syyskuu 03, 2004

Ostin kameran

"Taasko?", kuulen laajan yleisöni hämmästyvän kuin yhdestä kurkusta.

Taas. Minulla oli vakavana suunnitelmana ostaa syliini pudonneilla bonareilla Canon 85mm f/1.8 -linssi ja akkukahva lisäakulla, mutta kohtalo päätti toisin. Kohtalo astui kuvaan pomoni muodossa, joka kysyi haluanko lähteä Skotlantiin mobiilikäyttöliittymäkonferenssiin. Tietenkin haluan.

Vasta vähän aikaa vastauksen annettuani tajusin, että enhän minä voi lähteä Skotlantiin ilman kameraa, ja etten todellakaan jaksa raahata järkkäriä mukanani. Niinpä siis tarvitsen digipokkarin - kameran joka kulkee mukanani aina ja kaikkialle. Onneksi ei tarvinnut sentään lähteä tyhjältä pöydältä, vaan olin vastikään avustanut Kolibria vastaavassa ongelmassa, ja todennut, että jos piakkoin tarvitsisin digipokkaria (aina kannattaa miettiä, koskaan ei tiedä milloin kohtalo puuttuu peliin) niin Canon Ixus 500 olisi minunkin valintani. hieman lisätutkimuksia tehtyäni ja ystävien käyttökokemuksia kuunneltuani olinkin jo melkoisen varma.

Mutta pitihän sitä kokeilla. Jannen Ixuksen kanssa päivän räplättyäni olen hieman pettynyt kameran tarkennusnopeuteen, varsinkin testattuani työtoverin upouutta, hieman halvempaa, Casio Exilim Z40, joka on todella nopea. Loppujen lopuksi kuitenkin ennenkaikkea Canonin fyysisesti suurempi sensori (joka tarkoittaa kohinattomampaa kuvaa) ja tallennusmediana käyttämä Compact Flash kallistivat vaan Ixusiin. VGA-tason äänellinen video on kiva bonus, samoin Canonin tuttu ja turvallinen käyttöliittymä.

Niinpä suuntasin illlan jo pimetessä selaimeni Britti-Amazoniin, joka ilokseni oli vieläpä laskenut hintaansa edellisestä tarkistuskerrasta 12 punnalla - se on kaikki kotiinpäin se. Kamera menee postikuluitta suoraan Englantiin, jossa se odottaa rakkaiden ystävieni luona, missä piipahdan matkani aluksi.

Jälkikirjoitus, asiaan mitenkään liittymättä: Tänään, kun katselimme taas kolme jaksoa DS9iä, ja vastaan tuli jakso Sanctuary en voinut olla saamatta infantiilin hysteeristä, mutta nostalgian täyttämää kikatuskohtausta, ja yhtäkkiä istuin taas kymmenen vuotta nuorempana ystäväni Mikin vieressä pimennetyn salin eturivissä, kolmesataa ihmistä takanamme... And so, they came through the Brown Eye of the Universe™ ...

Posted by Henri at 03.09.04 00:17
Comments