Elokuvia ja Valokuvia
...marjapuuroa villasukassa

Peilikuva irvistää

Shoppausta suburbiassa

Perjantai 01.08.2003

Hyvää syntymäpäivää, minulle rakkain

... tai ainakin verkkopäiväkirjalle, veppilokille, blogille, tai miksi tätä nyt sitten haluaakin kutsua. Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi ensimmäisestä merkinnästä, joka suorastaan innovatiivisesti alkoi sanoilla "Kun kerran muutkin, niin miksen minäkin..." Ja niinhän siinä kävi, että kirjoittaminen vei mennessään ja päiväkirjaa on tullut päivitettyä lähes päivittäin. Välillä sanomista on riittänyt enemmän, ja välillä on turvauduttu täysiin tyhjänpäiväisyyksiin.

Ilmeisesti joku muukin näistä horinoista on jotain saanut, sillä alkukankeuden ja parinsadan lukijan kuukausivauhdista tasaannuttiin melko pian noin 4000 kävijän määriin. Heinäkuu tuottikin sitten jo 5635 kävijää, yhteensä vuoden aikana kävi noin 34000 uteliasta. Toivottavasti kaikki ovat viihtyneet yhtä hyvin kuin minä.

Olen mielessäni kehitellyt joitain parannusideoita blogiin ja mahdollisesti Elokuvia ja Valokuvia 3.0 näkeekin joskus päivänvalon. Mitään en kuitenkaan lupaa, sillä uudistus vaatisi väistämättä julkaisujärjestelmän ja uuden palveluntarjoajan. Siihen asti mennään vanhalla käsipelillä, mutta sujuuhan se näinkin. Uusi vuosi, vanhat kujeet.

Botoxia ja kollageenia Mona Lisalle

Eilispäivän kauneusihanteita päivitettynä tämän päivän välineillä. Tämä pirteä flash-sovellus näyttää, miltä Mona Lisa näyttäisi useamman kauneusleikkauksen jälkeen.


Kaikki mun pitää nähdä

Tuli sitten nähtyä sekin viihdemuoto, jossa iso lihaksikas mies pieksee yksijalkaista teiniruipeloa painikehässä ja kymmenisen tuhatta katsojaa huutaa hulluna ympärillä. Enimmäkseen sen nuoren miehen puolella, koska hän on täyttämässä amerikkalaista unelmaa. Tämän rinnalla 83-vuotiaan mummon paiskominen pään yli selälleen lavaan oli korkatasoista viihdettä. Anteeksi, mutta voisimmeko me nyt palata siihen, että isot karjut ja kuumat kissat mätkivät toisiaan kevyen viihteellisen saippuajuonen mukaan. Voisimmeko?

Lauantai 02.08.2003
Päivän elokuvat: 37°2 le matin (Betty Blue) (1986, Jean-Jacques Beineix) ja The Woman in Green (1945, Roy William Neill)

Betty Blue

Päätimme hyödyntää enimmäkseen myöhään nukkumiseen käytetyn vapaapäivän lopun katsomalla pitkään hyllyssä roikkuneen 37°2 le matinin, joka myös nimellä Betty Blue tunnetaan, ohjaajan version, jolla on mittaa kunnioitettavat kolme tuntia. Soittelimme itsellemme seuraa Mikistä ja ennen elokuvaa väkersimme herkullisen aterian porsaan sisäfileestä kerma-sinappi-konjakki-kastikkeella, ja voi että se oli nannaa. Hyvä oli myös illan elokuva. Jumalaisen Béatrice Dallen vahvasti tulkitsema Betty vajoaa hiljalleen mielipuolisuuden syövereihin. Elokuvan kuljetus oli rauhallisen verkkaisaa, mutta ei missään vaiheessa ylettömän hidasta. Eteemme piirretty tarina oli kokonainen, joskin hulluun rakkauteen mahtui joitakin juonellisia päättömyyksiäkin, mutta kai se vain uskottava, että nätiltä nuorelta naiselta, joka viihtyy mielellään alasti, jaksaa mies kestää hieman "eksentrisempääkin" käytöstä.

Elokuvan jälkeen jatkoimme jutun juuren vatkaamista samalla kanavasurfaillen, milloin Räsypokkaa, milloin illan elokuvia The Wedding Singeriä ja Cutthroat Islandia, kunnes satuimme kakkoselle juuri illan Sherlock Holmes -elokuvan The Woman in Greenin alkaessa ja päätimme katsoa vielä senkin, sillä sitä ei ainakaan ollut ylettömällä pituudella pilattu. Basil Rathbone on aivan nerokas Holmes ja Henry Daniell hieno Moriarty. Heidän välinen kemiansa toimii juuri niin kuin pitääkin. Ikävä kyllä samaa ei voi sanoa Nigel Brucen esittämästä tohtori Watsonista, josta on tehty aivan liian koominen apuri.

Täysin asian vierestä, mutta täytyy tarkkaan harkita mitä elokuvaa kutsumme Mikin seuraavaksi katsomaan. Donnie Darko ja Betty Blue kun asettavat joitakin vaatimuksia ainakin elokuvan nimelle. Kenties seuraava valinta voisi olla tänään CD-Wowsta bongaamani David Mamet'n käsikirjoittama Glengarry GlenRos, jolla on ainakin vakuuttava näyttelijäjoukko ja näköjään melkoisen hyvä mainekin.

Pornosensuuri tai sensuuriporno

Mikin jo lähdettyä ja Jaana-Marin nukahdettua jatkoin vielä hetken kanavasurfausta ja satuin törmäämään Sub-TV:llä pyörineeseen molotuksen (no pun intended) kuumaperunasuussa-asteesta päätellen tanskalaiseen pornofarssiin. Tämä ei ollut mitään pehmopornoa, vaan ihka-aitoa 70-80-luvun vaihteen haardkoorea. Tämänhän ei olisi ollut ongelma eikä mikään, sillä vanha pornografia on tavattoman hupaisaa, antropologiselta kantilta kiintoisaa, ja omassa naiivissa aitoudessaan jopa kiihottavaakin.

Onglmaksi muodostui se, että elokuvan seksikohtausten (joita pornoelokuvassa, ylläri, ylläri on melkoisesti) aikana lähes poikkeuksetta kolme neljännestä ruudusta täytti suuri vaaleanpunainen sensuurisydän. Jaksoin pitää elokuvaa webbisurfailun taustalla parikymmentä minuuttia. Valehtelematta siis suurimman osan ajan elokuvasta ruudussa ei ollut juurikaan muuta kuin suuri staattinen sydän, ja sen takana hetkittäin vilkkuvia ruumiinosia.

