Rakkautta & Anarkiaa 2008

Festareista on ehtinyt vierähtää viikko, joten nyt lienee hyvä hetki purkaa niiden anti. Tuntuu jotenkin siltä, että viime vuosina valitsemani elokuvat ovat olleet enenevässä määrin aika turvallisia, mikä on johtanut siihen, että vaikka olen onnistunut karsimaan suurimman osan kököstä, ei sinne kyllä suuresti yllätyksiäkään mahdu. Toisaalta kun vertaa festarin tarjontaa 90-luvun jälkipuoliskon kultavuosiin, niin aika harvassa ovat tätä nykyä ne viiden tähden mestariteokset.

Täsmällisiä tähdityksiä on hankala antaa, kun leffat väkisinkin hieman puuroutuvat keskenään, ja toisaalta peräjälkeen tulee katsottua "samanarvoisia" elokuvia aivan eri genreistä. Jaottelen siis leffat neljään laatuluokkaan:

Erinomaiset (5-4½ tähteä)

Festareiden avauselokuvani, Lars and the Real Girl jäi minulla myös festareiden parhaaksi - pidin siitä aivan valtavasti. Herkkä, lämminhenkinen, hauska ja koskettava tarina toisaalta läheisyyden ja toisaalta menettämisen pelosta. Odotin "introvertti ja seksinukke" -aiheesta paljon kevyempää komediaa.

Timecrimes oli myös mainio eikä mennyt aikamatkusteluissaan pahemmin solmuun, joka on tuollaisella juonella jo saavutus sinänsä. Voi hyvin olla, että toisella katsomisella leffa putoaa neljään tähteen tai allekin, mutta nyt nostin sen tähän ylempään kastiin, koska se miellytti minua noista vastaavista selvästi eniten.

Hyvät (4-3½ tähteä)

No End in Sight oli erinomainen ja osoittelemattoman epäpuoluepoliittinen dokumentti siitä, mikä kaikki jenkkien Irakin-operaatiossa meni pieleen. Ei tähän voi todeta muuta kuin: "saatanan tunarit".

Complete History of My Sexual Failures oli viihdyttävä ja sympaattinen. Välillä mentiin niin paljon yli, että dokumentaarisuuden illuusio karisi pahasti.

Om Shanti Om oli hävyttömän viihdyttävä ja Shah Rukh Khanista oli sellaisia fan service -otoksia, että naispuoliset seuralaiseni eivät meinanneet penkillä pysyä.

Otto oli monella tasolla mielenkiintoinen, mutta valinnat teknisessä toteutuksessa ja kehnosti englantia artikuloivat saksalaisnäyttelijät latistivat tunnelmaa. Selkeää parannusta LaBrucen edelliseen, Raspberry Reichiin, jonka satuin näkemään juuri ennen festareita dvdeeltä.

The Amazing Truth about Queen Raquela oli aika elämänmakuinen ja mollivoittoinen semidokkari (mulle jäi vähän epäselväksi mikä kaikki oli re-enactmentiä), mutta sopivan tiivis. Tykkäsin.

Alumbramiento oli paikoin henkeäsalpaava lyhäri kuolemasta. Varmasti terapeuttinen kokemus monelle.

Eagle vs. Shark oli sympaattinen luuserinörttikomedia tai ihmissuhdedraama, riippuen siitä keneltä kysyy. Flight of the Conchordsin Jemaine Clement hallitsee roolinsa.

Jan Kounenin 99F oli välillä liian tuskainen mainontaakin työssään tekevälle. Seitsemän tunnin palaverit ruohon vihreyden sävystä eivät ole ylettömästi liioiteltuja. Hetken näytti, että nyt lässähtää, mutta loppu pelasti paljon.

Blindness oli tiivistunnelmainen ja näyttelijät hyviä. Perusjuonessa oli muutamia ikävän ilmiselviä aukkoja, jotka laskivat kokonaisuuden arvoa. Ehdottomasti näkemisen (pun intended) arvoinen kuitenkin.

