tammikuu 02, 2005

Viimeiset päivät

Olen ollut viimeiset päivät hiljaa, koska minulla ei ole ollut mitään mielekästä sanottavaa. Joskus on parempi olla hiljaa.

Vuoden vaihduttua tuntuu kuitenkin taas siltä, että jostain olisi kirjoitettava, joten käydään sitten läpi vaikka vuodenvaihteen viihde ja kulttuuri. Lupaamani katsauksen viime vuonna näkemiini elokuviin yritän saada aikaiseksi huomenna.

Sain viime yönä luettua loppuun joululahjaksi saamani, pitkään himoitsemani Enki Bilalin The Nikopol Trilogyn. Kolmena erillisenä sarjakuvana kymmenisen vuoden aikana julkaistu teos kasvaa osa osalta, eikä viimeistä osaa Froid Équateuria suinkaan ansiotta valittu Ranskassa julkaisuvuotensa parhaaksi kirjalliseksi teokseksi. Ensimmäisen osan politiikan käsittely tuntuu hieman vanhentuneelta, mutta sen ja koko sarjan inhimilliset teemat eivät ole kokeneet samanlaista inflaatiota. Kokonaisjuoni on upea.

Trilogiaan löyhästi pohjautuva, Bilalin itsensä ohjaama, Immortel, Ad Vitam on näköjään ttullut ulos viime vuoden mittaan, ja jonkinlainen dvd-versiokin olisi jo ainakin Ranskan Amazonista saatavilla. Virallisella saitilla on pari videoleikettä, jotka kyllä vakuttavat minut siitä, että tämäkin tulkinta teoksesta on nähtävä.

Muutoin viikonloppuumme on kuulunut botswanalainen komedia, korealainen kostotarina ja amerikkalainen ilkeily. Hankin komediaparin The Gods Must Be Crazy I & II puhtaasti hämärän, erinomaisuuden mielikuvan varassa, mutta metsään meni - vai pitäisikö sanoa, että katosi Kalahariin? 80-lukulainen komedia on kärsinyt ajan saatossa pahasti. Elokuvat ovat edelleen pikkuhauskoja hetkittäin jopa hersyvän hupaisia, mutta mielikuvani jostain ylettömän hienosta oli kyllä täysin pielessä. Ensimmäisen osan tarina busmanni-miehestä, jonka ensimmäinen kosketus "sivistykseen" on taivaalta putoava Coca Cola -pullo, jonka hän päättää palauttaa sen lähettäneille jumalille, on hauska, mutta elokuvan muut kaksi sivujuonta ovat aivan puhdasta puskafarssia.

Odotukset Park Chan-Wookin Sympathy for Mr. Vengeancea kohtaan olivat korkealla, sillä ohjaajan edellinen Joint Security Area ja seuraava Oldboy ovat koko lailla parasta, mitä Korean, ehkä jopa koko Aasian, elokuvateollisuus on saanut viime vuosina aikaiseksi. Näiden odotusten valossa elokuvan irrallinen alkupuolisko hämmensi suuresti, eikä se oikeastaan uponnut laisinkaan.

Tietyt täysin turhilta tuntuvat elementit jopa saivat pudistamaan päätä ja kysymään "miksi", mutta samaan aikaan toiset kohtaukset olivat niin jumalattoman kauniita, että elokuvalle antoi paljon anteeksi. Elokuvan pääjuonen pohjustus meni siis silmissämme pipariksi, mutta kunhan tarina käynnistyi kunnolla, niin se vei mukanaan. Edellämainittujen elokuvien täydellistä juonirakennetta on kuitenkin turha odottaa, ja Sympathy for Mr. Vengeance jääkin tiukkojen irrallisten kohtausten nosteessa pelkästään "ehdottomasti näkemisen arvoiseksi" elokuvaksi.