Minun on hyvin vaikea kuvitella keitä tällainen elokuvan raiskaaminen edes kuvitteellisesti palvelee. He, jotka haluavat hardcorea, eivät sitä maksuttomilta tv-kanavilta (kiitos HTV:n aiemman, oletettavasti maksullisten kanavien painostuksesta syntyneen päätöksen) löydä, joten he tuskin moiseen roskaan vaivautuvat aikaansa hukkaamaan. He, jotka ovat kiinnostuneita laadukkaasta pehmopornosta (melkoinen oksymorooni), eivät varmasti ilahdu vartaloita peittävistä sensuuripalleroista, jotka pilaavat tunnelman ja antavat kuvitelman, jotta sen sydämen takana tapahtuu jotain likaista, jota ei heille sovi näyttää. Ja tietenkin nekin, jotka elokuvaa silkasta historiallisesta mielenkiinnosta haluaisivat vilkaista jäävät vaille kokemustaan, sillä juuri ne kohdat, jotka elokuvan nykytuotannosta erottaisivat jäävät pahasti sensuurin pimentoon.

Lienee kaukaa haettua, mutta tuntuu, että ainoat jotka tästä jotain irti saavat ovat ne kukkahattutädit ja -sedät, jotka voivat taas iltapäivälehtien mielipidepalstoilla päivitellä kansakunnan rappiota ja taputella sen jälkeen toisiaan karvaisiin selkiinsä, kun heidän kristillinen moraalinsa on jälleen pelastanut maailman kahdella tunnilla ruudun täyttävää vaaleanpunaista sydäntä. Minua ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä kuinka amerikkalaisjohdannaisessa moraalikäsityksessä, joka Suomessakin on vallalla, tv:ssä voidaan näyttää kun ihmiseltä ammutaan pää harteilta, mutta seksiakti on kauhistuksista kammottavin.

Neljä vuotta on pitkä aika

Tänään taisi tulla kuluneeksi neljä vuotta siitä kun Jaana-Mari haastatteli minua graduaan varten. Pienestä alkavat elämää suuremmat rakkaustarinat, vaikka niiden alku olisi kuinka kivikkoinen.

Sunnuntai 03.08.2003
Päivän elokuvat: My Wrongs #8245-8249 &117 (2002, Christopher Morris) ja Kivenpyörittäjän kylä (1995, Markku Pölönen)

Anna valon loistaa sisään

Tänään pesimme viimein kaksiomme ikkunat ensimmäistä kertaa muuton jälkeen, eli noin kolmeen vuoteen (hyvä tavaton, olemmeko me todella asuneet tässä kolme vuotta?) ja jo oli aikakin.

Aamupäivän elokuva tänään oli Jaakolta lainattu lyhäri My Wrongs #8245-8249 &117, joka on valloittava lyhyt elokuva miehestä ja hänen hoitoonsa uskotusta koirasta, joka alkaa yhtäkkiä puhua miehelle. 12 minuutin pituudestaan huolimatta elokuva ehtii kertoa paljon miehen pään sisäisestä maailmasta. Teknisesti elokuva on myös mainio ja ekstroista löytyvä esimerkki valaisee esimerkillisesti, kuinka koira on saatu puhumaan. Tätä ihastuttavan hämmentävää tarinaa uskallan suositella.

Elokuvan katsomisen myötä olemme myös hyvin pitkään aikaan ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa olemme katsoneet kaikki meille lainatut elokuvat. Pitää varmaan kääntyä taas oman hyllyn puoleen. Sitä paitsi toissapäivänä tilatuista kolmesta elokuvasta kaksi on minulle täysin uusia.


Maaseudun juhlaa

Ja omasta katsomattomien leffojen hyllystä löytyi iltaisen valokuvareissun jatkoksi seuraava näkemätön Pölösleffa, Kivenpyörittäjän kylä, joka oli kerrassaan mainio, mikäli suomalaiskansallista karikatyyreistä pitää, ja meillehän ne maistuivat. Harvassa elokuvassa olen muuten nähnyt parempaa tulkintaa personoidusta kuolemasta. Verrattuna edelliseen näkemääni Pölöseen, Onnen maahan, tämä ei pysynyt aivan yhtä hyvin kasassa, kun elokuvaan oli pitänyt mahduttaa ilmeisesti koko kirjan henkilögalleria ja puolentoista tunnin elokuvassa pieni keskittyminen ei olisi ollenkaan haitannut. Matti Varjon roolisuoritus Eljaksena ansaitsi täysin miessivuosa-Jussinsa.

Ramm-STEIN!

Pitkästä aikaa tuli vilkaistua Rammstein-uutisia Herzeleid.comista, ja siellähän oli muutakin mielenkiintoista kuin niitä ainaisia keikkapäiviä paikoista, jonne ei kuitenkaan pääse bändiä katsomaan. Näyttää siltä, että syyskuun 22. päivä pojilta ilmestyy uusi DVD, jolle on kerätty kaikki bändin tähänastiset musiikkivideot ja ekstroina tekomateriaalia. Tämä, jos mikä, on pakko-ostos.

Toinen Rammstein-uutinen kertoo, että Dresdenin sinfoniaorkesteri olisi esittämässä Rammsteinin musiikkia konserissa (ilman bändiä tai sen osallistumista projektiin, luvan kanssa kuitenkin). Lokakuun lopussa olisi tästäkin projektista luvassa levy.

Maanantai 04.08.2003

Voi jumalauta!

Miten on mahdollista, että oppilaitos mainostaa "tule meille opiskelemaan" ja sitten kun ihminen, joka sinne hakee saa todistettavasti maksimipisteet, ei opiskelupaikka aukeakaan, koska tämän nimenomaisen hakukanavan, suorahaun, kautta ei paikkoja alunperin ollutkaan? Eikä tämä ollut ainoa kädetys kyseisen oppilaitoksen tiedottamisessa ja päätöksenteossa. Kenelle saa valittaa virheellisestä mainonnasta ja tiedottamisesta? Tahdon valittaa.

Näin ollen, Jaana-Marin koulutussuunnitelmien kariuduttua ja hänen sanottua jo aiemmin "kiitos ja näkemiin" työpaikalle, jossa sai pelätä turvallisuutensa ja terveytensä puolesta, minulla on taas kotona työtön kulttuuriantropologi, joka ei saa Suomessa ylikoulutettuna (joo, ihan totta, "filosofian maisteri" on kirosana, jos olet työnhaussa) simppeleintäkään toimistohommaa. Niinpä...

