tammikuu 12, 2004

Leffakatsaus 2003

Harvassa ovat mukavammat näyt, jotka raskaan työn raatajaa kotiin tullessa odottavat, kuin pino avaamattomia kirjekuoria dvd-nettikaupasta. No, kyllä toki yksi meilläpäin ei-niin-harvinainen näky tulee mieleen, mutta...

Tämän vuoden puolella on hyllyyn päätynyt toistakymmentä ja katsottuakin on tullut jo kahdeksan leffaa, joita ei ole ehtinyt blogaamaan, mutta nyt, ennen kuin aivan unohtuu, on vuorossa jokavuotinen katsaus edellisenä vuonna näkemiiini elokuviin. (Vuoden 2002 katsaus löytyy 3. päivän merkinnän kohdalta viime vuoden tammikuulta.)

Viime vuonnakin tuli kasaan siis 200 elokuvaa, joista peräti 173 dvd:ltä, eli teatterin penkkiä ei ikävä kyllä ole taajaan kulutettu. Koskapa viimeisen kahdeksan vuoden aikana leffoja on kertynyt plakkariin suunnilleen 1700 ja sitä ennenkin melkoinen määrä, en tälläkään kertaa ryhdy arvostelemaan minulle entuudestaan tuttuja rainoja, vaan otan käsittelyyn viime vuodelta minulle uudet 123 elokuvaa.

Käydään listaa läpi kuukausi kuukaudelta, ja otetaan ensin esille minuun suurimman vaikutuksen tehneet elokuvat.

Tammikuu: Lord of the Rings: The Two Towers, Riding in Cars with Boys

Helmikuu: The Choice of Hercules, Free Enterprise, Far from Heaven, Bowling for Columbine, No Man's Land, Mies vailla menneisyyttä

Maaliskuu: Mujeres al borde de un ataque de nervios, Once Were Warriors

Huhtikuu: Sunset Blvd., Best in Show

Toukokuu: Los Amantes del Circulo Polar, X-Men 2

Kesäkuu: Sånger från andra våningen, Hearts in Atlantis

Heinäkuu: Onnen maa

Elokuu: All about Eve

Syyskuu: Olympia, K-PAX, Dolls

Lokakuu: Jules et Jim, Infernal Affairs, Kill Bill, vol. 1

Marraskuu: The Elephant Man

Joulukuu: Hable con Ella, Lord of the RIngs: Return of the King

Kun näiden joukosta lähdetään etsimään kolmea parasta elokuvaa, niin helmikuu on aika selkeästi vahvoilla. Mies vailla menneisyyttä ja Far from Heaven ainakin kuuluvat joukkoon, mutta tällä kertaa voiton taitaa sittenkin viedä klassikkojen kovimpaan kastiin kuuluva Billy Wilderin mestariteos Sunset Blvd..

Vuoden kunniamaininnan saa häkellyttävä Sånger från andra våningen, joka täysin avautuakseen vaatinee vielä useamman katsomiskerran.

Posted by Henri at 12.01.04 21:34
Comments

Miten olet järjestänyt tuon massiivisen kasan elokuvia asuntoonne? Meillä on nyt joitain kymmeniä dvd-elokuvia, ja nekin tuntuvat vievän aivan liikaa tilaa hyllyltä.

Tosin rakastan itsekin elokuvien keräämistä, varsinkin kun dvd-muodossa niitä saa suhteellisen halvalla, kun osaa hieman etsiä. Pelottaa jo ajatella, millaiseen elokuvaryöpytykseen esikoisemme joutuu sitten joskus...

Posted by: Julius at 12.01.04 22:53

Tilanpuute taitaa ollakin se viimeinen este minun ja täydellisen dvd-manian välillä. (Ajanpuute ja terve järki on jo ohitettu aikoja sitten.)

Vaan kyllähän noita levyjä mahtuu kirjahyllyyn kahdessa rivissä, kun sen taaemman alle laittaa jotain korokkeita, että levyistä näkyy ainakin puolet - tai näkyisi, jos niiden eteen ei olisi kasattu toista pinoa kyljellään makaavia levyjä.

Oikeastaan vain uusille ja lainalevyille on vakiopaikkansa. Muiden sijainnin suhteen luotan ylimaalliseen muistiini.

Posted by: Henri at 13.01.04 09:37