heinäkuu 04, 2004

Muutakin viihdettä

Aivan aluksi palaan pikaisesti dvdee-aiheeseen, vaikka arvelinkin jo edellisen merkinnän jälkeen, että siitä kirjoittaminen saa jäädä hetkeksi. "Valittelin" viimeksi, että neljän päivän lomailun jälkeen hyllyssä oli 9 uutta elokuvaa. Enpä kuitenkaan olisi kuuna päivänä arvannut, että määrä lähes tuplautuisi yhdessä päivässä. Mopo on nyt virallisesti karannut käsistä.

Tänään ajattelin kuitenkin kirjoittaa pari sanaa kirjallisuudesta, peleistä ja pienoisista pettymyksistä. Sain viime viikolla luetuksi Pérez-Reverten El Maestro de Esgriman eli Miekkamestarin, joka loistavien El Club Dumasin (Yhdeksäs portti) ja La Tabla de Flandesin (Flaamilainen taulu) jälkeen tuntui kovin suoraviivaiselta ja yllätyksettömältä. Pérez-Reverte hallitsee kyllä tunnelman luomisen, mutta sortuu esimerkiksi erääseen rikoskirjallisuuden yleisimmistä kliseistä ja jatkaa sen osan juonta loppuun täysin kaavan mukaisesti, ilman piristäviä muunnelmia.

Voi tietenkin olla, että olen enemmän kotonani shakkiongelmien ja okkultismin parissa kuin miekkailutekniikan hienouksissa, ja näin ollen edelliset kirjat olivat aiheeltaankin mielenkiintoisempia, mutta kyllä kirjan rakennekin tuntui selkeästi kehnommalta. Pérez-Reverten mittapuulla lyhyen, kolmisensataasivuisen, kirjan kaksi ensimmäistä kolmannesta on taustaa ja näin loppukirja tuntuu, jos ei juosten kustulta, niin ainakin hätiköidyltä. Ilokseenhan tuon luki, mutten missään nimessä suosittelisi sitä kenellekään ensimmäiseksi kirjaksi tältä kirjailijalta.

Seuraava kirja, jälleen viisisataasivuinen La Piel del Tambor (Rummunkalvo), on minulla vasta alussa, mutta odotukset ovat suuret.

Pelipuolella sain viime yönä viimein päätökseen Persian Prinssin seikkailut Ajan Hiekkojen parissa, ja vaikka pelissä oli tunnelma ja pelattavuus enemmän kuin kohdallaan ja prinssin tasapainoilut korkeuksissa kouraisivat kiperästi vatsanpohjasta, niin juoni ja tarinan kehitys jättivät paljonkin toivomisen varaa. Prinssi kiipeää kielekkeelle, hyppää tankoon, heilauttaa itsensä pylvääseen, juoksee seinää pitkin ja väistää ansoja. Sitten tapellaan, tehdään välitallennus ja suoritetaan samat liikkeet hieman eri järjestyksessä uudelleen seuraavassa kentässä.

Käteen jää glorifioitu tasohyppely, toki erinomainen sellainen, mutta ehkä tämä ei vain ole minun lajityyppini. Kaukana nimittäin olivat ne vibat, joita Halo ja Knights of the Old Republic pistivät puntiini. Luulen, että seuraavaksi teilataan vampyyrejä.

Posted by Henri at 04.07.04 14:57
Comments