toukokuu 02, 2005

Elokuva-ostoksilla

Hain laatua sopuhintaan, ja löytyihän sitä. Jenkki-Amazonista löytyi kuuden gangsteri-klassikon kokoelma, josta löytyvät elokuvat The Public Enemy, White Heat, Angels with Dirty Faces, Little Ceasar, The Petrified Forest ja The Roaring Twenties, joista useimpien pääosassa loistaa James Cagney. Nämä tullaan luultavasti kaikki katsomaan loppuvuoden klassikkoilloissa.

Samaisia klassikkoiltoja silmällä pitäen poimin tänään Anttilasta Terence Malickin esikoisteoksen Badlands ja Woody Allenin kynäilemän ensemblekomedian What's New Pussycat?. Stockmanilta puolestaan mukaan tarttui tuoreempaa tavaraa: Michael Mooren Fahrenheit 9/11, joka vastikään lukemani Dude, Where's My Country?-kirjan jälkeen ei tuntunutkaan enää niin tuoreelta, sekä palkittu espanjalainen Los Lunes al Sol pääosassaan jumalainen Javier Bardem.

Play.comissa olisi (enimmäkseen) italialaisen seksplooitaatio-elokuvan alennusmyynti, ja vaikka elokuvat enemmän kuin todennäköisesti ovat silkkaa silsaa, niin nimet kuten Nude for Satan ja Sinful Nuns of St. Valentine kutkuttavat. Voiko noita vastustaa? Ehkä mä vain olen helppo.

Lisäys: Samaisen Play-alen kautta (mm. ohjaaja-linkit) löytyy myös muita saman genren elokuvia halvalla. Legendaarinen Vampyros Lesbos lienee pakkohankinta jo pelkästään nerokkaan funkahtavan A Sexadelic Dance Party soundtrackinsä vuoksi. Kahdeksan elokuvan Jess Franco -kokoelma sen sijaan saattaisi olla liikaa. Haistan tässä kuitenkin hyvän teeman kutsua kasa kaverita nauttimaan elokuvista ja alkoholista jonain sopivana tulevana kesäyönä. Olkaa varoitettuja.

Posted by Henri at 23:58 | permalinkki | Comments (0)

toukokuu 03, 2005

Scifi-kirosanat

Fireflyn dokumentaareja katsellessani minulle tuli yllätyksenä, että sarjassa puhuttu kiina oli oikeasti kiinaa, eikä jenkkiteeveelle tavanmukaista siansaksaa - vaan kaipa se olisi pitänyt arvata, että Whedonin jengi panostaa yksityiskohtiin. Firefly Chinese Pinyinary -sivusto listaa kiinankieliset lausahdukset jakso jaksolta tai aakkosjärjestyksessä.

Ei liene yllätys, että kiinaa käytettiin enimmäkseen kiroiluun, ja näin kierrettiin jenkkiteeveen sensuuri. Ilman päällepiippaustahan ei ameriikassa juurikaan ruumiintoiminnoista keskustella. Järjetöntä väkivaltaa voi kyllä näyttää, mutta annas olla, jos nänni vilahtaa tai perkele parahtaa, niin johan on kansakunta vaarassa.

Listalle on mahtunut muun muassa sellaisia värikkäitä sananparsia kuin Elefantin räjähtävä ripuli, Paviaanin persvako, Likaiset karjan kanssa parittelijat ja Osallistu ulosteenheittokilpailuun apinan kanssa. Englanninkieliset vastineet tuskin olisivat läpäisseet tuotantoyhtiön (tai kauhistuneen katsojajoukon) seulaa.

Piippausten välttämiseksi, mutta tietyn kielellisen ronskiuden säilyttämiseksi scifisarjat käyttävät usein myös keksittyjä kirosanoja. Fireflyllä oli adverbiaalisesti käytetty Gorram, Farscapella painokas voimasanansa Frell. Kaiken alku ja juuri on tietenkin legendaarinen Smeg Red Dwarfista, jota sarjan hahmot käyttivät tarpeen tullessa lähes jokaisessa tarkoituksessa, joka toisen sanan korvikkeena: Shut the smeg up, you smegging smeghead!.

