maaliskuu 21, 2005

Viikonlopun viihteet

Lukaisin viikonloppuna Dan Brownin Da Vinci -koodin, jos ei muuten, niin tarkistaakseni, mistä kirjasta syntynyt kohu on peräisin. Opus pääsee loppuarvosanaan "ihan kiva, luin mielikseni". Yksittäisten kohtausten teksti (ainakin suomennoksessa) oli mukavan soljuvaa ja kulttuurihistoriallisten yksityiskohtien määrään onnistuttiin kietomaan ihastuttava toden ja tarun sekoitus, jonka lopetus oli mielestäni varsin tyydyttävä. Sen sijaan yleinen juonenkuljetus oli luvattoman kömpelöä ja kirjailijan käyttämä jatkuva toisto oli mielestäni enemmän taidon puutetta kuin harkittu tyylikeino. Paikoin kasattiin asioiden ylle merkityksiä merkitysten päälle, kun vähemmälläkin olisi uskonut. Parissa kohdassa oli pakko huokaista, että "tämä nyt vain on typerää".

Kirjan tulevan leffaversion ohjaa Ron Howard ja pääroolissa on Tom Hanks, mutta kaikkea ei ole silti menetetty sillä ranskalaisten osiin on saatu mukaan sekä Audrey Tatou että Jean Reno.

Kirjassa harrastettua itsekidutusta pääsin toteuttamaan omakätisesti perjantain ja lauantain välisenä yönä katsomalla putkeen kaikki kolme Matrix -elokuvaa, joista viimeistä en ollut edes tätä ennen nähnyt. Ensimmäinen Matrix on ollut minulle ristiriitainne teos: nautin suunnattomasti leffan visuaalisuudesta, mutta sen tarinassa on muutama perustavaa laatua oleva kömmähdys. Kakkosessa sen sijaan ei ole juuri mitään muuta kuin Monica Bellucci kumipuvussa, ja valitettavasti se ei riitä pelastamaan tätä irrallisten toimintakohtausten ja filosofisten hölynpölyjen sekamelskaa.

Kolmas, minulle siis uusi, osa sen sijaan on "eeppistä paskaa" puhtaimmillaan. Leffassa ei ole mitään tolkkua, ja viimeistään tässä vaiheessa myös sarjan ainoat (Pantolianon ja Belluccin ohella. toim.huom.) oikeat näyttelijät Lawrence Fisburne ja Hugo Weaving ovat tajunneet taiteellisen erehdyksensä (varmasti kyllä nauroivat koko matkan pankkiin), ja lyövät roolinsa niin pahasti ylitse, että kiikkuvat jo vahvasti parodian puolella.

Tänään purkista töllötettiin uuden Battlestar Galactican ensimmäisen kauden neljä viimeistä jaksoa, ja täytyy sanoa, ettei sarjan seuraaminen tuota suurempia tuskia. Capricalla tapahtuvat kohtaukset ovat halki ykköskauden käytännössä turhia, mutta avaruuskama on varsin kohtuullista scifiviihdettä. Ja tietenkin ykköskausi päättyy sellaiseen cliffhangeriin, jotta oksat pois. Lisää on luvassa ensi kesänä 20-jaksoisen kakkoskauden myötä.

Loppuillasta naisten curlingia. Älkää kysykö.

Posted by Henri at 21.03.05 00:22
Comments

En viitsi tänne sen enempää, kun mielipiteeni on luettavissa täältä:
http://kotisivu.mtv3.fi/hanskajalka/2005/02/maha-tynn-oksennusta-kolme.html

Posted by: Hans Kajalka at 21.03.05 01:28