tammikuu 05, 2004

Viime vuoden viimeiset...

Viime vuoden elokuvalliseen määrätavoitteeseen päästäkseen tiimimme joutui paiskimaan ylitöitä viimeisellä kvartaalilla. Varsinkin viimeisen kuukauden uniajasta tinkivä ja hikeä säästelemätön loppukiri, joka tuotti 38% koko kvartaalin tuloksesta ja pääsi 1,26-kertaisen (keskimääräiseen verrattuna) kuukausituloksensa ansiosta - muutenkin kiireisestä ja kriittisesestä joulunajasta riippumatta - vuoden 2003 neljän parhaan kuukauden joukkoon. Vain perinteisesti menestyksekäs kesäkuu nousi määrällisesti tuottoisammaksi.

Vaikka vuoden tavoite saavutettinkin, niin johtokunta on asettanut vuoden 2004 tavoitteet vielä korkeammalle. Laakereilla ei sovi jäädä lepäämään. Seuraavassa katsauksessa käymme läpi vuoden 2003 viimeisen 10 päivän koettelemukset.

Bang Rajan on edelleen viiksielokuvien kuningas. Ilkeät, pahat ja muutenkin demoniset burmalaiset ovat valloittaneet koko Thaimaan. Koko Thaimaan? Ei aivan, sillä pieni kylällinen urheita thaisotureita pitää puoliaan julmia valloittajia vastaan. Aivan näin asteriksiksi ei mennä, mutta läheltä liippaa. Turhaan ei tätä elokuvaa sanota Thaimaan Braveheartiksi. Sankarillista taistelua ylivoimaista vihollista vastaan. Ja ne viikset! Muutamaa suvantoa lukuunottamatta elokuva on kerronnaltaan varsin jouhevaa ja viihdyttävää.

X-Men 2 puolestaan on vielä toisellakin katsontakerralla supersankarielokuvien kunkku. Detaljit ovat kohdallaan, ja muutamat muutokset Marvel-universumiin hyvin toeteutettuja ja jatkon kannalta loogisia. Lopussa nousee silmään suuri kyynel kun katsoo, mikä siellä meren pinnan alla lipuu, ja tietää mitä tuleman pitää. Kyseinen tuleva "saaga" on minulle oleellinen osa nuoruuttani, sillä sen kliimaksin myötä tutustuin ensimmäistä kertaa Marvel-sarjakuvaan.

Jouluelokuvamme oli Gosford Park, joka ei sekään ole hohtoaan menettänyt. Tämä elokuvan aidon hengen luovat hieno juoni, mainio dialogi ja erinomaiset näyttelijät, Maggie Smith, Michael Gambon, Derek Jacobi, Richard E. Grant, Alan Bates ja Helen Mirren etunenässään. Sanon etunenässään, sillä luettelematta jäi vielä kymmenkunta muutakin näyttelijää, jotka yksin sytyttäisivät heikomman elokuvan hiipuvan hiilloksen.

Vasta puoleen väliin Trainspottingia katsottuamme tajusimme, kenelle se ihastuttava skottiaksentti kuului. Gosford Parkissakin loistanutta ja tässä elokuvassa aloittanutta Kelly Macdonaldia nähdään seuraavan kerran esittämässä Peter Pania J.M. Barrie's Neverlandissä. Paitsi että Trainspotting on hieno komedia, hieno draama ja hieno huumekuvaus, niin se käytännössä antoi maailmalle Ewan McGregorin ja Robert Carlylen. Kiitos siitä.

Okay oli viihdyttävä pienimuotoinen draamakomedia keski-ikää lähestyvän naisesta ja hänen lähipiiristään usean yhdenaikaisen kriisin alla. Pieni ja lämminhenkinen, ei sen kummempaa. Aihetta olisi voinut lähestyä tehokkaamminkin, mutta ei elokuvan katsomiseen käytetty aika missään tapauksessa hukkaan mennyt.

Asterix & Obelix: Mission Cléopâtre sai luvan korkata uuden televisiomme (Sanoinko jo, että meillä on uusi 32" laajakuvatelevisio? Ylitsevuotavat kiitoksemme.) Kuten olen aiemminkin todennut, harva elokuva pystyy vangitsemaan alkuperäissarjakuvan visuaalisen ilmeen yhtä hienosti kuin nämä uudet ranskalaiset Asterix-elokuvat. Tämä toinen osa junnaa alussa melkoisesti, mutta kunhan vauhtiin päästään, niin riemulla ei ole rajaa. Elokuvan jälkeen puoli kolmen aikaan yöllä minun oli vielä pakko taiteilla meille uusi Monica Bellucci -aiheinen taustakuva.

Koskapa vuoden vaihde alkoi lähestyä uhkaavasti piti tarttua härkää sarvista ja katsoa toiseksi viimeisenä päivänä kolme elokuvaa. Jaana-Marin raataessa töissä minä keskityin uudempaan kevyeen kauhuun ja katsastin viimein Screamin ohjaajan version ja ensimmäisen jatko-osan Scream 2. Ensimmäinen Kirkaisu on edelleen uuden itseironisen kauhuelokuvan kirkkain helmi. Hetkittäin aidosti pelottava ja alusta loppuun äärimmäisen lajityyppitietoinen pätkä on aina ilo katsoa. Kakkososa on turha.

Illalla nautimme vielä Todd Solondzin iki-ihanasta Storytellingistä. Elokuva-arvostelijaystäväni Jaakko on kiteyttänyt elokuvan parhaiten siihen, että kun Happinessissä ihmiset ovat luusereita, mutta eivät ainakaan täysin ymmärrä sitä, niin Storytellingissä päähenkilöt tajuavat itsekin missä jamassa ovat asiat ovat. Ja se on kaksin verroin ilkeämpää. Solondzin uusi elokuva Palindromes on IMDb:n mukaan jälkituotantovaiheessa.

Lopetin vuoden floppiin. Edes suuri hattu ei tee Burt Reynoldsista hauskaa. Smokey and the Bandit. Hyvä tavaton, että tämä elokuva on kärsinyt vuosien saatossa. Ette usko, ellette itse katso. Parempi etten edes aloita. Vaan katsottavahan se oli, kun oli hyllyssä vaikka kuinka monta ajanjaksoa maanut.

Osoituksena siitä kuinka pieni ja perverssi maalima on, juuri kun olin saanut elokuvan katsottua tarkistin sähköpostini, ja siellä ystävällinen diplomi-insinööri Otaniemstä lähestyi minua aikeissa ostaa kyseinen elokuva, koska oli lukenut sitä käsittelevän puolentoista vuoden takaisen blogimerkintäni, jossa ilmoitin häpeäväni koko elokuvan omistamista. Tässä välissä en ollut uhrannut elokuvalle sen kummemmin aivokapasiteettiani.

Vuonna 2003: 200 elokuvaa. Vuonna 2004: enemmän.

Posted by Henri at 05.01.04 17:52
Comments

Hei, kuinka sa voit puhua Asterixista ja Obeliksista ja jattaa mainitsematta hupaisan anekdootin teidan hissista?

Posted by: Milla at 05.01.04 18:25

Unohdin. Hyvä on: ilmeisesti sama mies (Otis), joka keksi Kleopatran (sievä nenä) palatsiin hissin, on rakentanut myös Helsingissä. Meillä ei kyllä ole hissimusiikkia. Muutoin tekniikka vaikuttaa aika ajoin yhtä luotettavalta.

Posted by: Henri at 06.01.04 00:48