Elokuvavuosi on alkanut varsin kivasti; työkiireiden keskelläkin on tullut katsottua seitsemän minulle aivan uutta elokuvaa, joista suurimmat vaikutukset tekivät riippumattomana pientuotantona tehty The Call of Cthulhu (kotisivu), jossa todella näkyi tekijöiden omistautuminen ja rakkaus lähdemateriaalia kohtaan, sekä Hotel Rwanda, joka todella pakotti miettimään maailman järjettömyyttä.
Nyt on kuitenkin taas aika Elokuvien ja Valokuvien perinteiselle, odotetulle ja erikseen kaivatulle katsaukselle edellisen vuoden ennennäkemättömiin elokuviin (Edelliset vuodet: 2004, 2003, 2002).
Vuonna 2005 katsoin peräti 234 elokuvaa, joka on enemmän kuin kahdeksaan vuoteen - vuonna 1997 (253 elokuvaa) olin nörttisinkku vailla elämää, nyt minulla onneksi on ihana vaimo, joka jakaa harrastukseni. Kiitos reilusti petraantuneen R&A-aktiivisuuteni ja ystävien, jotka loppuvuodesta raahasivat meitä myös teattereihin, DVDeeltä katsomieni elokuvien osuus pienentyi ensimmäistä kertaa formaatin julkistamisen jälkeen - jääden kuitenkin vielä yli 85 prosentin.
Viiden tähden elokuviksi lasken peräti 19 näkemistäni, ja ainoa jolle kykenen antamaan yhden tähden oli Gigli (lue raportti). Puolentoista tähden hirvityksiä sentään joukkoon mahtui jopa viisi. Minulla on sellainen tapa, että kerran aloitettua elokuvaa ei kesken lopeteta, siksi pyrin valitsemaan katsottavaksi elokuvia, joista oletan pitäväni ja siksi nähtyjen elokuvien keskiarvosanaksi sain himpun yli kolme ja puoli tähteä.
Mutta se tilastoista, otetaan esille elokuvien nimiä. Seuraavassa listassa ovat kuukausittain minuun suurimman vaikutuksen tehneet vuona 2005 ensimmäistä kertaa näkemistäni 167 elokuvasta.
Tammikuu: The Shape of Things, House of Flying Daggers, Lilja 4-ever, Lost in Translation, Ronin
Helmikuu: The Hunger
Maaliskuun parhaat olivat kaikki vanhoja tuttuja.
Huhtikuu: Dogville, The Incredibles, Harry Potter and the Prisoner of Azkaban, Sin City, Mean Girls
Toukokuu: Tulitikkutehtaan tyttö
Kesäkuu: The Life of David Gale
Heinäkuu: White Heat, 21 Grams
Elokuu: American Splendor, Love Actually
Syyskuu: Terkel i Knibe, Howl's Moving Castle, Innocence, Kiss Kiss, Bang Bang, Crónicas, Wallace and Gromit: The Curse of the Were-Rabbit, Lost in La Mancha
Lokakuu: La Mala Educación, Spartan
Marraskuu: Tim Burton's Corpse Bride
Joulukuu: Charlie and the Chocolate Factory, Flesh and the Devil
Siinäpä ne. Parasta kolmea elokuvaa valittaessa kovimmilla näyttäisivät olevan tammi-, huhti- ja syyskuu. Von Trierin Dogville on käsittämättömän hyvä ja haastava elokuva ja The Incredibles on mahdollisesti yksi kaikkien aikojen parhaista piirretyistä. Viime vuoden ykkössijan voittaa kuitenkin mutkikkaalla, mutta virheettömällä juonellaan, erinomaisilla hahmoillaan ja fileerausveitsenterävällä dialogillaan murhamysteerikomedia Kiss Kiss, Bang Bang - en muista koska olisin viimeksi nauranut uudelle elokuvalle yhtä paljon.
Jokavuotisen kunniamaininnan saa tällä kertaa (ylläri, ylläri) Sin City, sillä en usko mistään elokuvasta viime vuonna yhtä paljon vauhkonneeni. Vauhkosin maaliskuussa elokuvaa odottaessani, vauhkosin huhtikuussa, kun sen ensimmäistä kertaa näin, vauhkosin elokuussa sen Helsingissä teatterissa nähtyäni ja vauhkosin vielä joulukuussa, kun sain lahjaksi uudelleen leikatun version - tässä kuussa on sitten luvassa lisää vauhkoamista kun viimein pääsen tämän tupla-dvdeen ekstroineen näkemään.
Aivan uutena kategoriana, vuoden suurimman vaikutuksen tehneenä yksittäisenä kohtauksena, haluan tuoda esille Meksikolais-Ecuadorilaisen Crónicasin loppukohtauksen. Mikään muu kuva ei minua vaivannut viikkoja jälkikäteen.
Posted by Henri at 11.01.06 00:17Hotel Rwanda oli mielestäni jotenkin järjettömän lattea ja loppujen lopuksi turhankin aurinkoinen kuvaus Rwandan tilanteesta. Toisaalta, kyllähän leffa ajattelemaan herättää, joten suosittelenkin seuraavia siihen jatkoksi:
Shake Hands with the Devil
http://www.amazon.co.uk/exec/obidos/ASIN/0099478935
We Wish to Inform You
http://www.amazon.co.uk/exec/obidos/ASIN/0330371215
Eyewitness to a Genocide: The United Nations and Rwanda
http://www.amazon.co.uk/exec/obidos/ASIN/0801488672
Frontline: Ghosts of Rwanda
http://www.pbs.org/wgbh/pages/frontline/shows/ghosts/
Myönnetään, että esimerkiksi leffan viimeiset minuutit syövät tarinan vaikutusta urakalla, kun kahden pikkutytön kohtaloa punnitaan samassa vaakakupissa miljoonan teurastetun kanssa.
Posted by: Henri at 11.01.06 11:00