Vaimolle töitä

Jaana-Mari hakee tosissaan siistiä sisätyötä pääkaupunkiseudun alueelta toimesta, jossa on edes jonkinlaisia kehittymisen ja ylenemisen mahdollisuuksia. Vaimoni oppii työn kuin työn nopeasti, on tunnollinen ja tarkka työntekijä, tulee toimeen ihmisten kanssa, hallitsee englannin ja suomen kielet erinomaisesti ja useampaa muuta kieltä auttavasti. Koulutuksiltaan Jaana-Mari on ompelija-artesaani ja kulttuuriantropologian filosofian maisteri. Gradunsa Jaana-Mari teki pukeutumisesta urbaaneissa alakulttureissa. Työkokemusta Jaana-Marilla on tutkimusapulaisena Kultturien museolla ja Valtioneuvoston kansliassa sekä asiakaspalvelu- että myyntityöstä useammasta yrityksestä. Jaana-Mari on erinomainen haastattelija ja (minun mielestäni) soveltuisi loistavasti esimerkiksi käyttäjätutkimusten tekijäksi. Ja tottakai Jaana-Marilla on myös perustason atk-taidot hallussaan.

Olisi tietysti mukavaa, jos Jaana-Mari saisi töitä omalta alaltaan, mutta nyt haetaan ennenkaikkea sitä fiksua ja siistiä sisätyötä, jossa mieluusti olisi vielä mahdollisuus kehittymiseen. Jotain Jaana-Marista kertoo, että joka kerran, kun hänet on työhaastatteluun kutsuttu, niin työpaikka on myös lohjennut - itse haastattelujen saaminen on ollut ongelma, useimmat työnantajat kokevat vaimoni (aivan turhaan) liian akateemiseksi.

Siis, jos joku tämän blogin parista sadasta päivittäisestä lukijasta sattuu tietämään jonkin näihin sangen vapaisiin parametreihin soveltuvan työpaikan, tai peräti olisi sellaista tarjoamassa, niin nyt olisi hyvä tilaisuus saada erinomainen, luotettava, tunnollinen ja (eikä unohdeta) mukava työntekijä. Perusteellisen cv:n ja lisätietoja saa vaikka minun kauttani sähköpostitse: etunimi.sukunimi@iki.fi, ja se etunimi.sukunimi on henri.block.

Tiistai 05.08.2003

Legenda elää

Harvemmin sitä webbi-Hesarin etusivulla uutisoidaan suomalaisen tv-sarjan dvd-julkaisusta. Velipuolikuun julkaisu kuitenkin uutisensa ansaitsee.

- Anna nyt se Oskarin Arki, asiakas lähtee kohta pois
- Ei se vieeelä oo valmis. Beeeernaise puuttuu. Se on kastike.

Lihasurheilua

Illalla me veimme Tuomaksen salille (tai Tuomas vei meidät). Minun ohjelmaani rukattiin aika perusteellisesti, ja TUomas opetti uusia liikkeitä, jotka vaikuttavat hieman eri lihaksiin kuin ennen ja paljon tehokkaammin. Huomenna pitäisi olla lihakset kipeinä paikoista, joita en tiennyt olevankaan. Loppuilta kului katsellessa mm. tonttupukuisten naisten painiotteluita.

Keskiviikko 06.08.2003
Päivän elokuva: All about Eve (1950, Joseph L. Mankiewicz)

Sarjakuvajumala jyrähtää

Gaimanin, Mooren, Ellisin, Morrisonin, Bilalin ja kumppaneiden armoitettuun pantheoniin kuuluva Alexandro "Incal" Jodorowsky on antanut vuonna 2001 amerikkalaiselle Newsrama-palvelulle haastattelun, joka sittemmin painettiin (muistaakseni) Metabaronsin neljännen albumin lopussa. Nyttemmin tämän nerokkaan haastattelun voi lukea myös Jodorowskyn amerikkalaisen julkaisijan, Humanoids Publishingin sivuilta. Vanha mestari antaa haastattelijan kuulla kunniansa typeristä kysymyksistä, haukkuu amerikkalaisten nuoruuden palvontaa ja kertoo luovasta prosessistaan mielenkiintoisia asioita.

NRAMA: Here you are, 70-plus years old, and still a vibrant force in comics in Europe. Meanwhile, comic book writers over 35 in America are often considered "over the hill." Why do you think there is such a disparity between American and European comic book cultures?

AJ: Because Americans have a very stupid way of looking at the process of ageing. To be young has nothing to do with being intelligent. To be older is not necessarily to be wiser. Young morons make old morons.


Humanoidsin julkaisuaikataulun mukaan kolmannen ja alunperin 15 vuotta sitten ensimmäisenä ilmestyneen, Moebiuksen kuvittaman, The Incal -albumin pitäisi ilmestyä kauppoihin elokuussa. Riemua!

Lihaksiin ei koske laisinkaan. Hassua.


Päivän kirjoitusvirhe

Eksyin kävijälokianalysaattorini kautta (miehen penis kuva on varmasti todennäköisempi kuin "naisen penis kuva") nuorille tarkoitetuille seksivalistussivuille. Siellä vastataan näköjään myös ornitologis-metamorfisiin kysymyksiin: "19. Voiko anaaliseksistä tulla rastaaksi?"

... ja termi

Samaan hengenvetoon Erosblog tarjoaa meille seuraavan määritelmän:
Porn Shui: noun, refers to the art of positioning oneself in one's office or cubicle so that one can surf porn undetected. Usage: "I have great porn shui- I face the hallway and the desk behind me is vacant."


Jaahas

Se on sitten taas melkein viikko vierähtänyt eikä blogiin ole ehtinyt kirjoittaa. Yritetäänpä kerrata pääasiat.

Klassikoita ja top-listauksia

Se, että useampikin blogi on viime aikoina vauhkonnut suuntaan tai toiseen Mankieviczin elokuvasta All about Eve ja sen naiskuvasta, lienee minun syytäni. Vapaaehtoinen panokseni kansan sivistystoimen eteen on jälleen suoritettu. Totuuden nimissä en minä sitä itsekään ollut nähnyt, joten jo oli aikakin. Ja olihan se hieno. Tunkkaisesta, ja suorastaan vihamielisestä naiskuvastaan huolimatta elokuva on kyllä ihan täyttä viiden tähden klassikkokamaa, juoni on komea, näyttelijät onnistuneita ja dialogi Hollywoodin kultakauden parasta satoa, sellaista, jota ei enää jostain syystä kirjoiteta.

Aluksi piti esittämäni toinenkin Bette Davisin tähdittämä klassikko What ever Happened to Baby Jane?, mutta tajusin aivan liian myöhään, että etten saakaan sitä ajoissa Helsinkiin, kun elokuva on julkaistu dvd:llä vain jenkeissä, ja Playusalla ei sitä ollut hyllyssään. Se jää sitten johonkin toiseen hetkeen.