Vuoden ensimmäisen päivän kolmas elokuva oli Neil LaButen (ainakin dvdeellä) uutukainen The Shape of Things, joka on tarina nuorista rakastavaisista - juuri niin ilkeällä tavalla kuin vain LaBute osaa. Paul Rudd ja Rachel Weisz ovat pääosissa loistavia nörttipoikana ja taiteilijatyttönä. Suhteesta huolestuneiden ystävien roolisuoritukset eivät vakuuttaneet samassa mittakaavassa ja ennen loppuratkaisua oltaisiin voitu mennä paljon pidemmällekin. Tämäkin elokuva saa tuomion "ehdottomasti näkemisen arvoinen".

Posted by Henri at 01:53 | permalinkki | Comments (0)

tammikuu 03, 2005

Suuria lukuja

Aasian luonnonkatastrofin taustoja ja tilastoja surfatessani törmäsin Wikipedian sivuun Death toll, jolla listataan kuolleiden määriä eri sodissa, kansanmurhissa, luonnonkatastrofeissa, tautiepidemioissa ja onnettomuuksissa. Suuret luvut saavat hiljaiseksi ja ajattelemaan.

Posted by Henri at 16:10 | permalinkki | Comments (1)

Leffakatsaus 2004

Tässä se sitten tulee, jo perinteeksi muodostunut Elokuvien ja Valokuvien vuotuinen leffakatsaus edelliseen vuoteen. Vuosien 2003 ja 2002 formaattia noudattaen ensin käydään läpi erittäin mielenkiintoiset tilastot, ja sitten kuukausi kuukaudelta parhaat viime vuonna ensimmäistä kertaa näkemäni elokuvat, ja loppuhuipennukseksi valitaan vuoden paras ensikatsottu leffa sekä kaksi perintöelokuvaa ja annetaan vielä kunniamainintakin. Kun aloitan tämän kirjoittamisen, minulla on vain hämärä käsitys siitä, mihin lopputulokseen tässä vielä päädytään. Jännitystä elämään, sano.

Sen pitemmittä alkumonologeitta... siirrytään suoraan statistiikkaan. Kuten aiemmin on mainittu, niin ilman koko Star Trek: Deep Space Nine -sarjan kolmessa kuukaudessa katsomista olisi yhden vuoden määrällinen ennätys (253 elokuvaa vuonna 1999) rikkoutunut komeasti. Tällä kertaa loppusaldoksi saatiin kuitenkin aivan muikeat 212, joista 159 (75%, enemmän kuin koskaan aiemmin) oli minulle kokonaan uusia. Sohvaperunana olemme vaimoni kanssa viihtyneet entistäkin paremmin, sillä DVD:n osuus nousi viime vuotisesta vielä hieman ja vain tervehtynyt R&A-elokuvien määrä onnistui pitämään sen alle 90 prosentissa. Viiden tähden elokuvia joukkoon mahtui kymmenen, yhden tähden katastrofeja kolme.

Jos yleisön joukossa on vielä joku hereillä (ja kas, J-Ko ainakin vaikuttaa pikemminkin lumoutuneelta kuin pitkästyneeltä), niin voimme siiryä kuukausikatsaukseen. Tässä siis minua suurimmin kiehtoneet tai viihdyttäneet ennen näkemättömäni elokuvat vuodelta 2004:

Tammikuu: Playtime, Piedras, Once upon a Time in America

Helmikuu: Harvey, Glengarry Glen Ross, Sin Noticias de Dios

Maaliskuu: Catch 22, Adaptation, The Hours

Huhtikuu: Nousukausi, Underground, Of Mice and Men, Kill Bill, vol. 2

Toukokuu: El Espinaza del Diablo, Cidade de Deus

Kesäkuu: Rosemary's Baby, Bubba Ho-Tep, Gohatto, Zatôichi, Hero, Calendar Girls

Heinäkuu: Emmauksen tiellä

Elokuu: A Streetcar Named Desire, Rosencranz & Guildenstern Are Dead, Varjoja Paratiisissa

Syyskuu: Finding Nemo, Oldboy

Lokakuu: Eternal Sunshine of the Spotless Mind

Marraskuu: Monsters Inc.

