kesäkuu 29, 2004

Lonkalta lauottua

Juhannusaattona kaikki menevät yhteen suuntaan Kuten manittua, juhannusaattona suoritin pikaisen päiväkävelyn Hakaniemessä ja räpsin kameralla sinne tänne ilman sen kummempaa inspiraatiota. Kuvaavaa onkin, että setin onnistuneimmat kuvat syntyivät tähtäimeen katsomatta, nopeasti lonkalta laukaisten. "Lonkkakuvaaminen" tai "lonkkaaminen" ei kuitenkaan ole satunnaista sohimista vaan oma taiteenlajinsa sekin. Kuvaajan pitää tuntea välineensä ja sen asetukset sen verran hyvin, että pystyy hahmottamaan mitä linssi vangitsee, vaikka ei tähtäimen läpi tiiraisikaan. Samaa lonkkaamista edustaa tuossa sivupalkissa kesäinen yhteiskuva minusta ja vaimostani.

Lippu Pistin sivupalkkiin myös pari muuta uutta kuvaa, mutta silti minua vaivaa tällä hetkellä vakava innoituksen puute. Kesäksi on suunnitteilla kaksikin isompaa kuvasarjaa, joten toivoa on näköpiirissä. Viimeiset päivät olen tutkinut webbigalleriaamme ja muita arkistoja sillä silmällä, että viimein rakentaisin sen 15-25 kuvan portfoliokansion parhaista kuvistani. Huomenna olisi tarkoitus ottaa ensimmäiset testiprintit, ja ette usko kuinka vaikeaa on ollut löytää noin 600 mielestäni "ihan hyvästä tai paremmasta" kuvasta ne oleelliset.

Viimeiset kuvat, joihin olen ollut todella tyytyväinen, ovat ystävästäni kirjailija Mike Pohjolasta ottamani promokuvat, joille annoin Zoolander-henkisesti nimeksi Mike - Model/Writer. Mike on niitä miehiä, jotka kykenevät kytkemään karismansa kaakkoon käskystä. Kamera rakastaa Mikeä - ja Mike rakastaa kameraa, tahtoisin huomauttaa. Sellaisia ihmisiä on aina hienoa kuvata.

Ihmiskuvaus kiinnostaa siis edelleen, mutta muuten olen jumissa - luovassa tyhjiössä. Tämän tilan tekee entistä kivuliaammaksi se, että Jaana-Marilla on iso vaihde päällä abstraktioidensa kanssa. Uusimmat galleriat ovat: Setting Sun, Renovations (päivityksiä), Hawaii ja Home Sweet Home. Jaana-Marin uutuuksista löytyy myös koko setti DVD-kokoelmastani (610 and counting). Ei ole helppoa olla rakkaimmalleen kateellinen.

Posted by Henri at 29.06.04 20:58
Comments

Toi kuva, jossa on lokki ja pyöräilijä, on aivan hillittömän upea.

Posted by: Jari at 01.07.04 10:05