kesäkuu 09, 2007

Capote kolahti

Keskiviikkona oli taas kuukausittaisen klassikkoelokuvaillan vuoro, ja tällä kertaa teema oli niinkin tiukkaan rajattu selkeä lajityyppi, kuin "60-luvun mustavalkoiset kulttimainetta nauttivat elokuvat, joissa rikolliset pakoilevat lakia maaseudulla, ja jotka ovat nousseet otsikoihin uudelleen viimeisen vuosikymmenen sisällä, sivuavan teoksen myötä".

Ensimmäinen, Whistle Down the Wind, josta Webber ja Steinman väänsivät musikaalin 90-luvun jälkipuoliskolla, oli varsin toimiva pieni elokuva viattomuudesta, muttei millään muotoa superlatiivinen. Illan toinen elokuva, In Cold Blood sen sijaan räjäytti potin - ja tajunnan.

Truman Capoten saman nimiseen romaaniin perustuva, rikostarinan varjolla esitetty ihmiskuvaus oli upea kokonaisuus rakenteellisesti. Kuvasuunnittelu ja leikkaus olivat ensiluokkaisia, näyttelijät miehiä paikallaan, ja ohjaaja tiesi täsmälleen mitä oli tekemässä. Pieni yleisömme pysähtyi useampaan otteeseen ihmettelemään ääneen elokuvan laatua.

Romaania en ole lukenut, mutta heti seuraavana päivänä piti kaivaa samaisesta dvd-boksista parin vuoden takainen Philip Seymour Hoffmanin voimannäyte Capote, joka detaljoi kirjan ja uuden kirjallisuudenlajin syntyprosessin. Elokuvan rakenne, ja päähenkilön painiskelu omantunnontuskien ja pakkomielteen välissä oli selvästi velkaa romaanin filmatisoinnille, joka taasen kirjalle, joka tietenkin perustui alkuperäiseen rikostragediaan. Kaunis ympyrä.

Yhdessä nämä kaksi kolmenkymmenen vuoden välein kuvattua elokuvaa muodostavat ehjän kokonaisuuden, ja ruokkivat toinen toistaan tavalla johon kaksi irrallista teosta harvoin pystyy. Erikseenkin ne molemmat olisivat neljän-puolen-viiden tähden elokuvia, mutta kokonaiskokemus nousee sinne harvojen valittujen viisi-plus-luokkaan.

Posted by Henri at 09.06.07 12:49
Comments