maaliskuu 01, 2004

Chip-chip-I.K.U.-I.K.U.-Now Connecting...

Viikonlopun ohjelmaan mahtui töiden lisäksi Japanilainen scifi-taide-porno I.K.U.. Kun elokuvan aluksi huoneistostaan poistuva iku-runner poimii rappukäytävästä origami-yksisarvisen, niin kauan ei tarvitse pohtia, mistä elokuvaan on suurin innoitus haettu. Ja hississä alkaakin jo seksi.

Parhaimmillaan I.K.U. on hyvinkin onnistunut, villejä visoita viljelevä scifi-eroottinen pläjäys, joka onnistuu kiehtomaan ja kiihottamaankin, mutta ikävä kyllä enimmäkseen elokuvan punainen lanka katoaa pitkiksi ajoiksi, ja huonoimmillaan elokuvan seksi on sitä kun todella pienikaluinen mies tahattoman softcoresti rynkyttää teennäisesti nautinon huumasta kiljuvan naisen vasenta pakaraa.

Minä en vamastikaan myös koskaan tule oppimaan, mikä japanilaisten tulkinnan mukaan joutaa sensuuurin alle ja mikä ei. Saman kohtauksen sisään saattaa mahtua sekä pikselöityä että sensuroimatonta penetraatioita. Miesten välinen suuseksi on okei, dildot eivät ole - paitsi välillä. Seksi on toisinaan hardcorea, toisinaan kivuliaan selvästi softcorea.

Elokuvanautintoa vain lisää kieleksi valittu "engrish", jota näyttelijät yrittävät epätoivoisesti solkata. Miksi tällaisia elokuvia ei koskaan tehdä suurella budjetilla ja osaavalla tuotantohenkilökunnalla? Potentiaalia on vaikka mihin, mutta suurimmaksi osaksi se hukkuu kömpelön toteutuksen laineisiin.

Elokuvan kotisivut kertovat lisää aiheesta.

ps. kaipa minunkin pitää kiittää niitä, jotka kokivat kirjoitukseni Kuukkeli-ehdokkuden arvoiseksi. Kiitos.

Posted by Henri at 11:02 | permalinkki | Comments (0)

maaliskuu 02, 2004

Kuukkelit ja anonymiteetti

Minua pyydettiin kirjoittamaan Kuukkeleista, joten minä kirjoitan. En minä muuten, mutta kun pyydettiin.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että aikanaan puhuttiin mahdollisesta palkintogaalasta, jossa parhaimpiinsa pukeutuneet ja tärkätyihimpinsä tälläytyneet bloggaajat kävisivät pokkaamassa pystinsä ja pitämässä lyhyen, mutta tahallisen teennäisen kiitospuheen. Kamerat räiskyisivät kuin suuremman maailman gaaloissa konsanaan. Iltapukumuotia ruodittaisiin blogeissa pitempään kuin itse palkintoja. Kuka viihtyi kenen seurassa, ja ketkä lähtivät yhdessä jatkoille?

Entäpä anonyymit bloggaajat? Uskaltaisivatko nuo kärkeväkieliset sanan säilän sankarit (sieltä se taas tuli) astua parrasvaloihin? Paljastuisiko viimein kuka on Kysyn Vaan, kysyn vaan? Toisaalta, mikä estäisi viittä eri ihmistä ilmoittamasta olevansa MitVit, ja millä todennettaisiin, että nämä ovat juuri ne viisi ihmistä, jotka Kysyn Vaa... eikun MitVitiä kirjoittavat?

Mikä hemmetti, paitsi terve järki, estäisi esimerkiksi minua julistamasta olevani Kysyn Vaan, MitVit, Kuhla, Mindy, Khilou, Benrope ja sekä Tira että Misu? Korkeintaan se, ettei vuorokaudessa riitä aikaa kaikkien noiden juttujen kirjoittamiseen, kun pitää omistatua välillä muillekin asioille. Tai niinhän minä väitän. Ehkä minäkin jujutan kaikkia niin sanotulla elämälläni, istun eristyssellissä, vailla kosketusta ulkomaailmaan ja kirjoitan puolta Pinserin Top-listan blogeista.

Omista ehdokkuuksistani minun täytyy todeta, että kyllä käy kanssaehdokkaita sääliksi, kun minulla on tuplasti paremmat mahdollisuudet molempiin palkintoihin. Tagline-ehdokkuuksissa on erikseen listattu molemmat viimevuotiset alaotsikkoni, kun muilla on vain yksi ja Harraste-kategoriassa minulla on kaksine harrastuksineni yhtä selkeä etulyöntiasema.

Sinänsä blogipalkinnot ovat pienen piirin hauska sisäpiirivitsi tai mahdollisuus mitä huikeimpiin salaliittoteorioihin. Minä tunnen henkilökohtaisesti raatilaisista neljä, mutta aivan yhtä hyvin minun pullani eivät ole uunissa, kuin sillä ehdokkaalla, jonka paras kaveri, esimies, ex-tyttöystävä ja opiskelijayhdistystoveri istuvat raadissa. Melkein, mutta ei aivan.

ps. lähes unohtui: Ainakin toinen raadin naisjäsenistä on kaunis, älykäs, seksikäs, ihana ihminen ja hyvä ystävä. Ole hyvä.

