Elokuvia ja Valokuvia
...marjapuuroa villasukassa

Eetu, Irmeli & MC Pillow

Trio Niskalaukaus, Kaisaniemi Pop 2002

Sunnuntai 01.06.2003
Päivän elokuvat: The Three Musketeers (1973, Richard Lester), The Four Musketeers (1974, Richard Lester) ja Robin & Marian (1976, Richard Lester)

Richard Lester -minifestivaali

Kesäkuun ensimmäinen päivä vietettiin tiiviisti sisätiloissa nautiskellen elokuvista, joissa miekoilla oli oleellinen osa. 70-luvun musketöörielokuvat ovat olleet minulle aina paras sovitus Dumas'n tarinoista. Ja nyt kun jenkeissä julkaistiin nuo molemmat Lesterin ohjaamat säilänkalistelut maniossa paketissa, niin pitihän ne katsoa sopivassa seurassa. Kymmenestä paikalle kutsutusta melkein kaikki pääsivätin, joten tunnelma oli tiivis, ja riemukas, kun Michael York, Oliver Reed, Richard Chamberlain, Frank Finlay, Christopher Lee, Charlton Heston, Raquel Welch ja Faye Dunaway antoivat kykyjensä loistaa.

Ensimmäinen, The Three Musketeers on klassikkoasemansa ansainnut ja parempaa miekkailuelokuvaa ei ole tehty kuin 30-40-luvulla Errol Flynnin toimesta. Toinen, The Four Musketeers oli jo epätasaisempi ja hieman kierrätyksen oloinen, mutta erinomaisen viihdyttävä sekin.

Illan viimeiseksi olisi pitänyt tietenkin tarjoilla Lesterin musketöörilämmittely The Return of the Musketeers, johon Lesterin oli onnistunut vielä vuonna 1989 houkutella lähes koko alkuperäisten elokuvien tähdistö mukaan, mutta enhän minä edes muistanut koko elokuvaa. Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin tuskin olen sitä itse koskaan nähnytkään. Arvostelut eivät anna kaksista kuvaa. Mutta ei, meillä oli viimeiseksi voiteluksi varattuna iäkkään Robin Hoodin seikkailuja. Vaikka kriitikot olivat elokuvasta varoittaneet, niin ajattelin elokuvaa hankkiessani, että miten Robin Hood -elokuva, jota tähdittävät nuo kaksi suhu-ässien suurmestaria Sean Connery ja Robert Shaw ja plussana Audrey Hepburn ikääntyneenä nunnana, jonka pitää tehdä valinta jumalan ja rakastamansa miehen välillä, voisi olla mitään muuta kuin vähintäänkin viihdyttävä. Olinpas väärässä. Robin & Marian on nimittäin tuskastuttavan hidastempoinen, puupökkelömäinen, huonosti kirjoitettu, käsittämättömän surkeasti henkilöohjattu ja teknisesti vajavainen elokuva. Tällaisten nimitekijöiden tuotannossa se suorastaan hakee vertaistaan. Taistelukohtaukset olivat mukavan realistisia mätkimisineen, mutta siinäpä se. Silkkaa ajantuhlausta koko elokuva.

Maanantai 02.06.2003

Kauppa se on joka kannattaa

Olisi varmaankin kannattanut hankkia aikanaan Canon D60 Saksasta ja myydä se nyt muutaman satasen kalliimmalla kuin uuden 10D:n hinta Britti-Amazonin tilaushinta on. Ehkäpä kun Canonilta ilmestyy seuraava prosumer-malli, niin Suomessa saa vielä 10D:stä hyvän hinnan. Toisaalta ymmärrän kyllä, että joillekin Suomalaisen liikkeen (kaadoinpa muuten juuri teetä hiireeni, ei kannata, toim.huom.) "heti hyllystä kotiin" on myyntivaltti, mutta minulle se ei ole aivan 800 euron arvoinen.

Samalla tavalla minua hämmentää, että Suomen kaltaisesta informaatioyhteiskunnasta löytyy edelleen aivan fiksuja nuoria ihmisiä, jotka päivittelevät, kuinka jonkin artistin levyjä on niin hankala löytää Suomesta, vaikka lähimmässä verkkokaupassa artistin levyjä on tusinoittain ja vieläpä selkeästi halvemmalla, kuin paikallisen Anttilan alelaarissa.

No, nyt se rotta kuoli kokonaan. Päivän ilmainen opetus: sähköjyrsijät eivät pidä sokeroidusta teestä.

Tiistai 03.06.2003
Päivän elokuva: Men in Black II (2002, Barry Sonnenfeld)

Kymppi on just sopiva hinta dvd-levystä

Aamulla piipahdin Anttilassa ja havaitsin kuinka hyllyyn nosteltiin Men in Black II -dvditä ja kun hintalappu totesi, että köyhtyisin 10 euroa, niin ajattelin, että johan tuon kertakatselusta maksaisi. Toisesta hyllystä löytyi samaan hintaan elokuvahistoriallisesti dekadeja merkittävämpi The Wizard of Oz melkoisen erikoispainoksena. Nytpä on sitten sekin.

Illalla kotiin saapuessa tihrustimme Red Dwarfin kakkoskauden päätöjakson, joka alkaa varsin komealla musikkkinumero-unella (minun viimeisessä unessani olin Gérard Depardieu ja yritin pelastaa suuryrityksen ottamalla alastonkuvia ystävistäni). Levyn extrat on vielä katsomatta, vaikka ne osin ovatkin samat kuin BBC:n taannoisen Red Dwarf -illan spesut, jotka minulla on jossain videollakin ja sitäpaitsi spoilaavat pitkälle kahdeksanteen kauteen. Tämä ei tietenkään käy, koska Jaana-Mari ei ole nähnyt kuin nämä dvd:llä olevat jaksot. Kakkoskauden poisleikatut kohtaukset sen sijaan kiinnostavat.

Ja kun se MIB II (MIB 2, MIIB) tuli ostettua, niin pitihän se sitten nähdä. Yrgh. Siinä missä ensimmäinen osa oli uusi ja innovatiivinen, ratkiriemukas ja vauhdikas, niin kakkososa oli täysin turhaa lämmittelyä. Muutama hauska vitsi elokuvassa oli, mutta se ei juuri riitä kantamaan ensimmäisen osan kohtausten toisintoja. Samat vitsit, samat toimintakohtaukset, sama loppukevennys, mutta tylsempinä. Ei ihme, että levyn takakannessa lukee: "Heidän tulee pelastaa planeetta. Tuttu juttu." Olisivat jättäneet pelastamatta. Huoh.

