syyskuu 27, 2005

Rakkautta & Anarkiaa 2005, osa 1

Viimeisenä kolmena vuotena R&A-intoni on hieman hiipunut ja festarisaldo on jäänyt alle 20 elokuvan, mutta tämän vuoden mainokset ja katalogi lupailivat hyvää, joten syöksyin tänä vuonna sekaan täydellä mitalla. 21 näytöstä ja 24 elokuvaa myöhemmin olen taas elokuvallisesti sivistyneempi ja viihtyneempi.

Perjantai:
Festarit alkoivat animaatiopainotteisesti, ja ensimmäiseksi tyylisuunnan edustajaksi olin valinnut hienon Ghost in the Shellin jatko-osan Ghost in the Shell 2: Innocence. Itse animoinnin laatu odotti ylitykset, tällaista silmäkarkkia on harvoin tarjolla. Ikävä kyllä ylilyönneiltä ei vältytty; useammassa kohtauksessa jouduin tulkitsemaan elokuvan viestiksi "Hei katsokaa nyt, me osataan rendata ihan sikapääheesti." Sisällöllisesti elokuva oli selkeästi raskaampi kuin ykkösosa, ja minulle filosofisista keskusteluista jäi mieleen lähinnä kuuluisien lausahduksien lainailu. Festariavaus oli siis selkeä pettymys, mutta toinen katsomiskerta saattaa avata tätä elokuvaa paremmin.

Perjantain toinen animaatio sen sijaan yllätti positiivisesti. Tanskalainen Terkel i knibe vakuutti räväkällä räävittömyydellään. Jo stripparitankoa vasten itseään kyhnyttävä kuudennen luokan musiikinopettaja lupasi paljoa, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun Terkelin juoppoeno lataa koulukiusaajia kuonoon, niin että veri tirskuu, ollaan aivan omisssa sfääreissään. Loppupuolella päästään vielä nauttimaan muutamasta riemukkaasta musikaalinumerosta. Se, että kaikkien äänien takaa löytyy sama mies, on jo hatunnoston arvoinen suoritus.

Lauantai:
Festareiden honkkaripläjäykseksi otettu House of Fury petti pahasti. Ensimmäiset kymmenen minuuttia antoivat odottaa huippuelokuvaa, mutta sitten jokin lässähti. Taistelukohtaukset olivat hienoja, mutta juoni pissi kuin pidätysvaivoista kärsivä pyörätuolipotilas. Tällaisessa komediassa pahiksen pitäisi kyllä olla oikeasti paha; draamaa oli tuotu aivan turhiin kohtiin.

Festareiden kolmas animaatio, Liikkuva linna (Hauru no ugoku shiro) olikin sitten täyttä itätavaraa, eikä pettänyt millään osa-alueella. Minun on tässä vaiheessa vaikea sanoa pidinkö tästä jopa enemmän kuin Henkien kätkemästä (Sen to Chihiro no kamikakushi). Taikuutta, romantiikkaa, juonenkäänteitä ja hassuja yksityskohtia riitti koko rahalla.

Lauantain päätti etukäteen meille kehuttu ranskalainen sisäoppilaitoskuvaus Innocence, jossa nuoret tytöt saapuvat ruumisarkuissa taloon, jossa opetetaan balettia ja biologiaa. Elokuvan tunnelma oli mahdollisesti koko festarin tiukin ja jälkikäteen elokuva varmasti herätti keskivertoelokuvaa enemmän keskustelua, mutta minua kovin avonaiseksi jätetty tarina jäi häiritsemään hiukan. Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin varsin uskollinen filmatisointi alkuteoksesta, joten elokuvantekijä ansaitseen kaiken kunnian, ettei lähtenyt tyrkyttämään tulkintojaan katsojalle.

Sunnuntai:
Sunnuntain ensimmäinen elokuva oli myös suurimmaksi osin animoitu Immortel (Ad Vitam), joka toimi lähinnä pienenä kurkistuksena Enki Bilalin Nikopol-trilogian maailmaan. Esimerkiksi sarjakuvakirjasarjan ja varsinkin sen ensimmäisen osan poliittiset juonenkäänteet ja yhteiskuntakuvaukset oli elokuvasta pudotettu tyystin. Ihmishahmojen animointi elävien näyttelijöiden sekaan oli rohkea veto, joka ei kuitenkaan oikein toiminut. Jos elokuva herätti pientäkään mielenkiintoa mailmaansa, suosittelen sarjakuvaa lämpimästi. Se on loistava, elokuva korkeintaan keskinkertainen.

Jo aiemmin taisin mainita, että Adams aebler on pappina pyörivän Mads Mikkelsenin elokuva, mutta kyllä rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että muutkin näyttelijät tekivät mainot suoritukset. Olen pitänyt kaikista näkemistäni Anders Thomas Jensenin kirjoittamista tai ohjaamista mustista komedioista, mutta tämä leffa kaappaa kyllä niiden joukossa kärkipaikan olemalla paljon enemmän. Tässä on myös aitoa draamaa ja henkistä kasvua.

Sunnuntai-illan päätti elokuva, jonka jo tässä vaiheessa arviotani uskallan julistaa festareiden parhaaksi. Shane Blackin Kiss Kiss, Bang Bang oli silkkaa dialogin riemukasta ilotulitusta. En muista koska olisi viimeksi ollut teatterissa näytöksessä, jossa yleisö olisi nauranut ääneen näin paljoa. Robert Downey Jr. ja varsinkin Val Kilmer homona yksityisetsiväkonsulttina tekevät elämänsä roolit. Tämän leffan voinee katsoa huoletta kymmeniä kertoja pitkästymättä. Taustalla pyörivä kiitettävän kimurantti dekkarijuonikin pysyi kasassa ja jännittävänä. Elokuva on luvassa myös normaalilevitykseen.

Koskapa innostuin kirjoittamaan joka leffasta enemmän kuin pari sanaa, säästän sormiani sekä silmiänne ja palaan loppufestareiden arvioihin huomenissa.

Posted by Henri at 27.09.05 00:23
Comments

Pusher 2, The District ja Dictator's Cut nousevat aika hyvin mieleen tältä R&A-kerralta. GitS2: Innocencen olen nähnyt ennenkin, mutta Appleseed piti käydä katsomassa. Ei japanin suunnalta taida muita hyviä kokopitkiä animeita tullakkaan kuin Studio Ghiblin tuotoksen, sellaista kuraa tuo Appleseedikin on. En tiedä mikä viehätys sielläpäin on jengillä tehdä about 20 minuutin episodiin mahtuvasta juonesta jotain 90 minuuttista eeposta. Gits2:kin oli aikamoista räpellystä ja sen mukafilosofiat eivät sitä kovin pitkälle kanna. Vähän sama juttu kuin matrix-trilogian kera.

Paljon leffoja jäi näkemättä kun pamahti kuume päälle :-/

Posted by: Reko at 27.09.05 08:35