Elokuvia ja Valokuvia
...marjapuuroa villasukassa

Totoro!

Jaana-Mari!

Jaana-Mari ja kissa!

Kissan nenä!

Metroasemalla!

Zorro!

Tiistai 01.04.2003
Päivän elokuvat: De mortuis verum, Yksi, Vanhan miehen viimeinen päivä ja Kaikkien kanssa koko ajan (lyhytelokuvia)

Kesä tulee!

Ulkona on melkein kymmenen astetta pakkasta ja jäätävä merituuli puskee vaatteista läpi työmatkalla. Erinomaisen hauskaa huhtikuuta vaan kaikille.

Muutama sana uudesta leiskasta

Vasemmassa palkissa olisi tarkoitus esitellä ottamiani valokuvia. Kuvat vaihtuvat aina silloin tällöin, kun minusta siltä tuntuu, ja aukeavat popup-ikkunaan, joka sulkeutuu kuvaa klikkaamalla. Oikealle puolelle, tutun navigaation alle on ilmestynyt joukko linkkejä, jotka takaavat hupia ja hilpeyttä kymmeniksi tunneiksi kerrallaan. Olen pyrkinyt keräämään linkkilistaa parhaista meemi-saiteista, joihin olen törmännyt.

Ensimmäisenä listassa komeileva Sensible Erection reagoi meemeihin selkeästi nopeimmin. Ehkäpä sen postittajajäsenkunnalla on eniten ylimääräistä aikaa käsissään tai sitten muutoin vain tarkoin vainu hauskoihin juttuihin. Tämän Uudessa Seelannissa päämaijaansa pitävän yhteisön kontribuutiosta vähintään kolmannes on teinipornoa, mutta jos sen jaksaa suodattaa, niin pääsee käsiksi linkkeihin, jotka leviävät yli Internetin lailla kulovalkean muutamassa päivässä. Järkevä stondis on niin sanoakseni ajan hermolla.

Elokuvia ja Valokuvia pyörii edelleen täysin staattisella xhtml:llä, paria javascript-kikkaretta lukuunottamatta. Voisin kirjoittaa pitempäänkin teknologiaratkaisuista ja koodauskonventioista, joita olen valinnut, mutta se tuskin kiinostaisi kovinkaan montaa lukijaa. Taulukoista on päästy eroon ja permalinkkien pitäisi olla pysyvämpää sorttia. Bugiraportteja saa heitellä sähköpostitse (block-at-iki-dot-fi).

Tahdon vielä kiittää kaikkia, jotka vaivautuivat betatestaamaan kehitysvaiheessa. Kiitos kuuluu myös niille lukemattomille webbisivuille, josta heidän tietämättään imin inspiraationi ja suorastaan kopioin koodia tai leiskan palasia. Lopuksi tahtoisin vielä kiittää vaimoani Jaana-Maria kaikesta siitä rakkaudesta ja järkkymättömästä tuesta, jonka hän on minulle antanut tämän vaativan prosessin aikana. Kiittäisin myös vanhempiani ja ystäviäni heidän pyyteettömästä ...

Kuuluisuuden kirot

En aio nyt valittaa siitä, kuinka Iltapäivälehdet alkavat hehkuttaa uutta uljasta leiskaani, vaan jakaa muiston, joka nousi mieleeni aamulla Richard Feynmanin muistelmia lukiessani. Feynman kertoo kuinka hänellä oli tapana kiertää yliopistoja luennoimassa opiskelijoiden fysiikkakerhoille, ja edistyneimmille opiskelijoille. Kaikki tämä muuttui Nobelin palkinnon myötä. Feynmanin fysiikassa edistyneille opiskelijoille ja opettajille tarkoittamia luentoja kuuntelemaan pakkautui satoja opiskelijoita, joilla ei varmasti ollut pienintäkään käsitystä mistä mies puhui.

Jaa, se muisto? Olen itse ollut vastaavalla luennolla. Joskus 90-luvun puolessa välissä vielä matematiikkaa opiskellessani sain vihiä fraktaalimatemaatikko Benoit Mandelbrotin luennosta Helsingin yliopistolla. Koskapa luento oli päärakennuksen suuressa luentosalissa, oletin sen olevan kansantajuinen esitelmä fraktaalien olemuksesta tai vähintäänkin matematiikkaa, jota neljännen vuoden pääaineopiskelija ymmärtäisi. Näin luuli kovin moni muukin. Ainoastaan yliopiston historian ensimmäisellä Java-luennolla olen nähnyt yhden luentosalin täydempänä ihmisiä.

Tohtori Mandelbrot oli vähintäänkin häkeltynyt esityksensä suosiosta, mutta ilmoitti heti aluksi, että luultavasti vain murto-osa kuulijoista saisi luennosta mitään irti, ja aloitti esittelemään varsin kehittyneitä matemaattisia konseptejaan, joita minä pystyin seuraamaan noin viisi minuuttia. Voin vain kuvitella mitä mietti se humanisti joka oli saapunut paikalle, koska "Mandelbrot on se kuuluisa äijä, joka tekee niitä kauniita kuvia tietokoneella."


Lapsuuden kesät

Olen viettänyt lapsuuteni kesät osittain maaseudulla, joten en peljästy navetan tuoksua, mutta onko sitä haisteltava työpaikalla. Jokin putki on haljennut, ja koko alakerran, jossa työskentelen, täyttää lietteen kirpeähkö sulotuoksu. Aina välillä on mentävä miestenvessaan hengittämään raikasta ilmaa. Ehkä minun vain pitäisi kuvitella pari lehmää pihalle. Tai ehkä sata.


Tiistain kulttuuripläjäys

Töiden jälkeen päädyimme Gloriaan Kuvasuhde-festivaaleille, katsomaan Juhanan Kaikkien kanssa koko ajan - K3A (sic) - lyhytelokuvaa, joka oli samalla Jaana-Marin debyytti elokuvataivaalle. Elokuvassa oli paljon hyvää (muutama todella upea kuvakulma), mutta tiivistämisen varaakin jäi vielä ja tekninen toteutus jäi kaipaamaan ainakin steadycamia ja parempaa mikrofonia.

Kotiin palattuamme ovella odotti paketti Play.comista, mutta dvd oli väärä. Olin toki tämän Medemin Los Amantes del Círculo Polarinkin tilannut, mutta se jota odotin oli huomisen Classicin toinen elokuva. Tästähän syntyy vielä jännitysnäytelmä, kun keskiviikona saavun kotiin tuntia ennen ensimmäisen elokuvan alkua, ja näen onko toista elokuvaa laisinkaan saatavilla. Olen tietenkin varautunut pahimman varalle, mutta elättelen toiveita täysosumasta.

Keskiviikko 02.04.2003
Päivän elokuvat: Sunset Blvd. (1950, Billy Wilder) ja His Girl Friday (1940, Howard Hawks)

...All right, Mr. DeMille, I'm ready for my close-up.

43. Classicin yleisö sai nauttia kahdesta hyvin erilaisesta , mutta erinomaisesta elokuvasta. Wilderin Sunset Blvd. oli minullekin uusi tuttavuus, mutta rakastuin siihen ensi katsomalla. William Holden ja Gloria Swanson loistivat pääosissa. Varsinkin Swansonin ilmeikäs työ Hollywoodin mykkäkauden diivana oli aivan nerokasta. Ne silmät. Jos Swanson ei olisi ollut niin täydellinen, niin väittäisin Erich von Stroheimin silti varastavan koko elokuvan diivasta huolehtivana uskollisena miespalvelijana.