Osa 1 kautta 2

Nelonen olisi tänään esittänyt ensimmäisen puoliskon pornolegenda Ron Jeremyn elämäkertadokumenttielokuvasta. Anteeksi kuinka ensimmäisen puoliskon? Hemmettiäkö ne menevät elokuvia pilkkomaan. Pornstar: The Legend of Ron Jeremy on kuitenkin elokuvaksi tehty, niin kyllä sen voisi elokuvana näyttää. Entäpä jos tästä tulisi tapa myös fiktion puolella: Ensi viikolla nelosella: The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring, osa 4/7. Tai no mistäs minä tiedän miten tuo kaksiosainen versio eroaa alkuperäisestä. Propseja neloselle kuitenkin aihevalinnasta.

Ja kun pornossa oltiin, niin Visa Kopu suorittaa googlekokeilua hakusanoilla ilmaisia porno kuvia. Ole hyvä, Visa. Elokuvia ja Valokuvia löytyy muuten tällä hetkellä Googlen ykköspallilta ainakin hakusanayhdistelmillä hyviä perseitä, isoja tissejä ja yhdyssanahirviöllä alaston valokuvia. Jepjep, niitähän täällä.

Vatsanpohjasta kuristaa

Enpä ole koskaan aiemmin pöräyttänyt yhdellä napin painalluksella reilusti päälle nettokuukausipalkkaani webbikauppaan. Tarkemmin ajateltuna en muista koskaan ostaneeni, kahta asuntoa lukuunottamatta, mitään noin kallista. Edellinen kamera erinomaisine linsseineenkin maksoi vain kolme neljännestä tämän hinnasta. Nyt alkaa sitten noin puolentoista kuukauden odotus, jonka aikana saatan olla raivostuttavan vauhko asiasta. Pyydän anteeksi jo etukäteen.

Korjaus: vajaa kymmenen vuotta sitten maksoin toisesta pc-koneestani, 90 MHz Pentium I:stä ohjelmistoineen ja oheislaitteineen 27000 markkaa silloista rahaa. Muisti oli silloin melko hinnoissa: sain maksaa 64 megatavusta muistia 5500 markkaa, jolla nykyhinnoilla saanee noin 8 gigatavua eli 120-kertaisesti muistia. Toisaalta, silloin ostamani Nokian huippulaatuinen (ja -hintainen) 17" monitori palvelee minua vieläkin, eikä mitään vikaa ole havaittavissa. Olipa tämä uusi digikamera kuinka hyvä tahansa, niin en usko enää kymmenen vuoden päästä sillä räpsiväni.

Keskiviikko 04.06.2003
Päivän elokuva: La Dolce Vita (1960, Federico Fellini)

Kesä on sitten virallisesti alkanut

Muistuttakaa joku minua, etten kulje kesän aikana töihin bussilla, joka kulkee Kauppatorin ohitse. Olin tänään työpaikalla vain 20 minuuttia reittioppaan arviota myöhemmin. Kesän tulosta huolimatta Hernesaaressa puhaltaa jäätävä merituuli. Pakkaskelin nahkatakki on vaihtunut reisipituiseen ja villapaita puuvillaiseen poolokaulukseen, mutta hansikkaat pysyvät kädessä.


Suloinen elämä

Illan klassikko oli Fellinin La Dolce Vita, jossa juoni jäi toissijaiseksi ja pääosan veivät mainiot näyttelijät, Marcello Mastroianni ja Anouk Aimée etummaisina, sekä Fellinin mestarillinen kuvakerronta. Muutamat otokset edustivat juuri sitä estetiikkaa, jonka kaltaista haluaisin parhaillani valokuvillani välittää. Ah, niin kaunista. Päivän mielenkiintoisena yksityiskohtana: en tiennyt, että termi paparazzi on syntynyt vasta 60-luvulla ja tulee tämän elokuvan sivuhenkilön nimestä.

Torstai 05.06.2003

Hasselhoff: Hooked on a Feeling

Kasan Jussi pelasti juuri päiväni. Työtoverini hämmästelivät suuresti hysteerisiä naurunpyrskähdyksiäni - kunnes näkivät mitä minulla oli ruudullani, sitten ei enää kukaan hämmästellyt. Mutta kyllä se kuulkaa on niin, että David Hasselhoff on Jumalan lahja saksalaisille.

Nörttihaaveen täyttymys

Niin kauan kuin kännyköitä on ollut ja ainakin siitä asti kuin ensimmäisen oman puhelimeni hankin, olen haaveillut, että se hälyttäisi saapuneesta viestistä tai tulevasta puhelusta Star Trekistä tutulla iii-uuu-äänellä (virallisemmin USS Enterprise Officer's Hail), mutta vanhat puhelimeni eivät ole moiseen kyenneet ja olenkin ollut äärettömän kateellinen tovereilleni, joiden kommarit ovat soittaneet ties mitä leffalainauksia soidessaan. Tänään mietin asiaa sattumalta, ja totesin, että 7650nihan pystyy moiseen suoritukseen. En jaksanut edes etsiä wav-amr-ääniformaattien välistä konvertteria, vaan heitin Googleen star trek sounds, ja työnsin puhelimen kuulokkeiden väliin. Play WinAmpista ja Record Nokia sound recorderista ja minulla oli ääni puhelimessani. Pienestä on ihmisen onnellisuus kiinni.

Tarkemmin ajateltuna tämä antaa melko lailla rajattomat mahdollisuudet pienimuotoiseen hauskanpitoon. Personoitujen soittajaryhmien kanssa tällä ominaisuudella voi keksiä vaikka minkälaisia yhdistelmiä. Vaimon soittaessa puhelin sanoo hänen äänellään: "Kultaseni, vastaisitko puhelimeen, olisi hieman asiaa." Tai... niin no, jätettäköön muut vaihtoehdot minut paremmin tunteville kotitehtäviksi.

Ja jottei aihe menisi pelkäksi pelleilyksi, niin oikeaa hyötykäyttöäkin tälle löytyy, nimittäin hands-free-setti menettää aikalailla merkityksensä, jos sisääntulevan soittajan joutuu jokatapauksessa tarkistamaan puhelimen ruudulta. Sen sijaan, jos esimerkiksi autoa ajaessa korvanappi ilmoittaisi: "Jaakko soittaa... Jaakko soittaa... Jaakko soittaa...", niin puhelun voisi huoletta aktivoida kaivelematta itse laitetta ties mistä lokerosta tai povitaskusta.