Posted by Henri at 16:24 | permalinkki | Comments (4)

maaliskuu 05, 2004

Kullan kiilto silmissä

Tänään oli yhdeksästoista perättäinen päivä toimistolla ja vaikka viimeinen viikko on ollut jo hiljaisempaa, niin silti takki on niin tyhjä, että mittavan viiden tunnin työpäivän jälkeen kotiin päästyäni nukahdin useammaksi tunniksi. Viikonloppu kotona tekee hyvää.

Ja vaikka tuottavuusmittarit näyttävätkin yli sadan prosentin laskutusastetta, niin se varsinainen kullan kiilto löytyy Gold Miner -flashpelistä, joka on kyllä addiktiivisin ajanviete pitkiin aikoihin.

Posted by Henri at 21:25 | permalinkki | Comments (3)

maaliskuu 08, 2004

Nopeus ja sen suhteellisuus

HTV:n Welho pro on siitä "hauska" web-yhteys, että koskaan ei tiedä mitä putkesta tulee, tai pikemminkin millä vauhdilla. Viime torstaina latasin uusimman Enterprisen (joka otti taas vaihteeksi aimo harppauksen isossa juonessa, hyvä niin) reilussa tunnissa, mittarien näyttäessä keskimääräiseksi siirtonopeudeksi 330MBph eli noin 750 kbps eli "ihan kivasti".

Koko eilisen yön siirtonopeus on ollut kuin reumaisella etanalla, ja mittariohjelman statistiikka kertoo keskiarvoiseksi nopeudeksi 10MBph eli noin 23kbps, reippaasti alle sen, minkä olisin saavuttanut vanhalla puhelinlinjalla ja modeeminmopollani. Onneksi en kuitenkaan enää maksa minuutilta, enkä kilotavulta. Eikä minulla varsinaisesti kiirekään ole, mutta koko viikonlopun HTV:n yhteys täällä Etelä-Kalliossa jumitti tavalla, joka tekisi tervatynnyrillisen juonnistakin nopeuslajin. En voi sanoa suuremmin nauttivani, jos Hesarin etusivu latautuu kaksi minuuttia.

Raporttimme nörttilandiasta päättyy tähän.

Posted by Henri at 08:43 | permalinkki | Comments (1)

maaliskuu 10, 2004

Salapoliisi laulaa... niin minäkin

Oujes! Fanipoika minussa pomppasi juuri kattoon, mikä on sentään aika korkealle tässä vanhassa tehdashallissa. Play.com listaa Dennis Potterin The Singing Detectiven sivuillaan. Tästä teoksesta maksan heti täyden hinnan.

Paitsi... että siinä ei ole tekstitystä, ja Potterin kieli on sen verran eläväistä, että se ansaitsee tulla ymmärretyksi kaikessa komeudessaan. Mahdollisessa skandinaavisessa julkaisussakaan tuskin on tekstejä englanniksi. Jenkeissä on näköjään myynnissä kolmen levyn erikoispainos, mutta siinäkään ei ole tekstejä kuin täkäläisten televisioiden tukemattomassa closed-captions-formaatissa.

Playstä löytyy myös toinen tulossa oleva nostalginen tv-sarja, Clawellin kirjaan perustuva Shogun. Nuorna miehenä pidin kovasti Clawellin Japaniin ja Hong Kongiin sijoittuvista kirjoista. Tästä pitkästä minisarjasta en muista nähneeni kuin vilauksia sieltä ja täältä. Chamberlainin Riku on kuitenkin ollut aina näyttelijänä sydäntäni lähellä, joten on hyvinkin mahdollista, että tämä paketti pääsee meidänkin hyllyämme koristamaan ja sieluamme virkistämään.

Posted by Henri at 14:17 | permalinkki | Comments (2)

maaliskuu 12, 2004

Elokuvaviikko

Edelliseen yhdeksään päivään on mahtunut yhdeksän elokuvaa.

Reilu viikko sitten klassikkoillassa tutustuttiin From Here to Eternityyn, joka olikin vallan muuta kuin mitä ne Burt Lancasterin ja Deborah Kerrin tyrskyistä suuteloa esittelevät, kollektiiviseen tajuntaan syöpyneet mainosjulisteet antavat ymmärtää. Lancaster ja Montgomery Clift tekevät kerrassaan erinomaiset roolit. Elokuva näyttää, että parhaimmillaan sotakoneisto on yhtä hyvä kuin sen paras mies, ja heikoimmillaan yhtä hauras kuin se heikoin lenkki.

