lokakuu 02, 2005

Rakkautta ja Anarkiaa 2005, osa 3

Syyskuussa 2005 tuli laskujen mukaan katsottua 39 leffaa, joista siis suurin osa R&A-festareilla. Yritän tässä käydä läpi loput festivaaleilla näkemäni elokuvat. (osa 1, osa 2)

Torstai:
Torstai-iltapäivän avasi yksi festareiden ns. varmoista nakeista. Wallace & Gromit - The Curse of the Were-Rabbitin olisi kyllä nähnyt pian teatterissakin, mutta kun se sopi aikatauluun, niin pakkohan se oli nähdä. Wallacen ja Gromitin seikkailut kääntyvät kauniisti myös kokoillan elokuvaksi, ja Ihmisjänön kirouksessa on vauhtia, huumoria ja elokuvaviittauksia niin, että hyvä jos mukana pysyy. Ja tuskin mikään animaatio- tai muukaan eläin on valkokankaalla herättänyt yhtä spontaania Ooooooh!-söpöilyreaktiota, kuin tämän elokuvan pienet puput.

George Michael: A Different Story oli pienoinen pettymys, sillä menin katsomaan dokkaria puhtaasti nimen ja kasarifiilistelyn nimissä. Odotin silti jonkinlaista syväluotausta artistiin, musiikkiin ja uraan - odotin dokumenttia, en omaelämäkertaa. Tällaisena tarina jäi kovin yksipuoliseksi, mutta katselin sen kyllä ihan mielelläni. Ja ne kasarivälähdykset olivat nostalgisuudessaan nerokkaita.

Perjantai:
Perjantai-illalle varattu Veer-Zaara jäi näkemättä sattuneesta syystä. Ehkä joskus dvdeellä.

Lauantai:
Myös lauantain ekan leffan, meksikolaisen Batalla en el cielon jätin suosiolla väliin, kun jalka ei oikein kestänyt kävelyä.

Illalla oli kuitenkin pakko raahautua väkisin Bristolille, jossa ilokseni oli erinomaisesti tilaa minunkin pitkille koivilleni. Tämä taisi olla ensimmäinen Bristol-visiitti yli viiteen vuoteen, mutta oli hienoa havaita, että sali on edelleen yksi kaupungin parhaita. Ennen Palatsien tuloa tämä oli kuitenkin Helsingin "se" teatteri. Jossain lienee vieläkin se kuva, jossa n. 80 mustaan pukuun ja aurinkolaseihin pukeutunutta ystävää ja tuttavaa täyttävät Bristolin sisäpihan portaat MiBin yöennakossa.

Mutta ohjelmaan... Vähän ennen festareita poimin Stockan alelaarista tiukan tanskalaisen huumediilerikuvauksen Pusher ja nyt oli vuorossa leffan jatko-osa With Blood on My Hands: Pusher II, joka ei ollut aivan yhtä tiukka, mutta silti sangen viihdyttävä. Elokuvassa oli selkeästi positiivisempi ja hieman toivorikkaampi alavire kuin ensimmäisessä. Kolmaskin on ilmeisesti tekeillä.

Leffan alkupaloina tarjottiin kaksi suomalaista lyhäriä: Rare Exports Inc. ja Rare Exports Inc. 2. Jo legendaarisen maineen nettilevityksessä saavuttaneelle ykkösosalle ei kakkosesta ollut vastusta, mutta varsin mukavasti ja luontevasti tarina jatkui. Jalmari Helander, joka vastasi myös tämän vuoden R&A-trailerista, on yksi maan lupaavimmista elokuvantekijöistä.

Sunnuntai:
Sunnuntaina kävely Kino Engelilta Bristolille vei lähemmäs puoli tuntia, mutta taisi loppujen lopuksi vain vetreyttää nilkkaa. The Dictator's Cut ja näytöksessä luvattu aito propagandafilmi olivat etukäteen minulle yksi festarin odotetuimpia pläjäyksiä, joten olisin kyllä könkännyt teatteriin vaikka ilman jalkaa.

Dokumentti osoittautuikin varsin mainioksi peruskatsaukseksi Pohjois-Korean historiaan, ja siihen kuinka sitä on jälkikäteen oman maan kansalaisille kuvattu. Itse propagandateos Pjongjangin neljä vuodenaikaa oli tappavan tylsä. Ilmeisesti niiden vauhdikkaiden sotapropagandaelokuvien salakuljetus on liian riskaabelia puuhaa. Pilkin läpi elokuvan, mutta onneksi sentään olin hereillä kohdassa, jossa julistettiin Kim Il-Sungin syntymäpäivä koko ihmiskunnan ja ihmisyyden merkkipäiväksi.

Toinen kovasti odotettu elokuva oli meille (tai lähinnä Jaana-Marille) taivaisiin ylistetty Kamikaze Girls: Shimotsuma Story, jossa piti olla Elegantteja Gootti-Lolitoja ja muuta Japanin nuorisokulttuurin silmäkarkkia valkokankaan täydeltä. Lupaukset pitivät, ja koskapa leffan juonikin pysyi siedettävästi kasassa, niin tämä huumoripläjäys oli jälkimmäisen festariviikonlopun piristysruiske.

Jaana-Mari ehti nähdä Tapasin jo ensimmäisenä elokuvanaan, ja piti siitä kovasti, joten niinpä minäkin olin taipuvainen sen näkemään. Leffa oli juuri sitä mitä luvattiinkin: ihania realistisen koomisia ihmiskohtaloita Espanjan polttavan auringon alla. Leffa sekä liikutti että riemastutti.

Siinäpä ne. Ensi vuonna uudestaan.

Posted by Henri at 02.10.05 11:55
Comments