Viihdepainia

Illalla olikin sitten vuorossa viihdettä suurella rahalla, kun Jaana-Marin ja Lissun kanssa katsoimme WWE: Judgement Day 2003 -painitapahtuman, jossa suurikokoiset puolialastomat miehet teeskentelivät hakkaavansa toisiaan. Akrobaattiset heittelyt, hyppelyt ja lihasten pullistelut sen sijaan olivat aitoa tavaraa. Samalla saatiin aimo annos saippuaoopperaa. Tuskin maltamme odottaa seuraavaa, Bad Blood -tapahtumaa. Sillä välillä voimmekin viihdyttää itseämme SubTV:n sunnuntaisilla Raw- ja Smackdown-lyhennelmillä.

Viihdepaini on sanalla sanoen perinteisen sovinistinen laji, sillä miehisten lihaskimppujen edes näytellessä väkivaltaa, painijattarien puolella illan päätapahtumaksi kohosi kahden Playboyn sivuilla sulojaan esitelleen painitähtösen, Sablen ja Torrie Wilsonin välinen "Bikini Challenge", jossa yleisön huutoäänestyksellä ratkaistiin, kumpiko neidoista riisuuntuu viekottelevammin aamutakista kaksiosaiseen uima-asuun. Ja koskapa sohvalla vieressäni istuneet modernit, itsenäiset naiset eivät vastalauseita esittäneet (enkä minä silloin kun Val Venis keikisteli pyyhkeessään), niin sallin itseni nauttia viihteestä täysin siemauksin.

Viihdepaukun jälkeen kehossa olikin sitten yliannos testosteronia ja jälki oli sen mukaista.

Perjantai 06.06.2003

Ajanhukkaa

Suoraan sanoen, vituttaa, kun ei koskaan ehdi mitään eikä mihinkään. Loma tulee tarpeeseen.

Lauantai 07.06.2003
Y tu mamá también (2001, Alfonso Cuaron)

Leppoisat syntymän vuosijuhlat

Suvi täytti vuosia, ja juhlistimme sitä hyvin pienellä seurueella ensin illastamalla italialaista ja sen jälkeen elokuvalla meidän luonamme. Minua ja Jaana-Maria lukuunottamatta kukaan seureestamme ei ollut nähnyt Y tu mamá tambiénia, joten sain loistavan tekosyyn poimia leffan viimeinkin Anttilan hyllystä, jossa se on minua jo pitempään odottanut. Tammikuussa (ei permalinkkejä vielä tuolloin, kolmannen päivän merkintä) pitämässäni vuosikatsauksessa valitsin elokuvan parhaaksi minulle uudeksi vuonna 2002 näkemäkseni elokuvaksi, ja nyt toisenkin katsomiskerran jälkeen tuo arvio pitää. Elokuva on raikas, todentuntuinen, lämmin, koskettava, seksikäs, hauska ja myös traaginen, kaikkea yhtäaikaa. Jos joltakulta on elokuva vielä näkemättä, niin hopihopi sinne Anttilaan hankkimaan. Tästä dvd:stä 20 euroa ei ole liikaa.

Päivänsankari sai muuten kehystetyn kuvasuurennoksen yhdestä parhaista hänestä ottamistani kuvista. Kuva on viime kesältä ja tutut varmasti keksivät mistä kuvasta on kyse ja löytävät sen valokuvagalleriastani.

Sunnuntai 08.06.2003

Digin odotuksessa

Digitaalikameraa odotellessa olen siirtänyt suurimman osan suunnittelemistani kuvaussessioista siihen vielä määräämättömään ajankohtaan, jolloin saapumisilmoitus postipaketista kolahtaa postiluukustamme. Sen sijaan päätin tänään koko päivän Worms Armageddonia hakattuani eksyä ulkosallekin ja päädyin Hakaniemen työvoimatoimiston sisäpihalle räiskimään. Muutaman kerran mielessä kävi, että "jos olisi digi, niin voisin nytkin laulattaa kameralla tästä kymmenen kuvaa ja valita parhaan". Jotkut kohdat pihapiirissä vain huusivat: "Kuva! Kuva!", mutta juuri sen parhaan rajauksen, kuvakulman, polttovälin ja aukon etsimiseen olisi palanut filmiä aivan tuhottomasti.

Sinänsä tieto tulevasta digistä on muuttanut asennoitumistani kuvaamiseen kokeellisempaan suuntaan. Uskoisin uuden kameran tuoman kokeilun helppouden ja edullisuuden parantavan keskimääräistä kuvieni laatua.

Enterprise

Pääsimme viimein taas Enterprisen makuun ja onhan sarja hieman petrannut, mutta ei sitä hyvällä tahdollakaan voi hyväksi sanoa. Jos voisi, se tarkottaisi, että hyvästä Star Trekistä ja yleisemmin hyvästä tv-scifistä olisi niin pitkä aika, että ne olisivat vain muistoja. Onneksi näin ei ole. Juuri kesken tapetut Farscape ja Firefly elävät muistoissa vielä pitkään, Jeremiahin toinen esityskausi alkaa tänä syksynä, eikä siitä Star trek: Deep Space Ninenkaan päättymisestä ole niin kauan. Samalla kun tähän vielä laskee kymmeniä kertoja nähtyjen Re Dwarfien uuden tulemisen dvd:llä, niin ei tilanne aivan katastrofaalinen ole. Uutta ja hyvää scifiä kuitenkin kaivattaisiin lisää, ja pian. Enterprise kykenee viihdyttämään, mutta ei hengästyttämään.

Can you handle a Massive Penis?

Vielä kaksi kuukautta sitten en saanut roskapostia. En ensimmäistäkään. Olin valvonut melko tarkkaan, että iki-osoitteeni ei ollut millään webbisivulla tai uutisryhmässä ilman asianmukaisia nospam-eisikanautaa-kryptauksia ja se toimi. Ainoat kaupalliset tiedotteet, joita sain olivat hyväksi havaitsemieni freewareohjelmien kaupallisten versioiden mainoksia, jotka mielelläni kestin saadakseni käyttää ohjelmia jatkossakin.