Leo oli hyvin tehty feel-bad-elokuva. Harvoin on kostotarinaa "epäglorifioitu" noin onnistuneesti. Rytmitys ei kuitenkaan osunut ihan nappiin.

Stredoididokkari Bigger, Stronger, Faster yllätti olemalla oikeasti mielenkiintoinen ja hyvin tehty katselmus aiheeseensa. Odotin hieman heppoisempaa otetta, mutta tätähän seurasi mielikseen.

Ashes of Time Redux oli koko lailla selkeämpi kokonaisuus kuin alkuperäinen teos, jonka olen nähnyt pari kertaa. Ei se kyllä vieläkään helppo ole, ja ymmärrän kyllä kuinka honkkari-näyttelijöitä tuntematon saattaa seota hahmoissa. Jumalaisen kaunista kuvaa ja kiva epälineaarinen juoni. Nyt vaan jostain äkkiä sisarteos The Eagle Shooting Heroes katsottavaksi.

OK (3-2½ tähteä)

Death Note oli manga- ja anime-versiota tuntemattomalle ihan ok viihdettä, mutta eihän se nyt missään tapauksessa hyvä elokuva ollut.

Martyrs ei ollut kaiken kohunsa arvoinen. Murha-, trauma- ja kiduttelu-elokuva sai ryhtiä, kun jutun juoni selvisi, mutta ei se juoni loppujen lopuksi ollut kovin kummoinen. Elokuvassa ei ollut hahmoja, joiden kohtalosta olisi oikeasti välittänyt.

Sleep Dealerissä oli pari hyvää perusideaa, mutta muuten se ei tuonut elokuvana aihepiiriinsä mitään uutta ja mielenkiintoista. Juoni oli harvinaisen yksioikoinen ja ennalta-arvattava. "Ihan kiva." Niinkuin moni on erinäisissä keskusteluissa sanonut, 20 vuotta sitten tämä olisi ollut todella kova juttu.

Astropia oli mainio sillloin kun pysyttiin roolipeli/scifi/sarjakuva-aiheissa. Kaikki muu oli ala-arvoista puskafarssia. Aika kivasti tekijät onnistuivat tasapainottamaan suurelle yleisölle tarkoitetut perus-D&D-kuvaston ja vähän pienemmän piirin "Leroy Jenkins"-heitot.

Tasogare - The Tender Throbbing Twilight oli festareilla näkemistäni pinkuista mennen tullen se parempi. Ei se silti mitenkään erityisen hyvä elokuva ollut, mutta harvoin tulee pehmopornoelokuvasta ensimmäiseksi mieleen sana "sympaattinen".

Madonnan Filth & Wisdomissa tykkäsin melkein jokaisesta kohtauksesta, mutta niiden keskenäinen rytmitys oli jotenkin hakoteillä. Lopputulos oli melkolailla keskinkertainen, mutta ihan viihdyttävä.

Scheisse (2-1 tähteä)

Uncle's Paradise eli "Enomies on Panomies" oli pitkästyttävä, eikä lähelläkään sitä anarkistista hulluutta, jota odotin edellisten näkemieni pinkujen perusteella. Katsokaa mieluummin I.K.U. tai The Glamorous Life of Sachiko Hanai.

Chocolatessa oli kyllä näyttävää toimintaa, mutta ei juonen häivääkään. Jäljelle jäi iso pettymys. IMDB:n mukaan leffasta on olemassa 20 minuuttia pidempi versio. Ehkä siinä on juoni. Miksi ihmeessä festareille tuotiin näin rajusti pätkitty versio?

21 näytöstä, 22 elokuvaa. Ensi vuonna uudestaan.

Tv-sarja-syksy

Rakkautta ja Anarkiaa -arvioita on tullut paukuteltua Jaikun #elokuva-kanavalle. Koostan niistä tänne sitten jonkin koherentimman kokonaisuuden, kunhan festarit ovat minun osaltani ohi - tänään olisi vielä kolme elokuvaa edessä.

