deborahin talutusnuorassa. Lopussa... enpäs spoilaakaan.

Elokuvan jälkeen törmäsin Jaakkoon metrossa, ja päädyimme muutamaksi tunniksi vertailemaan festarikokemuksia, väittelemään kaikkien aikojen parhaasta sarjakuvakäsikirjoittajasta: "Alan Moore on kova." "On se kova." "Mutta kyllä Frank Millerkin on kova." "Niin on." "Ja Milligan." "No se vasta kova onkin." "Ellisin viime aikojen työt ovat olleet hyviä." "Joo, se on kova." "Neil Gaimanin sarjakuvat ja novellit ovat..." "Kovia." "Ei-anglisista ainakin Pratt on kova." "On. Kova. Ja Jodorowsky on myös kova." "Japanistakin löytyy kovia." Huomaan, että eilisessä keskustelussamme jäi mainitsematta ainakin Grant Morrison, "ja se on kyllä aika kova."

Perjantai 26.09.2003

Tyttöpoppia ostamassa

Töiden jälkeen piipahdin Tunnelin Anttilassa ostamassa nuorten naisten musiikkia, tarkemmin sanottuna Nerdeen uuden sinkun Cold, jonka sai suorastaan hävyttömän halpaan yhden euron hintaan. Innostukseni bändiin ei johdu musiikillisista, eikä tässä tapauksessa edes niistä ulkomusiikillisista arvoista. Yksi bändin nuorista naisista on hyvän ystäväni pikkusisko, jonka olen tuntenut 10-vuotiaasta saparopäästä asti, ja onnistun vieläkin menemään hämilleni siitä minkälainen, noh, vosu (sanan parhaassa merkityksessä) hänestä on kasvanut.

Kuunneltuani sinkun kolme kertaa läpi huomaan, että sehän ei ole lainkaan huono, vaan oikeastaan ihan tarttuvaa, joskin hieman massaan hukkuvaa kitarapoppia. Jos Natalie Imbruglia tai Texas tekisi musiikkia Dawson's Creekiin, se kuulostaisi jotakuinkin tältä. Loppujen lopuksi olen päätynyt kuuntelemaan kappaleen huomattavasti useammminkin kuin kolmasti, joten kyllä se ehdottomasti sen euron väärti oli. Kaikki kipin kapin ostoksille. (Nyt varmaan saan nimmarit sinkkuuni.)

Samaan aikaan Anttilassa piti nimikirjoituksenjakotilaisuutta The 69 Eyes, joka on huomattavasti enemmän minun musiikkiani. Minä suorastaan tunsin viimeisen päälle tällättyjen goottipimujen katseet selässäni, kun tunkeuduin heidän riviensä välistä sinkkuhyllylle ja poimin Nerdeen uutukaisen käteeni. Minä kun en varsinaisesti taida kuulua bändin kohderyhmään, joten välttyäkseni vaikuttamasta omituiselta namusedältä jouduin selittämään kassallekin, että "kaverin sisko soittaa bändissä". En tiedä uskoiko hän minua, vai vaikuttiko selittelyni vielä säälittävämmältä. No, nyt minulla on myös rajoitetun painoksen Nerdee-paperikassi, joka on varmasti kuumaa keräilykamaa, kun bändi nousee maailmanmaineeseen. Pitäisiköhän pyytää nimmarit siihenkin.

Teollisuusrokkia odotellessa

Herzeleid.comin uutisosasto listaa Rammsteinin tulevan Lichtspielhaus-dvdeen raitalistan. Ja näyttää siltä, että eihän tuo aivan täydellinen lista ole. Esimerkiksi aiemmin hehkuttamani Stripped uupuu. Toivottavasti live-taltiointeihin mahtuu Wilderwein järjettömän suurissa sombreroissa soitettuine akustisine osuuksineen. Kaikki videot löytyvät kyllä kovalevyltä, mutta taitaa silti olla pakko-ostos tuo dvd.

Lauantai 27.09.2003

Televisiosarjoja

Uuden Enterprisen jumiutuessa hieman terroristi- ja massatuhoase-jahtiinsa, poimittiin levyltä tänään Angelin viidennen kauden kaksi ensimmäistä jaksoa. Neljännen kauden lopuksi koko sarjan premissiä muutettiin kovalla kädellä ja vastaloppuneesta Buffystä siirtyi joukko lahjakkaita käsikirjoittajia sekä muutama näyttelijä spinoffiin, joten odotukset olivat korkealla. Eikä meidän tarvinnut pettyä. Sarjaan on tullut lisää huumoria ja kahdessa ensimmäisessä jaksossa käynnistellään jo useita mielenkiintoisia kuvioita. Minulla on jo muutamia aavistuksia tämän kauden suuresta juonesta, mutta tässä vaiheessa on liian aikaista sanoa.

Itse asiassa tässä vaiheessa on liian aikaista edes nähdä koko jaksoja. Hämmästelin jonkin verran, kun kesken toista jaksoa ruudulle ilmestyy punainen poikkiviiva, jonka alla lukee "*spoileri* disintegrates, and particles flow from *spoileri* to *spoileri*, effects will be added later". Kävin tarkistamassa BuffyGuidesta, jotta kauden avausjakso esitetään ensi kerran televisiossa vasta lokakuun alussa. Minulla oli siis käsissäni työkopio.

Jotakuinkin tässä välissä annoin tarjoilla itselleni erinomaista kreikkalaista salaattia ja vähintään yhtä hyvää kuskus-salaattia.

Päivän toinen sarjatutustuminen tehtiin noin puoli kautta jenkeissä pyörineeseen Dead Like Me -sarjaan, jossa seurataan vastikään kuolleen 18-vuotiaan tytön seikkailuja viikatemiehenä, sielujen kerääjänä. Näyttelijät, Mandy "Hello, my name is Inigo Montoya. You killed my father, prepare to die." Patinkinin johdolla ovat varsin vakuuttavia, mutta jotkut konseptit vaativat vielä lisää ajattelua käsikirjoittajatiimiltä. Asiasta perillä olevat ystävät kertovat sarjassa olevan potentiaalia, joten jatkanemme sen hankkimista ja katsomista.

Sunnuntai 28.09.2003
Päivän elokuva: Bodysong (2003, Simon Pummell)

Kehonlaulu

Illan elokuva ja tämän vuoden R&A-tynkäfestareiden päätös meille oli Simon Pummellin ihmiselämädokumentaari Bodysong, joka kauniin realistisesti, mutta hetkittäin myös hyvin raadollisesti (voihan se toki olla myös raatolaulu) näyttää meille ihmiselon kauneimmat ja tuskaisimmat hetket. Elokuva koostuu taitavasti musiikilla rytmitetystä arkistomateriaalista. Jokaisella leikkeellä on oma tarinansa ja niitä voi tutkia elokuvan websaitilla shockwave-sovelluksen avulla.

Maanantai 29.09.2003

Huoh ja uuh

Elämässä pitää olla tietty tasapaino. Ikävyydet ja vastenmielisyydet korvautuvat ihanuuksilla ja suloisuuksilla.