Sitten kaikki muuttui kun se yksi saatanan tanopää, jonka "paljastuskirjasta" puoli Suomea sai kärsiä, konstruoi Iki ry:n jäsenlistasta spämmilistan, ja ilmeisesti (ainakin viestien header-tiedoista päätellen) tämä lista on sittemmin vuotanut jollekin sähköpostilistoja kaupittelevalle taholle, siilä tätä nykyä saan säännöllisesti roskaa, joka kaupittelee milloin suurempaa penistä, milloin halvempaa asuntolainaa tai puutarhanhoitovälineitä. Aromipesää - tuota naisellisen intiimiepähygienian eponyymiä - ei ole vielä kukaan tarjonnut. Ja hyvä niin.

Vastaus spämmiotsikkoon jätetään taas kotitehtäväksi.

Maanantai 09.06.2003
Päivän elokuva: Red Dirt (2000, Tag Purvis)

Kävijöiden päivittelyä

Jaahas, 25 kilokävijän raja meni rikki kuin varkain ja 26 tuhattakin lähenee reilua vauhtia. Mittari tosin näyttää vasta vajaata 25 tuhatta, taannoisen html-kämmäilyni ansiosta. Viime aikoina kävijöitä ovat kiinnostaneet erikseen manittavasti polven anatomia, erotiikka kotona ja joka päivä uusi kuva porno. Sekä tietenkin ne tavalliset. Jostain syystä minusta on viime aikoina tullut auktoriteetti Irina Björklundin suhteen. Neidon tissejä ja varsinkin kuvia niistä kysellään useamman kerran joka päivä. Hyvä hääpuhe on myös ollut kestosuosikki. Ja kuten olen ennenkin, hyvä puhe on lyhyt ja persoonallinen - mieluummin niin, että se kuvastaa sekä puheenpitäjän että juhlakalun persoonaa.


Unelmia ja toimistohommia

Houkuttelimme illalla salin jälkeen Jaakon seuraksemme viihtymään audiovisuaaliseten ärsykkeiden parissa. Jaakko toikin mukanaan muutaman dvd:n, joista kokeilimme ensin palkitun brittikomediasarjan The Officen ensimmäistä jaksoa. Sarja on pirullisen ilkeä ja nerokkaan todentuntuinen. Tässä sarjassa ei ole turhia naururaitoja, julma huumori esitetään dokumentinomaisesti toimiston arkipäivänä. Pomot ovat paskiaisia, jotka kuvittelevat, että kaikki pitävät heistä ja käytännön pilat ovat juuri niin käsittämättömiä, kuin tällaiselta toimistolta voi odottaakin. Kukaan ei ole koskaan valmistanut hyydykettä minun nitojani ympärille. Tätä sarjaa pitää ehdottomasti nähdä lisää.

Olisimmekin jatkaneet The Officen jaksoilla, mutta Jaana-Marin vaatimuksesta siirryimme katsomaan elokuvaa nimeltä Red Dirt, jonka takakannen kuvauksen lainaan nyt tähän kokonaisuudessaan:

Family secrets, simmering anger, and reporessed sexual desires vividly capture life in the Deep South. Griffith, a morose young man, orphaned as a child, dreams of leaving home but feels tied down by his cousin (who is also his lover) and his invalid aunt. When a mysterious man appears to rent the family cottage, Griffith is tantalized with the possibility of escape and homoerotic fulfillment.

Jepjep. Haluaisin sanoa, että elokuva oli ihan sitä itseään. Haluaisin kertoa, kuinka ylinäytellyllä Syvän Etelän aksentilla lausutut kornit vuorosanat lähes sulautuivat kaiken peittävään klassiseen musiikkiin. Haluaisin, mutta se olisi vain puoli totuutta. Elokuvassa oli nimittäin tämän tason tuotokseksi luvattoman paljon hyvääkin: osa näyttelijöistä oli varsin vakuuttavia, moneen kohtaukseen oli ladattu sitä punaisen mullan tunnetta ja tunnelmaa talikon sijasta leveällä lapiolla ja ennenkaikkea kuvasommittelu oli paikoin erinomaista. Ikävä kyllä, tämä ei riitä korvaamaan sitä, että elokuvan rytmitys oli pahasti pielessä ja juonen kuljetus hidasta kuin kesäinen päivä Mississippillä. Ja se lupailtu erotiikkakin jäi melko hienovaraiseksi vihjailuksi. (Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö se olisi vedonnut joihinkin meistä, minä vain kaipasin vähän enempää.)

Keskiviikko 12.06.2003

Huokaus

Näyttää pahasti siltä, että tästä tulee kolmas perättäinen reilun kymmenen tunnin työpäivä. Standardeja hiuksenhienosti väistelevät selaimet tekevät minua vähitellen raivosta sokeaksi. Ei paljoa blogituta. Illalla olisi Kaivopuiston pop-konsertti, mutta se taitaa kyllä jäädä väliin. Kuusi ja puoli työpäivää kesälomaan. Huokaus.

Ainakaan minä en saa (edes epäsuoria) tappouhkauksia työpaikallani.


Kaivopuisto Pop

Viisi teekuppia ja sata kirouspyrskäystä myöhemmin ajattelin, että saattaisi sinne sittenkin vielä ehtiä jotain artistia kuuntelemaan, ja yritin ottaa selvää aikataulusta. Syötin Googleen hakusanat kaivopuisto pop, ja tyrmistyin saadessani ensimmäiseksi vastaukseksi omat valokuvasivuni, joilla on kokonaiset kolme kuvaa viime vuoden tapahtumasta. On taas jollakulla jäänyt löydettävyys suunnittelematta. Löytyiväthän ne tiedotkin sitten, mutta taitaa jäädä menemättä.


Keksikää omat alieninne, saatana!

Pyhää raivoa ja vihaa Rick Bermanin ja kumppaneitten suuntaan! Voin hyvin kuvitella mitä Enterprisen suunnittelupalavereissa tapahtuu: "Hei Rick, muistatko kun TNG:ssä tavattiin ensimmäistä kertaa Ferengit, täysin uusi laji, jota kukaan ihminen ei ollut ennen nähnyt? Vähnäkö olisi hienoa, jos 200 vuotta aiemmin Enterprisen hemmot tapaisivat ne? Fanit varmaan tykkäisivät." Eikä tässä vielä kaikki. "Ei kuule, ei ne Ferengit vielä mitään, tuodaan kehiin Borgit! Ei sillä mitään, että Picard ja kaverit olivat äimissään, kun kukaan ei ennen ollut moisia otuksia nähnytkään. Vähänkö oli hienoa, jos lähes 200 vuotta aiemmin Enterprisen hemmot tapaisivat ne? Fanit varmaan tykkäisivät." Mitähän seuraavaksi? "Hei Rick, ei meidän tarvitse tyytyä näihin. TNG:ssä, DS9:ssä ja Voyagerissa oli vaikka millä mitalla suosittuja lajeja, jotka tavattiin siellä ensimmäistä kertaa. Vähänkö olisi hienoa, jos lähes 200 vuotta aiemmin..."

