kesäkuu 01, 2005

Haaksirikkoutuneita, salaisia agentteja, kommunistijohtajia, supersankareita ja kenkälankki-intialainen

Melkein viikko on edellisestä merkinnästä ja Sex and the Cityn lisäksi Elokuvien ja Valokuvien päämajassa on ehditty katsoa paljon muutakin. Perjantai-ilta omistettiin Lostin ensimmäisen kauden neljälle viimeiselle jaksolle, ja vaikka paljon paljastettiinkin, niin vähän jäi sellainen maku, että toisen kauden alussa ison pyörän on viimein todella pyörähdettävä. Näyttelijäsuoritukset ja sarjan yleistunnelma pitävät sarjaa kuitenkin edelleen vuoden top-5:ssä.

Lauantaina viihdyimme Jason Bournen parissa. The Bourne Identity ja The Bourne Supremacy ovat päivitettyjä versioita Ludlumin mainioista agenttitarinoista, mutta onnistuvat silti olemaan lähiaikojen hienoimpia suuren budjetin agenttileffoja. Näiden jalkoihin jäävät laahaamaan kaikki Mission:Impossiblet, xXx:t ja uudet Bondit, puhumattakaan vaikka mistä Charlie's Angelseistä. Clooneyn Confessions of a Dangerous Mind ja Tony Scottin Spy Game pääsevät lähelle, mutta ne ovat kyllä elokuvina vallan eri eläimiä.

Sunnuntaina tyydyimme yhteen elokuvaan, ja se sai olla Diarios de Motorcicletta, joka osoittautui pieneksi pettymykseksi. Tunnelma ja paikan tuntu olivat valtaisan hienoja, samoin näytteljiätyöskentely, mutta juonesta ei vain ollut kantamaan tätä elokuvaa, mikä ongelma usein vaivaakin tositapahtumiin tiukasti pohjaavia dramatisointielokuvia - niihin kun on paha mennä keksimään juonenkäänteitä, joita ei tapahtunut, vaikka elokuva kuinka paranisi.

Eilen tiistaina vietimme supersankaripäivää katsomalla peräjälkeen molemmat Spider-Manit. X-Menien ohella nämä ovat kyllä elokuvahistorian parhaiten onistuneita super-leffoja. Molemmissa on omat heikkoutensa, mutta putkeen katsottuna ne täydentävät toisiaan mukavasti ja kokonaisuus nousee osiaan paremmaksi. Kolmatta osaa kelpaa odotella. Uutispuolella X-Men 3:een Beastiksi on kiinnitetty Kelsey Grammer (hyvä-hyvä!) ja Sky High (traileri) yrittää lentää The Incredilesin viitanhulmussa, mutta turbulenssi katsomossa on luultavasti kovempaa. Trailerin huumori oli hetkittäin hyvinkin kohdallaan, joten aivan mahalaskua ei kuitenkaan liene odotettavissa.

Tänään klassikkoiltamme jäin keskeneräiseksi tyngäksi, ja vaikka Gunga Din onnistuikin virnistyttämään huumorillaan, niin seikkailuelokuvana se jäi kyllä luvattoman köykäiseksi.

Näiden leffojen myötä meni muuten tämän vuoden sadan katsotun elokuvan raja rikki.

Posted by Henri at 01.06.05 22:39
Comments