lokakuu 11, 2004

Pakkasukko pääsi niskan päälle

Juuri tällaisia aamuja pieni ihminen kaipaa elämäänsä. Arvelinkin, että aamulla olisi vilpoista, mutta silti selvästi nollan alapuolelle jäänyt pylväs mittarissamme onnistui yllättämään. Niinpä jouduin viivästämään töihin lähtöä puolella tunnilla etsiessäni sopivia talvivaatteita - turvautuen lopulta kiireessä kerrospukeutumiseen.

Niinpä köpöttelin ulos, lähes nilkkapituisesta nahkatakistani huolimatta ja kymmenisen vuotta vanhasta huopahatustani johtuen, näyttäen enemmän Nuuskamuikkuselta kuin The Undertakeriltä. Tarkoitus oli ehtiä firman viimeiseen aamukuljetukseen Rautatieasemalta, ja myöhästyä aamupalaverista vaivaiset 10 minuuttia. Vasta metroasemalle ehdittyäni huomasin jättäneeni lompakon eteisen pöydälle.

Lönkytän takaisin kotiin ja kävelen taksitolpalle. Autottomalle taksilla ajaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Melkein. Tai ei oikeastaan laisinkaan. Matkalla soitin projektipäällikölle ja selvitin tilanteen. Olin lopulta kokoushuoneessa luultavasti viittä minuuttia aiemmin kuin metrolla ja pikkubussilla olisin ehtinyt, vain todetakseni, että projektipäällikkö jonka viereen istuin, aloittaa kokouksen selittämällä muille paikallaolijoille, että minä olen vielä matkalla. En minä kaksimetrisenä kuitenkaan niin huomaamaton ole. Itseasiassa huomaamaton lienee niitä adjektiiveja, jotka minun kohdallani otetaan käyttöön vasta kun kaikki muut on käytetty.

Ja siitä 10-tuntinen työpäivä vasta alkoi...

Posted by Henri at 11.10.04 21:33
Comments