Paljastanpa teille nyt jotain: fanit, helvetti soikoon, vihaavat sitä. Allekirjoittanut ainakin.

Lauantai 14.06.2003
Päivän elokuvat: The Matrix Reloaded (2003, Andy & Larry Wachowski), Dobermann (1997, Jan Kounen) ja The Invisible Man (1933, James Whale)

Elokuva- ja lettupäivä

Kävimme sitten viimein katsomassa The Matrix Reloadedin, joka ilmeisesti parempien elokuvien puutteessa pyöri vieläkin Tennispalatsin ykkösalissa. Lauantai-iltapäivän näytös oli kyllä harvinaisen tyhjä; sadekuuroja oli elokuviin paennut vain kourallinen ihmisiä. Elokuva oli paikoitellen visuaalisesti varsin näyttävä. Ja... ja... Niin, no siinähän se anti olikin. Juoni itsessään ja siihen päälleliimatut filosofiset pohdiskelut olivat kyllä sellaista huttua, että ei pahemmasta väliä. Liekö pojilla loppuneet rahat ja aika kesken vai olivatko tavoitteet liian korkealla, sillä tällaisen visuaalisen pläjäyksen yksi kantavista pilareista, eli tietokone-efektit, tutisivat odotusten painon alla ja olivat paikoin sortua omaan läpinäkyvyyteensä. Matrix-maailman hahmot eivät pukeudu mustaan siksi, että se olisi coolia, vaan siksi, että heidät olisi helpompi rendata taistelukohtauksiin. Metsään mentiin.

Ja oikeasti, elokuvassa pitää olla jotain fumdamentaalisesti väärin, jos edes Monica Bellucci kumimekossa ei pelasta sitä.

Päivän toiselle elokuvalle Monica Bellucci tiukoissa nahkavaatteissa sen sijaan antoi paljon. Ei voi sanoa, että pelasti, sillä elokuva ei varsinaisesti kaivannut pelastamista. Elokuvallisen pannukakun jälkeen kutsuimme Mikin ohukaiskekkereihin ja valitsimme hyllystä moneen kertaan nähdyn Dobermannin. Lihatäytteisten lettujen kyytipoikana oli siis elokuva, joka on juuri niin cool väkivaltaisuudessaan, kuin mihin Matrixit efekteillään pyrkivät. Juoni on yksinkertainen, eikä yritä liikoja; hahmot ovat karikatyyrejä, mutta niin rennon viileitä ja visuaalinen ilme on omaperäinen. Paljon auttavat myös Monica Belluccin, Vincent Casselin ja Tcheky Karyon mainiot roolisuoritukset, joista viimeksi mainittu, psykoottisena, lähes saatanallisena, poliisikomisariona vie pisimmän korren.

Illan pimetessä lettujen täyte vaihtui kermavaahtoon ja mansikkahilloon, sekä elokuva 30-luvun kauhuklassikkoon. Kukaan meistä ei ollut nähnyt James Whalen The Invisible Mania aiemmin (joskin Mikki oli kuulemma vastikään lukenut Wellsin romaanin), joten emme aivan tieneet mitä odottaa. Claude Rainsin karismaatinen ääninäyttely ja vieläkin yllättävän raikkaat efektit, sekä tiukka ja hallittu juoni tekivät leffasta erinomaisen nautittavan kokemuksen. Una O'Connor teki kuitenkin elokuvan "nautittavimman" roolin hystterisenä baarinpitäjän vaimona - roolin, jonka hän käytännössä toisti kaksi vuotta myöhemmin Whalen The Bride of Frankensteinissa. (IMDB:stä huomaan, että O'Connorin hysterista pääsee nauttimaan vielä ainakin kerran, kunhan se lupailtu juhlavuosipainos The Adventures of Robin Hoodista ilmestyy. Näyttääpä hän olevan The Sea Hawkissakin, joten pitää varmaan nimetä se loppuvuoden Classic, jossa nuo näytetään uudelleen "hysteriaa ja miekkoja" -teemaiseksi.

Jaana-Marin jo nukahdettua Mikki ja minä sinnittelimme vielä levyltä löytyneen puolituntisen varsin onnistuneen dokumentin, joka valotti mielenkiintoisia yksityiskohtia elokuvan tekovaiheista, ja asetti Whalen Frankensteinin ja tämän elokuvan hauskasti rinnakkain.

Sunnuntai 15.06.2003
Päivän elokuva: Plunkett & Macleane (1999, Jake Scott)

Snickers-kanaa

Puolilta päiviltä herättyämme ja havaittuamme Enterprise toisen kauden lopun yllättävänkin hyväksi suuntasimme myöhäiselle lounaalle Kimmon ja Irman (onnea vaan tuoreelle kihlaparille) luokse. Erinomainen kana-couscous ristittiin jännittävän maapähkinävoikastikkeensa ansiosta uudestaan Snickers-kanaksi. Nimi ei pahenna miestä, joten miksi kanaakaan. Herkkua mitä herkkua.

Kun edes Liv Tyler periodipuvussa ei riitä...

Palattuamme ja salilla pyrähdettyämme lysähdimme voimattomina tihrustamaan Mikiltä lainattua Plunkett and MacLeanea. Olipa kertakaikkiaan tyhjänpäiväinen ja laahustava elokuva. Robert Carlyle sentään aivan hetkittäin antoi vilauksen niistä taidoista, jonka ansiosta hanestä on eräs suosikkinäyttelijöistäni tullut, mutta ei sillä vielä pitkälle pötkitä. Elokuvan ohjaaja Jake Scott ei ole sittemmin ohjannut toista pitkää elokuvaa. En ihmettele.

Maanantai 16.06.2003
Päivän elokuva: The Matrix (1999, Andy & Larry Wachowski)

Se ensimmäinen Matrix

Pitkien työpäivien painoksi on ehtinyt lähinnä katsella elokuvia. Ja nyt työkiireiden vähitellen helpottaessa niille elokuville jää aikaa vieläkin enemmän. Hyvä niin, sillä vuosi on jo melkein puolessa, eikä sadan elokuvan raja ole vielä rikki - viittä vaille kuitenkin. Viikonlopun Matrix-pannukakun jälkeen oli melkein pakko verrata sitä trilogian ensimmäiseen osaan.