Festareiden jälkeen ei elokuville taida jäädä juurikaan aikaa, kun audiovisuaalisen viihteen kulutustamme dominoivat tv-sarjat. Vanhojen tuttujen uudet jaksot alkavat, syksy tuo mukanaan mielenkiintoisia uutuuksia ja dvd-hyllyynkin on taas eksynyt katsottavaa. Puretaanpa hieman:

Huomasin näet, että J.J. Abramsin uutukainen Fringe on ehtinyt jo kolmanteen jaksoonsa. Sarjassa FBI-agenttien tutkimuksissa käytetään apuna kehittyneintä nykyhetken tiedettä, peruskaduntallaajalle ihan ufo-kamaa, mutta tiede- ja tekniikka-aloja seuraaville edes etäisesti tuttua.

Jotakuinkin saman verran on tullut ulos jo "Syvän Etelän juntit ja kaapista ulos tulleet vampyyrit" -sarjaa True Blood. Pilotti ei vakuuttanut, mutta toinen jakso antoi jo viitteitä potentiaalista. Sarjan takana on Six Feet Underin luoja Alan Ball.

Warren Ellisin blogista nappasin vinkin uudesta Britti-komediasarjasta No Heroics, jossa irvaillaan supersankareille. Katsokaa traileri. Tämä päätyy meidän Heroes-katsomomme kakkossarjaksi.

Juuri ovat myös alkaneet tai ovat alkamassa Dexterin, Entouragen, Secret Diary of a Call Girlin ja jo mainitun Heroesin uudet kaudet.

Onneksi Galactica ja Lost jatkuvat ja Josh Whedonin uusi Dollhouse alkaa vasta ensi vuoden puolella.

Sarjoihin, joiden jatkosta en tiedä mitään varmaa kuuluvat Ashes to Ashes ja Swingtown, jonka ensimmäinen kausi ei saanut kriitikoilta suurta ylistystä, mutta jonka ihastuttava ajankuva ja mainiot näyttelijät saivat meidän katsomomme puolelleen. Olisihan se ollut HBO-sarjana varmasti rohkeampi, mutta näinkin oikein ihastuttava.

New Amsterdam tapettiin jo ensimmäisen kauden aikana, ja olen hieman kahden vaiheilla kannattaako sitä edes katsoa. Tosin jos olisin samalla kriteerillä jättänyt katsomatta esimerkiksi Fireflyn, niin ansaitsisin palkinnoksi pätäkän potkun perhekalleuksiini.

The Riches jatkuu jo kai toista kauttaan. Meillä jäi ensimmäinen kausi ikävästi kesken. Uskon kuitenkin, että siihenkin palataan vielä joskus.

Prioriteettilistan kärkeen kiilaavat kuitenkin tällä viikolla postiluukusta kolahtaneet viimeiset kaudet Ozista ja The Wiresta sekä Flight of the Conchordsin ensimmäinen kausi. Kaksi edellämainittua ovat olleet ajallisesti suurimmat tv-sarja-investoinnit tänä vuonna.

Jonnekin syvemmälle dvd-hyllyyn ovat hautautuneet tällä haavaa Ugly Betty, The L Word ja The Simpsonsin kaudet 6-10. Aikaisemmin kesken jääneet 24 ja The Sopranos etsivät vielä yhteistä aikaa kavereiden kanssa.

Kyllä, olen virallisesti luopunut tavoitteestani katsoa tänä vuonna yli 200 elokuvaa.

(Aikaisempi merkintä tv-sarjojen parhaimmuudesta)

Valokuvia Roomasta

Olen ollut viikon päivät räkätaudissa ja kevyessä keuhkoputkentulehduksessa. Talvisaappaat ja kaulaliina on kaivettu kaapista. Ulkona on hyvässä lykyssä 8 astetta, ja joka toinen päivä sataa. Vaikea uskoa, että vasta kolme viikkoa sitten vietimme neläjn päivän pikaloman 30+ asteisessa, aurinkoisessa Roomassa. Paljon jäätelöä ja kuvia Colosseumista.