Kieli kehittyy ajan kuluessa, ja keksityt sanatkin päätyvät pian piipattavien listalle. Itse asiassa mieleeni muistuu surullisenhupaisa anekdootti vuosien takaa, kun ystäväni Kolibri opiskeli Nottinghamissa. Eräässä hänen viestissään oli nelikirjaiminen sana korvattu tähdillä, ja ihmettelimme tätä scifi-sähköpostilistallamme suuresti, kunnes kokeilujen jälkeen kävi ilmi, että paikallinen yliopisto katsoi parhaaksi skannata automaattisesti kaikki välittämänsä sähköpostiviestit ja sensuroida kirosanat. Kyseinen sana? Smeg, tietysti, kun kerran Red Dwarfista keskusteltiin.

Posted by Henri at 16:40 | permalinkki | Comments (4)

toukokuu 07, 2005

Ostaisko auton vai ostaisko veneen?

Olen juuri nyt sen verran onnellisessa tilanteessa että taskunpohjalle on jäänyt hieman tavallista enemmän hynää eli fyffeä. Sen sijaan, että tekisin esimerkiksi ylimääräisen lyhennyksen asuntolainaan, totesin esimerkillistä taloudellista kauaskantoisuutta osoittaen, että nyt on erinomainen hetki uusia kotimme viihde- ynnä muuta elektroniikkaa.

Videonauhurimme sisään on juuttunut kasetti, koska laitteen virta ei pysy päällä. Dvd-soitin ei toista enää kaikkia video-cd-levyjä sekä hetkittäin hukkaa kuvan ja äänen synkan. Mikroaaltouunimme on Jaana-Marin mukaan ainakin 16 vuotta vanha ja luultavasti jo jonkintasoinen terveysriski. Tietokoneen äänentoistosta huolehtivat linnunpöntöt, joiden virtajohdossa on kosketushäiriö, jne. jne.

Nauhoittavan laitteen dilemma lienee suurin. Vaatehuoneessamme on tilaa viemässä elokuvia ja tv-sarjoja lähemmäs 500 kasetilla, ja jos luovumme nauhurista kokonaan, ne jäävät tarpeettomiksi. (Hei, jos joku haluaa ostaa videokasetteja, joissa on nauhoitettuja elokuvia, niin minulta voisi saada kympillä kymmenen kasettia.) Vanhaa nauhuria ei kannata korjata, ja uuttakaan en välttämättä haluaisi enää hankkia, sillä kyllä vhs alkaa olla aika lailla eilisen päivän teknologiaa. Kovalevyhän siinä siis pitää olla, mutta tarvitsenko myös nauhoittavan - tai tallentavan, eihän siinä mitään nauhaa ole - dvd:n?

Reilun vuoden päästä viimeistään pitää myös siirtyä digi-aikaan. Kumpi on parempi yhdistemä: kovalevyllinen dvd-tallennin ja tyhmä digiboksi vai dvd-tallennin ilman kovalevyä ja digiboksi kaikilla hilavitkuttimilla?

DVD-soittimelta vaadin paljon: sen pitää olla kuvanlaadultaan erinomainen, toiminnoiltaan helppokäyttöinen, sen pitää toistaa kaikkien aluekoodien levyjä sekä kaikkia yleisimpiä levy-, video- ja mielellään myös ääniformaatteja.

Lukisin mielelläni kommenttilootasta kokemuksia ja suosituksia moisista laitteista, jotta osaan muodostaa harkitun lähtökohdan shoppailulle.

Ja nyt kun ollaan aiheessa, niin kuulisin mielläni kokemuksia erilaisista iPod Photon tapaisista kovalevyllisen mp3-soittimen ja digikuvapankin risteytyksistä. Onko markkinoilla edes muita varteenotettavia tekijöitä? Kesällä on ehkä tiedossa reissu, jolle haluan ottaa mukaan kameran, mutta en läppäriä.

Posted by Henri at 00:17 | permalinkki | Comments (5)

toukokuu 08, 2005

Kliketi-klik, naputi-naps

Perjantai-iltana annoin periksi muutaman viikon takaraivossa kuiskineelle pirulaiselle, ja asensin koneelle Civilization III:n ja pelin viralliselta saitilta löytyneen päivityspaketin. Tiesin kyllä ettei siitä mitään hyvää seuraa, ellei sitten hyväksi lasketa useampien tuntien nautinnollista pelaamista. Ja, itse asiassa, miksipä ei laskettaisi.