Kaikesta parjaamisesta huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että kun The Matrixista unohtaa sen aivan käsittämättömän typerän juonikuvion koneiden virrantarpeesta, niin jäljelle jää visuaalisesti upea, omaperäinen ja loppujen lopuksi varsin mainio toimintaelokuva. Kakkososassa ei ole oikeastaan mitään parempaa kuin tässä ensimmäisessä.

Tiistai 17.06.2003
Päivän elokuva: Sånger från andra våningen (2000, Roy Andersson)

Haluatko miljonääriksi?

Ei kannata. Henkilökohtaisesta kokemuksesta tiedän, että ei se miljonäärin elämä ole kovin kaksista. Verottaja tulee ja vie tuhkatkin pesästä. Veroehdotusta korjaillessani löysin nimittäin taas sen parin vuoden takaisen verolipun, jossa verottaja oli laskenut virheellisen verotusarvon niille muutamalle hassulle omistamalleni silloisen työnantajani pörssissä listaamattomalle osakkeelle. Kokonaissuma ylitti tuon maagisen miljoonan markan rajan. Kaikkia ei naurattanut; eräs työtoverini sai varsin paljon isommalla osakepotilla ja samoilla virhelaskelmilla yli miljoonan markan jälkiverot. Siinä saattoi aamukahvi pyrskähtää rinnuksille.

Satiirista allegoriaa

Harvoin tulee Suomen televisiosta enää elokuvia katseltua, kun ne on joko nähty vuosia aiemmin tai reunaraiskattuja versioita, tai sitten eivät vain mahdu aikatauluun. Tänään kuitenkin osuimme tv:n ääreen kun Ylen ykköskanava näytti Roy Anderssonin elokuvan Sånger från andra våningen ja elokuva oli jotain aivan muuta kuin häilyvät mielikuvani antoivat odottaa. Jonkin aikaa pällistelimme elokuvan irrallisen surrealistisia kohtauksia, mutta kun homman kantava juju selvisi, niin nautimme täysin siemauksin. Hallittua kuvankäyttöä, allegorista kerrontaa, loitontavaa metaforallisuutta ja lähentävää inhimillisyyttä. David Lynch olisi ollut ylpeä tästä länsimaisen rappion kuvauksesta.

Elokuva vaatii toisen katsomiskerran, jotta se avautuisi kunnolla ja nousisi kirkkaimpaan viiden tähden joukkoon. Uskallan kuitenkin arvata, että sinne se vielä päätyy, sen verran sanattomaksi ihailusta se jätti. Ensi katsomisella jätämme sen kuitenkin vain neljään ja puoleen tähteen, silkasta ylivuotavuuden tunteesta.

Keskiviikko 18.- Sunnuntai 22.06.2003

Lomaa ja rentoutumista

Kesäloma on alkanut (kirjoitan tätä lauantaina 28. päivä, kymmenen päivän päivitystauon jälkeen, mutta ehkä se tästä). Juhannus sujui leppoisissa merkeissä Etelä-Pohjanmaalla reilun 15 hengen kaveriporukalla, johon kuului loppujen lopuksi yllättävänkin monta bloggaajaa. Pelien, saunomisen, geneerisen elbailun ja järjettömän ylensyönnin (urbaani metsästäjä onnistui pyydystämään mm. 1,6kg härän sisäfilettä, kanaa, ja usean paketin makkaroita) lomassa tuli valokuvattuakin ja rullalle päätyi useita hyviä kuvia mm. juhannuskokosta, kameraa hyvin läheltä hämmästelevistä lehmistä ja tietenkin linssinluteena keikistelevästä Jaana-Marista. Saaressa onnistuin ilman kenkiä(kään) kekkaloidessa repimään varpaani ja ajastimen kanssa kilpaa juostessani melkein kaatamaan koko jalustan kameroinen päivineen järveen liukkaalla rantakalliolla.

Juhannuksen uusiin kokemuksiin kuului auton vuokraaminen. Reilu vuosi sitten luovuttuani autosta olen yleensä saanut pidemmille matkoille auton lainaan vanhemmiltani, mutta juhannus on sellaista aikaa, jolloin hekin menopeliään väistämättä tarvitsevat, joten olimme pakotettuja kääntymään kaupallisen autonlainaamon puoleen. Kahlattuani läpi kasan melko hävyttömiä hintoja, onnistuin bongaamaan Toyotan huokean kesäviikkotarjouksen, jonka onnistuin tinkimään vielä kohtuullisemmaksi, koska emme tarvinneet autoa koko viikoksi. 170 eurolla saimme neljäksi päiväksi pienen Corollan, johon kolmen hengen matkaseurueemme mahtui ruhtinaallisesti ja tavaramme vähemmän kuninkaallisesti. Itse asiassa oli onni onnettomuudessa, että seurueemma neljäs jäsen päätti etsiä vaihtoehtoisen kulkuvälineen, sen verran tiukkaa tavarat kuitenkin tekivät. Ei autoa ihan joka viikonlopuksi kannata vuokrata, mutta erikoistapauksissa kyllä, ja Toyotan vuokrauspalvelua uskallan suositella tämän kokemuksen perusteella.

Maanantai 23.06.2003
Päivän elokuva: The French COnnection (1971, William Friedkin)

Takaisin sivistyksen parissa

Juhannusviikonlopun jälkeen palasimme loma-arkeen, kuinkas muuten, elokuvien parissa. Maanantai-iltapäiväksi osui hyllystä käteen moderni kyttäklassikko The French Connection, joka on kyllä maineensa ansainnut. Tiukkaa ja tunnelmallista kuvausta, mielenkiinnon säilyttävä tarina, ja loistavat roolisuoritukset pääosan esittäjiltä, erityisesti Gene Hackmanilta takasivat elokuvanautinnon.

Painia, vapaapainia

Milla oli pikavisiitillä Suomessa ja toi mukanaan reilut kymmenen tuntia WWE-vapaapainia lieveilmiöineen. Oli sisäpiirin juorumakasiinia ja ennakkohehkutusta, oli Rawta ja Smackdownia pitkinä versioina, sekä sokerina pohjalla viimeisin iso tapahtuma Bad Blood. Kuten olen aiemminkin todennut: jos minun on katsottava saippuaoopperaa, niin mielummin sitten sellaista, jossa isot puolialastomat miehet heittelevät toisiaan - motivaatiota omaan saliharjoitteluun, näet.