Illan elokuva kiikkuu IMDb:n Top-250-listalla ansaitusti sijalla 51, mutta katsoessani tuota listaa tarkemmin, sydän itkee verta. Kuinka joku voisi ottaa edes puoliksi tosiissaan väitteen, että kymmenestä parhaasta koskaan tehdystä elokuvasta 2 olisi tehty viimeisen kahden vuoden aikana. Uusien elokuvien kohdalla listaa pitää tarkastella siis hype-filtterien läpi, niinpä mielenkiintoisemmaksi muodostuvatkin vanhojen elokuvien vuosikymmenenen mukaiset top-listat. Esimerkiksi All about Even myötä Classic Niten 50-luku näyttä varsin hyvin edustetulta. Top-12:sta on enää kolme näyttämättä, ja niistäkin Vertigo ja The Rear Window vain sen vuoksi, että kaikki ovat ne kuitenkin nähneet niin monta kertaa. 30-luvun top-8:sta on katsottu peräti seitsemän. Täytyy kuitenkin taas todeta, että kovin englanninkielisvoittoisia nämä top-listat ovat.

Torstai 07.08.2003

Hyvää ruokaa hyvässä seurassa

Aivan kuten arvelinkin, ruokaa oli aivan liikaa, mutta onneksi se oli alyttömän hyvää. Muiden jatkaessa humpsuttelua kaupungin valoissa, minä suuntasin kotiin nukkumaan kylläisenä ja muutenkin elämään tyytyväisenä.

Perjantai 08.08.2003
Päivän elokuva: Kuningasjätkä (1998, Markku Pölönen)

Operaatio Perse™

Tuomas teki minulle uuden jalka- ja hartiaohjelman. Hartiaohjelman uskon auttavan ryhtiin ja niskakipuihin, mutta uusi jalkaohjelma on puhtaasiti esteettisin motiivein suunniteltu. Liikkeet ovat minulle uusia ja uskon, että pian sattuu niin perkeleesti. Toivottavasti se on vaivan arvoista.

Illan elokuvaksi päätyi järjestyksessä seuraava Pölönen. Kuningasjätkä oli taattua laatua, ehkä juonensa puolesta hieman heikompi kuin kaksi edellistä, mutta henkilögallerialtaan suorastaan valloittava. Peter Franzén (jälleen kerran miesivuosa-Jussi pölösen ohjauksessa) oli kertakaikkiaan loistava.

Lauantai 09.08.2003

Konepäivitys ja tuskaa

Sain sitten viimeinkin korvattua lainamonitorin uudella 21-tuumaisella putkella, jolla viimeinkin mahtuu käsittelemään kuvia kunnolla. 1600x1200 on herkkua vuosikausia pienempää näyttöä tuijotelleelle. Pääsisi näytöllä vieläkin tarkempaan, mutta aloitetaan nyt tällä, kun herzit ovat hyvät. Samalla tuli hankittua suurempi kovalevy, joten olen valmis jenkkien uuteen televisiokauteen, ja pian p2p:t laulavat minulle Angelia, Enterprisea, Jeremiahia ja varmasti jotain muutakin. Saattaapa olla, etten jaksa odotella sitä, että ystävät hankkivat joskus (niiden ilmestyessä) dvd:llä OZin, Six Feet Underin ja Sopranosin minulta vielä näkemättömät kaudet. Fireflynkin voisi katsoa kokonaan uusiksi.

Jalat eivät vielä ole tulessa, mutta selkeää jäykkyyttä on havaittavissa. Tämän päälle onkin riemastuttavaa havaita, että melkein kuutiometrin kokoinen monitorilaatikko ei mahdu hissiin. No, sitten sitä raahattiin selkä vääränä neljänteen kerrokseen.

Ropecon

Pitihän Conissakin sitten käydä kääntymässä, jos ei muuten, niin kameralla kavereita kiusaamassa. Ja olihan siellä muutama hauska paneeli. Enimmäkseen kuitenkin viihdyin soittamassa suutani. Kuvia tulee esille joskus. Illan lopuksi jalkojen jäykkyys alkoi saavuttaa legendan aineksia. Minulle tehtiin myös kummallinen, mutta mieluinen tarjous. Tähän liittymättä Conin kuumin (no hyvä on, toiseksi kuumin heti vaimoni jälkeen) nainen hivutti kätensä takamukselleni. Uskon melkein, että Tuomaksen opit vaikuttavat jo.

Sunnuntai 10.08.2003
Päivän elokuva: La Femme Nikita (1990, Luc Besson)

Voi perse™

Ollos kirottu, Tuomas. Jalkoihin ei ole koskaan sattunut näin pahasti. Olen kuin rampa strutsi. Kävelen kuin takapuoleeni olisi pursotettu väkivalloin litra tulista sinappia. Annan Jaana-Mari lohduttaa itseäni sillä, ettei se ensi kerralla satu yhtä paljoa. Kaikkeen ihminen ryhtyykin.

Palloja, Pastilleja ja Tomaatteja

Tadehallin Eero Aarnio -näyttelyyn ehdimme vasta viimeisenä päivänä, mutta oli se sen arvoista. Harvassa ovat sellaiset visionääriset suunnittelijat, jotka ymmärtävät jotain myös mukavuudesta. Vaikka Aarnion tuoleista silmääni ja kipeää takamustani miellyttikin eniten vähemmän tunnettu Kakadu, niin kyllä näyttelyn makein esine oli kaiuttimilla ja tuolin sisältä liukuvalla littunäöllä varustettu Pallo. Mukavuudessaan täydellinen kotiteatteri. Pallotuoli ei ainakaan mahtuisi hissiimme. Toisaalta, jos minulla olisi varaa pallotuoliin, niin minulla olisi varmasti varaa myös sen kuljetukseen.

Bessonin läpimurto

Saimme kuin saimmekin Mikin kiinni, ja houkuteltua katsomaan kanssamme hyvä elokuvan. Vuorossa oli Jaana-Marille vielä tuntematon Nikita, joka uskoakseni avasi vain kömpelön jenkkiversion nähneen vaimoni silmät. Anne Parillaud, Tchéky Karyo ja Jean Reno tekevät uskomattoman hienot roolisuoritukset, juoni on tiukka ja action villiä. Tästä ei toiminnallinen draama juurikaan parane tai tyyliydy. Bessonin Léon on toki vielä parempi, mutta ei se kyllä syö tältä elokuvalta mitään.

Tätä nykyä näyttää, että Besson on keskitty tuottamiseen ja käsikirjoittamiseen. Toisaalta, on hän ennenkin pitänyt useamman vuoden taukoja ohjaustöittensä välillä. Meidän päiväämme mahtui myös viimeisin Firefly, joka oli mainio, joskaan ei aivan samaa luokkaa pari edellisen jakson kanssa. Kun viimeinen jakso on enää näkemättä näyttää siltä, että koko sarjaan ei mahtunut ensimmäistäkään huonoa jaksoa. Toivomme suuresti, että Whedon saisi aiheesta aikaiseksi erinomaisen elokuvan.