Civ-sarjan pelaamiseen minulta on luultavasti vuosien varrella kulunut enemmän tunteja, kuin mihinkään toiseen tietokonepeliin erilaisia Tetris-variantteja lukuunottamatta, ja tiesin kyllä, mitä vastaan on tulossa, jos tälle tielle lähden. Sen sijaan en osannut arvata eksyväni pelin lumoihin niin nopeasti, edellisestä pelikerrasta kun on kuitenkin jo useampia vuosia. Perjantai-yönä pelasin puoli neljään ja lauantaina aamuviiteen. Tänään moiseen ei ole varaa, sillä huomenna on tiukka työpäivä, mutta luulen ehtiväni jauhaa muutaman kierroksen. Ihan vaan muutaman...

Posted by Henri at 22:09 | permalinkki | Comments (0)

toukokuu 10, 2005

Tukkoa ja kiirettä

Kirjoituslukko on siitä paska tauti, että se iskee juuri silloin, kun siihen olisi vähiten varaa. Minulle lyötiin eilen kouraan keskimittava kirjoitusprojekti, jota tekemään olen kyllä taustani vuoksi jotakuinkin paras mahdollinen henkilö, ja niinpä odotukset ovat korkealla.

Ja kuinka ollakaan, tänään tuijotin pitkälle iltapäivään tyhjää näyttöä. (Tähän väliin saa sitten heittää kaikki mahdolliset nomen est omen-vitsit, enhän niitä ole toki koskaan aiemmin kuullutkaan.) Ja sitten kun tekstiä alkoi tulla, niin en uskaltanut lopettaa ennen kuin sormet ja aivot kangistuivat. Torstai-aamupäivän deadlinen saavuttaminen tulee olemaan tiukilla.

Ehdinpä kuitenkin viimeiseen bussiin, joka tähän vuorokauden aikaan osoittautui kiertävästä reitistään huolimatta nopeammaksi kuin taksi. Suurimmaksi osaksi tästä on kiittäminen sitä nuorta kuljettajanjuippia, joka oli ilmeisesti katsonut viikonloppuna liikaa äf-ykköstä. Toinen käsi ratilla ja toisella rennosti kännykkään hölöttäen hän kuitenkin renkaat kirskuen (vain yhdessä mutkassa pelkäsin oikeasti, että bussi kaatuu) toimitti minut perille pikaisesti, joten kiitos siitä.

Posted by Henri at 23:30 | permalinkki | Comments (1)

toukokuu 11, 2005

Curlauksen kuninkaalliset!

Kun suurin osa Suomesta sohvaperunoi jäänyrkkeilyn mömmöm-kisoja katsellen, suuntasi kahdeksanhenkinen joukkomme tänään urhean antropologi-vaimoni johdolla tuntemattomaan ja uuteen kokemukseen, todellisen jääurheilun pariin. Televisiosta katsottuna Curling on varsin hypnoottista, mutta itse koettuna saimme irti sekä onnistumisen riemua että melkoisia pyllähdyksiä. Isommilta mustelmilta toivottavasti vältyttiin, mutta huomenna on varmasti itse kullakin reidet, polvet ja kankku kipeinä.

CurlingCurling

Harjoitusvaiheessa niitä pyllähdyksiä vältellessä itse kukin joutui turvautumaan jos jonkinlaiseen tasapainoiluun. Itse kävin ainakin neljä kertaa takapuolellani, mutta onneksi en kertaakaan pystyasennosta.

CurlingCurling

Ennen tätä iltaa, luultavasti vain pääorganisaattorillamme Jaana-Marilla oli kunnon käsitys pelin säännöistä. Minulla oli jonkinlainen haju taktiikasta, mutta pistelaskun hienoudet olivat jääneet hämärään (en minä nyt niin kauan Eurosportilla roiku). Kun pääsimme varsinaiseen peliin kiinni, niin muutaman kierroksen jälkeen meillä alkoi olla jo kokolailla pro meininki.

Curling

Kahden tunnin Curlaus opastuksineen maksoi 150 euroa, maksimiosallistujamäärän ollessa kahdeksan henkeä, joista sai kasaan kaksi oikeaoppisen kokoista joukkuetta.

Curling

Ja kuten kaikissa lajeissa, tärkeintä ei ole voitto, vaan vastustajan täydellinen nöyryyttäminen. Tällä kertaa kumpikaan joukkueistamme ei päässyt elvistelemään liikoja - pisteet tasattiin 3-3.