Illan toinen elokuva Catch-22 oli minulle myös aiemmin tuntematon. En voi sanoa, että elokuva ylitti kaikki ennakko-odotukset, koska minulla ei sellaisia ollut. Erinomainen teos sodan mielivaltaisuudesta elokuva kuitenkin oli. Absudin ja nokkelan rajalla taspainoillut leffa kallistui lopulta ensimmäisen vaihtoehdon puolelle, mutta se ei välttämättä ole laisinkaan paha asia. Orson Wellesin sivurooli on kerrassaan ylittämätön, ja Alan Arkin pääosassa puhuu jälleen paljon, ja onnistuu vakuuttamaan - jopa siinä määrin, että tein päätöksen pitää miehen elokuvia erikseen silmällä.

The Last Castle ei oikein loppujen lopuksi vakuuttanut, vaikka Redford pääosassa olikin karismaattinen kuin mikä. Juoni oli valitettavasti niin miljoonaan kertaan läpikaluttu, että siitä ei mitään uutta rakennettu. Sinänsä hyvin näytelleen James Gandolfinin rooli oli kirjoitettu aivan päin ahteria, eikä hahmosta ollut tasa-arvoista vastapeluria Redfordin jämäkälle kentsulle.

Adaptation onnistui olemaan melkolailla niin hyvä, kuin Spike Jonzelta ja Charlie Kaufmannilta osasi odottaakin. Kaufmann on eittämättä lahjakkaimpia käsikirjoittaja jenkeissä tätänykyä. Cagen kaksoisrooli on riemastuttava, ja elokuva elää niin monella metatasolla, että heikoimpia hirvittää. Aivan Being John Malkovichin täydellisyyteen elokuvassa ei kuitenkaan päästä.

24 Hour Party People oli viikon toinen elokuvan, yleisön ja tekijöiden rajoja rikkova teos. En voi sanoa, että Manchester-musiikki olisi ollut minulle missään vaiheessa mitenkään merkittävää, mutta puolidokumentaarisena "jos sinun pitää valita totuuden ja legendan välillä, niin valitse legenda" -teoksena elokuva oli kerrassaan viihdyttävä. Pidin suuresti elokuvan tavasta keskustella yleisönsä kanssa päätähden, koomikko Steve Googanin äänellä ja siitä kuinka päähenkilöiden tosielämän vastineet piipahtelivat elokuvan pikkurooleissa.

Ang Leen Hulk oli melkoinen pettymys, jos sitä vertaa esimerkiksi Sam Raimin Spider-Maniin ja Bryan Singerin X-Meneihin tai Leen aiempiin elokuviin. Perustarina oli "ihan jees" mukaelma alkuperäisestä, näyttelijät Eric Banan johdolla enimmäkseen onnistuneita ja efektit suurelta osin huippuluokkaa, mutta kokonaisuus ei vaan pysynyt kasassa. Minua ei häirinnyt laisinkaan elokuvan alkupuolen seesteisyys, vaan pikemminkin se, että juonen kuljetus tempoili miten sattui ja elementtejä oli melkolailla liikaa. Ja hänet, kenen mielestä "Hulk vastaan Tappajapuudeli" oli hyvä idea, pitäisi raahata saunan taakse tutustumaan millainen The Block on vihaisena.

Death Becomes Her onnistuu vieläkin hersyttämään muutamat hyvät naurut, mutta melkolailla on soppa laimentunut sitten edellisen katsomiskerran.

Meille uusi Divine Secrets of the Ya-Ya Sisterhood on puolestaan vahvojen naisnäyttelijöiden tähdittämä chick-flick, jonka kaartissa kuitenkin sympaattinen James Garner vie minulta parhaat pisteet kotiin. Elokuva oli varsin viihdyttävä aikakausien kuvauksessaan, mutta kaikenkaikkiaan se jäi melko keskinkertaiseksi.

Pahnan pohjjimmaiseksi jää kyllä eilen Anttilan alesta poimimani The 51st State, joka hetkittäisestä hauskuudestaan huolimatta onnistuu enimmäkseen tuhlaamaan Samuel L. Jacksonin, Robert Carlylen, Rhys Ifansin ja Meat Loafin (ajatelkaa Fight Cubia, älkää Spice Worldiä) näyttelijänlahjoja. Elokuva rullaa omia aikojaan, eikä sitä voi vastenmieliseksikään sanoa, mutta potentiaaliin nähden ryvetään kyllä pohjamudassa.

Posted by Henri at 12:30 | permalinkki | Comments (2)

maaliskuu 18, 2004

Älkää selvittäkö...

Sain tänään toisen syntymäpäivälahjan vaimoltani (jep, täytimme molemmat vuosia viime viikonloppuna, mutta olemme yhä nuoria ja vetreitä, älkää sitä peljätkö) - Trio Niskalaukauksen tänään ilmestyneen Kylmä tila -levyn.

Kertakuulemalta on vaikea sanoa muuta, kuin että hieman kevyempään suuntaan on musiikillisesti menty. Sen sijaan voin jo nyt sanoa löytäneeni uuden turhautumiskappaleen vanhan suosikkini Hämmennys ja viha rinnalle. Vaikka Älkää selvittäkö kertookin irtisanomisaallosta, eikä minulla sellaisesta ole välitöntä pelkoa, uskallan arvata, että kappaleen kertosäe tulee vielä monesti turvaksi tiukassa tilanteessa.


