toukokuu 22, 2005

Kuudes osa, Episodi III

Olen jo pitkän aikaa sitten menettänyt kaiken sen kunnioituksen, jota nuoruudessani tunsin George Lucasia kohtaan. Maailmojen ja konseptien luojana hänessä on vielä hieman potkua, mutta kaikki ne harmaat hiukset, jota hän on "käsikirjoituksilla ei ole niin väliä"-lausunnoillaan, "Jar-Jar oli oikeasti hyvä idea"-idiotismeillaan ja "Greedo ampui ensin"-korjauksillaan faneilleen tuottanut saa minut toivomaan hänelle pikaista pakkoeläkkeelle siirtämistä, ja Star Wars -imperiumin ohjaksien siirtämistä jollekin, jolla on visiota elämää suurempien tarinoiden kerrontaan. Mahtava ja maaginen universumi odottaa uutta omistajaa.

Kinopalatsin mainio lippusysteemi ilmaisi meille tänään, että ykkössalin päivänäytökseen saisi vielä hyvät paikat, joten vietimme iltapäivämme elokuvateatterissa. Sanon tässä heti ensimmäiseksi, että Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith ei ollut samalla tavalla kauhea, kuin episodit I ja II - se oli kauhea aivan omalla tavallaan. Ennakkoon olin lehdistä ynnä muista lukenut, että elokuvan pelastaisi sen keskittyminen toimintakohtauksiin, mutta heti ensimmäisestä avaruuslennosta lähtien oli päivänselvää, että näin ei tulisi käymään.

Obi-Wan ja Anakin pyörittävät kyllä sukkuloitaan nätisti isojen emoalusten ympäri, mutta on kivuliaan selvää, että ainoa syy siihen on näyttää ne isot alukset mahdollisimman monesta kulmasta. Juonellista syytä tähän ei löydy. Suurin osa taistelukohtauksista on myös todella kömpelösti leikattu sellaiseksi sillisalaatiksi, että ollaan kaukana Episode I:n komeasta valosapelimittelöstä Darth Maulin kanssa, joka muuten jää esiosatrilogian viileimmäksi hahmoksi silkalla vuorosanojen vähyydellään.

Niin, sanoinko jo että kahta ensimmäistä osaa kivuliaamin käy ilmi, että Lucasin dialogin kirjoitustaidot riittäisivät ehkä ala-asteen joulunäytelmään, ja että henkilöohjaajana hän saa Samuel L. Jacksonin ja Ewan McGregorin kaltaiset lahjakkuudet näyttämään sen saman joulunäytelmän kakkosmiehitykseltä? Myötähäpeä saa katsomon kiemurtelmaan vaikka herrojen elokuvanjälkeinen pankkiautomaattimatka olisi kuinka riemukas. Hayden Christiansen puolestaan on aivan omaa luokkaansa pökkelyydessä ja Natalie Portman on mitätöity uikuttavan kotirouvan rooliin.

Loppupuolen nostalgiapläjäykset, Temuera Morrison-kloonit ja Ian McDirmidin muutamat hetket jäävät elokuvan valopilkuiksi. Minä jään toivomaan, ettei George Lucas tee enää yhtään elokuvaa.

Elokuvakokemuksen ehdoton tähtihetki koettiin lopputekstien jo jyllätessä kankaalla, kun jostain takaamme kankaan eteen käveli hitaasti ehkä kymmenvuotias nassikka Darth Vader-maskissa, rintapanssarissa ja viitassa ja otti esiin punaisena hehkuvan täysimittaisen valomiekan, heilautti sitä muutaman kerran ja marssi ulos. Tyylillä.

Posted by Henri at 22.05.05 23:58
Comments

Hämmennyin, kun näin Portmanin Garden Statessa -- hän osaa näytellä!

Posted by: Julius at 23.05.05 14:09