Wilderilta on vuosien varrella Classicissa nähty nyt jo kuusi elokuvaa: tämän lisäksi ohjelmistossa ovat olleet Some Like It Hot, One, Two, Three, The Seven Year Itch, Sabrina ja The Apartment. Ja mikä parasta, mestariohjaajan filmografia on ehtymätön runsauden sarvi: tulevina vuosina saamme nauttia ainakin sellaisista teoksista kuin Double Indemnity, Stalag 17 ja Wittness for the Prosecution. Wilder puolustaa paikkaansa lempiohjaajanani Lubitchin ja Hawksin rinnalla.

Koskapa All about Eve ei sitten saapunutkaan ajoissa, niin kaivoin kaapista sattumanvaraisesti parikymmentä videokasettia, joissa oli Classicissa näyttämättömiä klassikoita (varastoni riittää vielä vuosiksi, vaikken ostaisi yhtään uutta julkaisua) ja suoritimme valinnan. Pikaisen karsinnan jälkeen käsissämme oli kolme Cary Grantin tähdittämää Howard Hawksin elokuvaa (aika hyvin, sillä herrat tekivät yhdessä viisi elokuvaa), joista valitsimme illan toiseksi kuvaksi vuoden 1940 mestarikomedian His Girl Friday.

Vasta jälkeenpäin tajusin, että aasinsilta ensimmäiseen elokuvaan löytyy sillä, että Wilder ohjasi tästä elokuvasta vuonna 1974 oman versionsa The Front Page. Ja Hawksin elokuva on tietenkin versio Lewis Milestonen vuoden 1931 The Front Pagesta. Nämä eivät suinkaan ole ainoat versiot Ben Hechtin näytelmästä, mutta Hawksin versio on niistä kiistatta paras. Cary Grantin ja Rosalind Russelin kemiat ja ajoitukset toimivat täydellisesti yhteen luoden yhden kaikkien aikojen parhaista komedioista. Ralph Bellamy on eriomainen straight man pääparivaljakolle.

Ja kun nyt laskemaan ruvettin, niin Hawksi Classic-saldo on tähän mennessä neljä elokuvaa: Hatari!, Rio Bravo ja Gentlemen Prefer Blondes täydentävät tämäniltaista. Hawksilta on siis vielä näkemättä sellaisia teoksia kuin The Big Sleep, Bringing up Baby, Red River, Monkey Business ja vaikkapa I Was a Male War Bride sekä Only Angels have Wings jotta saadaan ne loputkin Cary Grant-elokuvat listalle.

Torstai 03.04.2003

Leslie Cheung - R.I.P.

Leslie Cheungin itsemurhauutinen ei sitten osoittautunutkaan makaaberiksi aprillipilaksi vaan täyttä totta olevaksi tragediaksi. Aasialainen supertähti tuli tutuksi Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien kautta, ja hänen kyvykkyytensä niin komedian, miekkafantasian kuin vakavan draamankaan saralla ei koskaan lakannut ihastuttamasta. Cheung oli Aasiassa sellainen elämää suurempi tähti, joista länsimaiden valkokankailla enää vain haaveillaan. Cheungin uran parhaimmistoon kuuluivat, vain muutamia mainitakseni, Farewell, My Concubine, A Better Tomorrow, Happy Together, A Chinese Ghost Story ja Ashes of Time. 46-vuotiaana kuolleella Cheungilla olisi ollut vielä monta hyvää elokuvaa edessään.

Perjantai 04.04.2003
Päivän elokuva: The Royal Tenenbaums (2001, Wes Anderson)

Innostavaa työtä...

Olen viime päivät saanut tutkia töissä mielenkiintoisia asioita, ja juuri kun kuvittelin, että mitään mielenkiintoisemapaa ei näköpiirissä olisikaan, niin saapuu pomo, joka antaa tehtävän, joka liittyy ei yhteen vaan kahteen harrastukseeni ja jossa asiakaspuolella hommaa vetää vanha kaveri. Joskus asiat vain loksahtelevat paikoilleen.


Family Isn't A Word... It's A Sentence

Edeltävän mainoslauseen omaa Wes Anderssonin The Royal Tenenbaums, yksi hienoimpia kieroutuneita perhekomedioita, joita viime vuosina Amerikasta on tullut. Elokuva hakee huumorinsa vähemmän arkisten hahmojen arkipäivän absurdiudesta ja hetkittäin jopa Kaurismäkeläisistä hiljaisista hetkistä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Anderson ja näyttelijä-käsikirjoittaja Owen Wilson ovat saaneet elokuvaansa joukon nimekkäitä ja taitavia näyttelijöitä, jotka tekevät erinomaista työtä, Gene Hackman etunenässään. Nyt, toisella katsomiskerralla osasin kiinnittää huomioni Andersonin loistavaan kuvasuunnitteluun, joka on häkellyttävän harkittua läpi elokuvan.

Elokuvan myötä käyttöön vihittiin Jaakon uusi televisio. Kavereiden päivittäessä vähitellen televisioitaan laajakuvaformaattiin, on minussakin alkanut kyteä jonkinlainen televisiokuume. Toisaalta jos valinta olisi tehtävä 32-tuumaisen television ja digijärjestelmäkamerarungon välillä, niin telkku jäisi toiseksi. Tietenkin vain sen vuoksi, että meillä on ihan siedettävä 28-tuumainen kotosalla. Se tosin on viime aikoina kärsinyt lievästä värivirheestä yhdessä nurkassa, joten kaipa sekin pitäisi vaihtaa. Onhan se palvellut hyvin jo melkein kahdeksan vuotta ja jos se kestäisi vielä pari vuotta, niin 32-tuumaista suuremmat vaihtoehdot alkaisivat olla siedettävissä hinnoissa.

Kymmenen vuoden päästä kaikilla on kuitenkin puolen seinän kokoiset "kangasnäytöt", joihin voi aamulla ladata virtaavaa korkean resoluution webbikamerakuvaa suoraan Hawaiilta (laittaisin tähän linkin, mutta siellä on nyt aamuyö, ja kaikista webbikameroista tulee vain tähtitaivasta) tai tunnelmaan sopivia taideteoksia maailman museoista. Sitä odotellessa pitää varmaan hankkia välivaiheen televisio ja tyytyä unelmoimaan Siemens Epyrus -laitteen ekstrapolaatioista.

Lauantai 05.04.2003
Päivän elokuva: Much ado about Nothing (1993, Kenneth Branagh)

Hey, nonny nonny!

Kun aikanaan näin iltapäivän elokuvan teatterissa Helsingissä, ulkona kävi hirveä viima ja loskaa satoi vaakasuoraan. Silti teatterista poistuessani mielessäni ja sydämessäni asui kesä. Tänään on melkolailla samanlainen sää, eikä elokuva ole menettänyt kymmenessä vuodessa tenhoaan. Branagh käyttää ammattitaitoisten näyttelijöittensä kykyjä täysin hyväkseeen, ja antaa kameran liikkua heidän ympärillään pitkin otoksin. Branagh ja Emma Thompson hallitsevat kuvaa, mutta elokuvan todellinen tähti on Michael Keaton koomisena konstaapeli Dogberrynä: "O that he were here to write me down an ass! But masters, remember that I am an ass: though it be not written down, yet forget not that I am an ass.". Tämä elokuva saa aina hyvälle tuulelle.


Nostalgiaa koko rahalla

Spock's HUTin 10-vuotisjuhlat jäivät katastrofaalisesta kutsusählingistä huolimatta kokemuksena plussan puolelle. Menneitä tuli muisteltua ja kuulumisia vaihdettua parinkin sellaisen vanhan aktiivin kanssa, joita ei jokaviikkoisessa elämässään muutoin näe, ja sehän on aina mukavaa. Silti näkemättä jäi moni, jonka olisin toivonut paikalla näkeväni, ja joka varmasti olisi paikalle tullutkin, ellei...

