huhtikuu 03, 2005

Känniblogi

Kun niin harvoin on tilaisuus niin onhan sitä jäytettävä hyväkseen. Luulen nimittäin, että paavin kuoltua ja kardinaalikonklaavin yllätysvetonaan nimittäessä Mikko R:n Suomesta uudeksi paaviksi, että minusta tehtiin Porno-kardinaali. Se on melksien yhtä hyvä kuin Turbo-kardinaali, mutta ei ihan. Minun vastuullani on uskovaistren, varsinkin nunnien seksuaalielämä.

Huvituin myös suuresti tarinasta, jossa hyvä ystäväni oli jäänmyt jumiin vessan, ja näin valokuvia (osan niistä olin ottanu titse), polttareista ja hääjuhlista, joissa suoritin musikaalixsen riisuuntumis-operaation, noin viisi vuotta sitten.

Nyt nukkun ja unta pallon. On muten aika paljon kirjoitusvirheitä. Olkon.

Posted by Henri at 01:53 | permalinkki | Comments (1)

huhtikuu 04, 2005

Kaksi täysosumaa

Sunnuntaina nukuin rauhassa pitkään, mutta iltapäivän ehtiessä yli puolen välinsä (olikohan tuo tarpeeksi epäselvä ajanmääritys), siirryimme elokuvan pariin. Ensimmäiseksi taklasimme Lars von Trierin Dogvillen, jota meille oli suuresti kehuttu, viimeksi lauantaina.

Minulla ja von Trierillä on kovin ristiriitainen suhde: toisaalta Breaking the Waves ja Dancer in the Dark ovat upeita elokuvia, mutta 90-luvun hairahduksessaan, Dogma 95-manifestissa, herra meni metsään niin syvälle, että sieltä ulos löytämiseksi kaivattaisiin sitä keinovaloa, joka Dogma-leffoista kiellettiin. Minulla on ongelma kaikkien sellaisten säännösten kanssa, joilla pyritään rajoittamaan ilmaisun- ja valinnanvapautta, vaikka ne kirjoittaisi itse itseään varten.

Esimerksi tuon keinovalon (jota asian tarkistettuani siveysvala sallii yhden kameraan kiinnitetyn lampun) kielto on täysin absurdi, jos tavoitteena on "aito kokemus". Mikään kamera ei pärjää ihmissilmän dynamiikalle, ja juuri siksi keinovaloa elokuvissa ja valokuvissa (You say the name of the blog and you win a prize!) käytetäänkin.

Mutta itse elokuvaan, joka siis ei edustanut Dogmaa, kaikkea muuta. Se oli kertaikaikkisen nerokas. Silloin kun von Trier miellyttää minua, hän miellyttää minua aivan kybällä. Rohkea lavastus oli askeettisuudessaan ja etäännyttävyydessään suorastaan huikea. Näyttelijätyöskentely oli kautta linjan ensiluokkaista ja tarina suorastaan riipaiseva, ja hetkittäisestä hitaudestaan huolimatta se piti otteessaan koko kolmetuntisen rankkaan loppuunsa saakka.

Dogvillen jälkeen sielu kaipasi jotain kevyempää, ja iltanokosten jälkeen suuntasimmekin kohti Tunnelin Anttilaa (eikö olekin ihanaa, kun sunnuntai-iltana kahdeksan aikaan voi ostaa dvdeitä samaksi illaksi?), tähtäimessämme The Incredibles, joka niin ikään jäi teatterikierroksella väliin. Ihmeperhe oli kaikilla tasoilla juuri sitä mitä kaivattiin. Toimintaa, huuumoria ja supersankareita. Vauhdikas eikä silti täysin suoraviivainen juoni, loistavaa dialogia ja upeaa animaatiota. Mitä muuta sitä ihminen sunnuntai-myöhäisiltaansa kaipaisi? Carsin täytyy olla aika hemmetin hyvä, että se pärjäisi vertailussa Pixarin kolmelle edelliselle elokuvalle.

Näistä mestariteoksista huolimatta viikonlopun elokuvalainaus irtoaa kuitenkin lauantaina katsomastamme Mike Leighn näppärästä ja erittäin viihdyttävästä ystävyysdraamakomediasta Career Girls. Lava on sinun, Ricky, ole hyvä:

- I'm not an idiot. I'm like an idiot savant, I just haven't found my savant yet.