Joulukuu: Monster, The Indian Runner, 8 Mile

Siispä valintaan. Kesäkuun erinomaiset itäelokuvat ovat vahvoilla, mutta loppujen lopuksi niidenkin ohitse kiilaa kolme elokuvaa ylitse muiden. Inhimillinen ja lämmin Harvey on varmasti elokuva, johon tulen palaamaan uudelleen ja uudelleen. Elämänkarhea ja traaginen Cidade de Deus on kovin lähellä täydellisyyttä, mutta tänä vuonna voiton vie ennenkaikkea Charlie Kaufmannin nerokkaalla käsikirjoituksella Eternal Sunshine of the Spotless Mind.

Luvatun kunniamaininnan saa Emmauksen tiellä, joka taisi olla ainoa vuoden aikana kahdesti näkemäni. Mankka-Arvi rules! OK? Se, joka käy dallaan, sitä dokataan röökiin.

Posted by Henri at 22:56 | permalinkki | Comments (0)

tammikuu 05, 2005

Erite-kattaus, Disco ja Pitko

Työpäivän päätteeksi kävimme katastamassa piakkoin ovensa sulkevan Hell Disco -installaation Kaupungin Taidemuseossa, ja kukapa olisi uskonut, että Tennarin yläkertaan saa aikaiseksi noin ylettömän makean discon. Näyttelyn alakerrassa saimme kaupan päälle nauttia kotimaisesta modernista taiteesta. Oli verta koeputkissa, valokuvia spermasta ja videota ulostamisesta. Kyllä taide sentään on ylevää - tähän ei eläin pysty.

No, herra taiteilijan armahdukseksi on kyllä todettava, että Pitko oli kerrassaan mainio. Nurkassa pöydällä seisova tuore pullapitko, jonka sisään oli kätketty kaiutin, josta kuului hiljaista, narisevaa, kohtaloonsa alistunutta önötystä. Ööööö-öö-öööööööööö... ... ÖÖÖÖ-ööö-öööööööö....

Teos oli jo reilut viitisen vuotta vanha (mutta pulla tuoretta), joten simppeli toeutus annettakoon anteeksi. Tänä päivänä minä laittaisin elintarvikkeen sisään langattoman kaiuttimen ja pöydän ympärille paineherkän alustan, joka reagoi siihen kuinka paljon ihmisiä teoksen ympärillä pällistelee. Minun asenteellinen elintarvikkeeni kävisi myös agressiiviseksi, jos joku tulee liian lähelle ja hyräilisi itsekseen, jos saisi olla rauhassa. En kyllä tiedä, olisiko minun elintarvikkeeni Fazerin Vihreä Kuula vai Aimo Pala Juustoa.

Tammikuun lopussa Tennariin tulee näköjään Jeff Koonsin näyttely. Kyllä sekin pitää nähdä.

Posted by Henri at 01:03 | permalinkki | Comments (0)

tammikuu 07, 2005

It's all in the wrist

... eli ranneliikkeellä keittiömestariksi.

Tarkoituksenamme oli eilen kokata herkullista possuwokkia uutukaisessa riisinkeittimessämme höyryävän sulotuoksuisen riisin kylkiäiseksi. Pitkällisten ja hartaiden valmistelujen jälkeen olimme siinä vaiheessa, jossa kaksi kokkia samassa keittiössä on liikaa. Jaana-Mari syöksyi kohti wokkipannua hapanimeläkastikepurkki käsissään, ja minä (kuin elokuvahidastuksessa) ehdin kurkottamaan väliin ja huutamaan "ei vielä". Purkki päätyi tiskipöydälle ja muutamaa minuuttia myöhemmin, kun kastikkeenlisäyksen strateginen hetki oli saavutettu otin purkin oikeaan käteeni ja ravistin.

Jaana-Marin varoitusrefleksi ei ollut aivan yhtä nopea kuin minun; siinä vaiheessa, kun häneltä pääsi "se on auki", treenattu ranteeni oli vispannut jo kaksi kertaa.

Käytyäni suihkussa ja vaihdettuani vaatteeni sekä Jaana-Marin sillä aikaa pyyhittyä lattian, tiskipöydän ja seinät kävimme syvällisen keskustelun aiheesta "Pitäisikö avatun purkin kansi kiertää tiukasti takaisin paikoilleen vai vain jättää purkin päälle?". Keskustelumme sivusi myös aihetta "Pitäisikö kokin ennen ravistamista varmuuden vuoksi tarkistaa kannen auki/kiinni-tila?".