Maanantai 11.08.2003
Päivän elokuva: Marquis de Sade's Justine (1968, Jess Franco)

Uuvutus

Ensin aamulla puoli seitsemältä ylös, lääkäriin, ja päälle vielä 9 tuntinen (muttei onneksi ei tappotahtinen) työpäivä vähemmästäkin väsyy. Syyllistän kuitenkin iltaisesta simahtamisestani täysimääräisesti illan elokuvaa. "Seksploitaatiokunkku" Jess Francon tulkintaa Markiisi de Saden Justinesta. Olihan elokuva paikoitellen todella kauniista kuvattu, ja Klaus Kinski ja Jack Palance miehiä paikoillaan, mutta muuten elokuva oli kyllä niin hirveätä huttua, ettei edes naurattanut. Leffa ei ollut niinkään huono, kuin tavattoman tylsä. Kyllä tällaisesta aiheesta olisi pitänyt saada enemmän irti. Odotukset, joita olin asettanut tälle leikkaamattomalle versiolle olivat selvästi liian suuret. Jos elokuvan olisi tehnyt Francon sijasta esimerkiksi Russ Meyer, niin se ei ainakaan olisi ollut tylsä.

Tiistai 12.08.2003

Jäänsärkijä

Joskus taannoin uutisoimani Megaherzin hajoamisesta syntynyt Eisbrecher on näköjään saanut ensimmäisen sinkkunsa ulos. Sanat, joilla Alex ja Noel kuvaavat musiikkiaan ovat Hard-electronic-intensive ja Electro-Trip-Rock. Bändin uutissivulta on ladattavissa kolme reilun minuutin näytettä, ja kyllähän tuo aika lailla vanhalta Megaherziltä kuulostaa, hieman elektronisemmalta, joten kaipa nuo sanat ovat kuvaavia. Rammsteinin ja Megaherzin faneihin pitäisi upota. Jäljelle jäänyt Megaherz puolestaan on lopettanut lyhyen yhteistyönsä uuden laulajansa kanssa ja etsii taas uutta. Bändin audiosivuilta on ladattavissa kokonaisuudessaan Herzwerk II:n jakelurajoitetulla painoksella oleva ekstrakappale Es brennt.

Ja kun saksalaisissa bändeissä ollaan, niin manitaan nyt vielä, että Rammsteinin dvd myöhästyy lokakuulle, mutta sen sijaan kotomainen Apocalyptica on levyttänyt Nina Hagenin kanssa version Rammsteinin kappaleesta Seemann.

Torstai 14.08.2003

Unisena ihminen on huolimaton

Vaikka naisen kanssa asuminen onkin enimmäkseen ihanaa, on sillä myös varjopuolensa. Tällä nimenomaisella kerralla miinuksiin on laskettava vaimoni tuhannet purnukat ja putkilot, jotka kylpyhuoneemme lavuaarin reunaa asuttavat. Saavun unenpöpperössä kylppäriin, heitän silmälasit pesukoneen päälle ja kumarrun pesemään kasvoni ja rähmät vielä nukkuvista silmistäni. Kostutan hiukseni, ja valitsen altaan reunalta eniten geeliputkiloa muistuttavan vihreän pötkylän. Vasta siinä vaiheessa kun huomaan sieraimissani tavallisuudesta poikkeavan tuoksun ja nostan päätäni katsoakseni peiliin havaitsen, että hiukseni ja käteni vaahtoavat. Olen hieronut frisyyriini jotain hemmetin ihon puhdistus- ja kuorintavaahtoa.

Eikä ollut ensimmäinen kerta. Ei edes tällä viikolla.


Kotimaisen pornon kieltolaki

Silläkin uhalla, että maineeni pornokeisarina ja seksin suuriruhtinaana (itse ajattelisin mieluummin eroottisen elämän esitaistelijana) sen kuin paisuu, niin sohaisen sanan säilällä tätä tulevaa prostituutiolakia uudesta näkövinkkelistä. Oikeusministeriön työryhmän mietinnössä käytetään sanamuotoa: "Seksuaalipalvelujen ostamisesta rangaistaisiin sitä, joka korvausta vastaan saa toisen ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon."

Edellisessä lauseessa ei missään sanota, että maksajan olisi itse osallistuttava sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon. Käytännössä tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että Suomessa ei enää saisi tehdä pornoa. Mikä sitten on sukupuoliyhteyteen rinnastettava teko? Valokuvaajana minua kiinnostaa, millaisia kuvasarjoja saan lain voimaan tultua malleilleni (etenen väistämättä kohden sitä pistettä, jossa minun on joskus palkattava ulkopuolisia malleja kuvasarjoihini) ehdottaa?

Ja tietenkään tämä laki ei koske pelkästään "pornoa". Suomessa ollaan kovaa vauhtia kieltämässä kokonainen taiteen osa-alue. Hieman mielikuvitusta venyttämällä voidaan miettiä, minkä kaiken lainsäätäjät voivat rinnastaa sukupuoliyhteyteen. Olen itse ollut aina sitä mieltä, että paras eroottinen taide on sellaista, jossa mallien eroottisuus ja oma kiihottuneisuus välittyy katsojalle ja saa aikaan reaktion. Tämä usein täyttää sukupuoliyhteyttä vastaavan teon rajat.

Ja toisaalta, jos tuosta tehtäisiin lakiin poikkeus antaisi se aivan liikaa kiertotapoja. Matti maksaa Maurin naiset ja Mauri Matin: kumpikaan ei ostanut itselleen seksiä. Tanja ottaa kuvan maksullisesta miehestään: eihän tässä seksiä ostettu, vaan tehtiin taidetta.


Animaatiota ja saunaa

Loppuilta kului sangen rattoisasti Jannen tarjotessa iltasaunan ja parhaita paloja tämän vuoden ACM SIGGRAPH-konferensiin animaatiosadosta. Siitä kun olen joskus kauan kauan sitten nähnyt saman konferenssin satoa, oli näissä uusissa lyhäreissä panostettu huomattavasti enemmän tarinaan silkan teknologisen kikkelinmittauksen sijasta. Muutamat lyhytelokuvat olivat suorastaan nerokkaita paitsi visuaalisessa kikkailussaan, myös ilmeikkäässä huumorissaan, parhaana esimerkkinä animaation ja filmin raja-aitoja rikkonut tarina lehtiöpäisistä miehistä, jotka tunnetilaa tai ilmettä vaihtaessaan sananmukaisesti avasivat uuden sivun elämässään.

Perjantai 15.08.2003

Tyttöjen alastonkuvat, tyttöjen alastonkuvat, tyttöjen alastonkuvat...

