toukokuu 06, 2007

TV-sarjojen parhaimmuudesta

Galactican kolmoskauden ja Romen kakkoskauden loputtua jää taas varmaan enemmän aikaa elokuville, ja ehkä myös uusille sarjoille. Lostin kolmatta ja Heroesin ensimmäistä kauttakaan ei ole enää kuin muutama jakso molempia. Tänään katsoimme molemmista tällä viikolla jenkki-tv:ssä esitetyt jaksot, ja voi pojat, kylläpä Heroes rokkaa.

Aikaisemmin tällä viikolla hyvä ystäväni, jonka makuun hyvin pitkälti luotan, esitti melkoisen väittämän: hän epäili, että The Wire olisi paras hänen koskaan näkemänsä tv-sarja. Se on paljon sanottu, varsinkin meidän piireissämme, joissa on kuitenkin katsomalla katsottu kymmeniä, ellei satoja, tv-sarjoja alusta loppuun. En siis puhu mistään "katsotaan aina kun kyetään, satunnaisesti, tai ainakin joka toinen jakso, jos satutaan olemaan tv:n ääressä", vaan ihan omistautuneesta hoocee-harrastamisesta.

Minä en ole The Wireä katsonut jaksoakaan, mutta sarja pääsi juuri pian katsottavien listalle. Omassa hyllyssä samalla statuksella ovat tällä hetkellä Riget ja Band of Brothers, ja kunhan Futurama on lopussa, luulen, ettei uuden sarjan aloittamiseen mene kauaa.

Tämän väittämän jälkeen piti kuitenkin ryhtyä itsekin miettimään, mikä minun näkemistäni sarjoista veisi moisen tittelin. Kuten elokuvienkin kohdalla, luulen, että pystyn melko helposti kertomaan 10 sarjaa, joiden joukosta se paras lopulta löytyy, mutta yhden nostaminen muiden ohitse on hankalaa.

Minulla on scifi-tausta, eikä mikään sarja tule koskaan ohittamaan alkuperäistä Star Trekiä henkilökohtaisessa merkittävyydessään, se todettakoon heti aluksi. Deep Space Nine ja Farscape ovat toki kokonaisuutena paljon parempia. ja torsoksi jääneellä Fireflyllä oli potentiaalia nousta top-3:een tässä alalajissa.

Komedia on minulle toinen rakas tyylilaji, ja niinpä scifikomedia Red Dwarf on arvoasteikolla korkealla. Studio Julmahuvi on yksi harvoja kotimaisia sarjoja, jotka tälle listalle pääsevät. The Black Adder ansaitsee vähintään kunniamaininnan, ja kun tarkemmin ajattelen, niin kyllä se "Kaikista Paras Sarja"™ taitaa löytyä tästä genrestä, mutta tiivistetään jännitystä merkinnän loppuun asti.

Viime aikoina kovimpaa ovat ihan alussa mainittujen lisäksi kolahtaneet Deadwood (jonka kolmoskausi ilmestyy hävyttömän huokeana pakettina kesäkuussa ainakin CD-Wow:hin, COCKSUCKEERRRRS!) ja minisarjapuolella Dexter. Aika näyttää kuinka ne kestävät.

Viime aikojen huippusarjoista ovat valitettavasti jääneet kesken esimerkiksi The Sopranos, Oz ja Six Feet Under. Niistä varmasti jokin saattaisi tulla kolkuttelemaan henkilökohtaista top-kymppiä.

Ja jos minisarjoista puhutaan, niin kaksi on ylitse muiden: I, Claudius ja The Singing Detective. Näiden kahden muodostaman pinnan alla sitten kuplii monen monta hienoa miniä, mutta manitaan nyt erikseen BBC:n tyylipuhdas Austin-filmatisointi Pride & Prejudice. (Minullakin on herkkä puoleni.)

Jos oikein tarkkaan mietin, niin sellaisia nuoruuden sarjoja kuin Northern Exposure ja L.A. Law muistelen lämmöllä. Hill Street Bluesia en nähnyt läheskään kokonaan. Henkilökohtaisella "Haluan nähdä pian uudelleen" -listalla kovin korkealle viime aikona on kohonnut Bruce Campbellin tähdittämä The Adventures of Brisco County Jr., mutta sen jenkkiboksi on varsin tyyris, enkä kyllä tiedä kuuluuko se muuten kuin aasinsillan kautta tähän parhausmerkintään.

Uraauurtavuudellaan ja outoudellaan listalle on jotenkin pakko nostaa Twin Peaks ja The Prisoner. Molemmista on viimein hyvät dvd-julkaisut, jotka luonnollisesti ovat myös ostoslistallani.

Olen aika varma, että tältäkin listalta jäi puuttumaan vaikka mitä minulle itsellenikin tärkeää vuosien varrelta, mutta jos jäisin oikein kaivelemaan, niin silloin ohitettaisiin kaikki riskirajat lukijan takapuolen puutumisindeksissä.

Kaipa noista edellä mainituista kuitenkin löytyvät ne sarjat, joilla voi populoida listani sijat 2-10. Ja se paras? Pitkän miettimisen jälkeen on pakko todeta, että paras koskaan tehty televisiosarja maailmassa on Monty Python's Flying Circus, ja toisin kuin makuasioista, tästä ei sovi kiistellä. (Voi olla että väittely muuttuu pelkäksi vastaanväittelyksi.)

