syyskuu 16, 2004

Kiireestä

Tiukkaohjelmaisessa konferenssissa on sellainen vika, että paikanpäällä ei sitten ehdi juuri mitään muuta tehdäkään. Keskiviikkona ehdin lounastauolla katsastamaan paikallisen katedraalin komean pihan, mutta esimerkiksi samana iltana konferenssi-illallinen Loch Lomondin rannalla piti keskeyttää lyhyeen, juuri kun Ceilidh eli paikalliset humppaorgiat saatiin käyntiin, muutoin viimeisen päivän ainoaksi jäänyt aamusessio olisi jäänyt kokonaan väliin.

Torstain aamusession ja hotellista kirjautumisen jälkeen ehdin shopata ja kiertää kameran kanssa tunnin, ennen siirtymistä lentokentälle. Ja kun skotlannissa oltiin, nin pitihän sieltä raahata viskiä selkä vääränä. Olin pakannut tietokonetta lukuunottamatta kaiken mahdollisen matkalaukkuun, jotta ostoksille jäisi tilaa käsimatkatavaroihin, mikä tietenkin kostautui Helsingin päässä kolmena ylipainavana laukkuna. Onneksi taksi toi kotiovelle asti.

Posted by Henri at 16.09.04 23:50
Comments