elokuu 22, 2005

Ekspaa

Mikki puhuu fiksuja valokuvatarvikemerkintäni kommenteissa: tietyn pisteen jälkeen olellisempaa kuin välineistö, on se, että kerää tarpeeeksi kokemusta. Vain kuvaamalla paljon, ja ennen kaikkea oppimalla siitä mitä tekee, voi kasvaa paremmaksi valokuvaajaksi. Miten se olikaan? 10% inspiraatiota ja 90% perspiraatiota.

Viime viikolla niitä kokemuspisteitä tuli kerättyä vaihteeksi oikein urakalla. Ensin torstaina riehuin keittiössä vichyveden ja sitrushedelmien kanssa, ja opin virittämään helpon kotistudion taustapahvista ja baarijakkarasta.

Perjantai-iltana kävimme kuvaamassa ilotulitusta. Onnistuneet kaksi kuvaa voi tarkistaa Flickristä: Red ja Multicolor.

Lauantaina olivat vuorossa Oravan ja Jankan häät, joissa vaihteeksi emme olleet virallisina valokuvaajina. Ryöstimme kuitenkin säkenöivän hääparin pariksikymmeneksi minuutiksi vierailtaan, ja yhdessä otimme etukäteen valitsemillamme kuvauspaikoilla 150 kuvaa, joista luulisi irtoavan näyttävät lahjaprintit - ja jos ei irtoa, niin vika ei ainakaan ole edustavissa malleissa. Parin punaviinilasillisen ja varsin tujun booliannoksen jälkeen intouduin osoittelemaan kameralla myös häävieraita ja poimin ainakin HG:stä ja bestman-Jannesta edustavat kuvat. Häätunnelmaa saa tällä hetkellä kuitenkin vielä edustaa parin extra-boolilasin jälkeen nappaamani kynttiläasetelma.

Sunnuntaina ei kuvattu, mutta valokuvat olivat vahvasti esillä, kun kävimme katsomassa Tennispalatsin taidemuseossa Kiinalaisen nykyvalokuvan - nyt viimeistä viikkoa esillä olevan - näyttelyn Tuntematon taivas, josta nautimme suuresti. Sen jälkeen kävimme sairaalassa tervehtimässä ystävää ja kanssaharrastajaa, joka toivottavasti ilahtui enemmän tuomistamme (mm. horsma-)kuviemme printeistä, kuin kukkapuskasta. Keskustelu velloi kokolailla valokuvauksen ympärillä.

Illalla kotiin päästyämme ja syötyämme itsemme ähkyyn, otin vielä käsittelyn alle torstain sitrushedelmäkuvat, ja tuloksena on yhdeksän kuvan galleria Vichywater and Fruit. Olen enemmän kuin tietoinen, että tämä aihe on kuvattu niin miljoona kertaa, että siihen on hankala tuoda mitään uutta. Itse en sitä edes ryhtynyt yrittämään, vaan tyydyin ottamaan parhaat osaamani variantit teemasta. Olen kokolailla tyytyväinen ensikokeiluun ja saamaani ekspaan.

Myös Jaana-Mari on päivittänyt galleriaansa. Täydellinen päivitysten lista löytyy gallerian etusivulta, mutta haluan nostaa esille Kaislaranta-albumin seesteiset tunnelmat. Oma albumini noista samoista maisemista on työn alla.

Mihinkään mitenkään kuulumaton lisäys: Roolipeleissä ekspalla (noin yleistäen) ostetaan uusia taitoja tai tietoja. Tänään minulle jäi käteen Bic Macin nykyhinnat maailmalla. Iso-mäkki maksaa Islannissa ($6,67) kymmenkertaisesti Quatariin ($0,68) verrattuna. (Tilaston lähes kymmenvuotinen historia niille, joita asia tarkemmin kiinnostaa.)

Posted by Henri at 22.08.05 22:15
Comments