Posted by Henri at 00:45 | permalinkki | Comments (12)

toukokuu 15, 2007

Syyllinen, kunnes toisin todistetaan

Mikki (yks ja kaks), Merten, Janne ja Kari Haakana (lue myös kolme edellistä kirjoitusta) perustelevat aivan tarpeeksi hyvin, miksi keskustelupalstojen moderointia ei pitäisi tehdä pakolliseksi.

Minä tyydyn ihmettelemään, mistä tämä pakottava tarve pitää kaikkia potentiaalisina rikollisina ja syyllistää massoja muutaman mätämunan idiotismista kumpuaa. Siitähän tässä on kyse: moderaattoreiden ei suinkaan olisi tarkoitus poimia valitusten perusteella niitä, ehkä 0,001 prosenttia viesteistä, jotka ovat rikollisia, vaan todeta ne loput 99,999 prosenttia viesteistä laillisiksi. (Luvut sieltä kuuluisasta hatusta.)

Tämä on (melko) vähän sama, kuin että myymäläetsivät eivät kyttäisi pitkäkyntisiä, vaan ihan periaatteen vuoksi raahaisivat kaikki asiakkaat takahuoneeseen ja kohdistaisivat heihin henkilöön menevän tarkistuksen. Vakaa uskoni onkin, että uuden maailmanjärjestyksen moderaattoreiksi olisivatkin vapaaehtoisesti hinkumassa juuri sellaiset henkilöt, jotka mielellään kaivelevat duunikseen toisten peräsuolia, mutta eivät läpäisseet tullilaitoksen pääsykokeita.

Todistammeko uuden ammatikunnan syntyä? Ruumiilliseen vartijakoulutukseen kelpaamattomat sheriffi-wannabeet saavat viimein todistaa osaamisensa moderointiopiston ensimmäisen vuosikurssin luennolla, "Voiko olematonta kunniaa loukata?" ja sen konkreettisemmassa harjoitustyössä "Erota Hymyssä julkaistu alastonkuva kunnianloukkauksesta".

Eksyn ehkä - no, varmasti - aiheesta, mutta luen samaan kategoriaan dvdee-levyjen pakolliset "piratismi on sairaus" alkuanimaatiot, jotka siis on suunnattu maksaville asiakkaille. Piraattien, joiden paikka helvetissä on raiskaajien ja keskustelupalstoille kirjoittajien välisellä kehällä, versioista tuollaiset käyttäjää häiritsevät kikkareet on poistettu, joten kukaan piratismia hyödyttävä ei niitä edes näe.

Eikö olisi aika - ja tässä tulee se surkea aasinsilta - saada jokaisen ruokakaupan ovelle kaksimetrinen ja satakiloinen karpaasi, joka ravistelisi jokaista asiakasta kraivelista ja läimisi mummoja avokämmenellä molemmille poskille samalla kiljuen aliupseerikoulussa treenattujen keuhkojensa pohjalta, että "ET SITTEN VARASTA!"?

Posted by Henri at 23:55 | permalinkki | Comments (0)

toukokuu 22, 2007

Double Feature?

Eräänä kauniina iltana Robert Rodriguez ja Quentin Tarantino istuivat jälkimmäisen kotona katsellen tapansa mukaan Tarantinon järjestämää kahden eksploitaatioelokuvan settiä, ja päättivät toteuttaa oman elokuvaparinsa valkokankaalle, ja nimenomaan tuplaesityksenä. Planet Terror ja Death Proof esitettäisiin peräjälkeen, ja niiden edessä ja välissä fiktiivisten elokuvien trailereita.

Tänään päädyin selaamaan Finnkinon tulevien teatterielokuvien sivua, ja huomasin kauhukseni, että Suomessa, tässä länsimaisen elokuvakulttuurin kehdossa, elokuvat saavat ensi-iltansa melkein kahden kuukauden välein. Aika pitkä elokuvailta tiedossa. Kiitos vaan, ja haistakaa pitkä paska!

Totuuden nimissä tämä ei liene Finnkinon vika, vaan elokuvaa levitetään muuallakin maailmassa kahtena osana. Ilmeisesti reilun kolmen tunnin kesto oli liikaa jenkkiyleisölle, ja leffa menestyi odotettua heikommin, vaikka arvostelut olivat ylistäviä.

Tästä pääsinkin tarkistamaan mitä kuuluu Tarantinon edellisen kahteen osaan pilkotun teoksen kokonaiselle versiolle, mutta Wikipedian merkinnässä puhutaan vain mahdollisista etko- ja jatko-osista. Ehkä minun pitää poimia leffat Anttilasta jossain välissä, sen verran halvalla niitä on näkynyt. Täydellistä versiota saanee odottaa vielä toisenkin vuoden.

Tänään puolestaan postiluukusta kolahti The Notorious Bettie Page, joka oli kerrassaan viihdyttävä. Tutkin Wikipediaa selaillessani myös pinup-kuningattaren myöhempää kohtaloa, johon ei elokuvassa tai dokumenteissa suoraan viitattu, ja sain yllätyksekseni selville, että rouva on edelleen elävien kirjoissa, ja saavuttanut kunnioitettavan 84 vuoden iän.

Vaikka Page onkin vältellyt valokuvissa esiintymistä, "jotta maailma muistaisi hänet sellaisena kuin hän kukkeimmillaan oli", löytyi yksi kuva, jossa pop-kulttuuri-ikoni poseeraa Playboyn pyjamajuhlissa 80-vuotiaana - eikä muuten näytä päivääkään yli viisikymppiseltä.

Posted by Henri at 22:07 | permalinkki | Comments (0)