heinäkuu 21, 2004

Nolla pistettä, zero poääng!

Melkein jo riemastuin, kun havaitsin, että DC Comics on viimein päivittänyt graafisten romaaniensa listansa. Olen pidemmän ajan tuskastellut listan puutteellisuutta Vertigo-julkaisuryhmän osalta. Listasta ei ole ollut juuri mitään hyötyä. Kuinka hemmetin hankalaa voi kustannusyhtiölle olla listata kaikki julkaisemansa teokset? Häh? Nyt kuitenki olsi parannusta luvassa niin, että oikein lehdistötiedote on pitänyt asiasta kirjoittaa, niinkö? Katsotaanpa...

Listaa ei ehdi lukea kuin viisi riviä, kun jo huulilta pääseen tuskan parahdus. Luulisi, että jos 100 Bulletsia on ilmestynyt albumit numeroilla 1, 2, 3, 4 ja 6, niin jossain välissä ulos on täytynyt putkahtaa myös se viideskin teos. Ja niinpäs onkin: jollen vallan hallusinoi, niin tuossa se istuu Vertigo-hyllyssäni, toisessa kirjahyllyssä vasemmalta, toisella hyllyrivillä alhaalta.

Loppulista on yhtä surullista luettavaa: viimeksi fantsussa käydessäni laskin hyllystä 14 Hellblazer-albumia, DC osaa kertoa meille julkaisseensa 11. The Sandmanit pitää jostain syystä esitellä erikseen pehmyt- ja kovakantisina, vaikka varsin monet muutkin listan albumeista on ensin julkaistu kovakantisina. Loppuun saakka julkaistusta Transmetropolitanista puuttuu listalta kaksi viimeistä albumia. Luultavasti samanlaisia puutteita on niiden sarjakuvien kohdalla, joita en paremmin tunne.

Ei kuitenkaan mitään niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin. Muualla DC:n sivuilla osataan kertoa, että kahden viikon sisään sopii paikallisesta sarjakuvaliikkeestä käydä kuolaamassa sekä uutta 100 Bulletsia ja minulle uutta Jodorowskyä, Metabaronsin ja The Incalin kanssa samaan universumiin sijoittuvaa Technopriestsiä.

By the by, noita Hellblazereita Fantsussa ihmetellessäni (jäivät hyllyyn, koska minulla ei kertakaikkiaan ollut tarkkaa mielikuvaa mitkä kaikki minulla niistä on - ne kun on julkaistu melko nurinkurisessa järjestyksessä, välillä uutta, välillä klassisempaa) törmäsin aivan sattumalta kuitenkin viimeiseen albumiin Jeff Smithin Bonea, ja sehän saattoi hupaisan koomisesta sadusta alkaneen ja eeppiseen fantasiaan päätyneen kolmen trilogian kokonaisuuden kunniallisesti loppuun. Homma pysyi kasassa ja jätti muistelemaan haikealla ilolla sarjan kohokohtia (lehmäjuoksukilpailut, anyone?). No, sen voi aina lukea uudelleen, ja onhan minulla vielä toinen prequel-albumeista hankkimatta.

Posted by Henri at 21.07.04 00:02
Comments