Henrin 92 kuvaa
Jaana-Marin 114 kuvaa

Mukana mm. "Pierevä Jeesus ja Uranuksen Pikkumies", Colosseum, ruokakuvia, Vatikaanin museo, jäätelöä ja Colosseum.

Tällä kertaa otimme suosiolla hotellin lähetä Trevin lähdettä ja Il Gelato di San Crispinoa.

Kuka näitä kirjoittaa?

Olen minä ennenkin nähnyt surkeita leffojen takakansitekstejä - joissain spoilataan surutta koko leffa, toiset on käännetty suoraan, asiayhteyksiä ymmärtämättä, alkuperäiskielisestä - mutta tänään näkemämme Dnevnoy dozor (Day Watch) vie voiton kaikista.

Apokalyptisen sodan esteenä on ainoastaan Day Watch - yliluonnolliset agentit, jotka taistelevat pitääkseen valon ja pimeyden armeijat kurissa. Kun Day Watchin johtojäsen siirtyy pimeyden armeijaan, käsittämättömät voimat lähtevät liikkeelle ja maailmankaikkeuden tasapaino on vaarassa.

Ensinnäkin: Day Watch on elokuvan maailmassa Pimeyden sotureiden järjestö, joka vahtii, että Valon puoli ei riko sovittua välirauhaa. Vastaavaa virkaa hoitaa toisella puolella Night Watch, jonka mukaan ensimmäinen elokuva oli nimetty. Day Watchista ei siis varsinaisesti voi loikata pimeyden puolelle.

Toiseksi: Koko elokuvassa ei edes ole mainitunlaista loikkarijuonta. Anteeksi mitä? Lopunajan taistoista on kyllä kyse, kuten tällaisessa möyhkeessä yleensä, mutta mistä ihmeestä tuo takakannen teksti on keksitty? Ja miksi?

Itse elokuva tempoili liikaa ihan joka suuntaan ja oli selvästi heikompi kuin Nochnoy dozor (Night Watch), joka oli vielä varsin okei ja hetkittäin virkistävän yllättäväkin.

Sikanautaa

Havaitsin juuri, että tämän blogin palaute-sähköpostiin on tullut viimeksi oikeaa mailia melkein vuosi sitten, ja samaan väliin useampi sata spämmiä päivittäin. Menin siis ja tuhosin koko osoitteen. Tästä eteenpäin yhteydenotot etunimi.sukunimi-osoitteeseen (päivittyneet tiedot myös oikeasta sivupalkista), kiitos.

Teinpä tuossa lomani aluksi myös Del.icio.us-tilin, jos joku semmoista haluaa seurata.

Dr. Horrible: Parasta Internetissä juuri nyt

Joss "Buffy, Angel ja Firefly" Whedon väänsi Hollywoodin käsikirjoittajien lakon aikana netti-mini-sarja-tapahtuma-ihmeen, joka kantaa nimeä Dr. Horrible's Sing-Along Blog.

Sarjasta on tänään ilmestynyt jakso 2/3, ja lauantaina tulee nähtäville se finaali. Sunnuntaina koko sarja katoaa Internetistä - no, ainakin virallisilta sivuilta, ja lähtee ehkä elämään omaa elämäänsä jossain muodossa. Näin toivon. Sivuilta löytyy myös linkki Dark Horse Presents -lehdessä ilmestyneeseen taustatarinaan.

Supersankareita! (Nathan Fillion on loistava!) Neuroottinen superroisto-tohtori päähenkilönä. (Neil Patrick Harris on, jos mahdollista, vielä parempi!) Parodiaa! Musikaali!

Kuka vatun Tim Bostock?