Riemun ja yksilöllisen elvistelyn aiheekseni onnistuin henkilökohtaisella panoksellani pelastamaan joukkueeni murskatappiolta El Capitanina ja viimeisenä heittäjänä. Molemmissa viimeisissä vuoroissa kuvan alemmalla rivillä oleva punainen joukkue oli saamassa yhtä tai kahta pistettä, mutta minun iltani kaksi onnistunutta heittoa ajoittuvat täydellisesti kilkaten vastustajan kivet syrjemmäksi ja omamme kehän keskelle. Niinpä 6-1 rökityksen sijasta saavutimme kunniakkaan tasapelin.

And then... then I threw a five and a two.
- Rimmer, Red Dwarf

Posted by Henri at 23:30 | permalinkki | Comments (0)

toukokuu 12, 2005

Musaa ja videota

Tämän päivän linkit tulevat Kasan Jussilta. Ämpärissä Jussi lahjoittaa kännykkääni uuden kungfu-funk-soittoäänen ja Kasassa eilen blogattu, hetkittäin hykerryttävä Nalle Puh / Ilmestyskirja Nyt! -lyhäri sai minut kaivamaan Internetin kätköistä vanhan, mutta edelleen riemastuttavan Nalle Puh palvoo Saatanaa -animaation.

Ainostaan siinä Jussi on väärässä, että ne falsettikiljahdukset ehdottomasti kuuluvat kappaleeseen - ainakin soittoäänikäytössä. Itseasiassa niistä kiljahduksista voisi sopivalla softalla leikkaamalla saada aivan eriomaiset tekstiviesti- ja kalenteri-hälytysäänet: Whoo-haaaaa! ja Hu! Ha!.

Posted by Henri at 22:54 | permalinkki | Comments (1)

toukokuu 17, 2005

805!

Suunnitelmani oli tänään töiden jälkeen piipahtaa Anttilaan ja huolella valita hyllystä elokuva, joka saisi olla kokoelmani kahdeksassadas dvd, vahvana ennakkosuosikkina Diarios de motocicleta, mutta pikainen soitto kotiin Jaana-Marille paljasti reissun turhaksi tätä nimenomaista tarkoitusta varten. Amazon.com oli muistanut minua ensimmäisellä kahdesta matkalla olevasta paketista.

Tämänpäiväinen lähetys sisälsi gangsteri-elokuvia ja Bob Coulterin 350-sivuisen eroottisen valokuvateoksen Crazy Babe (website), joka ensiselaamisella vaikutti juuri niin makealta kuin olin odottanutkin: kauniita naisia epätavallisista kuvakulmista, laajkuvalinssillä ja kovin värikylläisenä. Kirjassa oli kyllä selvästi vähemmän silikonia kuin verkkosivuilla. Mistä tulikin mileeni, että jos ei tämän kuun, niin ainakin tämän kesän aikana taidan arvostella ja esitellä täällä eroottisen kahvipöytäkirjallisuutemme, joka pitää sisällään parikymmentä korkeatasoista kirjaa hyviltä kuvaajilta.

Vaan niihin elokuviin. Tämän päivän postiluukun kolahdus (ja Jaana-Marin vierailu lähipostissa) nostivat taas uuden hyllytilan tarvetta kuudella dvdeellä, ja siinä missä 500, 600 ja 700 paukkuivat reilussa kuudessa kuukaudessa edellisestä, niin nyt selvittiin samasta vajaassa viidessä. Tätä vauhtia juhlin seuraavan syntymäpäiväni aikoihin myös uudelle tuhatluvulle siirtymistä.

Tavoitteeseen päästäkseen on toki tehtävä töitä. Viikonloppuna Play.comin World Cinema -alesta lähtivät matkaan Infernal Affairs I & II, jumalaisen Cidade de Deusin kehuttu 9-osainen tv-jatko Cidade dos Homens ja ehkä sittenkin mielenkiintoisimpana vuonna 1960 tehty ranskalainen ensifilmatisointi Patricia Highsmithin The Talented Mr Ripleystä nimellä Plein Soleil, pääosassaan itse Alain Delon.

Posted by Henri at 01:07 | permalinkki | Comments (2)

toukokuu 21, 2005

Elokuva päivässä pitää tylsyyden loitolla

Paitsi hankkinut hullun lailla, olen myös viime viikolla katsellut elokuvia. Toukokuun alkupuoli meidän taloudessamme katseltiin Jaana-Marin ostamaa Sex and the Cityä, ja siinä olemmekin edenneet jo neljännen kauden loppuun, mutta se vaati veronsa elokuva-ahkeruudeltamme: vaivaiset kolme leffaa ensimmäisen kahden viikon aikana.

