tammikuu 08, 2007

Elämää Marsissa?

Tiedän, että kaikki lukijat odottavat malttamatta tätä vuodelle 2006, mutta tänä viikonloppuna voiton veivät hyvä seura, ylensyönti ja Mars.

Life on Mars, kuvan omistaa BBC

Life on Mars on Bowien biisistä nimensä napannut palkittu brittiläinen poliisisarja Manchesterin rikospoliisista - pienellä kieroutumalla, niin kuin tässä kohtaa on tapana sanoa - jonka ensimmäisen kauden kahdeksan jaksoa on esitetty viime vuoden alussa.

Sam Tyler on poliisikomisario, joka kesken sarjamurhatutkimuksen joutuu auto-onnettomuuteen ja herää vuodesta 1973. Mahdollisuuksia on kolme: joko Sam on menettänyt järkensä, todellakin aikamatkustanut tai sitten hän makaa sairaalassa koomassa, ja kaikki tapahtuu hänen päänsä sisällä.

Koskapa toista vaihtoehtoakaan ei ole tarjolla, Sam hyväksyy nopeasti tilanteen ja ottaa kontolleen "oman" poliisipiirinsä kakkosmiehen hommat, joihin hänet on tässä todellisuudessa sysätty. Sarjan huumori ja jännite haetaan juuri tästä, kun vuoden 2006 poliittisesti korrekti by-the-book -rikostutkija heitetään keskelle 70-luvun sovinistisia, mutkat-suoriksi-ja-tunnustukset-nyrkillä-metodologiaan ja Starsky & Hutch-estetiikkaan vannovien kovanaamakyttien sekaan. (Jos sarja koskaan tuodaan Suomeen, sen nimeksi tulee varmaan Manchesterin kovanaamat, 1973.)

Draamaa haetaan myös siitä, että päähenkilö ei ole täysin sinut tilanteen kanssa, ja yrittää epätoivoisesti löytää vastausta alitajunnastaan ja unistaan (muun muassa pelottavin tyttö ja klovni -kaksikko ikipäiviin). Jaksojen rikostapaukset tuntuvat jotenkin liittyvän myös Samin omaan elämään vuonna 2006.

Kun kuusi jaksoa kahdeksasta on takana, olen kovin innoissani, ja odottelen jo kovasti helmikuussa alkavaa kakkoskautta. Sen sijaan tänä vuonna tulossa oleva jenkkien tekemä tv-elokuva-versio ei herätä suuria odotuksia. (Pannaan tähän loppuun vielä linkki sarjan viralliselle sivustolle.

Elämän ja kuoleman -hetkiä Marsissa on koettu myös perjantaina viimein budjettihintaan hankkimassani Doom 3:ssa. Vaikka tunnelma on katossa, niin paljon siitä on haettu halvoilla säikyttelyillä, ja kospakapa olen juuri pelannut läpi myös Half Life 2:n, niin peli ei ole vielä täysin vakuuttanut. Kyllähän sitä kuitenkin mieluummin pelaa kuin turpaansa demoneilta ottaa Tai siis ...

Doom 3, kuvan omistaa iD

Posted by Henri at 08.01.07 00:31
Comments