Viikonpäivä 06.04.2003
Päivän elokuvat: La Pianiste (2001, Michael Haneke) ja Best in Show (2000, Christopher Guest)

Hullut pianistit

Mikähän pianossa soittimena on sellaista, joka ajaa taiteilijan mielenvikaisuuteen ja toisen taiteilijan tekemään elokuvia tällaisista ihmisistä? Koska nähdään elokuva tunnevammaisesta hanuristista? Michael Haneken La Pianiste mainostaa itseään nelikymppisen, äitinsä tyrannoiman, pianonsoittoa opettavan naisen ja tämän parikymmentä vuotta nuoremman miesoppilaan riipivän intohimoisena rakkaustarinana. Kertomuksena pitkään rakennettujen patojen murtumisesta suuren tunteen hyökyaallon lyödessä vastaansanomattomalla voimalla. Onhan elokuva sitäkin, mutta tuo kuvailu on kuin sanoisi, että Kim Ki-Dukin The Isle on kahden yksinäisen ihmisen kaunis rakkaustarina hiljaisen järven rannalla. Ja miksi seksuaalisten patoumien purkautuminen tai seksuaalisuuden "pimeämmän puolen" tutkiskelu johtaa aina elokuvissa tragediaan? Missä viipyy elokuva iloisista sadomasokisteista? Preaching to the Perverted oli yritys tähän suuntaan, mutta elokuvana se ei ollut erityisen hyvä.

La pianiste tuo ruudulle muutamia vahvoja hetkiä ja erään kipeimmistä hahmoista pitkiin aikoihin, mutta juonen kuljetus ei pidä otteessaan.

Koiranäyttelyssä sattuu ja tapahtuu

Christopher Guestin ohjaama Best in Show puolestaan oli positiivinen yllätys, vaikka Jaakko sitä meille ehtikin jo hehkuttaa. Osittain pseudo-dokkarin (formaatti, jonka Spinal Tap -mies Guest hallitsee) muotoon rakennettu kertomus Philadelphian suuresta koiranäyttelystä ja persoonallisista ihmisistä, jotka saapuvat sinne koirineen eri puolilta Amerikkaa, on hykerryttävää komediaa. Hulvattomista hamoista hauskimmiksi kohoavat peräkylän kalastusliikkeen omistaja (Guest itse), joka hallitsee niin vatsastapuhumisen kuin pähkinätkin ja Fred Willardin esittämä kommentaattori, jonka kysymykset saattavat asiantuntijavieraan hetkittäin hämilleen.

Päätin elokuvapäivän tilaamalla lisää eurooppalaista elokuvaa. Playn aleista löytyi vielä edullista Almodovaria ja Bigas Lunaa. Samasta paikasta löytyi myös Jan Kounenin Dobermann ja hämmästyttävän halpa Bride of Chucky, jota tähdittää iki-ihana Jennifer Tilly.

Maanantai 07.04.2003

Jäätelömarkkinointia

GB Glace on luonut uuden Magnum 7 kuolemansyntiä -jäätelösarjan. Himon, Turhamaisuuden, Laiskuuden ja Ahneuden vielä joten kuten ymmärrän, mutta miten liittyvät jäätelöön Kosto ja Kateus? Kampanjan tähtäimenä kuitenkin lienee se seitsemäs synti - Ylensyönti.

When you think of da Wales, you probably think of da fish with the biggest dick in da ocean

"...but no, Wales is also a country." Illan viihteestä vastasi Ali G , innit, jonka huumori on perin hupaisaa, ja ajoittain aivan absurdia. Ali G, eli koomikko Sasha Baron Cohen, haastattelee Brittiläisiä asiantuntijoita ja antaa sekavan kielenkäyttönsä ja tahallisen termien väärinymmärtämisensä hämätä heidät puhumaan hieman asian vierestä. Tasa-arvoadvokaatilta: Onko oikein, että miehet painostavat tyttöystäviään kokeilemaan feminismiä ainakin kerran?

Tiistai 08.04.2003
Päivän elokuva: Elling (2001, Peter Naess)

Vähämielisiä norjalaisia lempeästi

Illan elokuva, Elling, kertoi kahden mielisairaala-asukin siirtymisestä asumaan omillaan. Elling on nelikymppinen, äskeittäin kuolleen äitinsä paapoma mammanpoika, jolle kanssakäyminen maailman kanssa on lähes mahdotonta. Kjell Bjarne puolestaan on hiljainen järkäle, jolle suuret tunteet aiheuttavat vaikeuksia ja jonka mielessä pyörii vain kaksi asiaa: naiset ja syöminen. Elling on tyyppiesimerkki lämminhenkisestä komediasta, ja nimenomaan hyvästä sellaisesta. Hiljalleen sankarit huomaavat, että elämän pienet vastoinkäymiset eivät olekaan ylipääsemättömiä. Per Christian Ellefsen ja Sven Nordin pääosissa ovat erinomaisia ja uskottavia, juoni pysyy kasassa alusta loppuun, ja harvat sivuhenkilöt antavat tilaa kahdelle päähahmolle, tukien heitä juuri oikeissa kohdissa. Eritoten kuudella vuosikymmenellä elokuvia tehnyt veteraaninäyttelijä Per Christensen vanhana runoilijana on vakuuttava.

Keskiviikko 09.04.2003

Muisteloa ja hyvää ruokaa

Keskiviikkoiltanan istuimme ilalliselle vanhojen tiimikavereitten kanssa. Edellisestä tapaamiskerrasta oli jo vierähtänyt liian pitkä tovi. Tänään syömistäni kahdesta kana-ateriasta Saslikin Kanaa a la Kiev vei voiton Amican Currykanasoosia a la työmaaruokalasta. Ilta oli viihtyisä, mutta vatsalaukkuni täytyy olla pienentynyt hirvittävästi, sillä päivän toinen lämmin ateria täytti minut niin, ettei jälkkärille jäänyt tilaa laisinkaan ja ruokalepo tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin Jaana-Marin ja antropologien stand-up-ekskursiolle osallistuminen.

Torstai 10.04.2003
Päivän elokuva: Evolution (2001, Ivan Reitman)

Aika kortilla

Jostain syystä tuntuu, ettei viime päivinä ole ollut aikaa oikein mihinkään. Töissä on kova kiire, mutta onneksi työ on mielekästä ja suorastaan innostavaa. Toivoisin, että voisin kirjoittaa siitä jotain tähän, mutta koko homma on sen verran hys-hys, että parempi, kun pidän lättyni lytyssä. Vai miten sitä sanottiinkaan? Kotiin päästyään sitä on kuitenkin niin väsynyt, että taas kerran sali jäi väliin. Kaksi kertaa viikossa saa siis riittää tälläkin viikolla.

Hankin elokuvia

Elokuville tuntuu kuitenkin aikaa riittävän (elämä pitää priorisoida). Postiluukusta kolahtaneen Hong Kong Legends -painoksen John Woon The Killeristä lisäksi parin päivän sisään on tullut hankittua Anttilan aleista The French Connection I&II-boksi, Evolution ja Almost Famous-tuplalevy, joista ainoastaan viimeisen olen nähnyt ja siitäkin vain sen teatteriversion, tällä levyllä kun on puolisen tuntia pidempi "bootleg cut" -nimellä kulkeva ohjaajan versio.

Tänään kuitenkin oli tarve kääntää aivot nollalle joten soittimeen työnnettiin Ivan "Ghostbusters" Reitmanin uusi mörkökomedia Evolution, joka oli ihan kelpo komedia, muttei päässyt lähellekään potentiaaliaan. David Duchovny oli "ok" ja hänen kemiansa toimi hyvän suorituksen tehneen vastanäyttelijä Orlando Jonesin (tohtori H. Block) kanssa, mutta Julianne Moore näytteli selvästi alle kykyjensä. Sean William Scott puolestaan tuntuu esittävän joka elokuvassa samaa roolia, ja se käy pitkän päälle hyvin tylsäksi. Lopun juonikuviosta elokuva ansaitsee kuitenkin vuoden nerokkaimman product placementin palkinnon.