Suorittaessani eilen illalla satunnaista egosurfausta, huomasin, että koko nimelläni Googlen kuvahaku tuo tulosten etusivulle muutaman ottamani kuvan kahdelta eri hawaiilaiselta websivustolla: HawaiiMagazine.com ja HonoluluAdvertiser.com.

(Otin screenshotit talteen. Löytyvät Flickristä täyskokoisina.)

Molemmilla sivuilla kuvan tekjä/oikeustietoina lukee "Photo by Henri Block/courtesy of Tim Bostock Productions". En ole koskaan Tim Bostockista kuullutkaan, enkä ole noiden kuvien käyttöoikeuksia kenellekään muullekaan luovuttanut.

Pienellä googlettamisella löysin sekä Timin puhelinnumeron, sähköpostiosoitteen että muutaman taide/tapahtuma-yhteisön, joissa hänen yrityksensä on jäsenenä. Nyt pitäisi päättää mitä teen asian suhteen. Taidan ensin selvittää ovatko nuo edellämainitut sivustot maksaneet kuvistani jotain. Tuskin.

Hämmentävintä tässä on kuitenkin se, että kuvat löytyivät nimelläni, eikä valokuvaajaa ollut mitenkään yritetty peitellä tai kuvaa esittää jonkun toisen ottamana - silloin tuskin olisin edes niitä löytänyt.

(Eniten harmittaa kuitenkin, että kuvat on toisella saitilla joku puusilmäinen phoshoppaaja on raiskannut tunnelmalliset kuvani.)

Vielä yksi Judas Priest -aiheinen merkintä

Jotenkin onnistuin missaamaan julkaisupäivän kokonaan, mutta tänään metsästin ruokatunnilla paitsi salaatttia, myös kirja-version Nostradamus-tuplasta.

Ilta-Sanomat vs. Facebook

Luen RSS-syötteeni Bloglines.comin kautta, ja vajaaseen 80 syötteeseen mahtuvat niin Ilta-Sanomien viihdeuutiset kuin Facebook-ystävieni statuspäivityksetkin. Tänään aamupäivällä koin äkillisen disorientaation hetken, kun en enää ollut varma, kumpi edellämainituista on kumpi. (On toki totta, että molemmissa esiintyi tv-juontajana ansioitunut nuori viehättävä nainen.)

Koettakaapa itse tunnistaa mistä otsikot on allaolevaan listaan poimittu:

N.N. tarjosi kesän parhaat bileet
N.N. palaa vallankumouksellisuudesta kapitalismiarkeen
N.N. tykkää miniästään
N.N. maksoi rahattomalle luksusmekon
N.N. ei jaksaisi raahautua kauppaan
N.N. kaljuuntuu
N.N. haastoi arkkitehtinsa oikeuteen
N.N. menee rannalle
N.N. liikuttui yhteislaulusta
N.N. on kummallisella tuulella
N.N. llä on suomalainen serkku!
N.N. lla kasvaa parta
N.N. menee taas metsään
N.N. sai uuden ohjelman
N.N. ihmettelee, että voiko yhdellä ihmisellä olla näin paljon töitä
N.N. kävi tutustumassa europarlamenttiin
N.N. on ihan liekeissä kesäreissusta
N.N. hyvästeli Suomen vasta sunnuntaina
N.N. sai 21 vuoden synnit anteeksi kertaheitolla
N.N. kaatuili kännissä?
N.N. nauttii yksinäisyydestä ja Turmion Kätilöistä
N.N. odottelee sivuraiteella vastaantulevaa liikennettä
N.N. häpeää menneisyyttään

Huomenna en osaa erottaa noita enää itsekään. Paitsi ehkä tämän:

N.N. Siika!

XXX-menoa Turussa

Kävimme viikonloppuna paneutumassa Turun kulttuuritarjontaan.

Takaisintulomatkalla poikkesimme mm. Diversiteettikauppa Kasvihuoneilmiössä Sammatin nurkilla. Elämys, jos mikä.

Koko setti