tammikuu 23, 2004

Radiomainonnasta

Kuuntelemme Jaana-Marin kanssa radiota lähinnä aamuisin. Ainakin viisitoista vuotta vanhasta ministereosarjastani kajahtaa aamuisin herätyksenä Groove FM, Radio Helsinki tai joskus hyvin harvoin YleX. Yleensä pystymme pysyttelemään yhdellä kanavalla muutamasta viikosta kuukauteen, kunnes mainokset (joko kaupalliset tai kanavan omat) pakottavat meidät siirtymään seuraavalle.

En suurin surminkaan kykene muistamaan yhtään erinomaista radiomainosta. En edes kovin montaa hyvää. Tuntuu, että suomalaiset radiomainosten tekijät ovat juuttuneet molemmista saappaistaan 80-lukulaisen naaman- ja äänenvääntelyhuumorin suohon. Turha väittää, että kasari tulee radionkin puolella takaisin. Näiden mainosten tekijät eivät ole koskaan "kultaiselta" vuosikymmeneltä poistuneetkaan.

Mainoksia tekemään ovat päätyneet varmaankin ne ainoat ihmiset, jotka vielä yli 15-vuotiaina kuvittelevat, että Aake Kalliala on joskus ollut hauska - tai on vieläkin kuuminta mitä Suomen viihdeteollisuudella on tarjota. Tämän seurauksena radiomainoksisssa toistellaan tahallisen typeriä mainoslauseita ylipitkissä mainoksissa äänellä, joka antaa ymmärtää, että ääninäyttelijänä toimiva mainosmiehen idioottiserkku on saapunut nauhoituksiin suoraan etikkaperäruiskeklinikalta.

Sanoinko jo ylipitkissä, sanoinko? Näitä mainoksia tekee varmaankin se sama toimisto, joka on viime vuosikymmenen aikana tuhonnut Jenkki-purukumin aikanaan vahvan brändin 2-5-minuuttisilla mukahauskoilla yhden vitsin elokuvateatterimainoksiillaan. Kiitos noitten mainosten, minä tietoisesti yritän etsiä kaupan hyllyltä jonkin toisen brändin purkkaa. Radiomainosten suhteen ihmisen keskittymiskyky lienee tv-mainontaakin lyhyempi, kun visuaalinen ärsyke puuttuu.

Perustuuko kaikkien radiomainosten teho siihen tietoiseen tekijään, jonka ansiosta ärsyttävä mainos saa muistamaan brändin. Minä ainakin muistan - mutten osta. Muistan vuosikymmenienkin jälkeen. Mennään, mennään Etolaan! Sieltä saaaaaaaaaa. Mitä vaaaaaaaaaan."

Ja ne ääninäyttelijät: jos ne eivät ole tekohauskoja jatkuvasti äänenmurrosaikoihinsa taantuvia, niin sitten ne ovat niitä samoja tyyppejä, jotka puhuvat mainostettavasta tuotteesta ja mainoksen luonteesta riippumatta huoliteltua kirjakieltä. Niitä samoja, joita kuulee monikansallisten tuotteiden suomeksi dubatuissa versioissa: Emmeköhän mekin Marjatta ryhtyisi laihduttamaan, kun tuo naapurin Kaija-Leena on niin hoikistunut? - Puhut toden sanoja mieheni. Juokaamme siis tätä uutta ja raikasta Kevyt-Ölkky-Kolaa.

Missä ovat nasevan lyhyet, oikeasti hauskat radiomainokset, joiden ääninäyttelijöillä on enemmän karismaa, kuin studion nurkassa nököttävän kahvikupin pohjaa kansoittavalla home-eliöllä?

Posted by Henri at 23.01.04 17:38
Comments

SYÖKÄÄ KANAA, SYÖKÄÄ KANAA!

Posted by: Possu at 23.01.04 18:00

Niinpä. Minäkin lakkasin juomasta Hartwallin jaffaa täysin tämän "Jaffajaffahartwallinjaffa" -mainoskampanjan jälkeen.

Muistan hyvin Lappeenrannan paikallisradion Saimaan Aaltojen (nyttemmin kuollut ja kuopattu) mainoksen Lappeenrannan ensimmäisestä hampurilaisbaarista (sekin kuollut ja kuopattu). Mainos koostui siitä, että joku auditorisesti ruma henkilö huusi mikrofoniin täysillä "PINK BURGER BAR! PINK BURGER BAR!"

Kylmä hiki pursuaa vieläkin pintaan kun muistelee sitä.

Posted by: Janne at 24.01.04 10:32

Jeps tuosta radioasiasta minäkin kirjoitin blogissani. Mikään ei ole niin kuin ennen.

Posted by: rahi at 25.01.04 17:41