Perjantai 11.04.2003

Valittamisestakin viedään riemu

Olin jo varautunut kirjoittamaan pitkän ja katkeran arvostelun erään nimeltämainitsemattoman saksalaisen kameraliikkeen "asiakaspalvelusta", mutta koska on vielä pieni mahdollisuus, että tavara saapuu ajoissa, niin en tyrmää lafkaa täysin. Mutta auta armias, jos salama ei ole keskiviikkona hyppysissäni, niin repostelen oikein kunnolla kaikella sillä, minkä he ovat tämän tilauksen yhteydessä onnisteneet säätämään pieleen.

Kuvablogi

Erilaiset kuvablogin toteutustavat ovat pyörineet päässäni viimeaikoina ja katsotaan jos jossain vaiheessa saisin jotain fiksua aikaan. Sitä odottaessa heitän tuonne vasempaan palkkiin joitain viime aikojen onnistuneimpia 7650-kuvia. Minusta tuntuu, että puhelimen kamerassa, tai pikemminkin sen linssissä, on vain yksi hyvä puoli: kohtuullinen makro laajaan kulmaan yhdistettynä tekee mielenkiintoisia lähikuvia. Mihinkään muuhun, edes puolivakavaan, kuvaukseen siitä ei yksinkertaisesti ole.

Urheilua

Kaksi kertaa salia viikossa on tiukka suoritus, jos ensimmäinen kerta tapahtuu perjantai-iltana.

Ja kun tuolla otsikolla kirjoitetaan, niin minun on pakko varoittaa Suomen blog-kansaa, että lätkän (kuulemma) tulevien mömmöm-kisojen hehkuttaminen blogissa tietää välitöntä poistamista Päivän Pamauksestani. Tällä varoituksella oli varmasti yhtä suuri vaikutus kuin oopperan ystävän kainoilla toiveilla keskustelun aiheesta Tapparan mestaruusjuhlissa. En minä ketään yritä ohjailla, kunhan ilmaisen mikä kiinnostaa ja mikä ei. Jo kolme mainiota kirjoittajaa on saanut kenkää sen vuoksi, että neljä perättäistä kirjoitusta on käsitellyt lätkää, jalkapalloa ja formuloita. Eräs, muuten erinomaisen viihdyttävä, blogi on ehdonaiaisella.

Joskus nuorena minäkin katsoin jääkiekkoa, mäkihyppyä, hiihtoa, yleisurheilua, formuloita ja tennistä. Sittemin olen parantunut.

Lauantai 12.04.2003
Päivän elokuva: Chicago (2002, Rob Marshal)

Vankilamusikaalin hehku

Huomasimme juuri, että dvd-aika on vienyt meidät mennessään: tänä vuonna näkemistäni 63 elokuvasta 56 on tullut nähtyä dvdltä ja ennen lauantaita vain 3 teatterissa. Kun vanhemmiltani joukuksi saamiemme elokuvalippujen viimeinen käyttöpäivä alkaa uhkaavasti lähestyä, niin päätimme tehdä tästä viikonlopusta ainakin kahden teatterielokuvan kokemuksen.

Ensimmäiseksi elokuvaksi valitsimme Oscar-magneeti Chicagon, joka varmasti on nimenomaan teatterielokuva, kaikessa visuaalisessa loistossaan. Musiikki ja numerot veivät mennessään ja teatterista poistuessamme suorastaan steppasimme portaat ylös hyräillen "All that Jazz". Ei aivan Moulin Rouge!, mutta erinomainen kuitenkin.

Kun alkuinnostus on laantunut ja olen saanut miettiä elokuvaa tarkemmin, niin ei se aivan niin eriomainen ollutkaan. Musiikki oli edelleen mitä mainiointa ja vankilatango yksi kuumimpia numeroita ikiaikoihin. Näyttelijät olivat hyviä, vaikkeivat Queen Lattifahia (hot!) lukuunottamatta varsinaisia kultakurkkuja olleetkaan. Richard Gere onnistui kerrankin olemaan imitoimatta puupökkelöä, ja loisti roolissaan. Mutta mitä sitten puuttui? Vastaus riippuu siitä, mitä elokuva yritti olla. Jos se oli ennen kaikkea perinteinen musikaali, niin romantiikkaa, ja naisvankilasta kun kyse oli, niin kukaan tuskin olisi pahastunut sopivasta määrästä tyttörakkautta, ja se kai näihin hahmoihin olisi parhaiten sopinutkin. Jos elokuva puolestaan yritti uudistaa genreä, niin sen olisi pitänyt olla huomattavasti ilkeämpi. Tällaisena se jäi tasapainottelemaan kahden tien välille.

Hupaisana yksityiskohtana on pakko mainita, että koko Richard Geren ensimmäisen kohtauksen aikana en päässyt yli siitä, kuinka paljon hän näyttää George W. Bushilta. Yritä siinä sitten suhtautua vakavasti lipevään lakimieheen, joka laulaa "All I want is love"

Murheensa kullakin

Jaana-Marin päivän murhe oli, ettei kukaan tullut tekemään katugalluppia, ja kysymään mitä hänellä oli käsilaukussaan. Vastauksena läväytetty "neliöjalka silavaa" olisi varmasti hämmentänyt tottuneemmankin haastattelijan. Jaana-Marin piti ostaa pieni pala laardia pannun rasvaukseen, mutta keskittymiskyvyn olivat vieneet Hakaniemen Hallin lihaksikkaat ja tatuoidut teurastajat. Pakkasessamme on nyt siis reilumpi palanen ihraa. Vaimoni on niin suloinen punastuessaan. Lisäys: kaipa minun pitäisi olla tyytyväinen, että possunkamaraa ei ole kaupan kolmessa värisssä.

Sunnuntai 13.04.2003
Päivän elokuva: Daredevil (2002, Mark Steven Johnson)

Pyhä pyhäinhäväistys, Batman - Sehän on huono supersankarielokuva

Viikonlopun toinen elokuva oli sitten, kaikista varoituksista huolimatta, Daredevil. Ja olisiko niitä varoituksia kannattanut kuunnella? Kyllä. Daredevil oli eittämättä kehnoin tänä vuonna näkemistäni (65) elokuvasta. Vääntelehdimme toveri Rautalahden kanssa tuskasta jo elolkuvan ensimmäisen puolen tunnin aikana, ja siitä meno vain kökkööntyi.

Kello on tätä kirjoittaessa jo päälle puolen yön, ja koska tahdon pian unten maille, niin en aio luetella kaikkia niitä tapoja, joilla elokuva RAISKASI erinomaisen supersankarin perinteitä. Sen verran tyydyn toteamaan, että olivatpa onnistuneet tekemään yhdestä kaikkien aikojen mahtavimmista naishahmoista, palkkatappaja Elektrasta (tsekatkaa Millerin ja Sienkiewiczin nerokas Elektra - Assassin), niin koulutyttöpuhtoisen höpönassun, että pahaa teki.

Ja sen verran geneeristä supersankaritietoutta luulisi tekijöillä olevan, että jos sankarilla on salainen identiteetti, niin tämä ei yleensä tieten tahtoen elvistele taidoillaan julkisella paikalla siviiliminässään. Sen vuoksi se on SALAINEN identiteetti. Perkele. Tai että taistelulajeja ei kannata opetella vaihtamalla opettajaa kerran vuodessa. Piru vie.

