huhtikuu 28, 2005

Jälkikuukkelistista linkkihuorausta

Tänään oli jotenkin surreaalista lähteä töistä puoli yhdeltä iltapäivällä; aurinko paistoi, linnut liversivät ja telakan työmaalla haisi liete. Pitkän lounaan jälkeenkin kelloa vilkaistessa mieleen nousi ajatus, että tässähän on vielä reilut yhdeksän tuntia työaikaa jäljellä. Ehkä se vielä tästä...

Eilinen Kuukkeli-gaala oli kerta kaikkiaan varsin miellyttävä kokemus. Pääsin juttelemaan mukavien ihmisten kanssa, joita en normaalisti tapaa kovinkaan usein - tai juuri koskaan - ja onnistuin jopa esittelemään itseni muutamalle täysin uudelle tuttavuudelle.

Annetuista palkinnoista mieltäni lämmittivät eritoten Mindyn (jonka asuvalintaa imarrelleeseen vaimoni kommenttiin on pakko yhtyä) ja Kari Haakanan (jota onneksi sain tilaisuuden kiittää monen työtoverini silmien avaamisesta) pystit sekä tietenkin Samikin (joka ei ole vieläkään laittanut Pinserin etusivulle Jaana-Marista ja minusta ottamaansa kuvaa - mitä tämä tällainen nyt on?) ansaittu Superkuukkeli.

Minun piti alunperin viime vuoden voittajana jakaa Parhaan taglinen palkinto, mutta koska en ollut varma ehdinkö lopppujen lopuksi töiltäni koko gaalaan, niin lavaesiintyminen jäi väliin. Ehkä parempi kuulijoille, sillä mietittyäni hetken miten olisin aihetta lähestynyt, tulin siihen tulokseen, että helpointa ja mielenkiintoisinta olisi ollut puhua itsestäni. Pitkä matka on nimittäin kuljettu elokuusta 2002 ja alaotsikosta "... ja joskus jotain muutakin".

Otan aiheen esille siksi, että kuultuani kuka palkinnon voitti, olisin halunnut olla lavalla sitä luovuttamassa. Kaikella kunnioituksella itseäni kohtaan, mutta Kasa olisi ansainnut voiton jo viime vuonna.

Myös Karpela ansaitsi Kahlitun Kuukkelinsa, ja ilolla olen huomannut lehdistönkin sen noteeranneen. Pienikin positiivinen ponnistus julkiseen sananvapauskeskusteluun on tevetullutta myös valtavirtamedian taholta. Palkintoa jaettaessa sain tosin vision saliin purjehtivasta kulttuuriministeristä, joka lavalle päästyään julistaa, että "Te ette minulle mitään voi, sillä paavi on minut siunannut!"

Perkeleen periskoopin Miken, jonka ohjelmanumero oli Sediksen koskettavan, vai pitäisikö sanoa "koskettelevan", laulun ohella illan kohokohta, kohtasin pisoaarin äärellä. Kättelimme - vaan emme toisiamme - ja totesimme "Taas tapaamme näin."

Niin paljon kuin olisinkin halunnut vaihtaa mielipiteitä (koska toistemme kuulumisethan olemme jo blogeista lukeneet) Schizo-Jannen, Pers-Jannen, Outin, anonyymiysapuvälineisen Mertenin ja kaikkien muiden mainittujen ja mainitsematta jääneiden kanssa sekä jatkaa Hakkiksen houkuttelemista "kurlaamaan", niin lauennut stressi ja väsymys vei voiton. Sitäpaitsi kuultuaan, etten ollut nähnyt vaimoani kolmeen päivään hereillä puolta tuntia pidempään, raadin puheenjohtaja komensi meidät sangen eksplisiittisin sanankääntein kotiin.

Tänään siis töiden jälkeen nautin pitkästä lounaasta Kaapelitehtaan wok-paratiisissa Jaakon kanssa ja jatkoimme muun muassa Kuukkeli-tuntojen purkamista. En osaa pukea sanoiksi kuinka ikävä minulla on ollut näitä keskusteluhetkiä. Ja Jaakko, lupaukseni mukaan siirryin kotiin Anttilan kautta aikeissani ostaa useampi hinta/laatu-suhteeltaan sopuisa elokuva, mutta käteen jäi pyöreä nolla. Kuinkas säälittävää se on? No, ehkä verkkokaupat tuottavat paremman saaliin. Next stop: Play.com.

Lisäys: kirjoitusvirheitä korjattu, ja muistoihin lisätty Jaana-Marin ja minun bling-blingiä ystävällisesti ihastellut Laura, jonka kanssa olisi myös ollut mukava jatkaa juttua pidempään.

Posted by Henri at 28.04.05 23:28
Comments