Keskiviikko 25.06.2003
Päivän elokuva: French Connection II (1975, John Frankenheimer)

Kovaotteiset miehet Marseillessa

Frankenheimerin ohjaama jatko-osa The French Connectionille oli sekin tiukka ja mainio elokuva, muttei yksittäisenä elokuvana olisi ollut mistään kotoisin. Päähenkilöiden motivaation ymmärtäminen vaatii ehdottomasti ensimmäisen osan näkemisen. Hackman on taas pirullisen hyvä Popeye Doylena, mutta siihen se pitkälle jääkin. Juonessa on tällä kertaa muutama ikävä aukko, mutta kyllä tämänkin aivan mielikseen katsoi; Frankkenheimer ei kuitenkaan ole aivan turha ohjaaja.

Torstai 26.06.2003
Päivän elokuva: Hong Kong 1941 (Dang doi lai ming)(1984, Leong Poh-Chih)

Hong Kong toisen maailmansodan pyörteessä

Iltapäivän elokuvaksi kelpuutettiin pitkään Karilta lainassa roikkunut Hong Kong 1941, joka oli varsin erilainen kuin olin odottanut. Olin ilmeisesti onnistunut sotkemaan elokuvan juonensa perusteella johonkin toiseen Hong Kong -elokuvaan ja näin ollen koko tarina oli minulle silkkaa yllätystä. Ja mitä mainioin tarina se olikin. Japanilaisten vallatessa Hong Kongin, kaupunkia repivät kahtia kollaboraatoreiden ja kiinalaismielisten kiistat. Tähän taustatarinaan on sijoitettu uskottava ja koskettava kolmiodraama. Chow Yun-Fat osoittaa tässä uransa alkuvaiheen elokuvassa jälleen kerran miksi hän on yksi Aasian kovimista tähdistä. Harva näyttelijä kykenee ilmaisemaan samaa skaalaa tunteita sanattomasti.

80-lukua tylsimmillään

80-lukubileet DTM:ssä: mikä voisi mennä pieleen? Jaakko raahasi meidät viimeinkin jo viime vuoden puolella osoitettaan vaihtaneeseen uuteen DTM:ään. 80-lukubileet lupasivat hauskankornia nostalgiamusiikkia, kivoja asuja ja villiä tanssia. Paikka kuitenkin ammotti tyhjyyttään, ja vaikka musiikki oli mainiota, niin tanssijalkaa ei sittenkään ketkuttanut. Illan artisti, Eini, esiintyi melkein tunnin myöhässä, jottei aivan tyhjälle salille tarvinnut loilottaa, ja vaikka show sujuikin, niin sen verran usein meni nuotin vierestä, että minäkin huomasin. Ja se ei ole koskaan hyvä merkkki. Itse tilasta pidin huomattavasti enemmän kuin vanhasta DTM:stä, jonka ahtaudessa useammin pikemminkin ahdistuin. Tutustunemme paikan viihdeantiin uudelleen pikemmin kuin puolen vuoden päästä.

Perjantai 27.06.2003
Päivän elokuva: Jay and Silent Bob Strike Back (2001, Kevin Smith)

Kesäleski

Tuskin olin saattanut vaimoni junaan ja matkaan pohjoiseen luokkakokoukseen, kun jo nautiskelin kahden kaunottaren kanssa mansikoita ja vaniljavaahtoa. Iltapäivän täytti vapaapaini ja mauton huulenheitto. Kuuman hikiset ja alastomat hetket pienessä kopissa päätin kuitenkin jättää tällä kertaa väliin.

Iltayöstä työnsin soittimeen Kevin Smithin 90-minuuttisen homovitsin, jossa Mark Hamill pääsee lohkaisemaan: "Don't fuck with a Jedi Master, son.". Ensimmäisen kerran elokuvan nähdessäni olin aivan jouluissani ja muistan räkättäneeni vitseille kuin vajaamielinen, mutta nyt tietäessäni mitä odottaa, elokuvan taso oli laskenut silmissäni huomattavasti. Smithin itseironia ja oma jengin kurmotus lyö juuri hieman liikaa yli. Elokuvassa on paljon hyvää, ja nautin siitä edelleen melkoisesti, mutta kyllä tämä kilpailee Mallratsin kanssa Smithin heikoimman elokuvan tittelistä. Yksittäisten kohtausten kirjoittamisen Smith hallitsee toki suvereenisti: "In this twisted world we do not spank the monkey, the monkey spanks us"

Lauantai 28.06.2003
Päivän elokuvat: Shrek (2001, Andrew Adamson, Vicky Jenson, Scott Marshall) ja The Shining (1980. Stanley Kubrick)

Funny, I don't recall Marilyn being so hairy

Iloisen kesälesken päiviä jatkaessani kutsuin Marilynin puutteessa Mikin syömään ja katsomaan elokuvia. Rakensimme kasaan sisäfilesalaatin, josta riittää atriaa huomiseksikin, ja tuijotimme ensin Shrekin, joka on edelleen yksi hauskimmista ja omalla tavallaan ilkein koskaan näkemistani animaatioelokuvista. Eddie Murphyn pitäisi keskittyä ääninäyttelyyn ja jättää naamanvääntely siinä lahjakkaammiksi kehittyneille kolleegoilleen. Hörötimme taas kerran lähes tauotta läpi elokuvan.

Koska salaatin jälkeen pistelimme poskeen toisenkin purkillisen jäätelöä, niin emme pureskelleet sohvatyynyjä nälkäämme, vaan silkasta kauhun väristyksestä, kun tihrustimme Kubrickin mestarillista versiota Kingin The Shiningista. Vaikka olenkin nähnyt elokuvan useammin kuin muutaman kerran, niin jostain syystä se avautui minulle tänään aivan uudella tavalla ja sain siitä kovemmat vibat kuin koskaan aiemmin. Nicholsson on aivan täydellinen roolissaan, ja Kubrickin kuvasommittelu ja kamera-ajot ovat käsittämättömän upeita. Ah!

Sunnuntai 29.06.2003
Päivän elokuvat: Tigerland (2000, Joel Schumacher) ja The Rules of Attraction (2002, Roger Avary)

Päivä vain hurahti

Jaana-Marin matkaillessa jouduin vallan hunnigolle. Puhelu Annen kanssa eilen aamulla (tavoittelin hänen hulttio-kämppistään, jonka sentraalisantrana neiti L. joutuu silloin tällöin toimimaan) aiheutti valtavan tarpeen hankkia uusin versio Nethackistä. Niinpä huomasinkin, että lauantaina nukkumaan mennessäni sunnuntai oli jo hyvin, hyvin pitkällä. Kiitos vaan tästäkin unettomasta yöstä.