Paitsi huono supersankarielokuva, Daredevil oli tosiaan huono elokuva. Dialogin kirjoittaja pitäisi teloittaa samantien rikoksista ihmiskuntaa vastaan, ja kuvauksen suunnittelijalle voisi kertoa, että nopeilla leikkauksilla ja lähikuvilla taistelun tiimellyksessä riehuvien hahmojen anatomiasta ei kannata peitellä lahjattomuuttaan, se kun on vielä hankalampi taiteenlaji kuin kuin hyvien yleiskuvien suunnittelu.

Jäikö käteen mitään hyvää? Joo. Colin Farrel oli hyvä Bullseye ja taistelukohtausten ulkopuolella kuvaus oli kaunista. Superaistien herääminen oli myös hyvin kuvattu. Sillä ei vielä pitkälle pötkitä, kun suurimman osan ajasta elokuvan katsominen sattui fyysisesti. Helvetin helvetti, mitä olivat Elektralle tehneet.

Toivottavasti Bryan Singerin X-Men 2 ja Ang Leen The Hulk onnistuvat paikkaamaan jotain menetetystä uskostani supersankarielokuvien suhteen.

Valokuvapäivitys

Lisäsin valokuvasivuilleni viimein joukon onnistuneimpia kuviani Komsomlotytön kyynelen kuvauspäiviltä. Kulissien takaiset ja varsinaiset promokuvat saivat omat galleriansa. Myös Jaana-Marista löytyy uusi onnistunut kuva.

Manantai 14.04.2003

Joko sanoin, että kiirettä pitää?

Lähemmäs 7 tunnin suunnittelupalaveri. Voi että.

Kotiin palattua ei sitten juuri muuta ehtinytkään, kuin uuden Buffyn katsoa, ja sehän oli, jos ei mahtava, niin ainakin mieleenpainuva. Fireflyn kapteeni Reynoldsina tutuksi tullut Nathan Fillion hyppäsi kehiin yhtenä mielenkiintoisimmista pahiksista pitkiin aikoihin, ja erästä lempihahmoistani kohdeltiin niin brutaalisti, että pahaa teki. Graafinen väkivalta vuosikausia seuraamaani hahmoa kohtaan pysäytti. Tämän jälkeen minulla ei kai ole mitään varaa sanoa mitään Irakin sodasta.

Tiistai 15.04.2003

Sähelystä

Nimeltämainitsematon saksalaisfirma on antanut minulle paketin seurantanumeron, jota Saksan eikä Suomen postin seurantajärjestelmät tunnista. Vakuuttavat kuitenkin, että numero on oikea, ja että heillä on aina vaikeuksia saksan postin järjestelmien kanssa. Jos en saa huomisiltana salamaa ulos Hakaniemen postista, niin kerron hyvin kuvailevin ja eksplisiittisin sanankääntein tämän farssin vaiheet. Jos en saa salamaa torstai-iltana ennen kuvaussessiota, johon sen puolitoista kuukautta sitten tilasin, suutun tosissani.

Hankintoja

Anttilassa on alkanut virallinen "hyvän näyttelijän huonoimat leffat halvalla" -alennusmyynti. Hyllyt notkuvat metritavarana kauheaa ryönää, josta halutaan eroon varastoja tukkimasta. Levyt on ylihinnoiteltu 7 euroon. 3 eurolla olisin saattanut tehdä useammankin sokko-ostoksen, nyt tyydyin pitkän penkomisen jälkeen löytämääni R&A-elokuvaan The Believer, joka kertoo juutalaisesta uusnatsista sekä Clue-ohjaaja Jonathan Lynnin veijarikomediaan Nuns on the Run. Hei, jälkimmäisessä Eric Idle ja Robbie Coltrane pukeutuvat nunniksi, joten se ei voi olla huono. Eihän?

Postiluukusta puolestaan kolahti euroelokuvaa Play.comin World Cinema alesta. Tällä kertaa Jan Kounenin ultratyylikäs Dobermann, tähtinään Vincent Cassel, Monica Bellucci ja Tcheky Karyo sekä Bigas Lunan Huevos de Oro. Javier Bardem - muuta ei tarvinne sanoa.

Keskiviikko 16.04.2003
Päivän elokuva: The Avengers (1998, Jeremiah Chechik)

Tekemistä ja elämää riittää

Se, että elämän elämiseltään ei ehdi päivittää verrkopäiväkirjaa lienee ihan terve ja positiivinen merkki kevään saapumisesta. Siksipä taas kerran yritän muistella tapahtumat ja pohdinnat keskiviikosta sunnuntaihin vasta nyt, maanantai-iltapäivällä.

Keskiviikkoillan "laatupläjäys" oli Jannelta hankkimani The Avengers, onhan siinä Eddie Izzard pienessä roolissa. Ja neonvärisiä parimetrisiä teddykarhuja. Ja Uma Thurman tiukassa nahka-asussa. Ja Uma Thurman tiukassa spandex-asussa. Ja Uma Thurman ... Niin, elokuvassa on paljon hyvää. Kuiva brittihuumori on parhaimmillaan oikein osuvaa. Fiennes ja Thurman ovat mainioita, mutta Connery ei oikein vakuuta. Elokuvassa on useitakin aivan täydellisen kauniita kohtauksia, mutta niiden välillä ei tunnu olevan paljoakaan ja varsinainen juonen kuljetus on olematonta. Hyvin ristiriitainen elokuva, mutta ei se missään tapauksessa ole ansainnut paikkaansa IMDb:n 100 huonoimman elokuvan listalla. Jostain syystä ohjaaja Chechik ei kuitenkaan ole tämän elokuvan jälkeen ohjannut mitään.

Torstai 17.04.2003

Just call me Mr. Lynch

Torstai-ilta ja yö: kuusi tuntia, neljä kameraa, satoja kuvia, kaksi kaunista mallia ja seitsemän settiä alusvaatteita. Kauneimmissa kuvissa purppuranpunaiset verhot ja suuret kyntteliköt kehystävät punaisessa ja sinisessä valossa kylpeviä kaunottaria. Kuvia on jo nähtävillä yksityisgalleriassamme kotimme seinillä.

Ja ei, salama ei saapunut ajoissa, joten tarkka selonteko New York Cameran kämmäilyistä asian tiimoilta seuraa myöhemmin.

Perjantai 18.04.2003
Päivän elokuvat Il Vangelo secondo Matteo (1964, Pier Paolo Pasolini)

Toipumista

Torstain valokuvauskeikan jälkeen oli turha kuvitellakaan, että olisimme heränneet ajoissa vanhempieni luokse saunomaan, niinpä perjantain sukuloimisohjelmaksi jäi myöhäinen lounas, mikä oli sinänsä rentouttavaa.

Pian sivistyksen pariin palattuamme päädyimme kuitenkin Jaakolle todistamaan pääsiäisen sanomaa, joka tällä kertaa oli äärimmäisen hidastempoinen ja tylsä, joskin kauniisti kuvattu tarina Jeesuksen elämänvaiheista. Elokuvan minimaalinen budjetti kävi myös kivuliaan selväksi. Tämän elokuvan perusteella Pasolinin olisi pitänyt ryhtyä valokuvaajaksi.

Lauantai 19.04.2003
Päivän elokuvat: American Pie (1999, Paul Weitz, Chris Weitz) ja American Pie (2001, James B. Rogers)

And this one time, at band camp ...

Lauantaipäivällä urheiltiin ja ilta sujui leppoisissa alkoholin ja elokuvien merkeissä. Teinikohellus American Pie jatko-osineen on ollut suunnitelmissa jo reilun vuoden. Jo aiemmin näkemäni American Pie on edelleen sopivan roisi ja huvittava, mutta jatko-osa on lähinnä turha lämmittely, joka jää huomattavasti edeltäjäänsä vaisummaksi. Molemmat elokuvat varastavat sivuosissa loistavat Eugene Levy Jimin isänä ja Alyson Hannigan huilutaiturina, jolta sujuu myös trumpetin sijoittelu.

