heinäkuu 30, 2004

Hrundi V. Bakshi - nolojen tilanteiden mies

Istuimme eilen Jorin kanssa sohvalle, ja katsoimme Blake Edwardsin komedia-klassikon The Party pääosassaan Peter Sellers tumpelona, mutta hyväntahtoisena intialaisnäyttelijänä. Birdy Num-Num, Birdy Num-Num!.

Edellisestä kerrasta, kun elokuvan näin on jo varmaankin lähes 20 vuotta, mutta nyt kun se löytyi Stockan alelaarista kahden levyn erikoisversiona, tuli siitä välittömästi pakkohankinta. Elokuvaa katsellessa heräsi välittömästi parikin assosiaatiota: Rowan Atkinson on oyttanut Hrundi V. Bakshista melkoisesti inspiraatiota Mr. Beaniinsa ja The Partyn kännäävä hovimestari Levinson puolestaan on suora hatunnosto viisi vuotta vanhemmalle saksalaiselle lyhytelokuvalle Der 90. Geburtstag oder Dinner for One eli Illallinen yhdelle.

Elokuvan dokumenteista kävi ilmi, että Edwards oli antanut näyttelijöilleen ajoitusta lukuunottamatta melko vapaat kädet vuorosanoihinsa ja maneereihinsa. Ekstroissa oli myös toistakymmentä Peter Sellersin vanhaa haastattelua, jotka katsoi enemmän kuin mielikseen.

Elokuvan alkupuolen olimme tikahtua nauruun, mutta ainakin minulle lopun yletön sekoilu muuttui itsetarkoitukselliseksi, ja varsinainen juoni karkasi käsistä. Mielelläni tällaisiin "pahuksenmoisiin pirskeisiin" osallistuisin, kunhan niitä vain ei järjestettäisi meillä.

Posted by Henri at 30.07.04 11:34
Comments

Testing... Birdy Num-Num, Birdy Num-Num, Howdy Pardener, Howdy Par-de-ner...

Nyt jos Pinseri ei noteeraa päivitystä kello 01:50, niin kaikki on taas hyvin. Tai ainakin melkein.

Lisäys kommentiin: blogi toimii taas, mutta kommenttispämmiä ei estä enää mikään. Argh!

Posted by: Hrundi V. Bakshi at 31.07.04 01:23