Asian korjataksemme aloitimme viime viikonloppuna Looney Tunes - Back in Action ja Napoleon Dynamite -elokuvilla. Joskus näyttelijöiden ja animaation sekoitus toimii, mutta olisi ihan kiva, jos elokuvalla olisi juoni. Tämä Looney Tunes -leffa oli kauheaa silsaa vailla minkäänlaista koherenssia. Pari hauskaa vitsiä ei puolentoista tunnin leffaa tee. Totta puhuakseni ostin elokuvan sivuroolissa poikkeavan Bill Goldbergin nähdäkseni, mutta aika vaisuksi jäi hänenkin osansa.

Napoleon Dynamite sen sijaan oli oikein virkistävää viihdettä, neljällä sanalla "Teinielokuvien The Royal Tenenbaums. Ihan koko matkaa ei tässäkään elokuvassa perusjuoni kanna, mutta ainakin hahmot ovat tuoreita ja vaivautuneisuus kuuluu elokuvaan - katsomon sijasta.

Maanantaina vuoroon nostettiin Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö, katkeransuloinen kasvutarina, jonka ensimmäisiä vuorosanoja odotellaan niin pitkään, että ne syöpyvät katsojan mieleen ikuisiksi ajoiksi. "Pieni olut."

Tiistai-illan viihdykeeksi kutsuimme Jorin... siis kutsuimme Jorin viihdyttämään... viihtymään kanssamme Japani-animaation parissa. Olin nähnyt Jin-Rohin kerran aiemmin R&A:ssa, ja muistot olivat hyvät. Elokuvan perusjuoni ja Punahilkka-teema on edelleen hieno, mutta olisiko sitten johtunut kehnosta suomennoksesta, että tällä kertaa leffa tuntui hieman sekavalta. Elokuvan kokolailla realistinen animaatiotyyli on kyllä edelleen suuresti mieleeni, joten kokonaisuus jää selvästi plussan puolelle. Levyllä ekstrana ollut dokumentti vaikutti alkunsa perustella mielenkiintoiselta - ilmeisesti käsikirjoittaja Mamoru Oshii aikoi alunperin tv-sarjaa.

Keskiviikkona vuorossa oli Detroit Rock City, hupaisa pikkukomedia neljästä kundista matkalla Kissin konserttiin. Leffa toimii juuri sillä tasolla, kuin on tarkoitettukin. Elokuvan velka Ramones-vastineelleen, kuukausi aiemmin katsomallemme Rock'n'Roll High Schoolille on selkeä. Tämä uudempi on kyllä parempi elokuva.

Eilen klassikoimme Lissun kanssa Elokuva-arkistossa historiallisella Greta Garbo -filmillä Queen Christina. Garbo valaisi kankaan ja häikäsi silmämme tavalla, johon nykypäivän tähdet eivät kykene. Miksi Garbon uran loppupuolen elokuvia, erityisesti mestarillista Ninotchkaa, ei saa dvdeellä? Miksi?

Tänään sitten tylsisteltiin ilman elokuvaa. Työviikon jäljet näkyvät melkoisena kireytenä. Kyllä se tästä.

Posted by Henri at 00:24 | permalinkki | Comments (0)

toukokuu 22, 2005

Kuudes osa, Episodi III

Olen jo pitkän aikaa sitten menettänyt kaiken sen kunnioituksen, jota nuoruudessani tunsin George Lucasia kohtaan. Maailmojen ja konseptien luojana hänessä on vielä hieman potkua, mutta kaikki ne harmaat hiukset, jota hän on "käsikirjoituksilla ei ole niin väliä"-lausunnoillaan, "Jar-Jar oli oikeasti hyvä idea"-idiotismeillaan ja "Greedo ampui ensin"-korjauksillaan faneilleen tuottanut saa minut toivomaan hänelle pikaista pakkoeläkkeelle siirtämistä, ja Star Wars -imperiumin ohjaksien siirtämistä jollekin, jolla on visiota elämää suurempien tarinoiden kerrontaan. Mahtava ja maaginen universumi odottaa uutta omistajaa.

Kinopalatsin mainio lippusysteemi ilmaisi meille tänään, että ykkössalin päivänäytökseen saisi vielä hyvät paikat, joten vietimme iltapäivämme elokuvateatterissa. Sanon tässä heti ensimmäiseksi, että Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith ei ollut samalla tavalla kauhea, kuin episodit I ja II - se oli kauhea aivan omalla tavallaan. Ennakkoon olin lehdistä ynnä muista lukenut, että elokuvan pelastaisi sen keskittyminen toimintakohtauksiin, mutta heti ensimmäisestä avaruuslennosta lähtien oli päivänselvää, että näin ei tulisi käymään.