Reaaliajallisesti illan (minun sisäinen kelloni taisi osoittaa alkuiltapäivää) jo tummuessa suuntasin kebabbilan kautta (luonas-aika, kuten sanoin) Jaakolle nauttimaan elokuvasta. Ja nautintohan siitä tulikin, vaikka valitsimme Batman-elokuvasarjan tuhoamisella ikuiset vihamme ansainneen Joel Schumacherin, Suomen teattirikierroksen väliin jättäneen, Vietnam-elokuva Tigerlandin katsottavaksemme. Näyttää todellakin siltä, että Schumacher on tehnyt Falling Downin lisäksi toisenkin oikeasti hyvän elokuvan. Ainakin Vietnam-elokuvien nykyään niin tasapaksussa genressä tämä erottuu edukseen. Suuri osa elokuvasta toki nojaa Colin Farrelin karismaan, mutta muutama muukin näyttelijä pääsee loistamaan, eritoten Tom Guiry, joka yhdessä ainoassa kohtauksessa oikeuttaa koko elokuvan olemassaolon.

Eikä tuo Jaana-Marikaan siellä sateisessa Itä-Suomessa viihtynyt paria päivää kauempaa. Jälleennäkemistä juhlistimme Jaakolta lainatulta The Rules of Attractionilla, jolle olin asettanut - kaikista haukuista huolimatta - melkoiset ennakko-odotukset. Elokuvassa oli muutama käsittämättömän hieno hetki ja Avary on teknisesti erinomainen ohjaaja, mutta kokonaisuutena tarina ei vain kertakaikkiaan pysynyt kasassa. Ja miksi näissä "huumeita ja seksiä" -elokuvissa on aina liikaa huumeita ja liian vähän seksiä?

Loppuillan päässä pyörikin pähkähullu visio, jota aloimme Jaakon kanssa kehittelemään aluksi leikillämme, mutta vähä vähältä enemmän tosissamme. Jos terveys ja kantti kestävät, niin tästä voi tulla jotain todella hienoa. Ennen kuin asiasta on neuvoteltu tarkemmin, kietoudun kuitenkin salaisuuden verhoon.

Maanantai 30.06.2003
Päivän elokuvat: Hearts in Atlantis (2001, Scott Hicks) ja Heist (2001, David Mamet)

Ostoksilla

Huomasin tässä muutama päivä takaperin kauhukseni, etten ollut tilannut uusia elokuvia lähes kahteen kuukauteen, asialle piti tehdä jotain, sillä katsomattomien elokuvien hylly oli minun kohdallani kutistunut jo alle kahteenkymmeneen. Asia piti korjata ja tilasin samantien 10 eurolla Playstä Lagaanin, joka jäi viime R&A:ssa näkemättä. Kolme- ja puolituntinen krikettieepos ei voi olla kuin hyvä.

Tänään puolestaan Anttilan ja Stockan alehyllysitä tarttui mukaan kolme elokuvaa. Kauan harkitsemani Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat ja spontaaneina löytöinä Hearts in Atlantis ja Heist. Loppupäivän onkin sitten soinut päässä Badding. "Kauas pilvet karkaavat... niin minäkin."

Mikä siinä on, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Stephen Kingin varsinaisista kauhutrinoista ei saada aikaiseksi hyviä elokuvia. Keskinkertaisia ja viihdyttäviä kyllä, mutta mestariteoksia ei taida olla kuin tuo Kubrickin The Shining, ja kuten toverini el Miquelito asian ilmaisi, sen onnistumisella ei ole paljoakaan tekemistä Kingin kanssa. King mitä ilmeisemmin vihaa Kubrickin versiota.

Sen sijaan Kingin novelleista (olin alunperin sanomassa, että romaanisovitukset ovat roskaa, mutta tarkistettuani muutaman viittauksen, tulin toisiin aatoksiin) ja maanläheisemmistä tarinoista syntyy usein erinomaisia elokuvia: The Shawshank Redemption, Stand By Me ja Apt Pupil ovat loistavia elokuvia; The Green Mile ja Misery (joista jälkimmäisen kohdalla joudun luottamaan muiden kertomaan) ovat nekin oikein mainioita.

Hearts in Atlantis jatkaa sarjaa. Muutaman näkemäni kammottavan traileri perusteella odotin varsin erilaista leffaa, mutta tämähän olikin tunnelmaltaan varsin lähellä Stand By Me:tä oleva "lapsuuden loppu" -tarina, hyvin hienovaraisella yliluonnollisella vivahteella. Anthony Hopkins on loistava ja lapsinäyttelijät Anton Yelchin ja Mika Boreem erittäin hyviä. Ohjauksesta vastaa Shinella enemmän kuin vakuuttanut Scott Hicks ja käsikirjoituksen sovittaja William Goldmanin filmografiaan kuuluu sellaisia merkkiteoksia kuin The Princess Pride (omasta kirjastaan), Heat, All the Presidents Men ja Butch Cassidy and the Sundance Kid. Kertakaikkisen ihastuttava elokuva, jonka maailmaan uppoaa helposti.


"Everybody wants money. That's why they call it "money".

Heist ei sitten ollutkaan niin hyvä kuin olin odottanut. Gene Hackman, Delroy Lindo, Danny DeVito ja Sam Rockwell olivat toki tiukkoja tässä Mamet'lle tyypillisessä "juonia juonien päällä" -tarinassa, mutta jotain jäi pahasti puuttumaan. Jouni kaipasi tällaiset huijarielokuvat parhaimmillaan kruunaavaa täydellistä, kellontarkkaa toimivuutta, jossa palaset hitaasti loksahtelevat paikalleen, huomasi katsoja sen tai ei. Toinen vaihtoehto olisi ollut täydellinen katastrofi, tyyliä Reservoir Dogs, mutta nyt tarina tempoili melko holtittomasti näiden juonielementtien välillä. Kyllähän tuon kuitenkin katsoi, ja jopa jännitti mitä tuleman pitää.

Proceeding as planned...

Näyttää siltä, että suunnitelmamme antaa toteuttaa itsensä, vaikka tiettyjä mutkia matkassa vielä onkin. Meillä on jo tekninen asiantuntija, muutakin tukijoukkoa on neuvoteltu ja mikä tärkeintä, projektilla on Jaana-Marin siunaus. Jos kaikki palaset loksahtelevat paikalleen, niin tällä viikolla voinen kertoa jo jotain enemmän. Pysykää kanavalla.