Posted by Henri at 14:37 | permalinkki | Comments (3)

tammikuu 12, 2005

Katse maassa kassalla

Kun halvalla sain, niin ostin huonon elokuvan. Sellaisen, jossa on paljon pissa-, kakka-, homo- ja seksivitsejä. Ojensin ostokseni kassaneidille yrittäen vältellä hänen katsettaan, mutta ehdin kuitenkin havaita, että ynseä teinimyyjätär katsoi minua kuin halpaa makkaraa. Olisin saattanut punastua häpeästä, mutta tältä minut pelasti neidon paidassa nököttävä rintanappi: I [sydän] Britney.

Toisaalta hankkimani toinen elokuva on sentään kansitekstin mukaan Aivan tajuton! Klassikko!!!

Posted by Henri at 18:56 | permalinkki | Comments (0)

tammikuu 19, 2005

Sin City

Tulevan elokuvan innoittamana kaivoin ainakin puoli vuosikymmentä hyllyssä pölyttyneet Sin City sarjakuvat esille ja aloitin alusta. Hyvän sarjakuvan merkkinä voitaneen pitää sitä, että vaikka olet lukenut kyseisen teoksen vähintään viisi kertaa, ja vaikka kello näyttää pitkälti ohitse nukkuma-ajan, niin et voi laskea opusta käsistäsi, ennen kuin se on katkerassa lopussaan. Ja vaikka järki komentaa unten maille, niin käsi hamuaa seuraavaa albumia.

Edellisestä lukukerrasta on tosiaan jo sen verran aikaa, että yksityiskohdat ovat päässeet unohtumaan, mutta sehän on paras hetki tutustua uudelleen mestariteoksiin. Kaksi ensimmäistä Sin Cityä ovat niin edelleen niin tiukkaa kamaa, että harva sarjakuva tai elokuva pääsee samaan tunnelmaan.

Vaikka elokuva perustuukin ensimmäiseen kirjaan sekä myöhempiin jatko-osiin The Big Fat Kill ja That Yellow Bastard, niin hahmolistaa selaamalla huomaa pian, ettei kakkosalbumiakaan (A Dame to Kill For) ole jätetty täysin huomiotta. Näyttelijälistaa nyt ensi kertaa todella tarkkaan selatessani löydän sieltä myös Rutger Hauerin Kardinaali Roarkin pienessä, mutta sitäkin säväyttävämmässä roolissa.

Minä niin toivon, että tästä tulisi hyvä elokuva.

Posted by Henri at 00:10 | permalinkki | Comments (2)

Tunarointia sairaalassa

Kävin aamulla sairaallassa antamassa pari rutiininomaista verinäytettä, ja ajattelin, että kun en osu paikalle pahimpaan ruuhka-aikaan, niin selviän koettelemuksesta varttitunnissa. Edelläni jonossa oli kymmenen ihmistä, ja lopulta näytteenottohuoneeseen päästyäni laskin paikalla viisi hoitajaa. Loppujen lopuksi sairaalassa vierähti tunti, mikä on kyseisen laboratorion normaaliin ripeyteen verrattuna aivan käsittämättömän poropeukaloista - mitä lie kesäharjoittelijoita. Minun vuoroni tullessa hoitaja painoi vuoronumeronappia varmaankin kolmeen kertaan, jolloin ovea lähempänä olleet ehtivät kiilaamaan väliin, eikä minua palvelemaan enää löytynytkään yhtään hoitajaa.

Olisin mielelläni antanut voimallista negatiivista palautetta, mutta tarkemmin ajateltuna en halunnut kiukutella hoitsulle, joka ujutti terävää, ohutta teräsputkea käsivarteeni. Olisko se edes auttanut? Ehkä henkisesti.

Huomautus, sattuneesta syystä tämä merkintä jäi aikaisemmin julkaisematta, mutta laitetaan se nyt oikean päivän kohdalle.