Obi-Wan ja Anakin pyörittävät kyllä sukkuloitaan nätisti isojen emoalusten ympäri, mutta on kivuliaan selvää, että ainoa syy siihen on näyttää ne isot alukset mahdollisimman monesta kulmasta. Juonellista syytä tähän ei löydy. Suurin osa taistelukohtauksista on myös todella kömpelösti leikattu sellaiseksi sillisalaatiksi, että ollaan kaukana Episode I:n komeasta valosapelimittelöstä Darth Maulin kanssa, joka muuten jää esiosatrilogian viileimmäksi hahmoksi silkalla vuorosanojen vähyydellään.

Niin, sanoinko jo että kahta ensimmäistä osaa kivuliaamin käy ilmi, että Lucasin dialogin kirjoitustaidot riittäisivät ehkä ala-asteen joulunäytelmään, ja että henkilöohjaajana hän saa Samuel L. Jacksonin ja Ewan McGregorin kaltaiset lahjakkuudet näyttämään sen saman joulunäytelmän kakkosmiehitykseltä? Myötähäpeä saa katsomon kiemurtelmaan vaikka herrojen elokuvanjälkeinen pankkiautomaattimatka olisi kuinka riemukas. Hayden Christiansen puolestaan on aivan omaa luokkaansa pökkelyydessä ja Natalie Portman on mitätöity uikuttavan kotirouvan rooliin.

Loppupuolen nostalgiapläjäykset, Temuera Morrison-kloonit ja Ian McDirmidin muutamat hetket jäävät elokuvan valopilkuiksi. Minä jään toivomaan, ettei George Lucas tee enää yhtään elokuvaa.

Elokuvakokemuksen ehdoton tähtihetki koettiin lopputekstien jo jyllätessä kankaalla, kun jostain takaamme kankaan eteen käveli hitaasti ehkä kymmenvuotias nassikka Darth Vader-maskissa, rintapanssarissa ja viitassa ja otti esiin punaisena hehkuvan täysimittaisen valomiekan, heilautti sitä muutaman kerran ja marssi ulos. Tyylillä.

Posted by Henri at 23:58 | permalinkki | Comments (1)

toukokuu 26, 2005

Masters of the Leluverse

Jos Star Warsin uudesta pinnalla olosta on seurannut mitään hyvää (KotORien lisäksi siis), niin liikkeellä on taas muutamia varsin viileitä leluja tai "keräilyesineitä".

Mr. Potato Head Darth Tater on kokolailla hupaisa (ja varmasti ilmeikkäämpi kuin Hayden Christensen) ja Darth Vader Voice Changer Helmet tuntuu olevan vähintään joka toisen nettikaupan myyntilistojen kärjessä, mutta sitten löytyi jotain todella käheää: Star Wars Force FX Lightsaber.

Ei-aivan-niin-pieni nörtti minussa vinkuu kuin sika häämatkalla. Ainoa asia joka säästää minut tuhlaamasta tolkuttomasti rahaa tuohon, on se, että valomiekan terä ei valitettavasti rakenteellisista syistä painu miekan kahvan sisään. Tuota miekkaa ei siis voi kantaa näppärästi mukana. Mutta hei,siinä on leffoista nauhoitetut digitaaliset äänet, jotka reagoivat miekan liikkeeseen ja kosketukseen! Ja katsokaa näitä käyttötilannekuvia!

ThinkGeekin FAQ:ta lainatakseni:
Q: Can I use my Force FX lightsaber for dueling?:
A: This product should not be used to strike others. Although the blade is very durable, it should never be used for fighting or dueling. The Force FX lightsaber was produced as a collectible; it was not intended for dueling. That said, we've had several successful Lightsaber battles here at the ThinkGeek offices. How can you resist especially with the 'clash' sound effects that occur when the blade strikes another object?

Jos "ne" koskaan saavat tuohon sisäänvetäytyvän terän, niin muutama sata euroa ei ole minulle liikaa. Nyt lelun "käyttöarvo" kyllä jää alle tuon satasen plus postikulut, verot ja tullit. Mutta jos joku tämän innoittamana valosapelin hankkii, niin minut on sitten kutsuttava kokeilemaan.

Posted by Henri at 00:26 | permalinkki | Comments (0)