Antakaa jo olla. Eilen Suomi24-hakupalvelun eniten nousseet hakusanat olivat tyttöjen ja alastonkuvat. Ja mihin Suomi24 ohjaa näitä nubiilien neitojen etsijöitä? Minullepa tietenkin. Eilen paukkuivat taas kävijälaskurit ja sivuilla kävi noin 530 ihmistä, joista varmaankin sata pelkästään otsikon hakusanoilla Suomi24:stä. Taidanpa väsätä aikani kuluksi jonkin skriptihärpäkkeen, joka ohjaa kyseisestä hakukoneesta tulevat jonnekin aivan muualle. Ehdotuksia?

Jos minun sivuilleni tulee joskus alastonkuvia (tarkemmin ajatellen siellähän on jo), niin ne ovat sitten naisista, eikä mistään tytöistä. Pitäisi varmaan tasapuolisuuden nimissä kuvata välillä miehiäkin.

Lauantai 16.08.2003

Erilaista, mutta mukavaa

Illan uima-allasbileet kuivuivat omalta osaltamme pöydän ääressä jutusteluksi, mutta tällä kertaa sellainen biletys osui kuin nenä... no, sinne. Kaukana ei oltu keskustelun aiheissakaan, ja illan pimetessä ihmisistä paljastui vallan uusia puolia. Jo toisen kerran viikonsisään minulle tehtiin mielenkiintoinen ehdotus. Saa, nähdä, ehkä tämä tästä.

Ei kuitenkaan kivaa ilman kriisiä. Illan tulensyöksentänäytöksestä ottamani varsin onnistuneet kuvat katosivat muistikortin syövereihin kuin tulipallot kirpeään elokuun yöhön. Ehdimme sentää katsoa kuvat isäntiemme televisiosta, mutta ilmeisesti Windows XP:n alainen siirtoyritys rikkoi jotain kortilla, ja sen jälkeen kuvat eivät näkyneet kamerassa, eivätkä muistikortilla. Tilan ne kyllä edelleen varaavat, joten pieni toive on, että ne jollain pelastusohjelmalla saisi kortilta kaivettua. Kolme ensimmäistä kokeilemaani ohjelmaa eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.

Sunnuntai 17.08.2003
Päivän elokuva: American Graffiti (1973, George Lucas)

Lucasin Rock'n'Roll-nuoruus

Tulipa taas katsottua George Lucasin American Graffiti, tuo 60-luvun alun elämän yksinkertaisuuden ja nuoruuden vaativien valintojen nostalginen ylistys. Elokuvan perusjuoni on kaikessa yksinkertaisuudessaan koskettava ja nuori Richard Dreyfuss tekee hienon roolin pääosassa. Kaikessa naiiviudessaan elokuva on lämmin ja mukava kokemus.

Maanantai 18.08.2003

Kuvia ja valkotasapainoa

Ilta hurahti kuin siivillä ikkunalaudan ja kameran väliä iloisesti pomppien. Lissun ja Jaana-Marin palattua kinkereistään otettiin vielä lisää kuvia ja editoitiin niitä suurella menestyksellä. Päivän pelastajaksi osoittautui Digicamera.netistä löytämäni nerokkaan yksinkertainen valkotasapainon parannuskeino: Pringles-purkin muovikansi linssin eteen, kuva lähimmästä lampusta ja valkotasapaino tuon kuvan mukaan. Pesee 10D:n omat säätöarvot mennen tullen.

Keskiviikko 20.08.2003

Canon EOS 300D

Päivän suuri uutinen oli Canon julkistama uusi digitaalinen järjestelmäkamera Canon EOS 300D, jossa on sama 6 megapikselin sensori kuin 10D:ssäkin, ja suurilta osin samat ominaisuudet. Lisäyksenä 10D:hen verrattuna uudessa kamerassa voidaan käyttää myös Canonin uuden EF-S-sarjan linssejä (ja tietenkin kaikkia EF-linssejä). Myyntihinnaksi rungolle annetaan 1100 euroa, eli ei juurikaan enempää kuin jykevälle digikompaktille. Digijärkärien aika myös kevyemmässä harrastajkuvauksessa alkaa tästä. Linkkejä teknisiin spekseihin ja arvosteluihin löytyy Digicamera.netin uutisivulta. 6mpix.com:ista löytyy suomenkielinen vertailu 10D:n ja 300D:n välillä. Jos emme olisi jo ehtineet hankkia 10D:tä (päivääkään emme kadu), niin tämä voisi hyvinkin olla meidän kameramme.

Perjantai 22.08.2003

Kuvat pelastuivat

Kokeiltuani kolmea ilmaisohjelmaa muistikortin syövereihin hukkuneiden kuvien pelastamiseksi, testasin viimein Photorescue -nimistä sharewaresoftaa. Ja kas kummaa, kortilta ei löäytynyt pelkästään kadonneilta sektoreilta tulennielentäkuvia, vaan myös kahden edellisen kuvauskerran kuvat, joita ei oltu ylikirjoitettu, vaan pelkästään deletoitu. Pitänee olla tarkempi ja formatoida kortti aina silloin tällöin. Onneksi meidän muistikorttejamme ei käytä kukaan muu.

Ohjelman testiversio vain näytti thumbnail-kuvina mitä kuvia kortilta löytyy, varsinaiseen pelastamiseen täytyy hankkkia 29 taalan hintainen täysversio. Koskapa tämä tuskin on viimeinen kerta, kun tällaista pääsee sattumaan, ja ohjelma on ilmeisen tehokas, en pidä reilun 25 euron sijoitusta katastrofina.

This parrot is no more, it has ceased to be. It's gone to meet it's maker...

Heh, Rabbit with Big Pointy Teeth ei olekaan ainoa Monty Python pehmolelu. Saatavilla ovat myös mm. Live Parrot (sleeping), Lumberjack 12" doll ja Television Päällä Istuva Pingviini (räjäytettävissä).

Hehkutusta

Harvoin on tullut nähtyä samanlaista hehkutusta kuin tänä maanantaina jenkeissä ulos tulleessa WWE RAW:ssa. Ohjelman lopussa eri puolilla hallia makaa tajuttomia painijoita ns. "ketarat oikosenaan", ja muuten rauhallisena tunnettu juontaja huutaa lähes hystyeerinä "Summerslam! This Sunday! On pay-per-view! Sunday!" ja viimeisten sanojen kohdalla ääni murtuu kuin murroikäisellä jolpilla. Sanomattakin on selvää, että meidän perheessä odotetaan Summerslamiä suurella mielenkiinnolla.

Lauantai 23.08.2003
Päivän elokuva: RKO 281 (1999, Benjamin Ross)

Parturointia

Oma "Hair vs. Hair" -ottelumme päättyi siihen, että nyrhittyämme hetken päätäni lähdin parturiin pelastamaan, mitä pelastettavissa oli. Näin lyhyeen hiuslaitteeseen tottuminen kestää taas oman aikansa, mutta kaipa se on askel siihen suuntaan, että näytän 40-vuotiaana Bill Goldbergilta (etsikää itse, minä en aio tehdä yhtään webbihakua painista ennen kuin olen nähnyt Summerslamin. Nimimerkki "Viime viikosta viisastunut".)