Sunnuntai 20.04.2003
Päivän elokuva: Confessions of a Dangerous Mind (2002, George Clooney)

Napakymppi

... mutta vain formaatiltaan. Sunnuntai-iltana kävimme Suvin kanssa katsastamassa George Clooneyn ohjaajantaidot. Esikoisohjaaja Clooney ja mestarikäsikirjoittaja Charlie Kaufman olivat siirtäneet valkokankaalle visailujuontaja Chuck Barrisin omaelämäkerrallisen teoksen, jossa mies kertoo tehneensä keikkaa CIA:n palkkatappajana. Elokuvassa oli taas kerran muutamia aivan täydellisiä hetkiä, mutta kokonaisuus käynnistyi hieman hitaasti. Sam Rockwell, Clooney ja Dwew Barrymore olivat manioita, mutta Julia Roberts ei oikein istunut rooliinsa. Rutger Hauer oli pikkuroolissaan vakuuttava. Elokuva oli viihdyttävä, mutta ei sitten juuri sen enempää.

Sen sijaan Kaufmanin seuraava käsikirjoitus Eternal Sunshine of the Spotless Mind kuulostaa taas mielenkiintoiselta: Pariskunta yrittää pelastaa avioliittonsa pyyhkimällä pois kaikki huonot muistonsa.

Lopusta päivän viihteestä vastasivatkin sitten jakso Angelia ja viisi jaksoa viimein käsiimme saamaamme Six Feet Underia, joka osoittautui juuri niin erinomaiseksi, kuin sitä meille on hehkutettukin. Nukkumaan pääsimme joskus kellon ollessa pitkällä maanantain puolella.

Maanantai 21.04.2003
Päivän elokuva: Star Trek: Nemesis (2002, Stuart Baird)

Vähän tarkkuutta pojat, jos saan pyytää

Männävuosien menestyskomedialta Four Weddings and a Funeral suomenkielisen nimensä tyylitellyt Plots with a View saattaa olla hyväkin elokuva, onhan siinä Christopher Walken, Brend Blethyn ja Star Trek -teemahautajaiset, mutta radiomainosta kuunnellessa meinasi päästä itku tekijöiden puolesta. Jos kerran yritetään olla nokkelia ja käytetään uutta elokuvaa mainostaessa vanhan menestyneemmän leffan nimeä hyväksi, niin kannattaa kuunnella se oma nauha ainakin kolmeen kertaan läpi, ja varmistaa, ettei iskulauseessa sittenkin sanota väärän elokuvan nimeä. Säälittävää. Kiitämme Radio Helsinkiä näistäkin ivanauruista.

Päivän toiset Star Trek -teemahautajaiset olisivat voineet olla riemukkaammat. Jo vuosia Rick Berman on ollut virallinen piikki Trekkieiden lihassa. Lähes kaikki mihin mies koskee muuttuu paskaksi. DS9:iä hän ei onnistunut pilaamaan, mutta kaiken muun vähitellen ja varmasti. En edes ala luettelemaan kuinka monella tavalla Star Trek: Nemesis meni metsään ja kuinka montaa Trek-maailman vakiintunutta sääntöä elokuvassa rikottiin. Tavallaan on surullista, että näiden, minulle vuosien varrella paljon merkinneiden, hahmojen ja maailman raiskaaminen ei tuntunutkaan yhtä pahalta kuin paljon merkityksettömämmän Daredevilin, ja vain siitä syystä, että oletusarvoisesti kaikki uusi Star Trek on silkkaa sontaa, jonka seasta saattaa löytyä kermaleivoksiakin - mutta kysykää itseltämme, söisittekö te niitä kermaleivoksia.

Luultavasti viimeiseksi Star Trek -elokuvaksi jäävästä tekeleestä jäi siis paha maku suuhun ja toivon, että mitään uutta Trekkiä ei tehtäisi ennen kuin joku on potkinut Bermanin ulso tuotantokoneistosta. Kuvaavaa on, että Berman on esittänyt aidosti hämmentyneitä lausuntoja siitä, miksi tämä paskakasa ei menestynytkään lippukassoilla. Miehellä ei vain ole mitään käsitystä, siitä missä piilee on Star Trek -maailman ydinviehätys. RAAAAAARGH!

Yöks

Kiitos, Janne. En taida kyetä syömään hampurilaisia, pitkään, pitkään aikaan. Varsinkin video sliish-sluush-äänineen oli soveliaan yököttävä.

Jospa vielä...

... ehtisi katsomaan muutaman jakson Six Feet Underia ennnen nukkumaan menoa. Huomenna sitten enemmän uudesta salamalaitteesta ja kiemuroista sen hankkimisessa. Uskon koettelumuksen olevan ohi vasta, kun kaikki tilaamani on turvallisesti käsissäni.

Tiistai 22.04.2003

Postipäivä

Posteljooni toimitti ystävällisesti kaksi Almodovarin elokuvaa. Carne Trémula on minulle vielä vieras tuttavuus, mutta Todo sobre mi madre osoittautui jo ensimmäisellä katsomiskerralla mestariteokseksi.

Puoletoista kuukauden odotus sai myö lopun, kun noudin tänään postista paketin Saksasta, mutta vieläkään en voi sanoa todetan lopun tuoneen minulle mielenrauhan. Olivat nimittäin unohtaneet luvatun englanninkielisen manuaalin ja sarjanumeron sekä yrityksen leiman takuukuitista. Nyt sitten vastausta valitukseeni odotellessa joudun tavaamaan ohjeita vajaavaisella Rammstein-saksallani. Kontekstista päättelen esimerkiksi, että Verschlusssvorhang tarkoittaa suljinverhoa Päivääkään en ole saksan kaunista kieltä (... der Blitz äusserst nützlicht beim Aufhellen harter Vordergrundschatten oder zur Vermeidung der Unterbelichtung eines im Gegenlicht stehenden Nahobjekts.), joten salaman hienoudet jäävät minulle väkisinkin hieman hämäriksi. Vermeidung? Gegenlicht?

Sen verran olen yrityksen ja erehdyksen kautta oppinut, että salama synkkaa kameran nopeimpaan valotusaikaan 1/4000 s., mikä lupaa hyvää täytesalamaa suurilla aukoilla kirkkaaseen päivänvaloon, ja että se punainen übercool tarkennuksen apuvalo toimii kuin unelma. Pilkkopimeässä kamera tarkentaa kuin kuulaana kesäpäivänä.

Hakutermejä

Annetaan valituslaulun vielä odottaa hetken aikaa, ja keskitytään aikamme kuluksi vaikka viime aikoina googlesta saapuneisiin kyläilijöihin. Teiniseksi, Mullholland Drive, Villihevoset, Alastonkuvat, Pornostara ja tietenkin mitä erikoisemmilla adjektiiveilla höystetyt Tissit täyttävät listaa, kuten ennekin, mutta oikein kaivamalla löytyy mielikuvituksellisempiakin hakuja:

naisen anatomia - Niillä on pää ja varpaat, sekä paljon mielenkiintoisia alueita niiden välissä.
miksi päätä vihloo - Siellä on avaruusolentojen lähetin.
naisten oma rinnat saitti - Riippuu aivan siitä oletko feministi vai lesbiaani
kolina raitiovaunu - Ei kuulu meille. Ikkunat ovat sisäpihalle.
H I M ja muut bändin jäsenet - Mä olen kuullut, että se Queen on homo.
miten romaani tehdään elokuvaksi - Otetaan videokamera ja käännetään sivuja.
örvellyskuvia - Emme harrasta.
kolmivarvaslaiskiainen - Sukulaisielu.
kohtuukäytön rajat - Eivät ole vielä tulleet vastaan.
perskules - Sinäpä sen sanoit.
matti nykänen nude - Itkee riisuessaan. Onko tämä nyt sitä Hentai-estetiikkaa?
digikameran saa eurolla - Kerro heti mistä?