Älkää selvittäkö,
älkää viitsikö puhua paskaa!
Sulkekaa naamanne
ja menkää itseenne.
Älkää selvittäkö,
älkää viitsikö puhua paskaa!
Katsokaa silmiini,
kai edes sen osaatte

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Älkää selvittäkö

Posted by Henri at 00:26 | permalinkki | Comments (0)

Lisää raskasta musiikkia

Kylmä tila soi tänään tauotta kuulokkeissa - ja kuulosti hyvältä. Vaikka tiedostankin tarkoitetun kritiikin, niin Minun oikeus -kappaleen voimarokki vetoaa aivan erityisesti minuun ja alempiin vietteihini.


Sanovat, että olen lyhytnäköinen,
mutta minulla on suurimmat saappaat
Kertovat, että joka vallan ottaa
ja sen saa, hän voittaa

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Minun oikeus

Kotona puolestaan odotti mieluisa yllätys, eli ystävällinen kehoitus käydä poimimassa lähipostista uusi valokuvausopas ja Eisbrecherin Eisbrecher - molempia onkin jo odotettu. Oppaasta joskus toiste, mutta saksalaisyhtyeen levy sisälsi kuin sisälsikin bonus-dvdeen lisäksi ne kaksi tyhjää cd-r-levyä aidoilla painatuksilla, ja kehoituksella tehdä kaksi kopiota levystä. Juuri näin uutta bändiä pitää markkinoida.

Huomenna toimistolla soinee vuorotellen suomalainen ja saksalainen raskas musiikki.

Posted by Henri at 23:27 | permalinkki | Comments (0)

maaliskuu 19, 2004

Valutan hertsini sinulle

Päivän huvittavin kirjoitusvirhe napsahti omista sormistani, kun yritin käännättää Eisbrecherin sanoja Googlen kääntäjällä ja sain tulokseksi: "I pour my blood for you / my cycles per second for you".

Itselläni asia tuskin tulee enää ajankohtaiseksi, mutta jos joku rakkaista lukijoistani yrittää joskus lähestyä saksankielistä henkilöä romanttisin aikein, niin väärikäsitysten välttämiseksi kannattaa pitää mielessä, että sydämessä (herz) ei ole t-kirjainta.

Posted by Henri at 15:11 | permalinkki | Comments (0)

maaliskuu 20, 2004

World Cinema

Play.comissa on taas mielenkiintoinen kansainvälisen elokuvan alennusmyynti ja niinpä minä onnistuinkin kasvattamaan oman dvd-hyllyni maavalikoimaa kahdella uudella, eli Venäjällä (Russkij kovcheg ja Brasilialla (Cidade de Deus) ja siinä samalla kahdella erinomaiseksi kehutulla elokuvalla.

En pidä mitenkään itseisarvoisena kerätä elokuvia kaikista maailman maista, joissa niitä tehdään, mutta mielelläni ottaisin listalleni ravisuttavia tai viihdyttäviä elokuvia erilaisista kulttuureista.

Tällä hetkellä listalla ovat (edustettujen dvdeiden lukumääräjärjestyksessä) USA, Iso-Britannia, Ranska, Suomi, Japani, Hong Kong, Espanja, Australia, Italia, Kanada, Ruotsi, Saksa, Intia, Etelä-Korea, Meksiko, Tanska, Uusi-Seelanti, Kiina, Hollanti, Irlanti, Bosnia-Herzegovina, Norja, Argentiina, Thaimaa, Tsekki ja ensi viikolla siis nuo uudet Venäjä ja Brasilia.

Helpoimmat lisättävät lienisivät Puola (Kieslowski) ja Itävalta (Anttilan alestakin löytyvä mainion raadollinen Hundstage). Kauniilla ja riipivällä Kandaharilla listaan saisi myös Afganistanin, jolloin päästäisiin jo kolmeenkymmeneen eri maahan.

Seuraavaksi pitäisi varmaan siirtää katse Kaakkois-Aasiaan, jossa lienee ainakin muutama maa, jossa tehdään laatuelokuvia, vielä edustamatta. Euroopan puolelta muistan törmänneeni dvd-hyllyllä joskus ainakin yhteen kehuttuun belgialaiselokuvaan - vielä kun onnistuisin muistamaan sen nimen.

Ehdotuksia ja suosituksia otetaan vastaan.

Posted by Henri at 01:27 | permalinkki | Comments (0)

maaliskuu 21, 2004

Pardy-hardy!

Jälkijättöiset synttäri-illanistujaiset onnistuivat yli odotusten. Kansainvälisen povipommin serkkupojalta ajeltiin hiukset. Päätoimittaja sai olkavarteensa ankkurin ja sydämen. Pelisuunnittelija kaatoi boolia isännän kenkään. Naamioitu painija kaappasi Kuukkeli-raadin naisjäsenen käsivarsilleen.