Posted by Henri at 20:41 | permalinkki | Comments (0)

tammikuu 22, 2005

Ei tullut pojasta IT-miljonääriä...

Hulluina vuosina erehdyin minäkin ostamaan silloisen työnantajani osakkeita "sikamaisen halpaan" hintaan, ja osakkeen piti nousta pilviin heti julkisen listautumisen jälkeen. Listautumista ei koskaan tullut, ja minulle jäi käteen kasa paperia, jolla ei ollut juurikaan arvoa. Kunnes firma myytiin. Kahdesti. Jälkimmäisen kaupan yhteydessä uusi omistaja päätti hankkiutua piensijoittajista eroon, ja pakkolunasti osakkeet hinnalla, joka oli ehkä neljännes maksamastani.

Asia on viimein loppuunkäsitelty. Se, minkä piti kasvaa kerrokseksi kivitaloa, kuivui kuukausipalkan kokoiseksi kertaeräksi.

Onhan sekin jotain, ja saamaani kokemusta en vaihtaisi pois.

Posted by Henri at 00:35 | permalinkki | Comments (2)

tammikuu 25, 2005

Paska päivä. Hyvä viikonloppu.

Maanantai 24. tammikuuta on "tutkimuksen" mukaan vuoden surkein päivä. Ja mikäpä sopisi tällaisen päivän iltaan paremmin, kuin viimein käsiini saama Lukas Moodyssonin Lilja 4-ever, joka oli kyllä juuri niin loistava ja niin vähän mieltä ylentävä elokuva, kuin sen maine on antanut ymmärtää. Elokuvan jälkeen sisälle jäi tavattoman kylmä olo.

Pahaa on lievitettävä hyvällä, joten muistelen tähän viikonlopun kohokohdat. Niihin kuuluivat luonnollisesti hyvässä seurassa nautitut Lostin uusin jakso ja uuden Battlestar Galactican viisi ensimmäistä jaksoa, vierailu ystävän synttäreillä ja siellä pelattu (viimeinkin) Donkey Konga. Perjantai-illan huumasta puolestaan vastasi erinomainen kala-aiheinen animaatioelokuva, ja koko lauantain soikin sitten päässä kyseisen dvdeen valikkosävelmä: Let's make a selection, a selection, a selection! Make a selection, on the dee-vee-dee! Ooooooo....

Donkey Kongan rumpujen kanssa viikonlopun käheimmän tuotteen tittelistä kilpailee toiselta viikonloppuvierailijaltamme lahjaksi saatu Das Argument -lehden numero 147 (syys/lokakuu 1984) pääaiheenaan Frauenfantasien und Herrschaft, jota luen Jaana-Marille iltaisin. Sanaakaan en ymmärrä, mutta minulla on kuulemma hyvä aksentti.

Posted by Henri at 00:19 | permalinkki | Comments (1)

tammikuu 26, 2005

Posteljoonia käy sääliksi

Koskapa Jaana-Mari ehti puhelimitse "varoittaa", että postiluukusta oli kolahtanut kuusi dvdeetä, niin ostin eilen kotimatkalla Anttilasta vain yhden - täytyyhän sitä, kun halvalla saa. Päädyimme lopulta katsomaan ilallla Sofia Coppolan kauniin Lost in Translationin, joka oli kertakaikkiaan mainio ja imaisi rauhallisella kerronnallaan mukaan eksyneisyyden tunteeseen.

Nyt kun hyllystä löytyy lainalevynä myös Mystic River, niin huomaan että vasta viimeisen parin kuukauden sisään olen nähnyt jotakuinkin kaikki viime vuoden oleelliset Oscar-elokuvat. Oletettavasti menee taas melkein vuosi, ennen kuin olen nähnyt tämän vuoden ehdokkaista edes sen kerman päältä.

Academy Awardseilla on muuten mainio hakupalvelu, joka viihdyttää minunkaltaistani tilastofriikkiä tarvittaessa toisenkin tunnin.

Posted by Henri at 08:47 | permalinkki | Comments (0)