syyskuu 28, 2005

Sekalaisia televisio- ja video-aiheisia huomioita

Koskapa aikani on tänään kulunut terveyskeskuksen kanssa kommunikoimiseen, nukkumiseen, parturissa käymiseen sekä sattumalta tavattujen ystävien kanssa ravintolassa juoruamiseen, en ehtinyt kirjoittaa lisää R&A:sta ennen kuin illan televisio-annos Lissun seurassa alkoi. Ehkä huomenna.

Helsingin Stockmannin alakerrassa törmäsin arviolta 80-tuumaiseen Samsungin taulutelevisioon, jossa näytettiin Discovery-kanavan teräväpiirtoversiota. Sen lähemmäksi puhdasta teknopornoa en olekaan hetkiin päässyt. Siivooja tv-osastolle, siivooja tv-osastolle. Lattialla on taas kuolaa.

Rammsteinin uuden Benzin-videon ohjanneen Uwe Fladen kotisivuilta löytyy kyseinen video QuickTime-formaatissa. Hevivideon hilariöösi huipennus hirnahduttaa. (via Herzeleid.com)

Tänään katsoimme Lostin toisen kauden avauksen, ja toiveeni siitä, että on jo aika paljastaa jotain konkreettista, näyttävät toteutuvan. Mihin tästä mennään, se nähdään ehkä jo ensi viikolla. Battlestar Galactican taukoa edeltävät kolme jaksoa olivat myös vallan mainioita ja tietenkin loppuivat tiukkaan cliffhangeriin, jonka ratkeamista saamme odottaa ensi vuoden tammikuuhun. Galacticaa on tullut minisarjan jälkeen kaiken kaikkiaan 23 jaksoa, joten ajantasalle kiriminen ei vie kuin vajaat 20 tuntia elämästänne eikä Lostin kohdallakaan kuin hieman enemmän. Suosittelen molempia lämpimästi.

Nappasin katsomislistalle myös vasta-alkaneen Rome-sarjan. Rooma, ja varsinkin antiikin Rooma, on lähellä sydäntäni ja I, Claudius on edelleenkin jotakuinkin parasta aiheesta tehtyä, mutta tätä uutta sarjaa on kovasti kehuttu, joten pakkohan sekin on tarkistaa. Sarja kertoo kahdesta Rooman armeijan sotilaasta ja heidän perheistään poliittisen pelin pyörteissä tasavallan vaihtuessa keisarikunnaksi. Rome (TV.com)

Posted by Henri at 28.09.05 00:01
Comments