Keskiviikko 23.04.2003

Kun poikkeama tapahtuu tarpeeksi usein, tulee siitä sääntö

Helsingin Kaupungin Liikennelaitoksen aikataulut ovat parhaimmillaankin suuntaa antavia. Joko niin, tai sitten Helsingin metrotunneleissa on jonkinlainen aikavääristymä, jonka ansiosta ehdin Hakaniemestä (torin laidalta) Kamppiin (bussipysäkille) alle kolmessa minuutissa. Jos johonkin voi luottaa, niin siihen, että 1A on Hakaniemessä etuajassa ja 14B Kampissa myöhässä.

Torstai 24.04.2003

Ei raportoitavaa

Luulenpa, että ensi kuusta alkaen Elokuvia ja Valokuvia luopuu jokapäiväisestä raportoinnista ja keskittyy olennaiseen. Tänään kuitenkin oli hiljainen koti-ilta. Siivousta, surffausta ja Six Feet Underia.

Vimeisen 28 päivän aikana verkkopäiväkirjaani on käynyt lukemassa yli 1500 ihmistä vähemmän kuin vastaavan jakson aikana parhaimmillaan. Onko minut hylätty? Boikotoiko Google minua? Miksi, oi miksi? Tämänkin vuoksi lienee parasta, että keskityn olennaiseen.

Perjantai 25.04.2003

"Vittuilen vaan"

Minä luulin, että vain Mikki (ja ehkä Jaana-Mari töissään) kohtaa näitä ihmisiä. Seisoskelin aamulla Kampissa bussipysäkillä kirkkaan kevätauringon helottaessa kasvoilleni. Keskityin ilmaisjakelulehteeni, kun äkkiseltään tunsin, kuinka joku nyki olkalaukkuni hihnaa. Käännyin ympäri ja havaitsin kuinka edessäni seisova nelikymppinen nainen, jolle alkoholi oli selvästi ennemminkin rakas ystävä kuin pelkkä hyvänpäiväntuttu, nirhasi laukun nahkahihnaa sivuleikkureilla. Lyhyenläntä nainen kohotti hitaasti kasvonsa katsomaan edessään seisovaa kaksimetristä, pitkään mustaan nahkatakkiin sonnustautunutta miestä, mutta hänen katseensa ei mitenkään voinut olla hämmästyneempi kuin minun "Mitä sä teet?". Hetken nainen tuijotti hiljaa ja totesi sitten: "Vittuilen vaan."

Päätin olla tekemättä asiasta suurempaa numeroa, mutta täytyy ihmetellä täti-ihmisen optimismia; jäätyään kiinni varkauden yrittämisestä, hänellä riitti vielä toiveikkuutta. Intensiivinen ja molemminpuolin hämmentynyt tuijotus loppui, kun nainen totesi: "Anna mulle kaks euroo.". "En anna."


Sillä välin toisaalla...

Jaana-Mari oli viettänyt rentouttavaa vapaapäivää shoppailemalla ja järjestelemällä asioita. Tiesittekö, että naisella voi olla yli viisikymmentä huulipunaa, ja jos päälle lasketaan kaikki kiillot ja muut, niin huulien kaunistamiseen tarkoitettujen puikkojen ja putkiloiden määrä nousee lähelle seitsemää kymmentä. Rakastavana ja ymmärtäväisenä aviomiehenä en valita, kuten en tässä männäviikolla laskenut Mikille puhelimessa meikkipöydän kauneusröykkiöstä löytyvien tukkajuttujen määrääkään. Enhän minä sellaista tekisi.

Enhän minä oikeasti valita. Illalla oli vuorossa rankemman puoleista hikoilua.

Lauantai 26.04.2003
Päivän elokuva: Huevos de Oro (1993, Bigas Luna)

Loikoilua

Koko päivä meni eilisestä toipumiseen. Joskus ennen sulkemisaikaa saimme hilauduttua kauppaan ja hankimme ainekset täytettyihin paprikoihin. Uunissa valmistuneet paprikan puolikkaat saivat sisälleen parsan kukintoja ja voimakasta sulatejuustoa ja päälleen vielä kerroksittain filepekonia. Paprikoiden kyyytipojaksi paistuivat suorastaan suussa sulavan mureat ulkofilepihvit.

Alkuiltapäivällä saimme loppuun Six Feet Underin ensimmäisen kauden. Kuten Jaakolle sanoin, sarja on erinomainen, yksi parhaita koskaan seuraamiani draamasarjoja, mutta silti kauden kolmeentoista jaksoon ei mahtunut yhtään sellaista helmeä, joka olisi pitänyt sohvan reunalla käsinojia puristaen, kuten joidenkin scifi-sarjojen parhaat jaksot ja laadukkaiden minisarjat kokonaisuutena. Six Feet Under oli kauttaaltaan tasaiseen varmaa neljän tähden kamaa. Erinomaista viihdettä.

Ruokailuun päästyämme dvd-soittimeen päätyi Bigas Lunan Huevos de Oro, joka loisti pikemminkin ulkoelokuvallisilla arvoillaan: (Javier Bardem, Maribel Verdú ja Maria del Medeiros), itse juoni ei ollut kovin kaksinen variaatio klassisesta nousu ja tuho -tarinasta. Kyllä tässäkin vahvat hetkensä oli, mutta kokonaisuutena elokuva oli lievä pettymys.

Sunnuntai 27.04.2003
Päivän elokuva: Nueve Reinas (2000, Fabián Bielinsky)

Spagettia ja argentiinalaisia huijareita

Ensin Jaakon kanssa salille ja sitten jättimäinen kattilallinen Spagetti Bolognesea (tai ainakin sinne päin), josta kylliksemme asti syötyämme Jaana-Marille riittää vielä neljän päivän herkulliset mikrolounaat (kyllä, mikrolounaskin on herkullinen, jos minä teen sen) ja sitten illan elokuvan kimppuun. Nueve Reinas on mitä mainioin huijarikomedia, joka, kuten muiden muassa olen aiemmin monesti sanonut, ei tuo juuri mitään uutta huijarikomedioiden genreen, mutta tekee sen minkä tekee niin ihastuttavalla varmuudella ja innolla, että siitä on pakko nauttia. Ja mehän nautimme.

Myöhäisilta upposi näyttelykuvien valintaan ja editoimiseen. Olen ehtinyt jo sokaistua osalle näistä kuvista ja rakastua niihin niin palavasti, että rationaalinen puoleni tarvitsee ulkopuolista palautetta niiden onnistuneisuudesta ja sopivuudesta haettuun teemaan. Minun on myös aina hyvin vaikea karsia omista kuvista parhaimmistoa, kun joka kuvassa (niissä onnistuneissa siis) on jotain josta erityisesti pidän. Pitää vain löytää ne kuvat, joissa kaikki on kohdallaan.

