huhtikuu 29, 2004

Aika aikansa kutakin

Katselimme eilen illalla Enterprisen uusimman jakson. Ensimmäisen pitkän esitystauon jälkeen. Olisi ehkä kannattanut jättää väliin.

En muista koska viimeksi olen toivonut, että aktiivisesti seuraamani televisiosarja saisi kirveestä ja päästettäisiin ansaitsemaansa lepoon huonojen ideoiden hautuumaalle. Luulen, että edellinen oli joko Star Trek: Voyager tai The X-Files, joiden molempien katsomisen ymmärsin lopettaa ajoissa.

Kuinka amerikkalaisen suuren studion sarja, jonka konseptina on etsiä avaruusterroristeja ja heidän massatuhoaseitaan, voisi olla mitään muuta kuin vetistä ripulia? Eniten Enterprisessa häiritsee se, kuinka se mukailee valtakoneiston propagandaa. Toiseksi eniten häiritseekin sitten jaksojen kertakaikkinen mitäänsanomattomuus. Kävi miten kävi, uskon, että Enteprisen kolmas kausi jää viimeiseksi minun näkemäkseni. Se lienee kuitenkin sinniteltävä katkeraan loppuun asti.

Haluan uuden scifi-sarjan, josta voisin innostua.

Posted by Henri at 29.04.04 14:16
Comments

Niinhan me kaikki halutaan.

Ja lopetit Voyagerin katsomisen liian aikaisin, kutos ja seiskakausi olivat suurimmaksi osaksi hyvia.

Posted by: Kolibri at 29.04.04 15:21

Jep, Voyagerin kutos ja seiskakausi ovat suorastaan hyviä, ei olisi uskonut kun kahlasi aiempia kausia läpi. Kerrankin sitkeys palkittiin :-).

Posted by: Mika at 29.04.04 15:41

Miksi Enterprisen kolmoskausi on kahlattava loppuun? Maailmasta ei lopu mielenkiintoinen AV-puppa ihan heti, miksi hukata siis aikaansa skeidaan? Nimimerkillä Tiistain rutistuksessa The Ladykillers, Das Boot ja Honogurai mizu no soko kara.

Posted by: Tiistain rutistuksessa The Ladykillers, Das Boot ja Honogurai mizu no soko kara at 29.04.04 15:56

Itse tykästyin Voyageriin kolmos kauden lopussa, ja Enterprise 3x18 jakson loppu oli suorastaan... suorastaan... hyvä. Ainakin jos vertaa TNG:hen, jonka katsomista olen taas jatkanut monen vuoden tauon jälkeen vitos kauden lopusta. Kamalaa itsensä kiduttamista.

Posted by: cale at 01.05.04 16:41

"Miksi kolmas kausi on kahlattava ... "

Minulle kokonaisuudet ovat tärkeitä. Kolmas kausi täytyy katsoa loppuun, koska sen jälkeen tietää nähneensä kolmannen kauden kokonaan, ja nähneensä siltä osin, mihin juoni vie. Ei sen ihmeellisempää.

Posted by: Henri at 02.05.04 19:59

Katson juuri Enterprisen kolmoskauden viimeisen jakson. Joo, siinä mentiin riman alta sen verran että rimaa pitäisi nostaa kolme metriä että päästäisiin edes maanpinnan tasalle. Siihen loppui minun scifislummailuni Enterprisen parissa, eihän tässä sentään mitään Loposia olla.

Posted by: Janos at 14.06.04 22:27