Posted by Henri at 23:49 | permalinkki | Comments (3)

huhtikuu 11, 2005

"There's right, there's RIGHT, and then there is THIS!"

Puolitoista kuukautta on liikaa, joten päätin katsoa Sin Cityn etukäteen. Menen varmasti teatteriin, ja hankin leffasta parhaan mahdollisen dvd-julkaisun, jonka käsiini saan, joten omatuntoni ei suuresti kolkuttele. Odotus on nyt ohi, ja ensituntoja täytyy purkaa jotenkin. En kuitenkaan aio pilata kokemusta keneltäkään paljastamalla juonesta mitään oleellista.

Elokuvan kuvaus ja tyyli on juuri niin lyömätön kuin ennakkomainonta on antanut ymmärtää. Elokuvan kohtaukset on kuvattu ja leikattu kokolailla yksi yhteen alkuperäisten sarjakuvien ruutujen kanssa, mutta useita kohtauksia trimmattu juonen tiivistämiseksi. Lisäksi ainakin yksi hahmo on korvattu toisella.

Erään hahmon vuorosanoissa on aivan turhaksi viittauksia tarinaan, jota elokuvaan ei ole sisällytetty, ja tämä saikin yleisömme toisen asiantuntijan pohtimaan, oliko elokuvaan sittenkään valittu oikeat tarinat, ja täytyy myöntää, että myös A Dame to Kill for olisi istunut kuvioon kuin katana suolistoon.

Elokuvan episodimaisuus ei loppujen lopuksi ole rasite, kuten aluksi hieman epäilin - ehkä sittenkin etu, sillä rakenne on harkittu, eikä hajoa pahasti missään vaiheessa. Näyttelijät tekevät muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta kelpo työtä. Naiset ovat koko lailla koristeina, mutta Clive Owen, Benicio Del Toro ja Bruce Willis ovat suorastaan erinomaisia. Koko shown kuitenkin varastaa Mickey Rourke järjettömän upealla Marv-tulkinnallaan.

Tämä elokuva täytyy ehdottomasti nähdä vielä isolta kankaalta ennen lopullisen mielipiteen muodostamista, mutta tuskin mikään sarjakuva- tai muukaan elokuva on aiemmin toteuttanut yhtä tunnollisesti sarjakuvan muotokieltä. Ja onhan se ihan helvetin viileä. Kesäkuun koittaessa - täyttäkää teatterit!

Posted by Henri at 00:26 | permalinkki | Comments (2)

huhtikuu 14, 2005

Technorati-surfailua

Ei ole merkittävää, että keikun suomalaisen listan top-50:ssä, mutta siinä, että on päässsyt koko maailman listalla top-100000:een täytyy olla jotain kovin gloriöösiä tai glamuranttia, eikös? Eikös?

Elokuvia ja Valokuvia: Technorati Rank: 93193

(Ajatuksen isä: Warren Ellis, jonka ruutukaappaus on paljon osuvampi)

Omasta Technorati-kosmoksestani löysin Kompassi.net -blogin ja sieltä kolme Bodies without Organs -yhtyeen videota. Biisit jäivät soimaan niin, että oikaisin Anttilan kautta kotiin, mutta levyllä oli liikaa hintaa (Playssä olisi paljon inhimillisempi tarjous, mutta levy on loppuunmyyty) ja rikkinäisen cd:n Copy Control -leima, jonka johdosta se tuskin toimii kaikissa soittimissani. Jäi sitten sekin levy kaupan hyllyyn. Musiikki sen sijaan soi nytkin korvissani.

Posted by Henri at 20:58 | permalinkki | Comments (0)

huhtikuu 18, 2005

Pieruhuumorin kukka...

... ei kenties ole kaikista kaunein, mutta se tuoksuu parhaiten.

Meitä istui tänään ehkäpä seitsemän ihmistä neuvotteluhuoneessa, kun yhtäkkiä huoneen valtasi tuoksu, jota ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua vienoksi - pikemminkin kuin keskisuuren navetan asukeille olisi aamiaisheinien seassa syötetty tuhti annos laksatiivia. Kohteliasta, mutta vaivautunutta hiljaisuutta olisi voinut leikata veitsellä yhtä helposti kuin paksua ilmaakin. Herkän hetken keskeytti vasta ovesta tullut kolleega, joka muutaman aihepiiriin kuuluvan härskin vitsin jälkeen ilmoitti hajun johtuvan pihalla pumppaavasta lietteenkeräysautosta, jossa oli jotain vikaa.

