tammikuu 17, 2004

Toipuvan kolahoolikon tunnustuksia

Hei, mä olen Henri, ja mä olen kolahoolikko.

Mä en ole juonut yhdeksään päivään pisaraakaan kolajuomaa. Viime viikon torstaina ostin töissä automaatista puolen litran Lemon Light -kokiksen, ja se jäi viimeisekseni. Valitsen kerralla kylmän kalkkunan lähestymistavan ongelmaani.

Kaikessa vakavuudessa täytyy todeta, että vaikka kuinka väittäisin ja yrittäisin uskotella, että ongelmaa ei ole, niin kolajuomaa valui kurkusta kuin keskivertokoodarilla, ja se alkoi tuntua fysiikassa. Jos aamulla ei saanut kolalasia, niin viimeistään puolilta päivin alkoi särkeä päätä. Töiden jälkeen ja viikonloppuisin kolaa kului vähintään iso pullollinen illassa, eli reilusti päälle 10 litraa viikossa. Sillä hinnalla saisi pari dvd:tä viikossa . Huomatkaa, että vaikka mittaan kulutushyödykkeitä mielummin dvdeissä, kuin euroissa, niin dvd-hoolikko en ole - voisin lopettaa koska vaan, mutten halua.

No, nyt eletään sitten jonkin aikaa ilman kolaa, ja katsotaan vaikuttaako se mitenkään elimistöön.

Posted by Henri at 17.01.04 23:41
Comments

Me kaikki täällä Väli-Käkkylän seurakunnassa rukoilemme sinun puolestasi. Kunhan vain annat Jeesuksen tulla elämääsi niin kyllä se kola-humalan Perkele päästää sinusta Luojan luomasta irti. Elä kuitenkaan vedä yliannostusta öylättiä, sillä siitä tulee jano ja silloin se vanha vainooja alkaa taas suhista korvaasi avautuvan kokis-pullon äänellä.

Vieläkun ne DVD:eissä asuvat Pirut jättävät sielu-parkasi rauhaan, niin jo Jumalan valkeus valtaa sielusi. Seuraavaksi voitkin siirtyä polttamaan kenkiä roviolla.

Posted by: at 18.01.04 13:56

Apropoo, on hienoa huomata, että kirjoituksesi loppupuolella mainittu "dvd-levyn hinta rahan perusyksikkönä"-käytäntö on juurtunut näin syvästi mieleesi.

Olen ollut huomaavinani, että paremmilla puoliskoilla ja muilla sosiaalisen lähiverkoston jäsenillä on toisinaan hankaluuksia käsittää, miten _kätevää_ on mitata elämistä levyjen määrällä. Millähän moisten kerettiläisten päät saisi kääntymään?

Posted by: OlliS at 18.01.04 16:17