Mitähän Seitsemän Päivää maksaisi näistä kuvista?

Sain uuden kimmokkeen järjestää ja arvioida valokuvani uudelleen. Taisin myös juoda paljon boolia ja päättää ostaa Xboxin. Olin rakkaiden ystävien ympäröimänä, ja mikä tärkeintä, kaikilla oli hauskaa - välillä jopa hysteerisen hauskaa.

Lisäys: Kuinka unohdinkaan juoruraportistani: toimittaja piti lähes kantaa ulos asunnosta, hänen käytyään kiinni päätoimittajan kraiveliin. Illan kohokohtiin kuului myös duetto Martti Servon Rakkauden ajopuusta.

Posted by Henri at 02:05 | permalinkki | Comments (1)

Äks-Poks ja Wee-Ämmä!

Koskapa vielä boolihöyryjen aamulla kaikkottuakin pelikonsolin hankkiminen tuntui edelleen hyvältä idealta, niin marssimme vaimoni kanssa Tunnelin Anttilaan (minne muualle?) ja yllätyimme iloisesti havaitessamme, että Xbox Crystal Pack oli viimeistä päivää tarjouksessa. Kotiin päästyämme ehdin tutustua Halon maailmaan tarkemmin vajaan tunnin, ennen kuin vieraat saapuivat ja iltapäivän ja illan pääviihdyke pääsi alkamaan.

Vajaan vuoden kestänyt viihdepainiharrastus huipentui alan suurimpaan ja kauneimpaan tapahtumaan, viikko sitten järjestettyyn Wrestlemania XX:ään, jonka katsoimme tänään hyvässä seurassa. Luvassa oli vajaat viisi tuntia hurjaa spektaakkelia, johon juonet ovat rakentuneet useiden kuukausien ajan. Ja kylläpä sen parissa viihtyikin. Hetkittäin haukottiin henkeä akrobatian edessä, välillä käsittämättömien juonikuvioiden. Taas kerran oli kaikilla kivaa, ja minä arvasin eniten matseja oikein (hyvä minä).

Nyt kun tämä huipennus on nähty, on päällimmäisenä mielessä, että tähän olisi hyvä lopettaa. Tästä ei seuraavaan viiteen vuoteen (tasanumeroiden taikaa) painitapahtuma tule suuremmaksi tai eeppisemmäksi, ja jotenkin palaaminen joka viikkoisen tv-sarjan pariin alkaa maistua hieman puulta. Katsotaan mitkä ovat fiilikset parin viikon päästä, tai viimeistään seuraavan ison tapahtuman aikoihin. Ei WMXX varmasti viimeiseksi näkemäkseni urheiluviihdetapahtumakseni jäänyt, mutta luulen, että nyt on hyvä jäähdytellä.

Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että nyt on taas himpun verran enemmän aikaa elokuville, valokuville ja nyt uusioharrastuksena pelaamiselle. Illan päätteeksi Tuomas esitteli mihin kaikki se vaiva, kollektiivinen lahjakkuus, raha ja aika on uponnut. Olen enemmän kuin vakuuttunut.

Posted by Henri at 22:50 | permalinkki | Comments (1)

maaliskuu 23, 2004

Tullilaitos on koko maan kattava EU:n sisä- ja ulkokaupan verotus-, valvonta- ja palveluorganisaatio, joka toteuttaa EU:n yhteistä tullipolitiikkaa.

Fabulan Jaakolla oli ollut epämiellyttävä tullauskokemus. Minä joudun ravaamaan tullissa kovin harvoin, koska pyrin optimoimaan pakettieni sisällön Suomen tullirajojen alle. Näin varmasti tekee Jaakkokin, mutta aina silloin tällöin toimittava kauppa merkitsee tuotteiden hinnan epäselvästi ja asiaa joudutaan selvittelemään.

Turhien turhautumisten välttämiseksi kannattaa kuitenkin pitää mielessä tullirajat. Digicameran Matti on löytänyt Tullin asiakastiedotteet, joista Ostaisinko Internetistä (pdf) osoittautui informatiiviseksi ja ainakin minulle huomattavasti ajankohtaisemmaksi kuin Alkuperäasiakirjat Australiasta ja Uudesta-Seelannista tuotaville lampaille, vuohille sekä lampaan- ja vuohenlihalle.

En ole täysin yllättynyt, että ensimmäinen esimerkki koskee dvd-levyjen tilaamista Jerseyn saarelta. Dokumentista löytyvät myös rajat, joita halvempien (postikuluineen) tuotteiden tullia ei kanneta: dvd-levyt: 38,05 euroa, tietokoneohjelmat (tämä varmaankin kattaa myös konsolipelit, heh): 45,40 euroa ja kirjat 124,90 euroa. Viimeisintä nippelitietoa on aina silloin tällöin tullut käytettyä hyväksi Jenkeistä kallista dvd:tä tilatessa - postikuluja jakamaan kannattaa paketoida sopiva kirja.