Toinen muutos tähän suuntaan, on se, että käteni eivät enää roiku luonnollisesti kiinni vartalossani, vaan kropan ja käsien väliin jää tyhjää tilaa. Kainalonseudulleni on ilmestynyt lihaksia. Hämmennys.

Citizen Kane ja sähkökatkos

Sähkökatkos katkaisi lupaavasti alkaneen elokuvanautintomme, joten piipahdimme Ylipormestarin Populaarikonsertissa. Senaatintorin takanurkalta näimme hetken aikaa ihmismassaa, ja kuulimme muutaman biisinkin. Se oli enemmän sellainen "tulipahan käytyä" -juttu meille, ja siirryimme kävellen takaisin kotia kohden ja jatkoimme Citizen Kanen syntytarinan seuraamista. RKO 281 on roikkunut hyllyssä vuosikausia, eikä sitä vaan ole tullut katsottua. Nyt elokuvan nähtyäni en kyllä enää käsitä miksi, sillä sehän oli erinomainen. Liv Schreiber pääosassa on kertakaikkisen mainio, mutta tunteikkaammat tulkinnat osuvat kyllä hienovaraisten John Malkovichin ja James Cromwellin kontolle. Elokuva on rakennettu hienosti Kanen muottia seuraavaksi ja se luo uutta valoa tiettyihin mestariteoksen yksityiskohtiin.

Sunnuntai 24.08.2003
Päivän elokuva: Wild at Heart (David Lynch, 1990)

Villi sydän

Salin jälkeen valitsimme Jaakon kanssa hyllystämme Lynchin Wild at Heartin, joka on edelleen varsin tunnelmallinen elokuva. Näkee selvästi, että se ammentaa samasta mielestä ja kuvastosta kuin Twin Peaks, Blue Velvet ja joissain määrin myös Lost Highway. Omassa listassani se ei kuitenkaan kapua edellä mainittujen tasolle, mutta kyllä sen mielikseen katsoo. Elokuva onnistui kuitenkin herättämään suuren tarpeen nähdä Mullholland Drive uudelleen. Ja kaipa on myös aika katsoa se hyllyssä näkemättömänä makaava The Elephant Man.

Saimme myös katsottua melkein kokonaan Anttilasta kympillä poimimani Powerpuff Girls - The Powerpuff Bluff -kokoelman. Taattua hupia sopivissa kymmenen minuutin annoksissa.

Maanantai 25.08.2003
Päivän elokuva: Black Hawk Down (2001, Ridley Scott)

Yleisön palvelua yleisradiossa (koskahan Suomessa)

Joc lähetti linkin: BBC räväyttää ja aikoo avaa arkistonsa Internetissä. Laajakaistan aikakaudella on viimeinkin löytynyt halpa kanava siirtää televisio-ohjelmia kansalaisille ilmaiseksi. Tämä on iso juttu. Tämä on oikeasti isompi juttu kuin pieni mieli osaa aluksi ajatellakaan. BBC on tuottanut vuosikymmeniä ja vuosikymmeniä laatudraamaa, -komediaa ja -dokukumentteja. Ja nyt tuo arkisto on tulossa kokonaisuudessaan kansan saataville, on-demand-periaatteella. Tämän rinnalla se suurenmoinen kulttuuriteko, että ovat julkaisseet satakunta BBC:n parasta sarjaa dvd:llä on pieniä perunoita. Ja se on tietenkin satakunta enemmän kuin kotomainen Yleisradiomme on saanut aikaiseksi. Tässä olisi nyt hyvä paikka kangistuneen byrokratian oikoa kangistuneita jäseniään, ja yllättää kansa iloisesti tarjoamalla (edes) parhaat sarjansa Internetin kautta.

Mielenkiintoista nähtävää on tietenkin, kuinka tuo vaikuttaa DVD-myyntiin. Itse kuvittelisin, että tekniikka ei ole aivan vielä niin korkealla tasolla, että tarpeeksi laadukas virtaava videokuva olisi niin ongelmatonta, että se kilpailisi millään tasolla dvd:n kanssa. Luultavasti tämä vain selventää BBC:lle mitä sarjoja kansa oikeasti haluaa, jonka jälkeen niistä voi julkaista ekstramateriaalilla kuorrutetut dvd:t, jotka käyvät kaupaksi kuin mämmi pääsiäisenä.

Kamerahintoja Suomessa ja Saksassa

Digicamera.netin listauksista sain inspiraation tehdä pikaisen hintavertailun MBnetin hintavertailun suosituimpien digikameroiden Suomen ja Saksan hintojen välillä. Saksan hintavertailun tarjoaa Idealo.de.

KameraSuomessaSaksassa
Canon Powershot A70378329
Canon Digital Ixus 400526463
Canon Powershot G3674575
Olympus Camedia C-750 Ultra Zoom638577
Canon Powershot G5798661

Hintaerot ovat hieman pienempiä kuin olin odottanut, mutta silti kalliimmissa kameroissa melkoisia. Postikulut Saksasta ovat yleensä parinkympin luokkaa. Olen huomannut, että aivan halvimpia tuotteita ei Saksasta kannata lähteä tilailemaan, mutta esimerkiksi linsseistä en ryhtyisi maksamaan Suomen hintoja, sillä Saksasta saa usein uuden takuutuotteen Suomalaisen kaupan käytetyn hinnalla. Se lienee se kysynnän ja tarjoajan laki. Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Toki kaiken rehellisyyden nimissä täytyy antaa arvoa myös sille, että tuotetta saa ensin hypistellä käsissään ja kysellä siitä paikanpäällä asiantuntevalta myyjältä (ne kaupat joissa on asiantuntevat myyjät eivät kuitenkaan ole näitä Suomen halvimpia bulkkiputiikkeja). Kalliimmissa tuotteissa tuo reilun 20% erotus maiden hinnoissa voi merkitä useita satoja euroja.


Propagandaa

Tarttui pari päivää sitten Anttilan alesta käteen Ridley Scottin Black Hawk Down, joka piti sitten tietenkin pikaisesta katsastaa. Elokuva on kaunis katsella ja lipuu omalla painollaan (tosi)tapahtumien sekavuudesta huolimatta varsin hienosti soljuen ohi pahimpien karikoiden ja suvantojen. Amerikkalaissotilaat esitetään elokuvassa poikkeuksetta joviaaleina ja yleistä hyvää ajavina lähimmäisistä välittävinä ihmisinä, jopa niissä määrin, että välillä tekee hieman pahaa. Päälle virtaava somalivastustajien joukko sen sijaan jää kasvottomaksi teuraaksi, aivan kuten joskus lapsena näkemässäni Zulussa. (Hyvin pieni spoileri seuraa) Kun lopputeksteissä kerrotaan taistelussa kaatuneitten jenkkien ja somalien määrät, ja heti perään luetellaan vapauden ja demokratian puolesta kaatuneitten sankareitten nimet ja viisikymmenkertainen määrä "pahoja" somaleita jää nimettömäksi, niin pahaa tekee enemmänkin.

