Aika ei ole rahaa, se on puuroa

Tässä ovat vaatimukset, mikset jo speksaa? Töissä on niin kiire, ettei ehdi pysähtyä blogeja lukemaan, saati sitten omaansa kirjoittamaan. Mutta se on ihan hyvä vaan. Välillä.

Viimeiset muutamat päivät ovat kuitenkin sulautuneet sellaiseksi puuroksi, etten tiedä onko tänään tiistai vai keskiviikko. Jaa, torstai? Joka tapauksessa ohjelma on mennyt jotakuinkin näin:

• Kuuden jälkeen kotiin vahvana aikomuksena ehtiä salille seitsemäksi.
• Kun saliseuraa ei ole löytynyt, niin pieni lepohetki ennen salia tekee hyvää, kyllä sinne vielä puoli kahdeksaksikin ehtii.
• Herätessäni yhdeksältä on aikaa juuri sopivasti audiovisuaaliseen viihdykkeeseen.
• Yhdeltätoista on vielä hyvä hetki lukea hieman Dumas-kerhoa
• Oho, joko kello on yksi?

Jälkimmäisenä iltana en tajunnut edes lopettaa yhdeltä, kun oli enää muutama kymmen sivua lukematta. Jos olisin yhtään fiksumpi, niin olisin lopettanut lukemisen jo aiemmin, kun huomasin kirjan lopun eroavan melko lailla - vielä tuoreessa muistissa olevasta - elokuvasta. Umpiväsyneenä en saanut siitä varmastikaan kaikkea irti. El Club Dumas on rönsyilevämpi ja hienostuneempi kuin The Ninth Gate, niin hyvässä kuin pahassakin. Pidän molemmista versioista kovasti ja tämä ei varmasti jäänyt viimeiseksi Pérez-Reverten kirjaksi hyllyssämme.

Keskiviikko-elokuvamme oli Of Mice and Men, Gary Sinisen ja John Malkovichin tuur-dö-foors yhdeksänkymmentäluvun alusta. Pisimmän korren vetää kuitenkin veteraani Ray Walston, jonka suoritus vanhana farmiapurina on sydämen särkevä.

Posted by Henri at 22.04.04 19:05