Edellä mainitut hinnat olivat siis EU:n ulkopuolelta. EU:n alueelta, mutta EU:n veroalueen ulkopuolelta tilattavista tuotteista ei kanneta tullia, mutta verot on maksettava, jos ne ylittävät 10 euroa. Näin ollen esimerkiksi sieltä Jerseyn saarelta tilattavien tuotteiden rajat ovat hieman suuremmat (45,40 euroa).

Posted by Henri at 11:43 | permalinkki | Comments (3)

Xbox kolmantena pyöränä

Vaikka viikonloppuna tehty pelikonsolin ostopäätös (tai pikemminkin konsolin valinta) tulikin suoritettua pikaisesti, niin sentään niin pöhkö en ole, että menisin pelejä hankkimaan ilman taustatietoa. Onneksi minulla on valveutuneita ja asiaan paremmin perehtyneitä kavereita. Karin suosituksesta olen tutustunut Metacriticin pelisivuihin. Metacritic-palvelu kerää arvosteluja ympäri verkkoa, asettaa ne samaan (0-100) skaalaan ja laskee keskiarvon.

Vielä eilen illalla Jaana-Mari valitteli, että hänen kohtalonsa taitaa olla jäädä Xbox-leskeksi, mutta löydettyäni Play.comista kehutun Dance Stage Unleashedin ja tanssimaton epäilen, että kohtalo saattaa hyvinkin kääntää osamme toisin päin. Eniten käy kuitenkin sääliksi alakerran naapureitamme.

Itse en ole aivan ensi alkuun uusia pelejä hankkimassa (kuuluisat viimeiset sanat), vaan keskityn ainakin hetken Haloon. Arvosteluiden ja kavereiden vinkkien valossa seuraavan hankinta saattaa tosin hyvinkin olla Star Wars: Knights of the Old Republic.

Posted by Henri at 17:12 | permalinkki | Comments (4)

maaliskuu 25, 2004

Kun teknologia pettää...

Uuden uljaan digitaalisen ajan koitettuakin ranteessani roikkuu reliikki vanhoilta ajoilta - analoginen rannekello, semmoinen, jossa ison ja pienen viisarin osoittaessa suoraan ylöspäin on aika mennä nukkumaan, jos ulkona on pimeää.

Kelloni on Seikon Kinetic -mallistoa, ottaa siis virtansa liike-energiasta. Kello on kelpo peli, mitä nyt noin kerran vuodessa siihen iskee känkkäränkkätauti, ja noin viikon ajan se purkaa latauksensa ollessaan jonkin aikaa liikkumatta.

Eilen illalla flunssaisen vaimon jo nukahdettua istuin alas pelaamaan, ja ajattelin kirjoittavani jotain Kuukkeli-gaalan lavallakäyntiäni varten ihan ajoissa - eli viimeisen päivän iltana joskus puoli yhdentoista jälkeen. (Minä olen aina yhtä tehokas, suunnitelmallinen ja ajoissa). Muukaisten räiskiminen ja avaruustankilla ajelu vei kuitenkin mennessään niin, että havahduin vasta hieman yhdentoista jälkeen. Aikaa oli kumminkin aivan riittävästi - kunnes koneen ääreen istuttuani huomasin, että oikea aika oli lähempänä yhtä aamuyöllä.

Niinpä sitten kirjasin ajatuksiani vajaan tunnin, kun kerran tuli kavereille lupaus tehtyä. Ihmeitä, tai edes laatua, lienee kuitenkin turha odotella.

Tänään aamulla olin melkolailla elävä kuollut. Toivotaan, että ilta sujuu paremmin. Jos kello ei pysähtele, saatan jopa löytää ajoissa paikalle.

Posted by Henri at 11:12 | permalinkki | Comments (0)

maaliskuu 26, 2004

Mieluummin olen hiljaa

Siinä minä sitten seisoin lavalla kädessäni paperi, joka olis voinut olla yhtä hyvin tyhjä. Sen sijaan, että ruotisin kiusallista tilannetta sen enempää annan teille tilaisuuden tuntea myötähäpeää aivan toisia sanaseppoja kohtaan.

Etsiessäni juontoon sopivaa lainausta Raptorin Minä ja ryhmä -kappaleesta, löysin netistä useitakin erilaisia sanoituksia, joilla alkuperäisen kappaleen kanssa yhteistä oli korkeintaan nimi. Epäilen vahvasti, että riimin "Yksin telineessä kyllä kovaa teeskennellään, Mutta mies ilman ryhmää on kuin lapas ilman lavaa, Mene kotiin kotiin, Poika, Ei sulla ole sauvaa! " -riimin ylöskirjannut henkilö ei puhu äidinkielenään suomea. Katsokaa itse.