Maanantai 28.04.2003
Päivän elokuvat: Deuce Bigalow - Male Gigolo (1999, Mike Mitchell) ja The Usual Suspects (1995, Bryan Singer)

HEE

Unohtui aivan kärvistellä aiheesta viime torstaina. Hyppönen Enbuske Experience on Suomen oloihin nähden aivan pätevä ja viihdyttävä puheohjelma, varsinkin pahin kilpailija oli omille vitseilleen käkättäessään puhekykynsä hetkittäin menettävä idiootti. Kun sitten kuulin, että HEE tekee Nokian kanssa yhteistyössä jotain uutta mullistavaa, niin suoraan sanoen odotin myös jotain uutta ja mullistavaa. "Ensimmäisenä maailmassa toteutettavan matkapuhelimen ja televisio-ohjelman yhtäaikaisen monimedia-elämykseksen" kuvitelisi olevan muutakin kuin soittoääniä, logoja, lisätietoa ja äänestyksiä. Onhan näitä kokeiltu maailman sivu. Samaan aikaan Sonera, tuo selkeän verkkomarkkinoinnin jättiläinen (olkaa sitten ilman linkkiä), tarjoaa Maikkarin ja Nelosen valikoituja ohjelmia GPRS:n yli Real Playerillä varustettuihin puhelimiin. Ääni on hieman heikkolaatuinen musiikkiin, mutta puheesta saa aivan hyvin selvän. Jotain tällaista, tai vielä uudempaa olisin kuvitellut, en vieraiden mukaan vaihtuvia ladattavia logoja.

Ja johan tuo virtaava video GPRS:n yli on pari vuotta vanha ajatus (taannoinen iPaq-pilotti), nyt se vaan tehdään julkisesti ja matkapuhelimeen, mikä on enemmän kuin kova juttu. Olisi tietenkin kiva tietää mitä siellä Mspacella tätä nykyä suunnitellaan. Kaikki kivat asiat tulevat massamarkkinoille niin raivostuttavan hitaasti. Ja massamarkkinat tarvitaan kannattavaan bisnekseen.


Kohtaloon alistumisesta

Kotimatkalla kohtasin jotakuinkin alistuneimman näköisen ihmisen, jota olen pitkiin aikoihin nähnyt. Taivaalta tuli vettä kuin saavista kaatamalla, ja urheilupukuinen nainen seisoi bussipysäkillä ilman varjoa. Kylmä vesi valui kauluksesta sisään, mutta hän ei siitä enää välittänyt. Pitkällä suoralla tiellä on toinen bussipysäkki vain kahdensadan metrin päässä, ja sillä pysäkillä on katos. Koska kummankin pysäkillä pysähtyvän linja-auton seuraavaan saapumiseen oli melkein kymmenen minuuttia, niin minä kävelin tuon parisataa metriä suojatakseni myös jalkani (luulen, että oikea kenkäni vuotaa jostain kohtaa, tai sitten onnistuin astumaan syvempään lätäkköön). Kohtalotoverini sateessa, tuo uitetun koiran sukulaissielu, ei sen sijaan hievahtanutkaan, vaan seisoi surkeana paikallaan bussin saapumiseen asti.


Elokuvia ystävien kera

Illan kruunasi kaksi elokuvaa Mikin ja Lissun kanssa. Ensimmäiseksi syötimme vieraillemme Deuce Bigalow - Male Gigolon, joka ei oikein kestänyt toista katsomiskertaa. Muutama erinomainen vitsi leffassa edelleen on, mutta loppua kohden tarina vain kuivuu kasaan. Kiitos Mikin, en myöskään kyennyt enää katsomaan elokuvaa "aivot pois" -kytkimen kanssa, vaan jäin miettimään elokuvassa olevia varsin vastenmielisiä moraalisia opetuksia. Elokuvan alkupuoli on kuitenkin edelleen hulvatonta komediaa.

Illan toinen elokuva sen sijaan parenee jokaisella katsomiskerralla. Bryan Singerin The Usual Suspects oli minulla vuorossa kolmatta tai neljättä kertaa ja onhan se vain niin jumalaisen hieno tarina upeilla näyttelijöillä. Kevin Spacey, Gabriel Byrne, Benicio Del Toro, Pete Postlehwaite, Chazz Palmintieri, Kevin Pollack ja Stephen Baldwin tekevät niin tiukkaa työtä, että heikompia hirvittää. Oman sivuhupinsa antoi elokuvaa ennen näkemättömän ja täysin spoilaantumattoman Lissun reaktioiden seuraaminen.

Tiistai 29.04.2003

Julkista itseruoskintaa

Kuinka typerä ihminen voi olla? Ansaitsen raippaa. Ihmettelin tuossa taannoin, miksi kävijämääräni ovat pudonneet dramaattisesti viimeisen kuukauden aikana. Harkitsin jo, pitäisikö minun alkaa kirjoittamaan yksityiskohtaisia paljastuksia seksielämästäni, mutta minut (ja teidät) pelasti havaitsemani oman idiotismini kukkanen.

Tutkin tänään hieman tarkemmin kävijätilastoa ja huomasin, että kaikki sivuille tulevat henkilöt tulevat hakukoneiden kautta. Pinserin listoilta ei tule ketään vaikka Top-listan kärkikolmekymmenikössä tasaisesti keikunkin (voiko tasaisesti keikkua?). Yhtäkkiä tajusin, että kaikki haut tulevat arkistosivuille, ja asiaa tarkemmin tutkittuani havaitsin, että kuun alussa tekemäni leiskamuutoksen yhteydessä olin unohtanut etusivulta laskurit kokonaan. Vähänös noloa?

Tämän ansiosta sivustolla on laskurien mukaan käynnyt tässä kuussa 1500 ihmistä vähemmän (sinänsä hauskaa havaita, että silti yli 2000 ihmistä on päätynyt vanhoihin juttuihin). Näin ollen voinen turvallisesti julistaa, että pian yhdeksän kuukauden ikäinen verkkopäiväkirjani on kerännyt olemassa olonsa aikana reippaasti päälle 21000 kävijää. Paljon onnea minulle. Käykää toistekin.


Itsekuria...

Kotiin saapuessani olin niin rättiväsynyt, että nukahdin useaksi tunniksi. Lopulta herättyäni olo oli melkoisen pöllämystynyt, mutta pakotin itseni ja vastustelevan Jaana-Marin lähtemään salille, vaikka paikkoja särki ja haukotukset olivat pitkiä, mutta niiden intervallit lyhyitä. Kaikesta huolimatta minulla oli hyvä treeni.

... ja sen puutetta

Koskapa DVD BoxOffice on pitänyt The Complete Musketeers-pakettiani jälkitilauksessa jo helmikuusta asti, peruin sen viimein ja tilasin levyt Playstä, josta paketin saa hetimiten. Richard Lester -minifestivaali (nämä ja Robin & Marian lähestyy. Samalla klikkailin Playn alennusmyynit läpi ja lopetettuani lähetyslistalla oli 75 euron edestä elokuvia. Onneksi osa niistä menee Jaana-Marin piikkiin. (Pelkäänpä, että myös hirvittävien 80-luvun tanssielokuvien minifestivaali lähestyy.)

Keskiviikko 30.04.2003

Sehän on vappujäynä

Bongasin aamulla linjuriauton ikkunasta vappujäynän. Joku oli kantanut Esplanadin Bajamajojen rivin jatkoksi ihka-aidon posliinipöntön. Eiköhän sillekin käyttäjänsä löydy tänä iltana.


Vappublogausta

Jaahas, sitä on näköjään istuttu Jukin kanssa Jorin tietokoneen ääressä litkien alkoholipitoisia juomia vappuyönä. Äidillekin on lähetetty terveisiä. Äitini ei kyllä taida lukea Jukin verkkolokia, joten menkööt ne terveiset tässä. Vappujuhlat olivat juuri sopivan riehakkaat ja samalla juuri sopivan seestyneet. Ei tällaisen vanhan arvokkaan herran sovi örveltää samalla lailla nuorten kanssa. Jäi sitten kuitenkin saunomatta ja esittlemättä sitä Jukin kaipaamaa adoniskehoa. Mieltä kuitenkin jäi lämmittämään, että joku huomasi.