lokakuu 05, 2008

Rakkautta & Anarkiaa 2008

Festareista on ehtinyt vierähtää viikko, joten nyt lienee hyvä hetki purkaa niiden anti. Tuntuu jotenkin siltä, että viime vuosina valitsemani elokuvat ovat olleet enenevässä määrin aika turvallisia, mikä on johtanut siihen, että vaikka olen onnistunut karsimaan suurimman osan kököstä, ei sinne kyllä suuresti yllätyksiäkään mahdu. Toisaalta kun vertaa festarin tarjontaa 90-luvun jälkipuoliskon kultavuosiin, niin aika harvassa ovat tätä nykyä ne viiden tähden mestariteokset.

Täsmällisiä tähdityksiä on hankala antaa, kun leffat väkisinkin hieman puuroutuvat keskenään, ja toisaalta peräjälkeen tulee katsottua "samanarvoisia" elokuvia aivan eri genreistä. Jaottelen siis leffat neljään laatuluokkaan:

Erinomaiset (5-4½ tähteä)

Festareiden avauselokuvani, Lars and the Real Girl jäi minulla myös festareiden parhaaksi - pidin siitä aivan valtavasti. Herkkä, lämminhenkinen, hauska ja koskettava tarina toisaalta läheisyyden ja toisaalta menettämisen pelosta. Odotin "introvertti ja seksinukke" -aiheesta paljon kevyempää komediaa.

Timecrimes oli myös mainio eikä mennyt aikamatkusteluissaan pahemmin solmuun, joka on tuollaisella juonella jo saavutus sinänsä. Voi hyvin olla, että toisella katsomisella leffa putoaa neljään tähteen tai allekin, mutta nyt nostin sen tähän ylempään kastiin, koska se miellytti minua noista vastaavista selvästi eniten.

Hyvät (4-3½ tähteä)

No End in Sight oli erinomainen ja osoittelemattoman epäpuoluepoliittinen dokumentti siitä, mikä kaikki jenkkien Irakin-operaatiossa meni pieleen. Ei tähän voi todeta muuta kuin: "saatanan tunarit".

Complete History of My Sexual Failures oli viihdyttävä ja sympaattinen. Välillä mentiin niin paljon yli, että dokumentaarisuuden illuusio karisi pahasti.

Om Shanti Om oli hävyttömän viihdyttävä ja Shah Rukh Khanista oli sellaisia fan service -otoksia, että naispuoliset seuralaiseni eivät meinanneet penkillä pysyä.

Otto oli monella tasolla mielenkiintoinen, mutta valinnat teknisessä toteutuksessa ja kehnosti englantia artikuloivat saksalaisnäyttelijät latistivat tunnelmaa. Selkeää parannusta LaBrucen edelliseen, Raspberry Reichiin, jonka satuin näkemään juuri ennen festareita dvdeeltä.

The Amazing Truth about Queen Raquela oli aika elämänmakuinen ja mollivoittoinen semidokkari (mulle jäi vähän epäselväksi mikä kaikki oli re-enactmentiä), mutta sopivan tiivis. Tykkäsin.

Alumbramiento oli paikoin henkeäsalpaava lyhäri kuolemasta. Varmasti terapeuttinen kokemus monelle.

Eagle vs. Shark oli sympaattinen luuserinörttikomedia tai ihmissuhdedraama, riippuen siitä keneltä kysyy. Flight of the Conchordsin Jemaine Clement hallitsee roolinsa.

Jan Kounenin 99F oli välillä liian tuskainen mainontaakin työssään tekevälle. Seitsemän tunnin palaverit ruohon vihreyden sävystä eivät ole ylettömästi liioiteltuja. Hetken näytti, että nyt lässähtää, mutta loppu pelasti paljon.

Blindness oli tiivistunnelmainen ja näyttelijät hyviä. Perusjuonessa oli muutamia ikävän ilmiselviä aukkoja, jotka laskivat kokonaisuuden arvoa. Ehdottomasti näkemisen (pun intended) arvoinen kuitenkin.

Leo oli hyvin tehty feel-bad-elokuva. Harvoin on kostotarinaa "epäglorifioitu" noin onnistuneesti. Rytmitys ei kuitenkaan osunut ihan nappiin.

Stredoididokkari Bigger, Stronger, Faster yllätti olemalla oikeasti mielenkiintoinen ja hyvin tehty katselmus aiheeseensa. Odotin hieman heppoisempaa otetta, mutta tätähän seurasi mielikseen.

Ashes of Time Redux oli koko lailla selkeämpi kokonaisuus kuin alkuperäinen teos, jonka olen nähnyt pari kertaa. Ei se kyllä vieläkään helppo ole, ja ymmärrän kyllä kuinka honkkari-näyttelijöitä tuntematon saattaa seota hahmoissa. Jumalaisen kaunista kuvaa ja kiva epälineaarinen juoni. Nyt vaan jostain äkkiä sisarteos The Eagle Shooting Heroes katsottavaksi.

OK (3-2½ tähteä)

Death Note oli manga- ja anime-versiota tuntemattomalle ihan ok viihdettä, mutta eihän se nyt missään tapauksessa hyvä elokuva ollut.

Martyrs ei ollut kaiken kohunsa arvoinen. Murha-, trauma- ja kiduttelu-elokuva sai ryhtiä, kun jutun juoni selvisi, mutta ei se juoni loppujen lopuksi ollut kovin kummoinen. Elokuvassa ei ollut hahmoja, joiden kohtalosta olisi oikeasti välittänyt.

Sleep Dealerissä oli pari hyvää perusideaa, mutta muuten se ei tuonut elokuvana aihepiiriinsä mitään uutta ja mielenkiintoista. Juoni oli harvinaisen yksioikoinen ja ennalta-arvattava. "Ihan kiva." Niinkuin moni on erinäisissä keskusteluissa sanonut, 20 vuotta sitten tämä olisi ollut todella kova juttu.

Astropia oli mainio sillloin kun pysyttiin roolipeli/scifi/sarjakuva-aiheissa. Kaikki muu oli ala-arvoista puskafarssia. Aika kivasti tekijät onnistuivat tasapainottamaan suurelle yleisölle tarkoitetut perus-D&D-kuvaston ja vähän pienemmän piirin "Leroy Jenkins"-heitot.

Tasogare - The Tender Throbbing Twilight oli festareilla näkemistäni pinkuista mennen tullen se parempi. Ei se silti mitenkään erityisen hyvä elokuva ollut, mutta harvoin tulee pehmopornoelokuvasta ensimmäiseksi mieleen sana "sympaattinen".

Madonnan Filth & Wisdomissa tykkäsin melkein jokaisesta kohtauksesta, mutta niiden keskenäinen rytmitys oli jotenkin hakoteillä. Lopputulos oli melkolailla keskinkertainen, mutta ihan viihdyttävä.

Scheisse (2-1 tähteä)

Uncle's Paradise eli "Enomies on Panomies" oli pitkästyttävä, eikä lähelläkään sitä anarkistista hulluutta, jota odotin edellisten näkemieni pinkujen perusteella. Katsokaa mieluummin I.K.U. tai The Glamorous Life of Sachiko Hanai.

Chocolatessa oli kyllä näyttävää toimintaa, mutta ei juonen häivääkään. Jäljelle jäi iso pettymys. IMDB:n mukaan leffasta on olemassa 20 minuuttia pidempi versio. Ehkä siinä on juoni. Miksi ihmeessä festareille tuotiin näin rajusti pätkitty versio?

21 näytöstä, 22 elokuvaa. Ensi vuonna uudestaan.

Posted by Henri at 05.10.08 19:00
Comments