Posted by Henri at 10:11 | permalinkki | Comments (0)

maaliskuu 28, 2004

Sunnuntai-lista-meemi


Yleensä en tartu meemeihin, mutta Schizo-Janne on gloriansa ansainnut, joten tässä hatunnosto hänelle:



  • Blogissa painokelvottomien kirjallisten ilmaisujen keksimisiä: 1
  • Vierailuja löytötavaratoimistossa: 1
  • Onnistuneesti takaisin saatuja pipoja ja nahkahansikkaita: 0
  • Kotona vietettyjä iltoja: 3
  • Katsottuja elokuvia: 3
    Ken Park, From Dusk till Dawn 3: The Hangman's Daughter ja Small Time Crooks
  • Ostettuja elokuvia: 0
    Cidade de Deus tuli postissa, mutta ei kai sitä lasketa tässä vaiheessa ostetuksi. Ei kun hetkinen... Ken Park tuli ostettua perjantai-iltana. Siis: 1
  • Haloa pelattu: 14 tuntia
  • Nukuttu: 10 tuntia molempina öinä + useat parin tunnin päikkärit
  • Sairaalle vaimolle kokattuja aterioita: 2
    Pippuripihviä ja omenakanapastaa
  • Kotimaisia tosi-tv-sarjan jaksoja katsottu: 1
    Voi luoja. Ei enää ikinä.
  • Kuukkelikuvia editoitu ja kuvissa esiintyville lähetetty: 5
    Loput ottamani kuvat tulevat myöhemmin webiin Pers-Jannen toimesta
  • Ilahtuneita havaintoja kaverin nopeasti kehittyneestä onnistuneesta ihmissuhteesta: 1
  • Onnellista kuherrusta omasta onnistuneesta ihmissuhteesta: 25
  • Hikeä valuttu kuumeisen naisen kanssa rakastellessa: 2 litraa
    Korjaus 2,5 litraa
  • Kesken sunnuntailistan kirjroittamisen tapahtuneita makuuhuoneeseen kaapatuksi tulemisia: 1 (tähän mennessä)
  • Mp3-soittimen hankinnan vireille laittamisia: 1
    Pontis SP 600, TechnikDirekt.de

Kuvassa komeilee voittamani Parhaan taglinen Kuukkeli. En aluksi tiennyt miten suhtautua koko palkintoon, kun raadissa oli niin paljon ystäviäni. Olen kuitenkin antanut kertoa itselleni, että palkinto annettiin aiheesta, joten kiitän ja kumarran. Ja onhan tuo itse palkintolintu suunnattoman sympaattinen uniikki taideteos.

Minulle Kuukkeli-gaalan kohokohta oli nähdä erään palkinnonsaajan vilpitön ilo saamastaan tunnustuksesta, kun hän lavalta poistuessaan pyyhkäisi silmäkulmiaan. Kuukkeleiden oheishölinän pohjanoteeraus puolestaan on erään toisen blogaajan hiekkalaatikkoikään taantuminen.

Tämä riittänee Kuukkeleista tältä erää. Palaamme asiaan ensi vuonna.

Posted by Henri at 22:25 | permalinkki | Comments (2)

maaliskuu 29, 2004

Kuvaajan vastuu

Kuukkeligaalan jälkimainingit ovat nostaneet esiin myös toisen ikävän ilmiön. Gaalan juontajat erikseen ilmoittivat, että gaalassa otettuja kuvia ei saa julkistaa ilman kuvissa esiintyvien ihmisten lupaa. Tämän lisäksi useat kirjoitttajat ovat erikseen ilmoittaneet, ettei he halua kuviaan nettiin. Silti näiden ihmisten kuvia on useammassa gaalagalleriassa. Missä on terve järki? Missä ovat käytöstavat?

Itse olen oppinut noudattamaan julkaisun suhteen pedanttisen tarkasti kuvan kohteen kanssa sovittuja sääntöjä. Saamalla maineen kuvaajana, joka pitää sanastaan kiinni, olen myös päässyt kuvaamaan henkilöitä ja tilanteita, jotka eivät varmasti avautuisi vähemmän luotettavalle kameramiehelle. Itse puolestani en välttämättä luottaisi kuvaajaan, joka on kerrankin lipsunut säännöistä.

Tiedän ensikädeltä kuinka kivuliasta on ottaa erinomainen kuva, jonka haluaisi jakaa maailmalle, mutta sovitun mukaan sen saa näyttää vain lähipiirille omalta koneelta tai paperikopiona. Se taitaa kuitenkin olla loppujen lopuksi pieni hinta siitä, että saa ottaa sen seuraavankin kuvasarjan.

Olisi suunnaton harmi, jos nämä erinomaiset kirjoittajat joutuisivat muuttamaan tyyliään, vaihtamaan aiheitaan tai lopettamaan kokonaan saatuaan karttamaansa julkisuutta, joten eiköhän poisteta ne kuvat gallerioista? Eiköhän?

(Tämä oli ehkä tärkein syy, miksen ryhtynyt omaa galleriaani vielä väsäämään, vaan annoin koko kimpun Jannelle, jotta hän voi kuvat jossain julkaista. Minun hermoni eivät olisi riittäneet koko galleriallisen ihmisiä läpikäymiseen, varsinkin kun kokemus osoittaa, että usein ihmiset ovat varsin hitaita vastaamaan heitä koskeviin kuvapyyntöihin.)

