maaliskuu 30, 2005

Kokkareita, klimppejä ja klönttejä

Flunssa on aika veemäinen asia, jos se ei ota lähteäkseen. Olen jo toista tai kolmatta viikkoa puolikuntoisena, kröhin ja räin. En uskalla salille, en jaksa sosialisoida. Vaimokin on viikon päivät koulutuksessa toisella paikkakunnalla, joten sairastan yksin, ja niin se on kaksinverroin kamalampaa.

Luulin jo pääsiäisen levon ja runsaiden rommitotien ansiosta päässeeni "kuiville", mutta ei: limaa pukkaa nielusta ja nenästä, henki- ja ruokatorvesta. Vihreitä klimppejä ja aamuisin mustia niljoja, keltaista räkää ja sellaista vaniljakastikkeen väristä vaaleaa mönjää - viimeisintä sellaisissa määrin ettette uskokaan, joskin kastikkeen sijasta sen juoksevuusaste on lähempänä vanukasta.

Eilen kuumassa suihkussa seistessäni ja höyryä syvään hengittäessäni tunsin kuinka jostain keuhkojeni pohjlta, luultavasti pernan ja maksan välimaastosta (noin suunnilleen, sisäelinoppi ei koskaan ollut vahvin aineeni, ulkoiset elimet kiinnostivat enemmän) irtosi valtaisia paakkuja tätä kiisseliä. Niin se aloitti pitkän ja vaivalloisen matkansa kohti kurkkuani, jossa se jakaantuu kahdeksi virraksi, joista tasaisempi ja leveämpi pursuaa ulos sieraimistani ja se kituliaampi pyrskyy vain voimallisella kakomisella suustani.

Elämän kirkkaalla puolella puolestaan yyteet ovat ohi ja oma nimi vältti listalle joutumisen. Muutama hyvä tyyppi sai kyllä joko pysyvää tai väliaikaista kirvestä, mutta sellaisia kai nämä ajat ovat ja sen kanssa pitää elää. Itselleni nämä olivat vasta kolmannet kaltaisensa neuvottelut, mutta eräs työkaveri kertoi olleensa tilanteessa jo toistakymmentä kertaa. Tästä eteenpäin oma työllisyys näyttää varsin turvatulta, mutta kukapa näistä koskaan ennalta tietää.

Posted by Henri at 30.03.05 19:02
Comments