lokakuu 20, 2004

Nuori nörtti?

Peppuruman blogin Janne peräänkuuluttaa varhaisia nörttikokemuksia.

Minusta tuli scifi-nörtti vasta teininä, mutta hämärästi muistan joskus 12-vuotiaana selailleeni silloin vielä kunniallista tv-lehteä Katso!:a ja tutkineeni silloisen Filmnet-kananvan ohjelmistoa. Huomioni herättivät eritoten Star Trek -elokuvasarjan kaksi (silloin) viimeistä osaa Khanin viha ja Spockin paluu. Muutaman rivin pituisista ja luultavasti vähintäänkin epätarkoista juonikuvauksista sain jostain syystä sellaisen kuvan, että Spock olisi jonkinlainen muukalaisrotuinen sotalordi, ja että hänen paluunsa olisi universumille suureksi vaaraksi.

Ajatus kiehtoi minua suuresti, mutta sen tarkempaa tuttavuutta en voinut leffojen tai sarjan kanssa tehdä sillä meillä ei kaapelia tai satelliittia ollut - vain kaksi valtakunnallista kanavaa, joista toinen taisi lopettaa ohjelmansa viimeistään iltakymmeneltä. Pari vuotta myöhemmin sain ensimmäisen tietokoneeni, näin Ghostbustersin useamman kerran teatterissa ja Kolmoskanavan aloittaessa alkuperäisen Star Trekin, katsoin jokaisen jakson lähes uskonnollisella hartaudella. Tietysti jossain välissä scifi-intoani tuokkivat kirjat, sekä sellaiset tv-sarjat kuin Taisteluplaneetta Galactica ja Ritari Ässä. Neljännen Trek-elokuvan näin teatterissa.

Mutta hetkinen, Janne ei kysynyt varhaisia scifi-muistoja, vaan varhaisia nörtti-muistoja. Minulla niiden täytyy liittyä jotenkin matematiikkaan. Olin varhaisnuoruudessani useita vuosia edellä ikäisiäni matemaattisessa lahjakkuudesssa - laskin negatiivisilla kokonaisluvuilla ennen kouluun menoa ja luultavasti tutustuin imaginääriavaruuteen jo ennen yläasteelle siirtymistä. Onneksi minulla oli ymmärtäväisiä opettajia ja isä, joka ruokki mielenkiintoani kaikenlaisilla pulmilla.

Eräs minua alakouluikäisenä eniten kiehtoneista matemaattisista leikeistä (ja tämä on nyt sitä peräänkuulutettua nörtteyttä jos mikä) oli laskea usean nopan yhteissilmälukujen todennäköisyyksiä. Minulla oli ikäänkuin kilparata, jolla eri silmäluvut kilpailivat siitä, kuka ensimmäisenä saavuttaa maalin. Jos mahdollista, vielä nörtimmäksi asian tekee se, että numeroilla oli mielikuvituksessani omat persoonallisuutensa, jotka verisesti taistelivat voitosta ja paikasta auringossa. Uskon, että minulla oli satoja A4-ruutuarkkeja täynnä nopanheittoja kuvaavia rasteja.

Tällä ehkä on jotain tekemistä sen kanssa, että päädyin yliopistoon lukemaan (aluksi) matematiikkaa ja tilastotieteitä. Sillä myös saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että legendan (mutta vain legendan) mukaan minua vielä lukioikäisenäkin kiinnostivat taskulaskimet enemmän kuin tytöt.

Posted by Henri at 20.10.04 23:54
Comments

Tuo nopanheittotilastointi toi mieleeni omat harrasteeni suurinpiirtein samoilta ikävuosilta. Minä vain käytin noppien tilalla autopelikortteja, jotka jaottelin usealla tavalla eri ryhmiin (A:t, B:t, C:t ja toisaalta 1:t, 2:t.. kortithan ovat numeroitu tyyliin A1, A2, jne..). Täydessä pienen mielen tilastohuumassa laskeskelin sitten keskiarvoja kullekin ryhmälle autojen nopeudessa, painossa ja muissa tärkeissä asioissa. Kävin mielessäni kovaa taistoa siinä, mikä "ryhmä" voittaa.

Ehkä "nörttiyttä" oli sitten sekin, kun alaluokilla purin saamiani "itsestäänkulkevia autoja" ja kytkin irroitetut moottorit omilla viritelmillä tekemiini leegoautoihin. Niillä sitten päristeltiin pitkin lattioita ja asfalttia.

Näin isompana voi vain hämmästellä, millainen energiamäärä, tiedonhalu ja tekemisen tarve on pienellä ihmisellä.

Posted by: Mikko at 21.10.04 10:33