Itse ajattelin kuvata seuraavaksi pinup-henkisiä, äärimmilleen hiottuja muotokuvia sekä mies- että naismalleista. Kiinnostuneet ystävät, ja mikseivät muutkin, voivat lähestyä sähköpostitse. Palkkioksi voin luvata A4-kokoisen valokuvalaatuisen printin loppukäsitellystä kuvasta.

Posted by Henri at 17:05 | permalinkki | Comments (1)

maaliskuu 30, 2004

Ryhtyisinkö threreministiksi?

Katsoimme eilen Jaakon kanssa pitkästä aikaa Tim Burtonin Ed Woodin, ja olin taas kerran unohtanut kuinka loistava elokuva kyseessä on. Teokseen on upotettu sellainen määrä yksityiskohtaisuutta ja palavaa rakkautta elokuvantekoon, että sydän tahtoo pakahtua. Depp ja eritoten Martin Landau pääosissa ovat ilmiömäisiä.

Dvdeen lisämateriaalia selaillessamme tutustuimme (minulle häpeäkseni ennen tuntemattomaan) soittimeen elokuvan äänimaailman - ja tunnistettavasti oman aikakautensa scifi-äänien - takana, eli thereminiin ja täytyy sanoa, että päheämpää instrumenttia saa täsätä ulottuvuudesta hakea. Kukapa ei haluaisi luoda scifististä musiikkia heiluttelemalla käsiään ilmassa?

Thereminin soitto vaatii hyvää kolmiulotteista hahmotuskykyä (se on kunnossa) ja täydellistä sävelkorvaa (no niin, eiköhän unohdeta koko ajatus).

Lopuksi tahtoisin jakaa kanssanne Criswellin viisauden Ed Woodin Plan 9 from Outer Space -spektaakkelista:

- Greetings, my friends. We are all interested in the future, for that is where you and I are going to spend the rest of our lives. And remember, my friends, future events such as these will affect you in the future.

Posted by Henri at 10:53 | permalinkki | Comments (1)

maaliskuu 31, 2004

Täyden kallistuksen boogie

Viime viikolla tuli tosiaan katsastettua Robert Rodriquezin ja Quentin Tarantinon yhteistyön hedelmänä syntynyt From Dusk till Dawn sekä sen kaksi ala-arvoista jatko-osaa Texas Blood Money ja The Hangman's Daughter.

Alkuperäinen elokuva on edelleen tiukka ja viihdyttävä, vaikka yllätysmomentti onkin kadonnut (kun aikanaan katsoin rainan teatterissa, niin ennakkoon juonta tuntemattomien ystävieni ilmeet olivat korvaamattomia), niin Clooney ja Keitel ovat pirun hyviä, huumori puree edelleen ja vauhti on koko ajan päällä. Sitä paitsi elokuva, jossa on jumalainen Salma Hayek, ei voi määritelmällisestikään olla kehno (niin sanotun Monica Bellucci -säännön variantti).

Jatko-osat ovat täysin turhia suoraan videolle tehtyjä tuotoksia, ja ykkösosaan mainioon näyttelijäkaartiin verrattuna esiintyjätkin ovat sekundaa. Kolmas osa on sentään hieman siedettävämpi kuin aivan kammottava kakkonen.

Eilen vuorossa oli ensimmäisen elokuvan valmistumisvaiheista kertova dokumenttielokuva Full Tilt Boogie, josta olin siinä käsityksessä, että se on niitä leffadokkareita, joilla on elokuvallista arvoa itsenäisinä teoksinakin. Tähän joukkoon kuuluvat ainakin The Hamster Factor and Other Stories of the Twelve Monkeys, Whether You Like It or Not: The Story of Hedwig sekä kuulemani mukaan myös ensin manitun tekijöiden Lost in La Mancha Terry Gilliamin epäonnisesta Don Quijote -projektista.

Käsitykseni oli väärä. Full Tilt Boogie on varsin viihdyttävä, hetkittäin hyvinkin hauska, mutta hieman liian pitkä ja turhan rakenteeton perusdokkari, jonka näkeminen ei tuo kuin pinnallista lisätietoa Rodriquezin ja Tarnatinon maailmaan.

Eikä dokkarissa edes ole Salmaa! Harvey Keitelkään ei osallistunut dokumenttiin kuin yhdellä lyhyellä haastattelulla, jonka aikana katsoja jää monttu auki miettimään niitä sfäärejä, jossa herra lentää. Juliette Lewisin lähtökohta näyttelemiseen on melkolailla yksinkertaisempi: "I think of acting as lying".

Dokumentin viihdyttävimmät hahmot ovat kuitenkin Tarantinon ja Clooneyn henkilöhtaiset avustajat, joiden edesottamuksista olisi voinutkin saada aikaan sen erinomaisen dokumentin.

Posted by Henri at 12:38 | permalinkki | Comments (2)