heinäkuu 06, 2005

Maapallo takataskussa

Viime viikolla esittelemäni Google Earth - tai pikemminkin Google Maps - on saanut mobiililisäkkeen. MGMaps on puhelimiin tarkoitettu java-softa, joka hakee datansa verkon yli kuten web-versiokin.

Pikaisen kokeilun jälkeen käyttöliittymä on ymmärrettävä, mutta hieman kömpelö, eikä karttatila kata koko maailmaa. Satelliittikuvia sen sijaa puhelimeensa saa vähän joka paikasta, eli dataa on juuri sillä tarkkuudella kuin Googlen palveluista sitä löytyy. Webbi-Googlesta paikkojen sijainteja poimimalla voi softaan tallentaa kohteita karttasurffailun lähtökohdiksi. 3G-yhteyden yli data siirtyy reippaasti, mutta lennokkaasta käyttökokemuksesta ei vielä voi puhua.

Tämä on taas niin sanottu "hyvä alku" ja tulevan teknologiakonseptin demo. Ennenkaikkea ongelmaksi muodostuu siirretyn datan määrän myötä pilviin nouseva hinta. En suosittele softaa kenellekään, jolla ei ole vähintään 100 MT:n kuukausirajaa liittymässään. Viiden minuutin pikademo työpaikalla kulutti laskurin mukaan 850kT kaistaa. Oikein hirvittää ajatella, mitä tämän käyttö maksaisi ulkomailla vieraassa verkossa, missä tarve karttapalvelulle luultavasti olisi suurin.

Posted by Henri at 06.07.05 11:48
Comments

Heips!
Löydettiin tää blogi justiinsa ja ilahduttiin elokuva-otsikosta. Mutta miten täältä kirjoitusviidakostasi löytää leffat? Olisko hakemistosta apua?
Yst. terv. Mr Bones, Timbuktu

Posted by: Mr Bones & DH at 07.07.05 18:42

Tervetuloa. Blogissa ei ole varsinaisia kategorioita tai hakemistoja, mutta elokuva-aiheet ovat pinnalla koko ajan. Aluksi kannattaa ehkä hakea arkistoista sanoilla "elokuva", "leffa" tai "dvd".

Sinänsä elokuvahakemisto ei ole mitänkään pöllömpi idea. Kaikki elokuvien ja muiden teosten nimet on kyllä tägätty oman span-elementtinsä sisään, joten jonkinlainen skriptaus varmasti onnistuisi. Tutkitaan. Kiitos ideasta.

Posted by: Henri at 07.07.05 21:47