Jos jenkki-ideologian puhtoisuuden unohtaa, niin elokuva on ihan katsottava, joskin dramaturgian nimissä tositarinaan olisi ehkä kannattanut tehdä muutamia oikaisuja ja juonenkuljetuksellisia muutoksia. En nimittäin suostu uskomaan, että kaikkia muitakaan tositapahtumia esitettiin elokuvassa sataprosenttisen dokumentaarisesti.

Keskiviikko 27.08.2003
Päivän elokuva: Superman III (1983, Richard Lester)

R&A-laatuleima, surkean toteuksen takuumerkintä?

Olen tästä ennenkin vauhkannut, mutta taas kerran tuli eilen Anttilassa vastaan R&A-logolla varustettu elokuva (Sin noticias de Dios), joka jäi minulta aikanaan katsomatta, mutta paljon hyvää kuultuani olisin sen mieluusti halunnut nähdäkin. Mutta kuinka ollakaan, 2.35:1-laajakangasformaattiin kuvattu elokuva oli taas kerran raiskattu 1.33:1-telkkutorsoksi. Eikö mestarillisen Koljan silpominen riittänyt? Onko R&A-leimasta elokuvan kyljessä tulossa paskan toteutuksen merkki? Eikö PAN Vision lainkaan häpeä? Kuka helvetin idiootti päättää siitä, että tällaistä paskaa tulee markkinoille?


Superpelle

Se, että vaimoni on utelias ja kokeilunhaluinen on useimmiten hyvä asia. Se ei ole millään muotoa hienoa silloin kun hän ostaa elokuvan, jota olen itse kategorisesti kieltäytynyt ostamasta sen vuoksi, että tiedän sen surkeaksi räpellykseksi. Jotain vikaa täytyy olla myös minun päässäni kun suostuin viettämään kaksi tuntia katsellen tuota häpeäpilkkua kaikkien osallisten urilla. Elokuvan jälkeen mietin hetken, josko minun pitäisi kirjoittaa elokuvasta analyysi ja eritellä minuutti minuutilta mikä siinä menee pieleen, sillä typeryyksiä ja epäonnistunutta huumoria oli ripoteltu elokuvaan laajalti, kauttaaltaan ja tauotta. Pitää melkein ihailla tekijöiden kykyä täyttää elokuva idiotismilla toisensa jälkeen niin, että pienintäkään onnistumisen pilkahdusta ei kuonakasasta pääse pilkahtamaan (hyvä on, myönnän hymähtäneeni yhdelle kuluneelle vitsille). Tuon hetken ajatusta harkittuani tulin järkiini. Vaikka aiheesta saisikin aikaiseksi railakkaan ja kiihkomielisen kirjoituksen, tarkoittaisi se elokuvan katsomista uudelleen. Ei kiitos. Ei koskaan. Ei edes humalassa.

Torstai 28.08.2003

Ordäyksen yö

Minun Taiteiden Yöni koostui Akateemiseen kävelemisestä ja Michael Mooren Stupid White Men -pokkarin alennushintaan poimimisesta. Nyt kun useamman kuukauden kahlaamastani Illuminatus!-trilogiasta on enää liitteet lukematta, ei välttämättä tarvitse odottaa hirvittävän pitkään, jotta pääsen kirjaan käsiksi. Hieman kirjaa vilkuiltuani luulen sen rakenteen tekevän siitä ihanteellisempaa bussiluettavaa, kuin mitä raskas, mutta nerokkaan hienorakenteinen Illuminatus! on.

Perjantai 29.08.2003
Päivän elokuva: Sen to Chichiro no kamikakushi (Spirited Away) (2001, Hayao Miyazaki)

Uniblogista päivää...

Aamuyön uneen liittyi jonotusnumeroita, joilla pääsi leopardien syötäväksi. Onneksi vuoroni tultua huomasinkin olevani Taika-Jim, ja tein hypnoottisen eleen, jolloin kissapeto kuvitteli olevansa leikkisä kissanpentu ja ryhtyi kehräämään, kun sitä rapsutti vatsasta. Niinpä minä ja jälkeeni jonossa olleet pääsimme pakenemaan ja kohti uusia seikkailuja...


Jumalten kylpylä

Jo oli aikakin. Jostain käsittämättömästä syystä (en vain halua tunnustaa laiskuuttani), Spirited Awaytä ei tullut vaan katsottua elokuvateatterissa. Useampien dvd-painosten värivirheiden säikyttämänä päätin odottaa jenkkipainosta, mutta senkin ilmestysestä ehti kulua aikaa, ennen kuin sain leffan käsiini. Postiluukun kolahdettua alkoi aikataulujen sovitus Suvin kanssa, koska olimme alunperin olleet menossa sen yhdessä teatteriinkin katsomaan, ja viimein tänään näimme elokuvan, ja voi jumankekka, että se oli hyvä.

Huolimatta aiemmin päivällä kohtaamieni vastoinkäymisten aiheuttamasta synkistelystä, saatoin nauttia elokuvasta melkein täysin siemauksin. Kyllä se silti vielä tarvitsee useamman kerran upotakseen samalla intensiteetillä kuin Tonari no Totoro, mutta uskallan arvata tästä vähitellen muodostuvan Miyazaki-suosikkini. Rakenteellisesti ja tarinallisesti se on toki ylivertainen, mutta pieniin humoristisiin yksityiskohtiin rakastuminen vie oman aikansa. En silti laisinkaan hämmästele, että useammat ystäväni ovat julistaneet tämän parhaaksi koskaan näkemäkseen animaatioelokuvaksi.

Lauantai 30.08.2003

Painipäivä

Tänään istuimme Lissun ja Jaana-Marin kanssa nenä ruudussa tuntitolkulla katsellen kun puolialastomat miehet näyttelevät tappelevansa keskenään, osoittaen kuitenkin samalla erinomaisia akrobaatin, voima- ja show-miehen kykyjä. Hurmiossamme hetken harkitsimme jopa lähtevämme kulttuuritalolle katsomaan Valhalla Pro Wrestlingiä, mutta tulimme järkiimme, ja päätimme tyytyä lähtemään lokakuussa Turkuun seuraamaan WWE Smackdownin esitystä nimellä Passport to Pain. Paikan päälle saa viedä kameran (joskaan ei videokameraa), joten minulla on toiveissa saada digille ärjyjä karjuja.