Koko toimistomme yläkerran täytti ilmanvaihtoon karannut katkeransuloinen ihmisjätteen tuoksu, mutta kaikkein pahimmin se tunkeutui nimenomaan näihin suljettuihin ja hyvin ilmastoituihin kokoushuoneisiin. Huumori sai aivan uudet ulottuvuudet, kun ohi kävellessämme huomasimme lasioven läpi erään pomon istuvan kahden kesken asiakkaan kanssa yhdessä näistä huoneista, eikä kukaan ollut keskeyttänyt heidän palaveriaan kertoakseen totuutta. Molempien kasvoilta oli luettavissa ajatus "minä tiedän, että se EN ollut minä..."

Posted by Henri at 23:16 | permalinkki | Comments (1)

huhtikuu 20, 2005

Paavi

(Muiden muassa) Fabulan kahta viimeistä kirjoitusta lukiessani mieleen nousi väistämättä kysymys: Paljonko GoldenPalace.comin olisi pitänyt maksaa uuden paavin nimestä?

Posted by Henri at 14:49 | permalinkki | Comments (0)

huhtikuu 21, 2005

Sturm und Blitz

Paha Paavi

Istuin photarin ääreen Oravan, Myrsky-Jannen ja aika monen muunkin blogeista löytyneen kuvan innoittamana.

Jostain syystä kuvaa hetken katsottuani päässä ei alkanut soimaan Imperial March, vaan (nimenomaan se) Amii Stewartin versio kappaleesta Knock on Wood.

It's like thunder and lightning,
the way you love me is frightening.
You better knock, knock on wood, baby.

Posted by Henri at 20:20 | permalinkki | Comments (0)

huhtikuu 24, 2005

"You can't take the sky from me..."

Katsoimme Jaana-Marin kanssa reilussa viikossa, eli sangen rauhallisella tahdilla, neljääntoista jaksoon jääneen Firefly-sarjan. Sarja pitää otteensa toisellakin katsomiskerralla, ja vahvistaa vain ajatusta, että tästä olisi voinut tulla 2000-luvun paras avaruusscifi-sarja. Lostia lukuunottamatta en muista juuri minkään sarjan imeneen maailmaansa näin nopeasti.

Täytyy vain ihmetellä FOXin päättäjiä, jotka katkaisivat sarjan alkuunsa, ensin toki sabotoituaan sen alkumahdollisuudet esittämällä oleellisen pilottijakson vasta yhdentenätoista. Olisi kuvitellut näiltä pomoilta löytyvän hieman luottamusta tv-scifisarjojen pitkän aikavälin lainalaisuuksiin (sarjan voi myydä vaikka kuinka monesti syndikoituna, oheistuotebisneksen mahdollisuudet ovat rajattomat) ja Joss "Buffy & Angel" Whedonin kultaiseen kosketukseen.

Syyskuun 30. päivä tänä vuonna, lähes kolme vuotta sarjan viimeisen esitetyn jakson jälkeen, saa ensi-iltansa teatterielokuva Serenity, jolle kaikki fanit tietenkin toivovat niin suurta rahallista menestystä, että studiopomot lankeavat polviilleen Whedonin eteen antaakseen tv-sarjalle toisen mahdollisuuden.

Posted by Henri at 20:00 | permalinkki | Comments (2)

huhtikuu 26, 2005

Keskiyön tunnelmakuva

Muutakin kirjoitettavaa olisi ollut, mutta edellisen merkinnän jälkeen olen istunut duunissa jo melkein 30 tuntia, ja nyt on vasta tiistai. Työpaikan ikkunasta on tällainen näköala.

Keskiyöllä töissä.

Huomenna se on onneksi ohi.

Lisäys: Melkein yksi yöllä ja vieläkin täällä. Serenityn traileri. Jo helpottaa.

Posted by Henri at 23:21 | permalinkki | Comments (0)

huhtikuu 28, 2005

Jälkikuukkelistista linkkihuorausta

Tänään oli jotenkin surreaalista lähteä töistä puoli yhdeltä iltapäivällä; aurinko paistoi, linnut liversivät ja telakan työmaalla haisi liete. Pitkän lounaan jälkeenkin kelloa vilkaistessa mieleen nousi ajatus, että tässähän on vielä reilut yhdeksän tuntia työaikaa jäljellä. Ehkä se vielä tästä...

