toukokuu 01, 2006

Vappuviikonloppu

The King of Bling-Bling

Ystävät järjestivät Bling-Bling-teemaiset bileet, ja sehän oli loistava tekosyy kaivaa kaapista kaikki säihkyvä. Kuvassa olevalla pikkurillisormuksella on historia. Äitini isä oli käyttänyt sitä tavatessaan mummini ensimmäistä kertaa. Koska itse olen enemmän hopeaan ja valkokultaan kallellani, ei sille ole juurikaan arkikäyttöä, mutta sunnuntaina se sopi minulle kuin pulisongingit vegas-elvikselle.

Muuten viikolopun ohjelmasta ovat vastanneet ulkoilu kameran kanssa, puliukkojen kivenheiton maalitauluna, yllättävän onnistuneet seksimessut sekä Alias. Annoimme viime viikolla pirulle pikkusormen, ja aloitimme sarjan katsomisen aikomuksella täyttää sillä niitä arki-iltoja, joihin ei mahtuisi elokuvaa.

Tämä jäi aikeeksi: tänään katsoimme ensimmäisen kauden viimeiset kahdeksan jaksoa, pistämättä päätämme kertaakaan ulos. Ehkä hyvä niin, sillä julkisten juhlapyhien allergiani kasvoi melkoisiin mittasuhteisiin matkalla aaton bileisiin raitiovaunussa, joka oli täynnä alle 15-vuotiaita vantaalaisia, jotka olivat ensi kertaa kännissä, Helsingissä tai molempia. Haluutsä tapella? Mä oon tapellu ennenki!

Aiemmin olimme nähneet Aliaksesta vain pilotin. Syystä tai toisesta sarja kuitenkin jäi kesken, mutta nyt sitä löytyy kausikaupalla dvdeellä, ei meitä enää pidättele mikään. Sarja on pirun viihdyttävä, vaikkakin täynnä pieniä häiritseviä kömmähdyksiä yksityiskohdissa. Kokonaisjuoni on kuitenkin täynnä yllätyksiä, ja koukkuja, joiden ansiosta ainakin ensimmäistä kautta on melkein mahdoton lopettaa minkään yksittäisen jakson jälkeen. Jos tästä tulevasta viikosta ei olisi tulossa ylettömän raskas töiden puolesta, katsoisimme varmasti kakkoskauden samaan syssyyn.

Lauantaina ratkaisimme viimein pitkän pohdinnan jälkeen BlockBlock-logokilpailun. Kiitos kaikille osallistujille. Voiton vei Pekka Nikrus. Esittelen voittajalogon sekä kolme kunniamaininnan ansaitsevaa ehdotusta myöhemmin, kunhan Pekan kanssa on keskusteltu hieman lisää käytännön asioista.

Posted by Henri at 01.05.06 22:58
Comments