Eilinen Kuukkeli-gaala oli kerta kaikkiaan varsin miellyttävä kokemus. Pääsin juttelemaan mukavien ihmisten kanssa, joita en normaalisti tapaa kovinkaan usein - tai juuri koskaan - ja onnistuin jopa esittelemään itseni muutamalle täysin uudelle tuttavuudelle.

Annetuista palkinnoista mieltäni lämmittivät eritoten Mindyn (jonka asuvalintaa imarrelleeseen vaimoni kommenttiin on pakko yhtyä) ja Kari Haakanan (jota onneksi sain tilaisuuden kiittää monen työtoverini silmien avaamisesta) pystit sekä tietenkin Samikin (joka ei ole vieläkään laittanut Pinserin etusivulle Jaana-Marista ja minusta ottamaansa kuvaa - mitä tämä tällainen nyt on?) ansaittu Superkuukkeli.

Minun piti alunperin viime vuoden voittajana jakaa Parhaan taglinen palkinto, mutta koska en ollut varma ehdinkö lopppujen lopuksi töiltäni koko gaalaan, niin lavaesiintyminen jäi väliin. Ehkä parempi kuulijoille, sillä mietittyäni hetken miten olisin aihetta lähestynyt, tulin siihen tulokseen, että helpointa ja mielenkiintoisinta olisi ollut puhua itsestäni. Pitkä matka on nimittäin kuljettu elokuusta 2002 ja alaotsikosta "... ja joskus jotain muutakin".

Otan aiheen esille siksi, että kuultuani kuka palkinnon voitti, olisin halunnut olla lavalla sitä luovuttamassa. Kaikella kunnioituksella itseäni kohtaan, mutta Kasa olisi ansainnut voiton jo viime vuonna.

Myös Karpela ansaitsi Kahlitun Kuukkelinsa, ja ilolla olen huomannut lehdistönkin sen noteeranneen. Pienikin positiivinen ponnistus julkiseen sananvapauskeskusteluun on tevetullutta myös valtavirtamedian taholta. Palkintoa jaettaessa sain tosin vision saliin purjehtivasta kulttuuriministeristä, joka lavalle päästyään julistaa, että "Te ette minulle mitään voi, sillä paavi on minut siunannut!"

Perkeleen periskoopin Miken, jonka ohjelmanumero oli Sediksen koskettavan, vai pitäisikö sanoa "koskettelevan", laulun ohella illan kohokohta, kohtasin pisoaarin äärellä. Kättelimme - vaan emme toisiamme - ja totesimme "Taas tapaamme näin."

Niin paljon kuin olisinkin halunnut vaihtaa mielipiteitä (koska toistemme kuulumisethan olemme jo blogeista lukeneet) Schizo-Jannen, Pers-Jannen, Outin, anonyymiysapuvälineisen Mertenin ja kaikkien muiden mainittujen ja mainitsematta jääneiden kanssa sekä jatkaa Hakkiksen houkuttelemista "kurlaamaan", niin lauennut stressi ja väsymys vei voiton. Sitäpaitsi kuultuaan, etten ollut nähnyt vaimoani kolmeen päivään hereillä puolta tuntia pidempään, raadin puheenjohtaja komensi meidät sangen eksplisiittisin sanankääntein kotiin.

Tänään siis töiden jälkeen nautin pitkästä lounaasta Kaapelitehtaan wok-paratiisissa Jaakon kanssa ja jatkoimme muun muassa Kuukkeli-tuntojen purkamista. En osaa pukea sanoiksi kuinka ikävä minulla on ollut näitä keskusteluhetkiä. Ja Jaakko, lupaukseni mukaan siirryin kotiin Anttilan kautta aikeissani ostaa useampi hinta/laatu-suhteeltaan sopuisa elokuva, mutta käteen jäi pyöreä nolla. Kuinkas säälittävää se on? No, ehkä verkkokaupat tuottavat paremman saaliin. Next stop: Play.com.

Lisäys: kirjoitusvirheitä korjattu, ja muistoihin lisätty Jaana-Marin ja minun bling-blingiä ystävällisesti ihastellut Laura, jonka kanssa olisi myös ollut mukava jatkaa juttua pidempään.

Posted by Henri at 23:28 | permalinkki | Comments (0)